tiistai 23. joulukuuta 2014

Pyllytontut


Ei toi mun nuoriso ole näköjään kauhean kauas siitä puusta pudonnut.... 



Ilmankos ne niin kihersi kun ne koristeita laitteli...
                        
Viettäkäähän jokainen omannäköisenne juhla!! Pääasia, että nautitte!



lauantai 20. joulukuuta 2014

Joulunaluskuulumisia

Minoon vissiin vähän pöljä. Mä olen niin lapsellisen iloinen joulukorteista! Nyt, jos on tullut oltua kotona postinjakoaikaan, melkein odotan luukulla, koska niitä tulee. Tekisi mieli kiskaista ne suoraa jakajan kädestä sieltä luukun toiselta puolen... :-D Sitten mä ihastelen niitä, erityisesti itsetehtyjä ja olen ihan että jee (ikuinen kakara). Aikani katseltuani sommittelen ne seinään. On tullut muutama kortti, joille en ole itse lähettänyt ja joista olen vähän iloisesti yllättynytkin. Vaan kun ei ole osoitetta, tai jos on ollut joskus, niin se on kadonnut. Niin että kiitos vaan sinä ihana " B. nallekarhu", tunnistat kyllä itsesi ;) Yksi kortti on mysteeri, en tiedä keneltä se on! Minun nimelläni on tullut ja allekirjoituskin on, mutta... en vaan tiedä, kuka se on! Jos kortti on joltakin täältä blogimaailmasta ja allekirjoituksesi alkaa J:llä, niin nykäise hihasta!

Nuorimmaisen kanssa kävin jo eilen kaupungissa lahjomassa kummitytön. Samalla kävimme isossa kaupassa hommaamassa jouluksi tarvikkeet. Jos jotakin jäi, saa täydennykset tehtyä kotikylästä. Ja pienillähän tässä on tarkoitus mennä. Kotiin ajellessamme satoi vettä niin kertakaikkisen kaatamalla, ettei mitään rajaa! Pyyhkijät viuhtoivat maksiminopeudella, eikä silti meinannut nähdä mitään . Lisää varovaiseksi pisti motarilla välkkyvät siniset valot; jollakin oli jo matka katkennut, toivottavasti vain pienesti. Eipä taideta valkeaa joulua saada tännepäin armasta kotimaata.

Nuorimman joulujuhlaa vietettiin aamulla. Jotenkin ne pikkuisten esitykset saa aina joulumieltä nousemaan. Yksi kummilapsista esiintyi ja esitteli juhlan jälkeen ylpeänä todistustaan. Ylpeä saan olla myös Nuorimmaisesta; keskiarvo 8,8 antaa jo liki loistavia numeroita. Muutama hankala aine arvoa laskee, mutta kaikessa ei voi olla välkky. Äidinkieli mm. 10, ranska ja ruotsi 9 jne jne. Matikka ja kemia sitten mättää.... ihan kuin äitinsä! Kaikenlisäksi mun ei tarvitse patistaa millään lailla, en ikinä kysy tai tarkasta mitään. Kokeisiin kyselen, jos pyydetään. Nuorimmainen hoitaa itse koulunsa, välillä vähän liiankin pedantisti ja stressaten. Mutta hyvä näin!
Jalkansa on edelleen kovin kipeä, mutta mitään ei löydy. Viimein saatiin lähete ortopedille, aika helmikuussa. Siihen saakka joutuu käyttämään kyynärsauvoja. Ihan hirveän kökköä!

Tänä iltana juhlitaan. Pienesti. Vanhin raasu sattui putkahtamaan maailmaan juuri joulun alla ja tänään on yllärisynttärit. Tulee muka hakemaan tyttöystäväänsä ja vastassa onkin hullu ja hulvaton sakki omaa sukua. Mikäli vanhat merkit paikkansa pitävät, niin meillä on kivaa!

Sitä ennen vois kiskasta vaikka päikkärit.

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Otsikoton

Olipa maailman paras idea pyytää ne ennenkin mainitut seitsemän naista kylään näin juuri ennen joulua! Ja koska ne eivät ole ennen tässä mun nykyisessä kämpässä käyneet, mä huomasin ottavani vähän paineita...joo joo, eihän ystävien kanssa tarttis, mutta mä otin silti! Kohentelin ja laittelin ja puunailin ja siivosin ja pyyhkieilin ja siirtelin. Ja hups; mulla on vahingossa joulusiivokin jo tehtynä. Sen lisäksi, että meillä oli kiva ilta, paljon naurua ja herkkuja ja kuulumisia. Ja tuliaisia. Ihanaa!! Nyt on siis joulukukatkin löytäneet mun luo, ihana syklaami ja amaryllis, tykkään! Täytyy vaan toivoa, ettei nuo kaksi neljalkaistakin tykkää niistä....

Viime yön unet oli taas varsin levottomia..oli exiä, exän exiä, pankkiryöstöjä, rikkoutuneita ovia ja karkuun päästettyjä kissoja. Voi elämä! Ei noista kyllä mitään tulkita. Tai jos, niin lähinnä, että mä olen pimee. 

Joulustani mä en edelleenkään tiedä. En ole uskaltanut luvata kenellekään mitään. Tuntuu, että siihen on niin pitkä aika.. mä huomaan eläväni jotenkin erittäin päivän kerrallaan. Aina se ei ole hyvä juttu, koska asioita vaan pitää hoitaa, mutta...en mä tiedä, pää on jossakin rauhamoodissa nyt. Lieneekö hyvä vai huono, mutta näin vaan on. Kai mä sitten aattona huomaan, olenko luvannut mennä johonkin, vai huomaanko istuvani kotisohvalla yksin. Pöh, onhan mulla kissat! Ei paineita. Täytyy kai kumminkin sen verran muistaa, että homma ne nuorison toivomat jouluherkut. Lahjat onkin jo kunnossa, paketeissaan ja rivissä odottamassa saajiansa. Kirjastosta on kasa kirjoja odottamassa lukijaa. Viikonloppuna Nuorimman joulujuhla. Kummityttö esiintyy, nessut on varattava mukaan. Viikonloppuna siunataan myös se pienten lasten äiti, josta aiemmin kerroin. Kurkkua kuristaa.

Hassua, mä en muista, että mä olisin ikinä ollut näin hössäämätön joulun kanssa. Koska ainahan mä olen rakastanut joulua ja halunnut hösätä. Olen mä riisipuuroakin jo keitellyt ja sen sellaista, mutta joku kummallinen "joulurauha" on mulla päässä. Mä en vouhota. Lapset on poissa aaton (joka olisi ollut mulle täysi katastrofi ennen) Ja silti asiat on ihan hyvin. Ei harmita eikä vouhotuta.

Mikähän hitto mua vaivaa?


perjantai 12. joulukuuta 2014

Kissojen elämää

Meillä on kanssa joulumieli. Me ollaan niin lämpimässä, rauhassa ja köllötellen vaan, eiks joulun kuulu olla sellasta? Tää on kyllä meidän eka joulu, mutta niin me ollaan kuultu.
Toi meidän emäntä osti meille joululahjankin. Oli sellaista kesästä asti katsellut ja sattumalta osui oman kylän nettikirppikselle juuri oikeaan aikaan. Hieno ja ihan uudenveroinen raapimapuu-makuualustahökötys muutti meille kahdellakympillä. Emäntä oli siihen asti nillitellyt, kun sellainen maksaa kaupassa satkun verran. Sitten kun se varasi sen, se hyppi olohuoneessa ihan innoissaan. Pöhkö akka. Tai ei se akka oo, kiva sen on, antaa ruokaakin ihan kiltisti. Postissa meille tuli jotain sellaisia märkäruokapussukoita, joku kiva täti täältä blogistaniasta oli sellasia lähettänyt. Me sanotaan jo etukäteen että Miau ja Kurr, koska me luullaan, että se on jotain tosi herkkua! Toisenkin kerran toi höppänä hihkui, silloin se sai paketissa teetä ja jotain muutakin kivaa, koska se näytti olevan niin iloinen. 



Tässä meillä on lämmintä ja mukavaa. Me ihmetellään vaan, ettikö tää meidän hökötyksen ylätaso voisi olla pikkasen isompi? Tää ei vissiin ookaan mikään kaksomalli? Mut hyvin tähän mahtuu!


Mä, joulupukin parran värin kisumau, olen erityisesti kaveri Nuorimmaisen kanssa. Mä tykkään olla sen sylissä kun se kattoo telkkaa tai muuten vaan jumittaa paikallaan. Ja se tykkää musta, mä oon kuulemma niin pehmee ja lämmin!


Mulle nauretaan, kun mä nukun. Kattokaas kun mä tykkään nukkua sillai, että mun leuka on jonkun päällä. Meillä on tommonen vanha perunalaatikko  sänkynä ja sen laita on loistava siihen. Sivusta kun mua kattoo, mä näytän kuulemma ihan kanalta. Hmph, mikä loukkaus!



Kyllä me vaan niin elostamme ja olostamme tykätään. Ja toisistamme kans. Lähellä on hyvä nukkua. Ja tykätään me noista meidän perheen naisistakin, vaikka ne välillä nauraa meille. Ja välillä ne jopa komentaa ja kiristelee hampaita ja suihkauttelee vesipullolla. Yäk!  Mut ei me välitetä, koska me tiedetään, että  kun me vähän kehrätään, ollaan söpöjä ja ihania, niin taas ne jo paijaa ja rapsuttaa...

Me toivotaan, että teillä kaikilla on hyvä ja lämmin olo ja että ruokaa riittää ja ystäviä. Siinähän ne perusasiat kai on, eiks jeh? Jouluista liikuntaa me ei kuulemma saada, koska toi emäntä ei aio laittaa kuusta. Sanoo vaan, että mitä turhaan, kun ei täällä ketään ookaan. Jaa miten niin? Ollaanhan me!!! Mutta siihen se taas tuumii, että "noiden hullujen kanssa kuusi ei pysyis pystyssä viittä minuuttia ja koristeet vielä vähemmän" Häh? Tarkottaakse siis meitä?? Hulluja??

Mutta se siitä; hännänhuiskaus ja kurnauskis, olkaahan ihmisiksi!

tiistai 9. joulukuuta 2014

Ehkä hieman säälittävä yritys..

Pitihän munkin saada taas vähän väkästää. Onkohan siitä parisen vuotta, kun nämä olivat joulun hitti. Mutta mä nyt olen muutenkin vähän tällanen jälkijättönen...ja onhan nää kivoja yhä! Mukavia lahjoja, jotka ei jää mihinkään pölyttymään tai siirry kirpparille hetken päästä. Kuitenkin säilyvä, voi leipasta nopsasti sitten joskus tammikuussa kun alkaa tammimasennus ;) Siihen saakka purkkia kehtaa pitää kyökissä koristeena. Eihän näissäkään mennyt kaikki ihan niinkun siellä S:llä alkavassa paikassa, mutta kelpaa! Opin, ettei kannata koettaa tehdä liian ohuita kerroksia, se vaan ei toimi! Ainekset nimittäin meni ihan just sinne mihin ne tahtoi, ei sinne, minne mä olisin niiden halunnut menevän. Ei siis kannata koettaa kikkailla liikoja. 
Purkit voi koristella haluamallaan tavalla ja käyttää nauhaa sun muuta. Mä nyt en sattuneesta syystä esittele muuta kuin ainekset, etten jää kiinni näin ennen joulua. 
Mutta kivalta ne silti näyttää, eikö: 


                         Täällä näet, miten sen pitäisi mennä....

Ohje on kopsattu suoraa Pullahiiren blogista. Vaihdoin piparminttutikuista tehdyn rouheen minttusuklarouheeseen.

                                                               Muffinsit

2 dl ruokokidesokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
2 tl vaniljasokeria
3/4 dl kaakaojauhetta
1 dl rouhittua minttusuklaata (crisp)

Ota noin 5 dl purkki. Tarkista, että purkki on puhdas ja kuiva. Laita purkin pohjalle ruokokidesokeri (voit käyttää myös tavallista kidesokeria). Sekoita vehnäjauhojen joukkoon leivinjauhe, suola ja vaniljasokeri. Kaada jauhoseos sokerin päälle. Mittaa vehnäjauhojen päälle kaakaojauhe ja sen päälle rouhitut piparminttutikut. Laita purkin kansi kiinni ja koristele haluamallasi tavalla.

Ohje purkin mukaan:
 Sekoita keskenään 2 kananmunaa, 1 dl maitoa sekä 1/2 dl öljyä. Kaada purkin sisältö kulhoon ja kaada nestemäiset aineet kuivien aineiden joukkoon. Sekoita tasaiseksi. Jaa noin 12 muffinssivuokaan. Paista 175 asteessa noin 15 minuuttia.




lauantai 6. joulukuuta 2014

Koruja huopahelmistä

                                                                           Ihanalle

Joulutonttu on ollut ahkerana. Aika moni naisimmeinen, jota tahdon joulunaikaan muistaa, saa korun. Joko huopa- ja/tai puuhelmistä kootun korun/avainnauhan, tai sitten muista helmistä tehdyn. Riippuen vähän persoonasta. Voi että tää puuha on kivaa! 


 Tästä mä tykkään itse niin, että raaskinenko antaa... No tottakai raaskin, koska sitä ihmistä mä olen tätä tehdessäni ajatellut..


Värikkäälle persoonalle

Rakkaalle ystävälle piristystä töihin avainauhan muodossa



Ja eikun jatketaan puuhaa!!!!!!!


Hyvää ja arvostavaa itsenäisyyspäivää ihan jokaiselle! Jos sulla on veteraani, ketä muistaa ja kiittää, tee se <3



torstai 4. joulukuuta 2014

Monenmoiset viikon fiilikset

Tällä viikolla: 

Joulukorttitalkoot Ystävän kanssa oli taas juuri niin loistavat kuin aina. Paljon asiaa, tunteiden tuuletusta ja herkkuja. Sivussa valmistui joulukortitkin. Alkuhässäkän jälkeen siis... Mä ajelin lähikaupunkiin, jonne katsoin bensoilla vielä pääseväni. Huoltsille päästyäni en saanutkaan sitten bensatankin korkkia auki, en millään ilveellä. En, vaikka yritin hampaat irvessä. Jäässä, tai jotain.. No, mitäpä mä muutakaan, kun lähdin korvat luimussa pois ja toivoin pääseväni bensoilla vielä ystävän luokse. Pääsinkin. Ystävän luona sitten tuusattiin pimeässä kuumavesipussia  korkin päälle ja paleltiin. Mutta aukesi se!!! Jännitys säilyikin sitten koko illan, että pääsenkö hajuilla vielä lähiasemallekin. Pääsin, onnekas minä! Ja onnellinen minä, mulla on ystäviä! Ja ne joulukortit.

Huoltomieskin sitten viimein kävi. Nyt on vessa pesty homepesulla ja sudittu uudet maalit, joihin homeen ei pitäisi tarttua. Jääkaappi on tsekattu, ei pitäisi pissata enää. Ja jee, mulla on väliovi, jonka mä saan kiinni! Enää ei tarvitse teljetä sitä kissojen takia tuolilla, sen voi vaan laittaa kiinni. Hih. On sitä tyttö höpsönonnellinen pienestä.

Sain veret seisauttavaa postia. Se, jolla on oikeasti tiukkaa, tajuaa, miltä tuntuu kun muutenkin niukkaa ja raha-ahdistavaa elämää viettävänä avaa pahaa aavistamatta Kelan kirjekuoren...ja löytää sieltä 750 euron takaisinperintälaskun! Mä olen muka saanut kyselyn ja koska en ole sitä palauttanut, asia on ratkaistu mun tietämättäni. Ja ihan taatusti tähän osoitteeseen ei ole mitään kyselyä tullut! No, selvitellään ja puljataan. Mutta silti, kyllä se taas veti maton ainakin toisen jalan alta. Ehkä tämänkin asian kanssa on vielä toivoa. Ei vaan niin millään jaksaisi, aina. Huoli raha-asioista on pinnalla koko ajan.

Heräsin ajatukseen, ettei mulla ole yhtäkään pikkujoulua tai muuta juttua, jossa saisin jouluruokaa. Kääk! Mä haluan, kuola valuu! Mä siis keksin jotain. ABC mainosti joulupöytää... ei, ei.. No ehkä. Eikun ei. Jätetään hautumaan.


Olin tyytyväinen ja onnellinen, kun näin isojen, 18- ja 20- vuotiaiden vauvojeni olevan onnessaan ja huvittuneita, kun äiti osti  niille Angry Birds- kalenterit. Heräsin asiaan vähän myöhään, ja Birdsit oli ainoita, mitä tällä kylällä enää oli. Mutta halpoja, kaikkihan oli ostaneet ne jo kuun alkuun mennessä. Kannatti siis hidastella, kun sai punasella lapulla. Ja myöhästyin kuitenkin vaan 3 päivää.

Sain ihanaa postia. Kyllä se hyvä vaan kiertää! Ihana nainen kaukaa lähetti paketillisen helmiä, joista saa taas väkästää vaikka mitä. Kissatkin oli muistettu <3 Kiitos, kiitos, kiitos <3 Iloinen ja kiitollinen on tämä!



Koin turhautumista ja kiukkua(joskaan en tiedä ketä kohtaan), koska Nuorimmaisen jalka ei parane. On fyssattu, on fyssa-jumppautettu, on teipattu, on määrätty lääkettä, liikuntakieltoa, hierontaa, linimenttejä. Mikään ei auta. Tänä aamuna viimeksi tuo sitkeä sissi lähtee silmät kyynelissä kouluun, kun heti aamusta särkee niin kovin. Mitä hittoa tässä enää voi tehdä, kysynpähän vaan? Kamalaa katsottavaa vierestä, kun ei voi mitään. Huomenna on taas lääkäri, mutta enpä usko sieltä mitään apuja tulevan. 

Elelin Panacod-huuruissa. Mun selkä se vaan ei ole yhteistyöhalukas. Ärsyttävää.

Seurasin suolakynttilän elämää. Tulen ollessa sisällä, on kaunis, päivänvalolla näyttää
vähän "likaiselta purkilta". Mutta hauska seurattava on, näin eka kerralla. Ja kyllä se nousee, ihan purkin reunaan saakka.


Lötköttelin villasukissa, katselin telkkaria, rapsuttelin kissoja.
Ihailin meidän kaunista kotia, tämä on meidän silmään kaunis. Täällä on kodikasta ja lämmin tunnelma. Onneksi edes tunnelma, kämppä itsessään on viileä. Villasukat ja viltit ovat ahkerassa käytössä. Olin tyytyväinen ja onnellinen omasta pesästä. 

Monenlaista tunnetta ja juttua on mahtunut taas tähänkin viikkoon. Ja ehtii tapahtua lisää. Se on sitä elämää. 


maanantai 1. joulukuuta 2014

Merisuolakynttilä

Joulukuu. Alkaakohan tästä jotakin uutta? 
Aamutee ja joulutorttu, lämmin peitonalus ja blogistaniahetki..takana lämmin ja mukava viikonloppu, oikeastaan aika ihanakin.
Alkaahan se joulu siinnellä mielessä, vaikka vähäeleisesti. Rauhassa. Mä luulen, että mitään ihmeellisiä ruokajuttuja en edes mieti, lapsethan ovat isällään. Itsestäni en edes tiedä. Muutamaan paikkaan on pyydetty joulupöytään, mutta jotenkin mulla on tullut olo, että mua säälitään. Hyiii, en tykkää! Toki, ystäviähän ne ovat olleet ja varmasti ihan vilpitön on ollut pyyntökin, mutta...ei tunnu hyvältä. Heillä on kuitenkin ne omat perinteensä ja ihmisensä, minä "vieraana" mukana. Ei. Kyllä mä jotakin keksin, tai jos en, niin jouluilta konvehtirasian kanssa omassa kodissa ei kuulosta ollenkaan pöllömmältä. Katsotaan nyt, en stressaa. 
Mulla on kaksi kalenteria. Kummitytöltä ostamani partiolaisten joulukalenterin ensimmäinen luukku aukesi jo eilen. Tänään aukeaa eka luukku äidiltä saamastani Positiivareiden joulukalenterista. Ihanaa olla lapsi! Nuorimmainen oli saanut isältään kalenterin, oli tyttö valinnut Hello Kittyn, hih :)
Kynttilöitä polttelen ja glögiä hörpin, ihan on joulun tuntu. Ei siihen suuria tarvita. Haikeana muistelen kahta viime joulua Maalla, paikassa, jota mä rakastin, jossa oli se ihan oikeaoikea joulun fiilis. Mutta saan mä sen fiiliksen aikaan täälläkin, on pakko. Unohdusnappi taas pohjaan, kyllä se siitä. Mutta kai vähän haikea saa olla, kun ei enää tarvitse rypeä. 
Lahjat on hankittu pikkuhiljaa syssyn aikana, pienellä budjetilla. Osa kirpuilta ja Torista, mieleistä saajalleen. Yksi idea on vielä putkahtamatta, mutta onhan tässä aikaa..ei stressiä, tästäkään.
Joulutunnelmaista ohjelmaa on luvassa. On Kauneimat Joululaulut, Ystävän kuoron joulukonsertti, naisporukan glögi-ilta luonani, maalaistorin joulutapahtuma, jonne ajattelin mennä... onhan näitä. Kivaa siis tiedossa. Kyllä näitä pikkubudjetilla olevia/ilmaisia tapahtumiakin on, kun vaan pitää simmut ja korvat auki. 
Kahdenkeskistä pikkujouluakin on ehdoteltu, katsotaan sitäkin..
Tänään menen Ystävän luo perinteiseen joulukorttiaskarteluiltaan. Ihanaa nähdä pitkästä aikaa, päivittää kuulumiset ja samalla parantaa maailmaa. Joulukortit askaroituu siinä miltei itsestään. Tänä vuonna mä kaivan kaiken tarvittavan mun askartelulaatikosta, päätin etten osta mitään uutta! Tiedossa siis miltei kierrätyskortteja. Katsotaan, mitä saadaan aikaan.

Edukas ja kaunis kynttiläkokeilu: astiaan merisuolaa. Vettä suurinpiirtein suolan pintaan saakka, ei yhtään yli. Tuikut palamaan,  ja kas: suola kiteytyy kauniisti lasiin.

alkutilanne


 
                              yhden illan jälkeen...saa nähdä, miten korkealla jaksaa nousta

Josko sitä sitten taas hyppäisi joulutunnelmista arkeen; kissojen vessa odottaa siivoajaa, muutama paperiasia toimenpiteitä, petivaatteet olen päättänyt tänään vaihtaa ja apteekissa pitäisi kävellä; selkä kaipaa taas lääkettä. Ehkä nuo Mol:in sivutkin olisi taas kerran syytä katsastaa.

Joulukalenterin luukku nro 1: 


                                                             koitetaas tätä!



torstai 27. marraskuuta 2014

Toipilaat

Niinhän se sitten meni, että Nuorimmaisen kansa oltiin alkuviikko kuumeessa ja köhätaudissa. Molemmat yhtä onnettomia ja kipeitä. Haahuiltiin yöpaidassa ja tukka pystyssä molemmat päivät ja elettiin kuin pellossa; tietokone nenän edessä ja visusti peiton alla. Kaivettiin kaapista viikonlopusta jääneitä leipomuksia ja elettiin niillä. Jotenkin oli niin surkeeta, niin surkeeta; kipeänä on kamalaa ja kaksinverroin kaipaisi hoivaajaa ja paijaamista. Muuttuu kuin lapseksi jälleen...
Eilen oli sitten onneksi jo sen verran parempi, että jaksoin lähteä kauppaan ja apteekkiin. Kasvissosekeitto porisemaan ja tarjoushedelmiä pöydälle. Koitetaanpa niillä elää taas jokunen päivä. Olin orientoitunut tekemään myös ruusukaali- tai lehtikaalichipsejä, mutta eihän meidän ääsmarket myynyt kumpaakaan plaatua. No, ei sitten olla terveellisiä ihmisiä! Apteekkiin upposi satanen, ou mai kaad! No, niillä pitäisi nyt päästä taas hetki eteenpäin. Kiitollinen olen, ettei meillä ole mitään isompia sairauksia ja sen myötä lääkekuluja. 

Nuorimman jalka on edelleen kipeä. Yksityinen fysioterapia loppui ja nyt alkaa kunnallinen, joka käytännössä on siis jumppaamista, ei "hoitoa", kuten tuolla toisaalla. Ihmetyttää vähän, ensin on liikuntakielto  ja sitten samaanaikaan jumpataan. No, kai nuo tietää, mitä tekevät. Mä tiedän vain sen, että kipeä on. Isälleenkin nöyrryin sitten laittamaan asiasta viestin, lyhyen ja asiallisen, epikriiseineen päivineen. Eipä tuo ole alentunut edes vastaamaan. Vaan tiesinhän minä sen...

Parvekkeelle mä värkkäsin tuossa aiemmin jo valon. Kivaa puuhaa ja (pimeällä) on kaunis. Kuva ei tee nyt ollenkaan oikeutta, mutta uskokaa pois, on se! 3 kg:n säilykepurkki, maalia, pojalta lainattu porakone, rautalankaa ja sisään lämminvalkoiset jouluvalot. 



Eilen mä mietin taas paljon auttamista. On vaan pakko. Kun se ajatus tulee, että jotakuta pitää auttaa tai ilahduttaa, niin sitten vaan pitää. Ja niin kauan se siellä päässä koputtaa, kunnes se on tehty. Niin nytkin. Ja kun veronpalautukset tulee, laitan mä niistä jotakin pientä myös sinne aiemmin mainitsemaani Jouluapuunkin. Jonnekin toisaalle ehkä sitä ennen, katsotaan nyt, miten killingit piisaa. Enkä mä mitään ihmeellistä, ennemminkin ajattelen niin, että pienistä puroista kasvaa iso virta. Tulee vaan itselle niin hyvä mieli, kun saa auttaa. Ja miten kiitollinen sitä oli itse silloin, kun muut muistivat  ja auttoivat (tunnistatte kyllä itsenne)

Jouluinen helmi(lahja)pajakin huutelee laatikossa esilleottajaa. Inpiraatio on vaan vielä hakusessa. Mutta kyllä se sieltä taas ryömii, kun aikansa odottaa. Ideoita pää täynnä, mutta kroppa ei tottele ja tee.

Josko sitä koettaisi saada jotain päälleen ja siirtyisi tuonne kyökin puolelle. Aamuteehammasta kolottaa!

maanantai 17. marraskuuta 2014

Paluu tulevai... eikun arkeen!

Onhan se arkeen paluu aina aika karua. Ihan jo vaan se, että (turvallinen) normiarki alkaa..  Neljän tunnin yöunilla ja matkaväsymys päällä ei olisi oikein millään jaksanut... mutta pakko oli, tietenkin.
Keskimmäisen jalka ei ole parantunut. Täällähän esittelin tuota herkullista kuvaa. Tikit poistettiin jo aikoja sitten ja haava repesi samantien uudelleen. Samperi, tässä kohtaa tekisi maallikkona antaa terkkatädille noottia. Mitä se ajatteli, kun ei tikannut sitä uudelleen ja samalla sanoi, että kahdeksi viikoksi määrätyn antibioottikuurin saa lopettaa viikon kohdalla. Nyt haava mätii, haisee ja on kamalan ällö ja pahan näköinen, syvä kraateri. Tässä kylässähän ei apteekki ole auki lauantaisin ja haavatarpeita piti sitten hakeman muualta. Määräsin ihan itse, että jäljellejäänyt osa antibioottikuurista  on aloitettava välittömästi ja hoidin sen minkä osasin haavanhoitoon tarkoitetulla "hopealevyllä". Voi, toivokaa tekin nyt, että kinttu paranee, eikä tule mitään isompaa! 

Huomasin, että heti arkena pitää soittaman isännöitsijälle. Meidän vessa homehtuu. Jep, ho-meh-tuu!

Ja aamukiireessä nuo rakkaat karvaperseet...




Kiireesti sunnuntaiksi kohti Tamperetta ja kädentaitomessuja. Vähän ehti katsellakin, mutta töissä siellä oltiin! Kivaa, hirveän kivaa ja erilaista! Mä nautin asiakkaiden kanssa hölöttämisestä, palvelemisesta ja siitä fiiliksestä, mikä siinä kiireenhuiskeessa tulee. 
Tapasin messuilla sattumalta myös exän siskot. Meinasi itku päästä, niin oli mukava nähdä! Mulla oli ollut vähän ikävä! Ei ne ehkä onneksi huomanneet, että olin vedet silmissä, pystyin kuitenkin esittämään ihan reipasta. Jäi lämmin olo. 

Nuorimmainen kotiutui tällä välin isältään ja odotti kieli pitkällä tuliaisia..ja puheenpölinästä ja pulputuksesta  päätellen vähän myös mua.  Ai niin, siitä tulikin mieleen, että Puoliksen tuliaissuklaat on täällä mulla :-D Kappas kepponen, postiin on siis pistettävä.. onko se nyt ihme, jos vähän tavarat sekoo, kun kerran naisetkin ;)

Ja nyt se luuri käteen ja isännöitsijän hiillostus (haha, jaa minä :-D...joka en saa hiillostettua Mitään, edes makkaraa. ) Saapi tulla remppamies katsomaan nuo muutkin asiat, joissa on edelleen sanomista; ovikello ei toimi, olkkarin ovesta puuttuu kahva, jääkappi pissaa ja vessa homehtuu. Vuokraa ne muistaa kyllä nostaa.

Edessä huiskeviikko. Sanotaanko, että ainakin tiedän leiponeeni ja vouhkanneeni, kun viikko on ohi. Kaikkeen sitä pitää ihmisen itsensä tunkea! Mutta kivaa se on!

lauantai 15. marraskuuta 2014

Matkailusydän jäi Prahaan..

Praha oli kaunis. Reissu oli huippu. Puolis on ihana. Puolis on umpihöperö ihanuus. Silmäpussit on rumat. Pohkeet on pipit. Suu on hymyssä. Muistot on sydämessä. Sielu on ehkä vielä vähän siellä..



     
                                      Kaunis oli, muttei partsin alla laulavaa rinssiä näkynyt..






Mulla on vaikeuksia kirjoittaa matkaraporttia. Tai sitten pitäisi tehdä kaksi.  Sen KiltinHelmen raportti, jossa se hehkuttaa rakennuksia ja niiden upeita yksityiskohtia, joita se olisi katsellut kauan. Joka oli haltioissaan Prahan linnasta, sen upeaakin upeammista torneista, St.Vituksen katedraalista, joka todella sai silmät ymmyrkäisiksi loistollaan ja upeudellaan! Joka ihasteli upeasti valaistuja rakennuksia pimeässä ja kauniita parvekkeita kukkineen.. Joka rakasti herkullisia ruokia ja nautti niistä. Joka olisi halunnut jäädä vielä hetkeksi... Joka katseli kaupunkia ja ajatteli, miten rrrromanttinen paikka se olisikaan ollut...

Se toinen tyyppi, se HösseliHelmi, taas kertoisi reissusta paljon pieniä höperöitä juttuja. Kuten miten nukkumaan mennessä voi iskeä jalkapeukalonsa sängyn laitaan niin, että tähtiä näkyy ja naurattaa niin, että kuuluu naapurihuoneeseen. Tai joka kehuu isoon ääneen miten tuo olisi ihan pan***a, muttei ihan muista, että joku muukin saattaa ymmärtää suomea..Joka lähtee aina väärään suuntaan, kun luulee määränpään olevan oikealla, vaikka onkin vasemmalla. Joka kelpuuttaa aina ilmaisen lasin viiniä (paitsi kerran tein uroteon, kieltäydyin kolmannesta!) Joka opasti Puolista Panacodin ja viinin saloista (hyvä uni tuli, eikä jalkoihin sattunut!) Joka kuvasi salaa paikoissa, joissa se oli kielletty (saahan niin tehdä, jos ei jää kiinni, eikö saakin??) Joka maalaisena oppi, että on olemassa selfiekeppi.  Joka kikatti hysteerisenä hienostokahvilassa (ja monessa muussa paikassa). Joka tutustui Prahan vessoihinkin oikein useamman kautta! Joka totesi, että kaupungissa oli selkeä pashminahuivikartelli!

Matkakaverin tarinaa reissusta voit kurkistaa täältä.













Kuolemattomia: "Kun sä opettelet tällasta käyttään, sä et enää osaa sormea sen jälkeen käyttääkään!" 
"Ollaan me onnistuttu painoa ainakin kerään, siis näihin laukkuihinkin!"



                                            Menopelit


Se PerfektionistiHelmi laittaisi tähän nyt listan ja linkit nähtävyyksistä, missä käytiin, mutta se ei ihan just nyt jaksa..

Juttu on nyt niin, että minä tahdon takasin!!!!!!!!!

perjantai 14. marraskuuta 2014

Pingviinit Prahassa

Aamu valkeni sumuisena ja ulkomaalaisena, kun Puolis ja Helmi-pingviinit vääntäytyivät pystyyn kellon soidessa kahdeksalta. Uskokaa pois, joka aamu on soinut, ei muuten ehdi nähdä kaikkea, mitä on suunniteltu.. Niin paljon on kävelty, että molemmat kävelee aina ensi askeleet kuin paskikset housussa olevat pingviinit, niin sattuu lonkkiin ja pohkeisiin! Mutta sillä se kai lähtee, millä on tullutkin, tuumattiin.. Mutta jokseenkin koomisen näköisiä saatetaan olla. Pikasuihku, maalia nassuun ja aamiaiselle. Ihanalle sellaiselle!
Tänään kahden kyltyrellipäivän jälkeen oli suunnitelmissa shoppailupäivä ja osoitteena uuden kaupugin puoli. Taas taivallettiin, eksyttiin ja taivallettiin..pysähdeltiin, ihmeteltiin ja ihasteltiin. Lapset sai tuliaisia ja jotain saatiin kai itsekin. Kasseista löytyi mm. joulupukkibokserit, helmiä, t-paitoja, koruja ja muutakin pientä kivaa, joita ei voi tässä mainita. Puolis osti ihanaa shimmeröintiainetta joka jäi ihan hintsusti mua harmittamaan, mutta ajatus ei sillä kohtaa kulkenut, koska oli niin kova hätä... Olisin saattanut haluta minäkin.  Toistakin kovasti mainostettua helmikauppaa etsittiin, mutta törmättiin aina vesiperään ja lopulta luovutettiin. Yksi riitti, kiitos, nyt on vähän erilaisempia helmiä Helmilläkin näperrettäväksi.
Takaisinpaluumatka venyi pitkähköksi, saatettiin vaihteeksi taas vähän eksyä, mutta paljon kaunista nähtiin! Matkalla törmättiin jääbaariin, joka oli oikeasti aivan huippu! Sisäänpääsymaksu 200 (n.8€ sisälsi 20 minuutin oleskelun pakkasbaarissa, lämpimät vaatteet ja jääkuutiosta tarjotun drinkin. Aivan mahtava paikka!!


Hotellilla kerittiin lepuuttaa pingviinijalkojamme tunnin verran, kun jo taas oli mentävä. Olimme varanneet maanalaisen kierroksen kaupungin alla sijaitsevissa "holveissa", joissa saimmekin opaspojulta yksityisopastusta; ketään muuta ei ilmestynyt paikalle. Pojun hankala englanti jätti osan asioista pimentoon, mutta hienoahan siellä maan alla oli ja pelottavaa!! Kuvat otettu luonnollisesti salamalla, eivätkä näytä siis yhtään niin jänskiltä.

U Pavouka-ravintola on yksi näistä kivisiin luolastoihin tehdyistä ravintoloista, joissa olikin kiva hämärä tunnelma ja herkullista ruokaa; gulassia ja vaaleaa leipää (sai siellä muutakin) Ravintolasta poistuessa pingiinit näyttäytyivt taas ja nyt jo voihkeen kera. Huomisen kun vielä jaksaa taapertaa... 

Paitsi että mä en halua lähtee!!!! (pohkeet haluaa kyllä...)

torstai 13. marraskuuta 2014

Prague, day 2

Jessus, että on raskasta! Jos eilen luultiin kävelleemme paljon, niin toista tänään tiedettiin. Vaikka hotellin autokuski (ei se söpö, vaan se toinen) ajoi meidät maksutta Prahan Linnan alueelle, käveltiin silti tuntikausia ja paljon. Ja rappuja. Paikka on ihan uskomattoman upea, muttei voi suositella väsyneille tai muuten vain rajoitteisille. Taas oli niin hienoa ja mahtavaa ja kaunista, että hengittäminen meinasi unohtua.  St. Vitu(tu)ksen katedraali oli ihan mahtava, ei voi sanoin kuvata, pakko nähdä itse! Ei niin massiivista, kaunista ja mahtavaa voi oikeasti ollakaan!




Puolis halusi käydä ripittäytymässä, mutta puolessavälissä pappi juoksi ulos kaapu hulmuten.....tiedä häntä sitten, mitä kuuli...

Kovin vaikea on kirjoittaa, kun faktat näyttää eläkeläisten syysretkeltä, niinkuin Rantis totesikin, mutta puheet taas on kaikkea muuta... On tässä pisteytetty mie...eiku :-D  Nauraa räkätetty nolostumiseen asti, bongattu kaikenlaista epämääräistä, todettu että jalat on huppelissa ja että kun tulee vanhaksi, kaikki näkyy heti, rintsikatkin...


 Tässä ollaan me!!!


  Hai bongattu!!!



Tänä iltana syömässä Ravintolalaiva Marinassa, jossa meille oli varattu hieno näköalapaikka. Ruoka oli herkkua, Puolis katseli iltavalaistusta, mutta mun huomioni kiinnittyi koko ajan vaan avokeittiöön. Kahdeksan pojua siellä paiski hommia.. Asiasta jotain tietävänä oli ilo ja hupi katsella, miten saumattomasti ja loistavasti pelasivat yhteen. Ja toki mä tuolta valitsin omani... ;) Mutta ei se tullut edes laulamaan mulle serenadia, vaikka mä kuinka odotin.. Puoliksen kanssa jouduin lähtemään. 

Juttu ei kulje, päivä oli huisisti hienompi kuin tekstistä voisi luulla. Puolis nukahti jo, juteltuaan ensin tovin jaloilleen (rakoilleen) ja meidän hervottoman kikatuksen kuuli ehkä noin puoli hotellia.

Huomenaamulla huutaa pohkeet ja etureidet hoosiannaa. Ja voin mä huutaa muutenkin. Mutta surraan sitä sitten!

Onneksi edes flavonoidipuoli on kunnossa!!


tiistai 11. marraskuuta 2014

Ensimmäinen päivä Prahasssa

Eka päivä takana. Tai siis melkein. Iltariennot vielä käymättä..(lue:syömään ja vanhat ja väsyneet nukkumaan). Kellohan laitettiin aamulla soimaan jo kukkoakin ennen, jotta ehditään Kaikkea ja Paljon. Herkkuaamiainen hotellin puolesta nassuun ja kaupungille. Käveltiin ainakin 200 kilometria ja ihmeteltiin Kaikkea. Kaunnita rakennuksia (ooh!), herkkuruokia, ihmisiä, juutalaiskorttelia. Hautausmaa sai kyllä pysähtymään, jollainlailla niin lohduton paikka.


.Monta muutakin rakennusta ja monumenttia tuli bongattua, mutta niiden nimet on nyt just unohtuneet! Astronominen kello, Kaarlen silta on bongattu, sekä monta rihkamakauppaa. Vahingossa tuli bongattua yksi helmikauppakin, joka oli niin ihana, että jouduin hetken hyppimään tasajalkaa. Puolis jotui muistuttamaan hengittämisetä, kun mun into oli niin kova. Ei muuta vikaa, kuin että kauppaan piti mennä myöhemmin uudelleen, mutta se katosi! Ihme! Ei löytynyt enää... Onneksi on vielä monta päivää aikaa etsiä. 
Umpipuhkiuupuneina kun palasimme hotellille, iskettiin aulassa heti käteen viinilasi...ja toinenkin. Vähällä ruualla ja väsyneenä ne kihahti hattuun niin, että me ei päästy huoeeseen sisään. Hervottomina naurettiin oven ulkopuolella ja ihmeteltiin, jotta mitäs nyt tehdään. Ovi vaan ei auennut!! Puolis sitten reippaana hisseili takaisin alakertaan apua pyytämään. Ovikortit koodattiin uudelleen ja johan päästiin "kotiin", jossa sängyllä odotti suklaarasia. Eilen kun odotti skumppapullo... 

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Viesti pilven päälle

Onnea iskä, sinne pilven päälle. Mä haluan uskoa, että sieltä sä katselet, kuinka me touhutaan täällä. Jos olisit täällä, me tultaisiin noiden nuorten kanssa kylään, kakku kainalossa. Vietettäisi mukava hetki, kun kerrankin ollaan kaikki koossa. Vietettäisiin isänpäivää. Ei mitenkään hienosti, mutta muistettaisiin sua kuitenkin. Ja sä olisit salaa tyytyväinen, myhäilisit, vaikka esittäisitkin äijää. 

Mä vien tänään jo, vähän etukäteen, kynttilän sun haudalle. Tuon myös lumimarjoja, koska ne on kauniita kanervien ja havujen kanssa. 

Sähän oletkin tämän jo nähnyt, mutta jos joku muu tahtoo lukaista. Tämä on vähän kuin kunnianosoitus sulle.  Iskä, rakastan sua. Ja mulla on ikävä, yhä.




Hyvää isänpäivää myös sille miehelle, joka minut siitti. Varmaan rakastikin, omalla tavallaan. Mutta se yksi asia vei voiton... 

Ehkä te yhdessä ihmettelette meidän elämää siellä ylhäällä. Pitäkää hauskaa!




perjantai 17. lokakuuta 2014

Sillisalaatti

Retkeltä

Onpahan ollut mukavainen viikko!! Kaikkea mukavaa pientä on puuhattu, paljon on saatu aikaiseksi ja ne, mitä ei huvittanut tehdä, siirrettiin syrjään. Pitkiä unia ja kaikkea mukavaa. Ulkoilmaretki, jossa mä ylitin itseni; uskalsin kiivetä lintutornin ylimmälle tasolle!! Edellisen kerran, about 15 vuotta sitten, sisu kantoi vain puoleenväliin. Ja mitkä maisemat sieltä olikaan, wau!! Itseasiassa ylösmeno oli ihan iisiä, sen kun katseli vain ylös, eikä jalkoihinsa. Kauhu meinasi iskeä vasta alaspäin tullessa..koko ajan oli katsottava alaspäin, jyrkät portaat ja niin pienet askelmat, että oli pakko katsoa, mihin lenkkarinsa asetti. Hrr...hyi..

                                                                    Retkieväät

Nuorimmaisen kanssa taivallettu kirppisretki toi monta uutta löytöä! Kyllä niin hyvä mieli tuli taas, kun kahdella kympillä saatiin molemmat kasa vaatteita. Kivoja, meidännäköisiä ja meille uusia. Kunnoltaan siistejä ihan loistavia! Jippii!! Mä rakastan niitä ihmisiä, jotka käyttää vaatteita 3 kertaa ja luopuu siitä sitten.. Jää mulle, ja halvalla ;)
Kirppisreissulla Nuorimmainen selitti tohkeissaan jotakin ja sanoi sitten johonkin väliin "niin niin, mut se on mies, ei se tajuu". Mä repesin mielessäni ihan täysin ja koitin sitten vaan kysellä, että mistä moinen kommentti. "No kun ei ne ole ollenkaan loogisia ja ne ei vaan tajuu mitään, eikä ne osaa ajatella asioista sillai oikein" tuumasi tyttö 14 vee! Voi äiti, ja mä kyllä olen ollut kotona ihan hissuksiin, enkä tollasta asennetta ole kylvänyt, en!! (Puoliksen kanssa käytyä kirjeenvaihtoa ei lasketa, koska sitä ei kukaan näe..tänkkaad!!) 
Mistä teini oli tollaseen päätynytkin, tiedä häntä!?

Viikonloppu menee mukavissa merkeissä. Kaikkea kivaa on tiedossa. Ainoa "ongelma" onkin mun pään sisällä. Mä kun en edelleenkään tiedä, mitä ajatella. Vyyhti on suuri ja langat pitäisi saada ojennukseen. Mä en enää tiedä, mikä on tunnetta ja mikä järkeä? Koittaako mun pää kumota tunnetta järjellä, vai järkeä tunteella? Vai onko se kuitenkin pelkoa? 
Mä vaan niin tahtoisin, että nämäkin asiat sujuisi helpolla. Vaan ei toivoakaan. Eikä niin kai ole tarkoituskaan? Miksei vaan voisi olla tässä ja nyt? Miksi näissä asioissa pitää ajatella pitkälle? Miks pitää luvata jotain? Miks pitää heti suunnitella asioita kuukausien päähän?

Hui, mulla on ensi viikolla työhaastattelu. Kamalan jännää ja pelottavaa. Mutta jee, pääsin haastatteluun!

Muutama kirjanenkin on lomalla tullut ahmittua. Nappasin molemmat uutuuskirjojen hyllystä. Aika kevyitä, kepposia, vähän kuin välipaloja, nopeasti luettuja..


Olen mä ollut myös Kätevä Emäntä. Terveysomenat on purkissa ja pihlajanmarjojakin kuivasin..testimielessä vaan. Parina aamuna on sullut surautettua jopa terveyspirtelö.. ja jälkiruuaksi suklaata! Loistavaa!


Tänään odottaa hautausmaa. Asumaan en ajatellut sinne vielä jäädä, mutta jos kanervia... Meillä on hyvä diili; äiti ostaa ja mä haen havut ja istutan. 

Tällaista tällä kertaa. Viettäkäähän vinkeä viikonloppu!!!!

perjantai 12. syyskuuta 2014

Hymyillen on hyvä nukahtaa

Yhtenä iltana mä muistan sängyssä huomanneeni, miten pakahduttavan onnellinen mä olin. Niin hykerteleväinen, ettei meinannut uni tulla.

* Olinhan mä päivällä löytänyt mun upouuden, joulupukin tuoman kameran, joka on ollut hukassa lähes alusta asti. Mä olin varma, että se on joutunut pahvilaatikoineen päivineen muuton aikana roskiin. Mutta ei, mä olin jossakin nerouskohtauksessani laittanut sen söpöön kangaspussiin, työntänyt kaappiin ja autuaasti täysin unohtanut. Enhän mä nyt jostain kangaspussista osaa edes etsiä kameraa! Mutta ah, nyt mulla on se. Ohjekirja odottaa lukijaansa.

* Katselinhan mä hämärässä ihanaa lipastoa, jonka viimein sain hankituksi Ikeasta. Ja joka kasattiin mulle (kylläkin muutamien perkeleiden saattelemana) Ja joka sopii niin hyvin tänne ja joka antaa meille lisää säilytystilaa. Ihana!

* Saatiinhan me Nuorimmaisen kanssa seurata taas kissojen pöllöilyä. Ne on kyllä meille niiiiin rakkaat otukset. Ja miten ne tykkääkään meistä! Karvatassuterapiaa on saatavilla aina halutessa (ja vähän muulloinkin).

* Olinhan mä saanut kukkia ja yllättynyt perusteellisesti. Ja vielä lempparikukan ja lempparivärisen.

* Sainhan ihanan vastaanoton paikassa, jonne menin tuuraamaan. Vanhat hyvät ajat...ja vanhat hyvät työkaverit! Oli todella kivaa! Jäi lämmin olo.

* Olihan mun "veli" -niminen autonkatsastuspalvelu toiminut. 

* Ja olinhan mä saanut niin sukkia- ja housuja- ja silmiä- ja kaikkeapyörittävän tekstarin, joka sai mut tuntemaan itseni maailman jumalaisimmaksi naiseksi. Tiesin tosin, että osa viestiä ei vaan ole muuta kuin sanahelinää, mutta päätin nauttia ja miettiä järkiasioita vasta aamulla.


Hymyillen on hyvä nukahtaa!!!!


torstai 28. elokuuta 2014

Tavallisen tavallista Elämää

Viikko humpsahti taas niin, ettei huomannutkaan. Tai kai se joku viime viikko oli, kun tänne kirjoittelin? 
Töitä on tullut tehtyä, tänään meneillään seitsemäs päivä putkeen. Huominen vielä ja sitten päivän vapaa. Ihan itte olen suostunut, nyt pitää takoa, kun rahaa ihan tulvii (ehhehe)... Talvella on sitten taas todennäköisesti hiljaista työrintamalla, jollei nyt ihmeitä tapahdu. Ja tapahtuuhan niitä. 
Mitäs muuta tänne? Uskoka tai älkää, mutta mä myin mun pienen ja hassun ja Rakkaan autoni!! Ostin tilalle halvemman, vähemmän kuluttavan, (kuulemma) varmatoimisemman ja halvemmalla korjattavan. Nyt se on vaan auto. Tavallinen, tylsä, vanha auto. Ilman sielua ja persoonaa. Mutta siitä mä olen iloinen, että Pienen ja Hassun osti nainen, joka selvästi rakasti sitä heti yhtä paljon kuin mä! Se ihastui siihen ihan kympillä! Ja pääsenhän mä tolla uudella paikasta A paikkaan B, ja se kai kuitenkin on se auton päätehtävä?

Sit mä annoin ylipuhua itseni Linuxin käyttäjäksi. Koska se on niiiiin hyvä ja helppo ja varmatoiminen ja ei kerää viruksia ja on ihan perfect! Joo, on varmaan. Mä vaan en osaa käyttää sitä. Ette siis näe valokuviakaan niin kauan, kunnes opin. Ja opinhan mä, sitten kun viittin.

Iltakaudet ollaan väännetty Nuorimmaisen kanssa kasvikansiota. Itse tuo on kerännyt kasvinsa ja etsii netistä latinalaiset nimet ja muut, mä olen auttanut vähän vain kokoamisessa. Kuulin muuten, että koulussa 20 km:n päässä, saa "kasvikansion" näpsiä kännykkäkuvina. Pyhäinhäväistys, sanon minä! 

Helmiä on väkerretty, kynsiä on lakattu ja ihmisiä tavattu. Telkkaria töllötetty, relattu viltin alla, hommattu uutta teetä, paijattu kisuja, kiskottu niitä roikkumasta verhoista. Ai niin, olen mä jo näpertänyt pieniä joulujuttujakin... Ensi viikolla ystävän kanssa Ikeaan, lähinnä seuraksi. Jonkun edukkaan viherkasvin voisi sieltä napata mukaan. Eikä kauaakaan, kun on taas naisporukan saunailta. Mä niin lillun paljussa viis tuntia! 

Pullaa leivoin juuri. Voisilmäpullia ja pullapohjaista rahkapiirakkaa. Nam! Enkä varmasti kerro, montako söin!

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Parkkiperhonen

Mä törmäsin Parkkiperhoseen. Tai ei, en törmännyt, vaan se oli liihotellut mun autoni luona. Kiitos ♥ En tiedä, miten yleistä tämä on, mutta mulle ainakin uutta. Yritykset palkkaavat näitä parkkiperhosia, jotka seurailevat ihmisten maksulappuja tuulilasissa ja jos näyttää pahalta, maksavat hiukan lisää (ja jättävät yrityksen mainoksen). Näin LappuLiisa ei pääse yllättämään! Ihanaa!! Aivan loistava ja mainio keksintö. Ja miten hyvä mieli siitä tuli!! Mä olin autolla 3 minuuttia maksamani ajan jälkeen ja lasissa oli jo lappu, jolla oli maksettu 10 min lisää. Aivan loistavaa!!

Samana päivänä sain aivan loistavaa palvelua myös Soneralta. Aivan, Soneralta!! Mua palveltiin nopeasti, en joutunut jonottamaan, enkä painelemaan nappuloita halutakseni sitä tai tätä. Rautalangasta vääntäen ja todella ystävällisesti (sekä lämpimän seksikkäällä miesäänellä) mua kuunneltiin ja jeesattiin ongelmassani. Netti pimeni yhtäkkiä ja mähän toki ensimmäisenä luulin, että johtuu laskuista...mutta ei. Nyt on kaikki taas kunnossa ja pääsee internetin ihmemaahan. Tottapuhuen tekisi hyvää pysyä poissa välillä. Mutta toisaalta... noh.

Tämä Rauha-postaus saattaa olla hämäävä. Tokihan mä koetan keksiä tekemistä, tulen ja menen, töissä ja muualla, sen minkä pystyn. Musta on tullut hyvä bongaamaan ilmaisia tapahtumia tai juttuja ja kauniita paikkoja, minne mennä. Näin kesäkauniilla tuntuu vielä kökömmältä käkkiä täällä kerrostalossa. Toki nuo karvaiset vauvat pitävät täälläkin. Niitä ei hyljeksitä, ei!
Mutta siis. Rauha on pään sisällä, tiettyjen asioiden kanssa. Aina välillä se "paniikki" nostaa päätään, mutta mä osaan nykyään jo ajatella sen pois, nopeastikin. Kaikki aikanaan.

Mä olen huomannut, että mulla iskee joku värikausi aina kun jotain suurta tapahtuu. Sininen on aina ollut se ykkönen, se, joka on kulkenut mun mukanani teinistä asti. Oranssista mä en oikeastaan koskaan ole pitänyt sillä tavalla, että olisin sisustanut tai ostellut sen värisiä vaatteita. Ehei, jotenkin ihan liian räväkkää mulle. Paitsi nyt. Jostain kumman syystä mä olen alkanut kiinnittää huomiota oransseihin juttuihin ja tykätä niistä. Iski myös kauhea himo saada kotiin jotain uutta ja piristettä. Oranssia. Kuitenkin, koska tuota rahaa ei mihinkään ylimääräiseen juuri ole, päädyin "vain" alepalaan kangasta. Teen ainakin väripilkuksi kotiin uudet tyynyt! Ja ehkä sitä kirpparilta löytyy jotakin pientä ja halpaa oranssikivaa :) 
Tätä kirjoittaessani googlasin..ja katsokaahan! Voisi sanoa, että sopii kyllä nyt oranssihimo mun elämäntilanteeseen. 

Säästä en valita, en!! Suloista lämpöä ja ihanaa auringonvaloa. Yöllä jeesaa pakastimesta otettu kaurapussi.

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Jäniskissa

Mau! Me ajateltiin tulla ton meidän keinoemon puolesta moikkaan, kun se ei mukamas keksi mitään järkevää sanottavaa. Ihan kiva mamma toi on, vaikka aika usein sen ilmeestä näkee, että "voi v***u". Joskus se saattaa jopa sanoa sen. Siitä me ei tykätä, koska me ollaan vielä aika pieniä...


Tässä kohtaa "äiti" oli aika kypsä. Se oli aamulla siivonnut hikipäässä ja mennyt sen kamalan hurisevan laitteen kanssa ympäri kämppää. Sitä me pelätään ja juostaan piiloon kauimmaiseen nurkkaan. Eihän se meitä imuroi, eihän?? Imuri hiljeni ja me uskalletiin tulla pois piilopaikasta. Siitä riemusta otettiin sitten rallikisa ja vahingossa toinen meistä huiskaisi kukkaruukun alas. Vaikka me kauheesti koitettiin kiehnätä siinä mullassa ja mamin jaloissa, se vaan mulkoili ja laittoi meidät keittiöön lukkojen taakse!!! Toisaalta ihan hyvä, sillä sitten se hirviöimuri alkoi taas meluta!!!
Päästiin me sitten aikanaan pois sieltä ja saatiin rapsutuksiakin.

Me ollaan ihan huisin uteliaita ja yhdessä tungetaan pää kolmantena jalkana joka paikkaan. Aika tarkkana saa olla, jos aikoo ihminen partsille luikahtaa. Me haluttais kans, mutta noi ei päästä! Ja miks?? Me vaan kysytään!

Yöllä me tungetaan samaan sänkyyn ton isomman talon naisen kanssa. Valkoinen meistä haluaisi tulla saman peiton alle, mutta taaskin sorretaan! Ei päästetä! Toi nainen kuuluu mutisevan jotain, ettei uskalla. Se nukkuu kyllä ilman rihmankiertämää. Taitaa vähän pelätä mun teräviä kynsiäni, kjähkjäh..eihän sitä nyt kissakaan unissaan tiedä, mihin sitä milloinkin kyntensä nappaa! 
Punainen meistä taas haluaisi herättää ihmisolennon monta kertaa yössä. Se kiskoo tukasta, nuolee kainalosta ja ihan mitä vaan, millä hereille saa. Kuuluu vaan mölinää ja mut siirretään kiukkuisella liikkellä syrjään. En mä oikein ymmärrä.



Sitten taas, kun nuo naiset on herätetty ja saatu ylös, on meidän tehtävä suoritettu. On lepohetken aika. Se me osataan!

Mutta kuulkaa. Aika ikävä loukkaus tuli eilen ton ison naisen suusta. Se puhui hämmästyneellä äänellä ja sanoi kyllä ottaneensa kaksi kissaa. Miten meistä toinen muka onkin muuttunut jänikseksi. Jänikseksi!! Mikä loukkaus. Ja miten niin muka?




sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Kesäkorut



Muutamat kesäkorut on tullut tehtyä ihan pyynnöstä ja väritoivein  "omalle väelle".  
Kesällä Kelpaa Keikkua Korvissa Kirkkaammat Korut, eiks niin?