keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Kynsilakkakorut

Laitetaanpa tänne nyt taas selostusta kynsilakkakoruista. Noita kapusseja myydään askartelukaupoissa ja netistähän niitä saa tilattua monenmoisista paikoista. Taustalla iso kapussi, edessä pikkukapusseja, jotka jo suojateipattu. Kapussin kiinnitykseen, käyttötarkoituksesta riippuen, on olemassa monenlaisia juttuja. Tässä postauksessa näkyy sormuspohja ja pieni "ketjulenkki", sekä metallinen tausta, jolle kapussi voidaan kiinnittää. Vaihtoehtoja on monia.


Ensimmäinen kerros lakkaa. Tähän kannattaa valita se kimallus, jos sellaista haluat käyttää. Muutenkin aloita vaalealla, tai sillä, jonka haluat eniten näkyvän. Muista, että lakka näkyy valmiissa korussa käänteisessä järjestyksessä, koska kuvio maalataan nurjalle puolen. . Töpöttele tai "sotke" lakkaa vaikkapa hammastikulla saadaksesi kuvioita. Muista antaa kuivua hyvin ennen uutta lakkakerrosta.


Tässä ensimmäinen kerros (punainen) on kuivunut ja päälle lakattu harmaata, jonka jälkeen "raidoitettu" hammastikulla. Kun sekin kuivui, lakkasin koko komeuden yli mustalla. Jonka jälkeen, eli valmiina, näyttää tältä:

Tällainen siitä sitten tuli.

Aiemmin tekemäni kynsilakkakoru:


12 kommenttia:

  1. Tuosta raidotetusta tuli todella magee! Kaunis on tuo sininenkin. Nyt iski taas himo, että pitäisi päästä tekemään noita lisää.

    VastaaPoista
  2. Nuo ovat hienoja! Eikä taatusti tule kahta samanlaista.

    Olen muuten huomannut, että blogisi päivittyy tuohon mun lukulistalle aina noin 12 myöhässä. Omituista. Mutta pääasia on, että päivittyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näiden blogihommien kanssa on ollut ongelmia alusta asti, en tiedä miksi.. :(

      Poista
  3. Herttinen, anteeksi maalaisuuteni, mutta kun en ikinä lakkaa kynsiäni (no värittömällä joskus) niin en ole tiennytkään moisista koruista. Kiitos siis varsinaisesta tietoiskusta! Hienoja osaat tehdä!!

    VastaaPoista
  4. Hei, mä oon huomannut saman, että blogisi päivittyy ton puolvuorokautta ennenkuin näkyy listalla - mutta samoin - onneksi edes silloin. Noi on kyllä ihan huippuhienoja koruja - olet taitava - ei multa tuollaiset onnistuisi.. Kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osasisit sä, kun vaan aloittaisit :) Kiitos!

      Poista
  5. Toi sininen on kiehtonut mua suuresti jo siitä lähtien, kun se ekan kerran täällä blogissa esiintyi. Jos joskus innostut tekeen kynsilakkakoruja myyntiin, niin täällä on potentiaalinen ostaja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin kyllä tykkään siitä. Tulee mieleen avaruus. Pidän mielessä ja huikkaan, jos...

      Poista
  6. Oi vitsi miten hienoja. Näitä munkin teksi mieli koittaa, mutta täytyis perehtyä oikeasti tarkemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mäkään perehtynyt. Aloin vaan kokeilla :-D Siitä loistava kokeilutuote, että lakanpoistoaineella saa pois ja aina saa aloittaa alusta, jollei miellytä.

      Poista

Kiitos kommentista. Pus!