lauantai 21. kesäkuuta 2014

Yleisön pyynnöstä!!



Kaksi ylimmäistä kuvaa kertoo parhaiten, mikä vauhti, meno ja tepsutus meillä on käynnissä...Ei me aina ihan tiedetä, mikä jalka on mun ja mikä sun. Mut mehän ollaankin kun paita ja peppu ♥


 Mä oon ehkä pikkasen söpönen ♥ Vai voitteko väittää muuta? 
Mä olen meistä veljeksistä se venkula, joka kiusaa ja kurmoottaa tota valkosta ja valkonen vinkuu ja kitisee niin, että ton emännän tekisi säälistä mieli tulla väliin. Mutta sitten se on ajatellu, että kai me ne omat kissatappelumme hoidetaan.


Hmph, mä en tykkää yhtään kamerasta. Ihan turha koittaakaan saada musta hyvää kuvaa, mä havahdun heti ja käännän pääni pois. Ja mielummin asetan peräpuoleni esille. Mä olen meistä se, joka haluaa koko ajan olla ihmisen lämmössä. Ei tarvita kuin kymmenen sekuntia paikallaan oloa ja jo mä olen tuon ihmismamman tai ihmissiskon sylissä.

Me opetellaan koko ajan uusia temppuja ja koiruuksia, hö, siis tietenkin kissuuksia, joita meidän emäntä sitten aina välillä kertoo teillekin. Tässä kohtaa noi emännän viherkasvit on medän erikoisalaa. Ja nyt me on päästy vähän jo tutustumaan pyykkitelineellä roikkuvien pyykkien salaiseen maailmaan...
Ollaan me löydetty keittiön kaapistosta yks kolokin, johon voi luikahtaa. Kaapin sokkelissa. Sieltä ei vaan oikein meinaa päästä pois. Toi emäntä joutu kiskoon toisen meistä koivesta pois sieltä ja sen jälkeen se tunki sinne sanomalehtimyttyä ison kasan. Kuvittelee vissiin, että se estää meitä. 

Kurnau, me palataan taas kertomaan, mitä me ollaan seuraavaksi saatu tuhottua!

28 kommenttia:

  1. Voi mitkä ihanuudet teille on muuttaneet! Hyvää juhannuksen jatkoa näin hyvässä seurassa :) t. Fredrika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin suloiset riiviöt! Kiitos, samoin sinne :)

      Poista
  2. Kissat... ne on kyllä kauneimpia otuksia mitä olemassa on!

    VastaaPoista
  3. Onko noi eläviä? Siis pakko olla jotain pehmoleluja, niin söpöjä ovatten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, toinen noista pehmoleluista kiipesi ainakin äsken verhoa pitkin....

      Poista
  4. Uih, punavalkoiset ja punaiset on aina MUN kissoja :D Mä tulen salaa käymään ja pistän ne pussiin Minnille kaveriksi.... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on mun neljäs ja viides kisuli ja kaikki ovat olleet punaisia! Nyt on eka, jossa valkoinen onkin päävärinä. Mä tykkään kans. Sulla on HYVÄ maku ;)

      Poista
  5. Oijoi, te ootte kyllä tuhoisampia kuin koiranpennut ;) Mutta söpöjä :)

    VastaaPoista
  6. Voi KÄÄK ♥♥

    Näissä on jo yliannostus suloisuutta, eikä näitä voi olla katselematta moneen kertaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeassa olet. Kyllä näitä tuijottelisi vaikka kuinka.

      Poista
  7. Meille tulee pentuja, Aatu vihdoin tajusi että Fanni on nainen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, Hitaasti hyvä tulee :-D Toivotaan, että kaikki menee hyvin!

      Poista
  8. Suloiset pikkukisut! ♥

    Ensimmäinen kissani tuli meille pentuna. Kerran kissa oli mennyt nukkumaan peiton lakanan taitoksen alle. Kun pentu oli niin pikkuinen niin sitä ei huomannut lakanan alta ja pikkukisua etsittiin ihan hätäännyksissä ympäri huoneistoa ja olimme huolestuneita, että ei kai kissa ole päässyt huoneistosta ulos. Onneksi lopulta kissa kissa löytyi nukkumasta
    peiton lakanan alta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän eka kisu teki samaa. Makasi ihan littanassa päiväpeiton alla ja ekat kerrat me etsittiin sitä ihan paniikissa....

      Poista
    2. Mä olen nyt muuttanut ja nykyiselle kissalleni (joka on iältään arviolta ainakin noin 10 vuotta ;)) tuntuu koittaneen yörallien uusi tuleminen. :D

      Poista
    3. Heh, se on intoutunut "uusista tuulista". Kun elämä taas tasaantuu ja tottuu uuteen, niin alkaa taas kissanunikin maittaa..

      Poista
  9. OIH!!!! Ihania!!!!Pehmeitä pikkutassuja.

    VastaaPoista
  10. On ne. Ei siitä mihinkään pääse :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentista. Pus!