perjantai 11. heinäkuuta 2014

Parkkiperhonen

Mä törmäsin Parkkiperhoseen. Tai ei, en törmännyt, vaan se oli liihotellut mun autoni luona. Kiitos ♥ En tiedä, miten yleistä tämä on, mutta mulle ainakin uutta. Yritykset palkkaavat näitä parkkiperhosia, jotka seurailevat ihmisten maksulappuja tuulilasissa ja jos näyttää pahalta, maksavat hiukan lisää (ja jättävät yrityksen mainoksen). Näin LappuLiisa ei pääse yllättämään! Ihanaa!! Aivan loistava ja mainio keksintö. Ja miten hyvä mieli siitä tuli!! Mä olin autolla 3 minuuttia maksamani ajan jälkeen ja lasissa oli jo lappu, jolla oli maksettu 10 min lisää. Aivan loistavaa!!

Samana päivänä sain aivan loistavaa palvelua myös Soneralta. Aivan, Soneralta!! Mua palveltiin nopeasti, en joutunut jonottamaan, enkä painelemaan nappuloita halutakseni sitä tai tätä. Rautalangasta vääntäen ja todella ystävällisesti (sekä lämpimän seksikkäällä miesäänellä) mua kuunneltiin ja jeesattiin ongelmassani. Netti pimeni yhtäkkiä ja mähän toki ensimmäisenä luulin, että johtuu laskuista...mutta ei. Nyt on kaikki taas kunnossa ja pääsee internetin ihmemaahan. Tottapuhuen tekisi hyvää pysyä poissa välillä. Mutta toisaalta... noh.

Tämä Rauha-postaus saattaa olla hämäävä. Tokihan mä koetan keksiä tekemistä, tulen ja menen, töissä ja muualla, sen minkä pystyn. Musta on tullut hyvä bongaamaan ilmaisia tapahtumia tai juttuja ja kauniita paikkoja, minne mennä. Näin kesäkauniilla tuntuu vielä kökömmältä käkkiä täällä kerrostalossa. Toki nuo karvaiset vauvat pitävät täälläkin. Niitä ei hyljeksitä, ei!
Mutta siis. Rauha on pään sisällä, tiettyjen asioiden kanssa. Aina välillä se "paniikki" nostaa päätään, mutta mä osaan nykyään jo ajatella sen pois, nopeastikin. Kaikki aikanaan.

Mä olen huomannut, että mulla iskee joku värikausi aina kun jotain suurta tapahtuu. Sininen on aina ollut se ykkönen, se, joka on kulkenut mun mukanani teinistä asti. Oranssista mä en oikeastaan koskaan ole pitänyt sillä tavalla, että olisin sisustanut tai ostellut sen värisiä vaatteita. Ehei, jotenkin ihan liian räväkkää mulle. Paitsi nyt. Jostain kumman syystä mä olen alkanut kiinnittää huomiota oransseihin juttuihin ja tykätä niistä. Iski myös kauhea himo saada kotiin jotain uutta ja piristettä. Oranssia. Kuitenkin, koska tuota rahaa ei mihinkään ylimääräiseen juuri ole, päädyin "vain" alepalaan kangasta. Teen ainakin väripilkuksi kotiin uudet tyynyt! Ja ehkä sitä kirpparilta löytyy jotakin pientä ja halpaa oranssikivaa :) 
Tätä kirjoittaessani googlasin..ja katsokaahan! Voisi sanoa, että sopii kyllä nyt oranssihimo mun elämäntilanteeseen. 

Säästä en valita, en!! Suloista lämpöä ja ihanaa auringonvaloa. Yöllä jeesaa pakastimesta otettu kaurapussi.

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Jäniskissa

Mau! Me ajateltiin tulla ton meidän keinoemon puolesta moikkaan, kun se ei mukamas keksi mitään järkevää sanottavaa. Ihan kiva mamma toi on, vaikka aika usein sen ilmeestä näkee, että "voi v***u". Joskus se saattaa jopa sanoa sen. Siitä me ei tykätä, koska me ollaan vielä aika pieniä...


Tässä kohtaa "äiti" oli aika kypsä. Se oli aamulla siivonnut hikipäässä ja mennyt sen kamalan hurisevan laitteen kanssa ympäri kämppää. Sitä me pelätään ja juostaan piiloon kauimmaiseen nurkkaan. Eihän se meitä imuroi, eihän?? Imuri hiljeni ja me uskalletiin tulla pois piilopaikasta. Siitä riemusta otettiin sitten rallikisa ja vahingossa toinen meistä huiskaisi kukkaruukun alas. Vaikka me kauheesti koitettiin kiehnätä siinä mullassa ja mamin jaloissa, se vaan mulkoili ja laittoi meidät keittiöön lukkojen taakse!!! Toisaalta ihan hyvä, sillä sitten se hirviöimuri alkoi taas meluta!!!
Päästiin me sitten aikanaan pois sieltä ja saatiin rapsutuksiakin.

Me ollaan ihan huisin uteliaita ja yhdessä tungetaan pää kolmantena jalkana joka paikkaan. Aika tarkkana saa olla, jos aikoo ihminen partsille luikahtaa. Me haluttais kans, mutta noi ei päästä! Ja miks?? Me vaan kysytään!

Yöllä me tungetaan samaan sänkyyn ton isomman talon naisen kanssa. Valkoinen meistä haluaisi tulla saman peiton alle, mutta taaskin sorretaan! Ei päästetä! Toi nainen kuuluu mutisevan jotain, ettei uskalla. Se nukkuu kyllä ilman rihmankiertämää. Taitaa vähän pelätä mun teräviä kynsiäni, kjähkjäh..eihän sitä nyt kissakaan unissaan tiedä, mihin sitä milloinkin kyntensä nappaa! 
Punainen meistä taas haluaisi herättää ihmisolennon monta kertaa yössä. Se kiskoo tukasta, nuolee kainalosta ja ihan mitä vaan, millä hereille saa. Kuuluu vaan mölinää ja mut siirretään kiukkuisella liikkellä syrjään. En mä oikein ymmärrä.



Sitten taas, kun nuo naiset on herätetty ja saatu ylös, on meidän tehtävä suoritettu. On lepohetken aika. Se me osataan!

Mutta kuulkaa. Aika ikävä loukkaus tuli eilen ton ison naisen suusta. Se puhui hämmästyneellä äänellä ja sanoi kyllä ottaneensa kaksi kissaa. Miten meistä toinen muka onkin muuttunut jänikseksi. Jänikseksi!! Mikä loukkaus. Ja miten niin muka?