torstai 27. marraskuuta 2014

Toipilaat

Niinhän se sitten meni, että Nuorimmaisen kansa oltiin alkuviikko kuumeessa ja köhätaudissa. Molemmat yhtä onnettomia ja kipeitä. Haahuiltiin yöpaidassa ja tukka pystyssä molemmat päivät ja elettiin kuin pellossa; tietokone nenän edessä ja visusti peiton alla. Kaivettiin kaapista viikonlopusta jääneitä leipomuksia ja elettiin niillä. Jotenkin oli niin surkeeta, niin surkeeta; kipeänä on kamalaa ja kaksinverroin kaipaisi hoivaajaa ja paijaamista. Muuttuu kuin lapseksi jälleen...
Eilen oli sitten onneksi jo sen verran parempi, että jaksoin lähteä kauppaan ja apteekkiin. Kasvissosekeitto porisemaan ja tarjoushedelmiä pöydälle. Koitetaanpa niillä elää taas jokunen päivä. Olin orientoitunut tekemään myös ruusukaali- tai lehtikaalichipsejä, mutta eihän meidän ääsmarket myynyt kumpaakaan plaatua. No, ei sitten olla terveellisiä ihmisiä! Apteekkiin upposi satanen, ou mai kaad! No, niillä pitäisi nyt päästä taas hetki eteenpäin. Kiitollinen olen, ettei meillä ole mitään isompia sairauksia ja sen myötä lääkekuluja. 

Nuorimman jalka on edelleen kipeä. Yksityinen fysioterapia loppui ja nyt alkaa kunnallinen, joka käytännössä on siis jumppaamista, ei "hoitoa", kuten tuolla toisaalla. Ihmetyttää vähän, ensin on liikuntakielto  ja sitten samaanaikaan jumpataan. No, kai nuo tietää, mitä tekevät. Mä tiedän vain sen, että kipeä on. Isälleenkin nöyrryin sitten laittamaan asiasta viestin, lyhyen ja asiallisen, epikriiseineen päivineen. Eipä tuo ole alentunut edes vastaamaan. Vaan tiesinhän minä sen...

Parvekkeelle mä värkkäsin tuossa aiemmin jo valon. Kivaa puuhaa ja (pimeällä) on kaunis. Kuva ei tee nyt ollenkaan oikeutta, mutta uskokaa pois, on se! 3 kg:n säilykepurkki, maalia, pojalta lainattu porakone, rautalankaa ja sisään lämminvalkoiset jouluvalot. 



Eilen mä mietin taas paljon auttamista. On vaan pakko. Kun se ajatus tulee, että jotakuta pitää auttaa tai ilahduttaa, niin sitten vaan pitää. Ja niin kauan se siellä päässä koputtaa, kunnes se on tehty. Niin nytkin. Ja kun veronpalautukset tulee, laitan mä niistä jotakin pientä myös sinne aiemmin mainitsemaani Jouluapuunkin. Jonnekin toisaalle ehkä sitä ennen, katsotaan nyt, miten killingit piisaa. Enkä mä mitään ihmeellistä, ennemminkin ajattelen niin, että pienistä puroista kasvaa iso virta. Tulee vaan itselle niin hyvä mieli, kun saa auttaa. Ja miten kiitollinen sitä oli itse silloin, kun muut muistivat  ja auttoivat (tunnistatte kyllä itsenne)

Jouluinen helmi(lahja)pajakin huutelee laatikossa esilleottajaa. Inpiraatio on vaan vielä hakusessa. Mutta kyllä se sieltä taas ryömii, kun aikansa odottaa. Ideoita pää täynnä, mutta kroppa ei tottele ja tee.

Josko sitä koettaisi saada jotain päälleen ja siirtyisi tuonne kyökin puolelle. Aamuteehammasta kolottaa!

maanantai 17. marraskuuta 2014

Paluu tulevai... eikun arkeen!

Onhan se arkeen paluu aina aika karua. Ihan jo vaan se, että (turvallinen) normiarki alkaa..  Neljän tunnin yöunilla ja matkaväsymys päällä ei olisi oikein millään jaksanut... mutta pakko oli, tietenkin.
Keskimmäisen jalka ei ole parantunut. Täällähän esittelin tuota herkullista kuvaa. Tikit poistettiin jo aikoja sitten ja haava repesi samantien uudelleen. Samperi, tässä kohtaa tekisi maallikkona antaa terkkatädille noottia. Mitä se ajatteli, kun ei tikannut sitä uudelleen ja samalla sanoi, että kahdeksi viikoksi määrätyn antibioottikuurin saa lopettaa viikon kohdalla. Nyt haava mätii, haisee ja on kamalan ällö ja pahan näköinen, syvä kraateri. Tässä kylässähän ei apteekki ole auki lauantaisin ja haavatarpeita piti sitten hakeman muualta. Määräsin ihan itse, että jäljellejäänyt osa antibioottikuurista  on aloitettava välittömästi ja hoidin sen minkä osasin haavanhoitoon tarkoitetulla "hopealevyllä". Voi, toivokaa tekin nyt, että kinttu paranee, eikä tule mitään isompaa! 

Huomasin, että heti arkena pitää soittaman isännöitsijälle. Meidän vessa homehtuu. Jep, ho-meh-tuu!

Ja aamukiireessä nuo rakkaat karvaperseet...




Kiireesti sunnuntaiksi kohti Tamperetta ja kädentaitomessuja. Vähän ehti katsellakin, mutta töissä siellä oltiin! Kivaa, hirveän kivaa ja erilaista! Mä nautin asiakkaiden kanssa hölöttämisestä, palvelemisesta ja siitä fiiliksestä, mikä siinä kiireenhuiskeessa tulee. 
Tapasin messuilla sattumalta myös exän siskot. Meinasi itku päästä, niin oli mukava nähdä! Mulla oli ollut vähän ikävä! Ei ne ehkä onneksi huomanneet, että olin vedet silmissä, pystyin kuitenkin esittämään ihan reipasta. Jäi lämmin olo. 

Nuorimmainen kotiutui tällä välin isältään ja odotti kieli pitkällä tuliaisia..ja puheenpölinästä ja pulputuksesta  päätellen vähän myös mua.  Ai niin, siitä tulikin mieleen, että Puoliksen tuliaissuklaat on täällä mulla :-D Kappas kepponen, postiin on siis pistettävä.. onko se nyt ihme, jos vähän tavarat sekoo, kun kerran naisetkin ;)

Ja nyt se luuri käteen ja isännöitsijän hiillostus (haha, jaa minä :-D...joka en saa hiillostettua Mitään, edes makkaraa. ) Saapi tulla remppamies katsomaan nuo muutkin asiat, joissa on edelleen sanomista; ovikello ei toimi, olkkarin ovesta puuttuu kahva, jääkappi pissaa ja vessa homehtuu. Vuokraa ne muistaa kyllä nostaa.

Edessä huiskeviikko. Sanotaanko, että ainakin tiedän leiponeeni ja vouhkanneeni, kun viikko on ohi. Kaikkeen sitä pitää ihmisen itsensä tunkea! Mutta kivaa se on!

lauantai 15. marraskuuta 2014

Matkailusydän jäi Prahaan..

Praha oli kaunis. Reissu oli huippu. Puolis on ihana. Puolis on umpihöperö ihanuus. Silmäpussit on rumat. Pohkeet on pipit. Suu on hymyssä. Muistot on sydämessä. Sielu on ehkä vielä vähän siellä..



     
                                      Kaunis oli, muttei partsin alla laulavaa rinssiä näkynyt..






Mulla on vaikeuksia kirjoittaa matkaraporttia. Tai sitten pitäisi tehdä kaksi.  Sen KiltinHelmen raportti, jossa se hehkuttaa rakennuksia ja niiden upeita yksityiskohtia, joita se olisi katsellut kauan. Joka oli haltioissaan Prahan linnasta, sen upeaakin upeammista torneista, St.Vituksen katedraalista, joka todella sai silmät ymmyrkäisiksi loistollaan ja upeudellaan! Joka ihasteli upeasti valaistuja rakennuksia pimeässä ja kauniita parvekkeita kukkineen.. Joka rakasti herkullisia ruokia ja nautti niistä. Joka olisi halunnut jäädä vielä hetkeksi... Joka katseli kaupunkia ja ajatteli, miten rrrromanttinen paikka se olisikaan ollut...

Se toinen tyyppi, se HösseliHelmi, taas kertoisi reissusta paljon pieniä höperöitä juttuja. Kuten miten nukkumaan mennessä voi iskeä jalkapeukalonsa sängyn laitaan niin, että tähtiä näkyy ja naurattaa niin, että kuuluu naapurihuoneeseen. Tai joka kehuu isoon ääneen miten tuo olisi ihan pan***a, muttei ihan muista, että joku muukin saattaa ymmärtää suomea..Joka lähtee aina väärään suuntaan, kun luulee määränpään olevan oikealla, vaikka onkin vasemmalla. Joka kelpuuttaa aina ilmaisen lasin viiniä (paitsi kerran tein uroteon, kieltäydyin kolmannesta!) Joka opasti Puolista Panacodin ja viinin saloista (hyvä uni tuli, eikä jalkoihin sattunut!) Joka kuvasi salaa paikoissa, joissa se oli kielletty (saahan niin tehdä, jos ei jää kiinni, eikö saakin??) Joka maalaisena oppi, että on olemassa selfiekeppi.  Joka kikatti hysteerisenä hienostokahvilassa (ja monessa muussa paikassa). Joka tutustui Prahan vessoihinkin oikein useamman kautta! Joka totesi, että kaupungissa oli selkeä pashminahuivikartelli!

Matkakaverin tarinaa reissusta voit kurkistaa täältä.













Kuolemattomia: "Kun sä opettelet tällasta käyttään, sä et enää osaa sormea sen jälkeen käyttääkään!" 
"Ollaan me onnistuttu painoa ainakin kerään, siis näihin laukkuihinkin!"



                                            Menopelit


Se PerfektionistiHelmi laittaisi tähän nyt listan ja linkit nähtävyyksistä, missä käytiin, mutta se ei ihan just nyt jaksa..

Juttu on nyt niin, että minä tahdon takasin!!!!!!!!!

perjantai 14. marraskuuta 2014

Pingviinit Prahassa

Aamu valkeni sumuisena ja ulkomaalaisena, kun Puolis ja Helmi-pingviinit vääntäytyivät pystyyn kellon soidessa kahdeksalta. Uskokaa pois, joka aamu on soinut, ei muuten ehdi nähdä kaikkea, mitä on suunniteltu.. Niin paljon on kävelty, että molemmat kävelee aina ensi askeleet kuin paskikset housussa olevat pingviinit, niin sattuu lonkkiin ja pohkeisiin! Mutta sillä se kai lähtee, millä on tullutkin, tuumattiin.. Mutta jokseenkin koomisen näköisiä saatetaan olla. Pikasuihku, maalia nassuun ja aamiaiselle. Ihanalle sellaiselle!
Tänään kahden kyltyrellipäivän jälkeen oli suunnitelmissa shoppailupäivä ja osoitteena uuden kaupugin puoli. Taas taivallettiin, eksyttiin ja taivallettiin..pysähdeltiin, ihmeteltiin ja ihasteltiin. Lapset sai tuliaisia ja jotain saatiin kai itsekin. Kasseista löytyi mm. joulupukkibokserit, helmiä, t-paitoja, koruja ja muutakin pientä kivaa, joita ei voi tässä mainita. Puolis osti ihanaa shimmeröintiainetta joka jäi ihan hintsusti mua harmittamaan, mutta ajatus ei sillä kohtaa kulkenut, koska oli niin kova hätä... Olisin saattanut haluta minäkin.  Toistakin kovasti mainostettua helmikauppaa etsittiin, mutta törmättiin aina vesiperään ja lopulta luovutettiin. Yksi riitti, kiitos, nyt on vähän erilaisempia helmiä Helmilläkin näperrettäväksi.
Takaisinpaluumatka venyi pitkähköksi, saatettiin vaihteeksi taas vähän eksyä, mutta paljon kaunista nähtiin! Matkalla törmättiin jääbaariin, joka oli oikeasti aivan huippu! Sisäänpääsymaksu 200 (n.8€ sisälsi 20 minuutin oleskelun pakkasbaarissa, lämpimät vaatteet ja jääkuutiosta tarjotun drinkin. Aivan mahtava paikka!!


Hotellilla kerittiin lepuuttaa pingviinijalkojamme tunnin verran, kun jo taas oli mentävä. Olimme varanneet maanalaisen kierroksen kaupungin alla sijaitsevissa "holveissa", joissa saimmekin opaspojulta yksityisopastusta; ketään muuta ei ilmestynyt paikalle. Pojun hankala englanti jätti osan asioista pimentoon, mutta hienoahan siellä maan alla oli ja pelottavaa!! Kuvat otettu luonnollisesti salamalla, eivätkä näytä siis yhtään niin jänskiltä.

U Pavouka-ravintola on yksi näistä kivisiin luolastoihin tehdyistä ravintoloista, joissa olikin kiva hämärä tunnelma ja herkullista ruokaa; gulassia ja vaaleaa leipää (sai siellä muutakin) Ravintolasta poistuessa pingiinit näyttäytyivt taas ja nyt jo voihkeen kera. Huomisen kun vielä jaksaa taapertaa... 

Paitsi että mä en halua lähtee!!!! (pohkeet haluaa kyllä...)

torstai 13. marraskuuta 2014

Prague, day 2

Jessus, että on raskasta! Jos eilen luultiin kävelleemme paljon, niin toista tänään tiedettiin. Vaikka hotellin autokuski (ei se söpö, vaan se toinen) ajoi meidät maksutta Prahan Linnan alueelle, käveltiin silti tuntikausia ja paljon. Ja rappuja. Paikka on ihan uskomattoman upea, muttei voi suositella väsyneille tai muuten vain rajoitteisille. Taas oli niin hienoa ja mahtavaa ja kaunista, että hengittäminen meinasi unohtua.  St. Vitu(tu)ksen katedraali oli ihan mahtava, ei voi sanoin kuvata, pakko nähdä itse! Ei niin massiivista, kaunista ja mahtavaa voi oikeasti ollakaan!




Puolis halusi käydä ripittäytymässä, mutta puolessavälissä pappi juoksi ulos kaapu hulmuten.....tiedä häntä sitten, mitä kuuli...

Kovin vaikea on kirjoittaa, kun faktat näyttää eläkeläisten syysretkeltä, niinkuin Rantis totesikin, mutta puheet taas on kaikkea muuta... On tässä pisteytetty mie...eiku :-D  Nauraa räkätetty nolostumiseen asti, bongattu kaikenlaista epämääräistä, todettu että jalat on huppelissa ja että kun tulee vanhaksi, kaikki näkyy heti, rintsikatkin...


 Tässä ollaan me!!!


  Hai bongattu!!!



Tänä iltana syömässä Ravintolalaiva Marinassa, jossa meille oli varattu hieno näköalapaikka. Ruoka oli herkkua, Puolis katseli iltavalaistusta, mutta mun huomioni kiinnittyi koko ajan vaan avokeittiöön. Kahdeksan pojua siellä paiski hommia.. Asiasta jotain tietävänä oli ilo ja hupi katsella, miten saumattomasti ja loistavasti pelasivat yhteen. Ja toki mä tuolta valitsin omani... ;) Mutta ei se tullut edes laulamaan mulle serenadia, vaikka mä kuinka odotin.. Puoliksen kanssa jouduin lähtemään. 

Juttu ei kulje, päivä oli huisisti hienompi kuin tekstistä voisi luulla. Puolis nukahti jo, juteltuaan ensin tovin jaloilleen (rakoilleen) ja meidän hervottoman kikatuksen kuuli ehkä noin puoli hotellia.

Huomenaamulla huutaa pohkeet ja etureidet hoosiannaa. Ja voin mä huutaa muutenkin. Mutta surraan sitä sitten!

Onneksi edes flavonoidipuoli on kunnossa!!


tiistai 11. marraskuuta 2014

Ensimmäinen päivä Prahasssa

Eka päivä takana. Tai siis melkein. Iltariennot vielä käymättä..(lue:syömään ja vanhat ja väsyneet nukkumaan). Kellohan laitettiin aamulla soimaan jo kukkoakin ennen, jotta ehditään Kaikkea ja Paljon. Herkkuaamiainen hotellin puolesta nassuun ja kaupungille. Käveltiin ainakin 200 kilometria ja ihmeteltiin Kaikkea. Kaunnita rakennuksia (ooh!), herkkuruokia, ihmisiä, juutalaiskorttelia. Hautausmaa sai kyllä pysähtymään, jollainlailla niin lohduton paikka.


.Monta muutakin rakennusta ja monumenttia tuli bongattua, mutta niiden nimet on nyt just unohtuneet! Astronominen kello, Kaarlen silta on bongattu, sekä monta rihkamakauppaa. Vahingossa tuli bongattua yksi helmikauppakin, joka oli niin ihana, että jouduin hetken hyppimään tasajalkaa. Puolis jotui muistuttamaan hengittämisetä, kun mun into oli niin kova. Ei muuta vikaa, kuin että kauppaan piti mennä myöhemmin uudelleen, mutta se katosi! Ihme! Ei löytynyt enää... Onneksi on vielä monta päivää aikaa etsiä. 
Umpipuhkiuupuneina kun palasimme hotellille, iskettiin aulassa heti käteen viinilasi...ja toinenkin. Vähällä ruualla ja väsyneenä ne kihahti hattuun niin, että me ei päästy huoeeseen sisään. Hervottomina naurettiin oven ulkopuolella ja ihmeteltiin, jotta mitäs nyt tehdään. Ovi vaan ei auennut!! Puolis sitten reippaana hisseili takaisin alakertaan apua pyytämään. Ovikortit koodattiin uudelleen ja johan päästiin "kotiin", jossa sängyllä odotti suklaarasia. Eilen kun odotti skumppapullo... 

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Viesti pilven päälle

Onnea iskä, sinne pilven päälle. Mä haluan uskoa, että sieltä sä katselet, kuinka me touhutaan täällä. Jos olisit täällä, me tultaisiin noiden nuorten kanssa kylään, kakku kainalossa. Vietettäisi mukava hetki, kun kerrankin ollaan kaikki koossa. Vietettäisiin isänpäivää. Ei mitenkään hienosti, mutta muistettaisiin sua kuitenkin. Ja sä olisit salaa tyytyväinen, myhäilisit, vaikka esittäisitkin äijää. 

Mä vien tänään jo, vähän etukäteen, kynttilän sun haudalle. Tuon myös lumimarjoja, koska ne on kauniita kanervien ja havujen kanssa. 

Sähän oletkin tämän jo nähnyt, mutta jos joku muu tahtoo lukaista. Tämä on vähän kuin kunnianosoitus sulle.  Iskä, rakastan sua. Ja mulla on ikävä, yhä.




Hyvää isänpäivää myös sille miehelle, joka minut siitti. Varmaan rakastikin, omalla tavallaan. Mutta se yksi asia vei voiton... 

Ehkä te yhdessä ihmettelette meidän elämää siellä ylhäällä. Pitäkää hauskaa!