perjantai 30. tammikuuta 2015

Oletko avainkaula-aikuinen?

Muutamia avainnauhoja olen taas varastoistani tehnyt ja ajattelin ne nyt teillekin esitellä. Jos joku näistä kiinnostaa, niin huikkaa toki!
Kaikissa nauhoissa siis klipsu, johon saat kätevästi ripustettua esim. avaimet. Huopaversiot on koottu korunauhaan. Muissa joustava silikoninauha, joka on erittäin kestävää ja käytössä hyväksi todettu. 

                       A.  Avain/kulkukorttinauha 


         B. Avain/kulkukorttinauha huopa- ja puuhelmillä 


C. Avain/kulkukorttinauha huopa- ja puuhelmillä 

          D. Avain/kulkukorttinauha maanläheisin värein 


      E. Avain/kulkukorttinauha, beessiä ja kullanväriä 


Tällaisia on pykätty, älkääkä nyt liikoja takertuko tuohon myyntiin (huopaiset 18,- ja muut 14,-), kunhan nyt laitoin, jos jollakulla on tarvetta. Mutta näette kumminkin, että jotakin on sentään tehty...

Mä lähden tästä kohtapuoliin viettämään viikonloppua. Aikalailla tietokonevapaa sellainen, joten palataan taas ensi viikolla :)

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Minun päiväni nro 1

Minulta toivottiin "minun päiväni"-tyylistä tekstiä. Heti tuli mieleen, että mun päiväni ovat niin kovin erilaisia kaikki, johtuen varmaankin paljolti siitä, kun ei ole sitä vakityötä, jolloin lähtisin aina samaan aikaan ja palaisin myös...tai kun lapset ovat isoja, ei sitäkään kautta tule sitä tiettyä säännöllisyyttä. Mutta mäpä ratkaisen asian siten, että kirjoitan muutamista eri päivistä...

Lauantai.
Heräsin jo kuudelta. Ihan virkeänä ja hyväntuulisena. Ajattelin kuitenkin, että koska tiedossa on lökölauantai ja Nuorimmainenkin viety eilen isälleen, saan vain venyä ja vanua. Tyytyväisenä makoilin tunnin verran valveilla ja mietin kaikkea maan ja taivaan välillä. Jossain kohtaa uni tuli uudelleen ja heräsin puoli kymmeneltä. Laitoin teeveden kuumenemaan ja hilpasin suihkuun. Suihkusta teekupposen kanssa hetkeksi koneelle, muutama blogi, facebook ja sähköposti. Aamupalaksi omaleipomaa sämpylää, vähän oli jo kuivakkaa, mutta teellä se huuhtoutui hyvin alas ;) Raivasin keittiön; tiskarin tyhjennys ja uudet koneeseen. Irtosälää pöydiltä paikoilleen ja pöytien pyyhintä. Kissojen laatikon siivous eteisessä. Kissojen ruokinta ja pikaimurointi. Pyykkikone pyörimään.
Meikkaus, hiukset kuosiin ja vaatteet päälle.
Yhden maissa lähdin käymään hautausmaalla. Iskä sai kynttilän, mummun ja vaarin haudalle ei  nyt ollut, mutta kävin muuten vaan. Oli niin kaunista; eilenillalla tuli lunta liki kymmenen senttiä ja puut olivat kauniisti lumen peitossa; otin kännykällä muutamia talvisia räpsyjä.
Paluumatkalla poikkesin sukulaisten luona, jotka olivat tulleet tänne kylälle viikonlopuksi. Tunnin verran turistiin ja vaihdettiin kuulumiset. Sain myös parikymppiä muutamasta helmijutusta, jotka olin heille tehnyt. Jee, alkuviikon bensat tienattu. Oli myös kivakiva turista pitkästä aikaa!! Sukulaisilla oli vietävää äidilleni, joten otin pussukan matkaan ja poikkesin samantien äidin työmaalla, jossa taas meni toinen tunti sielläkin höpistessä.
Pikkesin myös postissa, vein paketin. Seitsemän euroa kilahti tilille ja itse olen taas yhden tavaran verran "köyhempi". Voimain tunnossa päätin sitten myös lotota! Myyjätär kun kysyi mitä laitetaan, mä parahdin, että apua, mä en ole lotonnut kai kolmeen vuoteen, millasta se nykyään edes on? Neljä euroa tuhlasin. Onpahan nyt edes koitettu! Kotiin kun pääsin, laitoin pyykit naurulle, pakkasin yökyläkassin, paijasin kisumissukat ja katsoin, että ruokaa ja juomaan on varmasti tarpeeksi ja ylikin.
Poikkesin kaupassa ja löysin laputettua karjalanpaistilihaa. Jee! Huristelin 15 km:n päähän, jossa vietin illan ja yön. Karjalanpaisti muhiutui uunissa sillävälin kun urheiltiin vähän. Sitten pääsin saunaan, aaah, edelliskerrasta oli ainakin kuukausi. Katseltiin telkkaria, paijattiin, kikerreltiin ja kainaloitiin. Namiskeltiin karjalanpaistia ja perunamuusia. Oltiin vaan. Oli hyvä olla.
Koska talosta löytyi kuivahiivaa ja jauhoja, pyöräytin nopsasti pataleivän taikinan yöksi seisomaan. Aamulla sen saisi sitten siirtää kuumaan pataan ja uuniin.
Suhteellisen aikaisin kutsui sänky, siitä syystä, että mä nukahdin sohvalle pää toisen sylissä. Heräsin siihen, kun kuola alkoi valua... :-D Ihan totta! Havahduin, kun unissani jotenkin "ryystin" sitä takaisinpäin. Tosi imartelevaa ja naisellista, voi kökkö! No, nauruksihan se sitten meni ja katsottiin parhaimmaksi siirtyä nukkumaan.
Oli hyvä päivä. Sai nukkua pitkään, mihinkään ei ollut kiire eikä pakko. Kaikki mitä tein, tein omasta halustani, ne olisi voinut myös jättää tekemättä. Tapasin sukualaisia ja rakkaita ihmisiä. Sain halpaa ja herkullista ruokaa. Nautin saunasta ja läheisyydestä. Oikein hyvä ja onnellinen päivä!

tiistai 20. tammikuuta 2015

G r u u s i a l a i n e n k a s v i s k a a l i l a a t i k k o

Netissä surffaillessani löysin mielenkiintoisen ohjeen. Suhteellisen edukkaat ainekset (erityisesti kun kaali oli tarjouksessa ja raejuusto punalaputettu) , ruokaa moneksi päiväksi/pakkaseen ja vielä kasvissellaista! 
Jätin laatkot uuniin hautumaan kun poikkesimme jossakin ja kotiin tullessa Nuorimmainen huokasi:"Äiti, täällä tuoksuu ihanalta!" Aiemmin oli ollut pikkuisen naama nyrpyllä, kun kuuli mun tekevän kaalilaatikkoa. Varovasti maistoi ja kehui olevan hyvää! Ja kyllä olikin, namskis!!

Kaunista tämä ei ole, mutta maukasta, voi kyllä!!




Gruusialainen kasviskaalilaatikko

1 pieni kaali suikaloituna

3 suurta sipulia paloiteltuna
8 valkosipulinkynttä paloiteltuna
4 dl vettä 
1 tl suolaa keitinveteen
1 tomaattipyrepurkki
200g raejuustopurkki 
200g fetajuustoa paloiteltuna
3tl paprikajauhetta
5 rkl, kukkuraista, kurkkusalattia


Suikaloi kaali pilko sipulit ja valkosipulit. Laita kattilaan, lisää vesi ja jätä kohtuulämmölle kannen alle höyrystymään reilu puoli tuntia. Sekoita pehmenneeseen kaali-sipulisilppuun loput ainekset. 

Paista noin 175°C noin puolentoista tunnin ajan. 


Alkuperäinen ohje Ohje Eilistä paistoa -blogista. Itse tein muutoksia jonkinverran, meidän maun mukaan. Alkuperäinen ohje kannattaa käydä kurkkimassa linkistä.



Vielä on ihan pakko taivastella tätä. Minkä i h m e e n takia mä haluaisin sinistä pekonia

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Suurten sydänten ihmiset

On tää maailma vaan ihan uskomaton paikka. Tapahtuu ihania asioita. On ihania ihmisiä! 
Mä ihmettelin yhtenä päivänä, kun Puolis kyseli multa jotain Smartpostijuttuja, että onko mun kylällä sellasta tai jotain. Ajattelin kysymysten omituisuudesta, että se koittaa olla ovela ja lähettää mulle jotain..
Meni tovi ja sain tekstiviestin, että mulle on paketti noudettavissa automaatista. Sopivasti osui samaan kyytiin työhaastatteluajelun kanssa, kun kaupunkiin oli kuitenkin ajettava. Automaatilla olin sitten ihan monttu auki, kun paketissa luki outo lähettäjä ja paikkakunta. Kotiin asti maltoin kuitenkin...vieläkin ajattelin, että Puolis on herjalla tilannut mulle suurinpiirtein Kaalimadosta jotakin (Puolis: Ei, siis EI!!!!)

Ja katsokaa:





Mikä pakaasi kaikkea ihanaa ja niin ihanaa!! Askartelulehti, toinen lehti, namia, huulirasvaa, postikortteja, kirja ideoita ja muuta loistokasta varten, ja aivan ihastuttava säilytyslaatikko, ja muutakin... . Täysin tuntemattomalta!! Blogini lukija siis, joka Puolikselta oli saanut sen verran tietoa, että osasi laittaa paketin lähistön Smarttiautomaattiin. Nimeä ja osoitettahan siihen ei tarvita. 

Rouvanpieksut, että mä olen mykistynyt. Kertakaikkiaan. Osaan vain kiittää vedet silmissä ja olla onnellinen, että maailmassa on tällaisia ihmisiä. Kiitos sinä S. Halaisin, jos pystyisin.

Ison ilahdutuksen sain ennen joulua jo Marjaanalta. "Kampanja", jossa on tarkoitus lähettää jotain itsetehtyä toiselle ja toinen sitten jatkaa... Mulla vielä työn alla oma tekele ja mietinnässä, kuka pääsee uhriksi. Mutta Kiitos M, me onkin tästä jo höpisty tuolla muilla linjoilla ;) Ja käytössäkin on ollut! (kuvasta ei saa mitenkään kivan näköistä, jääköön arvoitukseksi, sanotaan vaan, että kyllä tuo nainen osaa!!)

Lämmin Tuulahdus iloa tuli myös Espanjasta: upeita simpukoita! Lämmöllä kerättyjä, just mulle! Näistä teen asetelman, kunhan ensin keksin hyvän idean (jossa kissat antaa näiden olla rauhassa) Kiitos, ilahduin isosti!


Ja taas se nähdään, että hyvä kiertää... ja laitetaan edelleen kiertämään!!!!!



torstai 15. tammikuuta 2015

Outoja tapoja

Meillä kaikilla on varmasti niitä omia omituisia pieniä tapoja, joille ei ehkä löydy edes selitystä, miksi niin tekee. Joita ei oikein itse edes huomaa, ennenkuin alkaa niitä miettiä tai laittaa ylös. 

Viemärinkannet. Mä en ikinä astu kaupungilla niiden päälle. Kai mä kuvittelen, että se pettää ja mä putoan johonkin (leffoista tuttuun) supersuureen verkostoon, jossa asuu lohikärmeksiä? 
Blogien lukeminen. Kun aloitan lukemaan blogeja, luen kaikki uudet ensin, en kommentoi. Ehkä ne muhii mun päässäni ja keksin kommentoitavaa vasta myöhemmin, jolloin käyn uudelleen. Siis jos keksin kommentoitavaa.
Rappusten nouseminen. Kun meille noustaan, on matkalla kuusi kymmenen rappusen "rypästä". Jostain syystä mä lasken ne aina ja se ärsyttää mua. Silti joka kerta huomaan ne laskevani. 
Pizzan reunat mä jätän lautaselle. Leikkaan ne aina pois ennen kuin alan syödä. Ne on turhia.
Nukkien kääntäminen. Kun muksut oli pieniä, mä en voinut kävellä ohi, jos nukke oli lattialla kasvot lattiaan päin. Oli pakko kääntää se. Joo, hullu minä.
Bensa haisee hyvälle. Ja tussi. Ja liima. Jep, hullu  minä. Tankatessa mä salaa nuuhkin..
Herätyskellon asettaminen. Mä en koskaan laita kelloa soimaan tasan jotain. En 5.00, en 5.15, en 5.30. Vaan aina vaikka 5.02, 5.14 tai 5.29. Mikä lie tähänkin syynä.

Ihan näin hemuli mä en koe vielä olevani: 




Kerro sinä, mitä pöljää puuhaat?

tiistai 6. tammikuuta 2015

Lehtikaalichipsit

Täytyihän munkin niitä sitten koettaa, paljon kehuttuja ja räjähtävän terveellisiä *klik* lehtikaalichipsejä. Googlasin tietoa sieltä sun täältä ja tein sitten siitä kaikesta omat päätelmäni ja versioni.



Pesin 200 g lehtikaalia hyvin ja kuivasin huolellisesti. Revin käsin palasiksi niin, että lehtiruoti jäi käyttämättä (voi varmasti surruttaa nekin pirtelöön se, joka sellaista harrastaa). 2rkl oliiviöljyä ja 1/2 tl suolaa riitti hyvin koko määrän öljyämiseen. Kädet vain kaalinlehtien joukkoon ja huolellista pyörittelyä niin, että kaikki lehdykät muuttuvat kauniin kiiltäviksi. Öljyn määrä tuntui aluksi pieneltä, mutta riitti hyvin! Levitin lehdet leivinpaperin päälle pellille niin, etteivät olleet päällekkäin.Tämä määrä meni kolmelle eri pellille. Kuivuivat uunissa, pelti kerrallaan (kiertoilmalaiset voivat laittaa kaikki kerralla) 150 asteessa 15-20 minuuttia. Ruskistuvat lopussa aika nopeasti, joten ole tarkkana! Meillä tykättiin enemmän ihan vihreistä versioista, kuin rusehtamaan päässeistä. Rakenne on näissä kyllä jännä. Niin unelmanohut ja rapea, ettei voisi kuvitellakaan! Mausteita voi käyttää mielen mukaan. Meillä kokeillaan ensi kerralla valkosipulia. Nämä ovat ihan ok. Eivät taivaallisen hyviä, mutta eivät kyllä yhtään pahojakaan. Ehkä näihinkin pitää tottua? Mutta ehdottomasti kokeilemisen arvoinen villitys!

perjantai 2. tammikuuta 2015

Töitä?

Taas mä pohdin. 
Pohdin asiaa nimeltä TYÖ.  Tilanne: olet ollut työttömänä koko vuoden 2014, tehnyt osan aikaa pätkätöitä, hakenut hulluna itsellesi sopivia paikkoja, laitellut hakemuksia paikkoihin, joissa ei edes varsinaista hakua ole. Elänyt toivossa.
Sitten saat yhteydenoton, jossa osa työstä olisi alaasi sopivaa, mutta osa ajasta jotain aivan muuta. Todella joustavanoloinen ja itselle räätälöitävä työaika, ainakin lupauksien mukaan. Vakipaikkaa ei luvata, mutta kuitenkin töitä. 
Miten paljon sinulle merkitsisi se, että se toinen puoli työstä olisi alaa, jota et "osaa"? Tai siis, osaat, teet sitä kotonakin kotitöinä, mutta johon ei ole koulutusta. Ala on myös sellaista, josta et pidä.
Mikä merkitsee? Se, että saisit lisätuloa ja mahdollisesti varpaasi oven väliin? Se, että edes saisit töitä ja toivonmukaa tulotkin paranisivat? Onhan osa työstä kuitenkin omaa alaa.
Vai tuleeko paikasta nopeasti pakkopullaa, jonne menet naama norsunveellä? Tuleeko siitä paikka, jonne menet pakolla, vain rahan toivossa? 
Eikö työn kuitenkin lähtökohtaisesti pitäisi olla mielekästä, innostavaa? Onko epäluuloisuus turhaa, voisiko tuosta ei-alasta saadakin jotain irti? Vai pitäisikö vain luottaa uuteen tuuriin ja odottaa "kunnon" paikkaa? Vai olenko mä nyt nättiperse, joka kitisee turhia? 
Kumpi voittaa, järki vai epäluulo?