torstai 19. helmikuuta 2015

Puolikuollut duunissa

Huhhuh. Onpa ollut voimia vievää tämän uuden työpaikan kanssa! Mukavaa, kivat ihmiset, mutta voimat se on totaalisesti vienyt. Ensimmäisenä päivänä töistä päästyäni mä käytännössä vain istuin sohvalla ja tuijotin eteeni. Olin kauhuissani. Aivoissa kipinöi, sinkoili ja joka rakosesta pursui jotakin uutta. Mä menin kahdeksalta sänkyyn ja nukahdin samantien nähdäkseni levottomia unia ja jännittääkseni huomista.

Kolmen päivän jälkeen tuntui jo vähän paremmalta. Mä huomasin, että mä selvisin ja kaikki hoitui ajallaan. Työ on kellon kanssa kilpaa juoksemista ja asiat pitää olla valmiina tietyillä kellonlyömillä ja kaikki kymmenet eri pikkuiset asiat ja jutut, sen pääasian lisäksi,  pitää olla silloin valmiina ja hoidettuna. On poikkeuksien poikkeusta ja nekin joka päivänä eri. Saatika kun on viikonloppu. Uskomaton määrä muistettavaa. Se mylly vaan pyörii eteenpäin ja kuski odottaa ovella, oli sulla homma valmiina tai ei. Myöhästyä ei saa. Eikä unohtaa kuormista mitään. Mä tuudittaudun siihen, että ne, jotka ovat olleet talossa kymmenen vuotta, muistavat nuo kaikki, joten kai mäkin muistan, sitten joskus. Kunhan nyt näkee, miten kauan siellä olen.

Kuitenkin, päällimmäinen tunne on ihan kiva ja varmastikin muuttuu kivemmaksi vielä, kun tämä mun panikointi hellittää ja mä alan oppia. Uskoa kaikkeen luo kehut, joita tämän päivän palaverissa sain. Olen kuulemma nopea oppimaan ja "erittäin kehityskelpoinen". Heh. Lisäksi pomo tuli iltapäivällä vartavasten kertomaan, että lisääkin töitä olisi luvassa... Ou jee!

Mä en ole jaksanut käydä juurikaan edes blogeissa katsomassa, mitä teille kuuluu. Ensi viikko on yhtä rankka, jollei rankempi, uusi työvuoro ja täysin uudet opeteltavat asiat. Iltaisin, olin puolikuollut tai en, on leivottava ja järjesteltävä. Viikonloppuna rippijuhlitaan. Puuh. (tässä kohtaa mielessä kävi joku aavistuksenomainen välähdys ja toive siitä, että voi kun mä olisin yhä naimisissa ja saisin jakaa tätä vastuuta. Häivähdys tosin meni ohi nanosekunnissa. Mä kestän aika hemmetin paljon ja kaikenlaista, kunhan mun ei enää tarvitse esittää kulissiperhettä.)

Mutta kohta ensi viikkokin on ohi ja nuorinkin lapsi saa naimaluvan. Mä en vaan tajua, justhan sekin vasta syntyi! Vähän hirvittää oma jaksaminen, mä tiedän olevani rippiaamuna puolikuollut, sen lisäksi päälle rippijuhlien tunnekuohut...kuinkahan ämmän käy... Pääasia, että teini saa olla päivän prinsessa ja nauttia. Aika innoissaan tuntuu leirillekin lähtevän. Hyvä niin.

Eteenpäin, sano mummo lumessa. Ja ihan just on kevät. 


16 kommenttia:

  1. Mä tiesin, että sä pärjäät. Oot vahva ja taitava nainen. Uudenoppiminen on kuitenkin kuluttavaa ja en ihmettele, että olet ollut illalla väsynyt. Hienoa, että myös työpaikalla on huomattu sun osaaminen ja olet saanut siitä kiitosta. Monikaan työnantaja ei sitä tänä päivänä osaa antaa. Kuullosti myös ihan huipulta, että sulle lupailtiin jo lisää töitä tai siis pidemmälle. Niin ne asiat vaan järjestyy, jes! Tuo sun ens viikko kuullostaa kyllä hurjalta, mutta kyllä sä selviät siitäkin. Kurjaa vaan juhlia itse ihan rättiväsyneenä. Jaksuja muru ♥

    VastaaPoista
  2. Luota itseesi ja taitoihisi, sinä osaat ja pärjäät!
    Mä niin tiedän mitä tarkoitat tolla että välillä sitä niin toivoo olevansa naimissa ja jakavansa asioita/vastuuta. Ehkä joku päivä!?

    Puss & Valoisaa kevätviikonloppua! Mä päätin et nyt on kevät.

    VastaaPoista
  3. Taas pystyn samastumaan sun tilanteeseen. Tässä tautikurimuksessa on tullut jokunen kerta mieleen, että vastuun jakaminen olis ihan jees. Mutta vanhaa en haikaile, kuten et säkään, se vaan on ihan eri juttu. Saahan sitä kaivata apua ja vapaata!

    Mä toivon että sä jaksat, ja töissä varmasti helpottaa kunhan vähän rutiinia tulee. Sä oot hyvä, usko pois <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ne on onneksi tollasia häivähdyksiä vaan, eikä niillä ole mitään todellisuuspohjaa... Kaivata saa!
      Kiitos :)

      Poista
  4. Sinä opit ja pärjäät! Me kaikki tiedetään se :) Ja kyllä se alkaa helpottamaan töissä, kun tulee lisää varmuutta ja rutiinia. Tsemppiä rippijuhliin ja niiden järjestelyihin.

    VastaaPoista
  5. Uskon, että helpottaa kun totut siihen työhön. Vähitellen.
    Joskus kaikki asiat tuppaa tulemaan yhtaikaa, teillä nyt rippijuhlat samaan kiireeseen. Rauhallisesti vaan, yksi asia kerrallaan, kyllä sinä selviät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selviän, kyllä! Siitä raadosta kasvaa taas entistä vahvempi ja sisukkaampi akka! ;)

      Poista
  6. Hienoa! Upeaa! Mä tiesin! Olen tosi iloinen puolestasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Toivottavasti siellä on kaikki hyvin myös!

      Poista
  7. Siitä tulee pitempiaikainen työpaikka, usko pois!
    Tottahan ne sut pitää koska sä hoidat tonttis ja sä olet sen luonteinen että sä osaat soveltaa tilanteen vaatimalla tavalla ja ne on ominaisuuksia jota jokainen pomo arvostaa. Kiireiset päivät ovat tietysti rankkoja mutta paaaljon parempia kuin ne turruttavat, hiljaiset tunnit kun ei ole mitään tekemistä. Ne ovat todella pitkiä.

    Jaksamista rakas <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan, katsotaan... Ja oikeassa olet niiden turruttavien päivien kanssa, sekin on nähty. Pus hani <3

      Poista
  8. Vau, vaikka nyt tuntuukin meno hurjalta, niin tekstisi perusteella selviät todella hyvin. Kunhan asiat tulee vähän tutummaksi ja kaikkea ei tarvitse niin pinnistellä muististaan, niin hommat hoituu tosta vaan =) Sä olet niin kätevä ja hyväntuulinen, että kyllä kaikki hyvin menee. Toivottavasti työtä tulee pidemmäksikin aikaa.

    Kaikkea hyvää rippijuhliin. Teet sen minkä kerkeät ja muista hengittää välillä.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos B. Joo, mä koetan muistaa hengityksen <3

      Poista

Kiitos kommentista. Pus!