sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Plussia ja miinuksia

Onnea on...



-rakkaan yllätyksenä tuoma survivalbag, joka sisälsi jäätelöä, 1,2 kg (!!!) irtokarkkia, mansikoita ja ihanan ison ruukkuneilikan. On se ihme mies.
-nuorimmaisen huikea todistus: kaksi seiskaa, kolme kymppiä ja loput ysejä
-upea juhlamekko kirppikseltä vitosella. Sopii neidille malliltaan ja väriltään kuin nenä päähän! Mun neiti on niin kaunis ja iso jo <3
-"vävypojan" tapaaminen meni hyvin; poika oli lisäksi tosi söpö ja suloinen!!!
-mä kaivelin vaatekaapista toiveikkaana kesähousuja ja löysin viime kesänä pitämäni, jotka oli nyt ihan huisin ISOT! Jess!
-myin ne nettikirpulla ja sain kakskymppiä!! 
-töissä on pääasiassa kivaa! Kiireestä ja raskaudesta huolimatta. 
-rakkaan ystävän tapaaminen huomenna. Edellisestä kerrasta onkin aikaa.
-kesäaamut(paitsi herääminen)on ihan parhaita. Aamulla kuuden jälkeen kun lähtee, tuoksuu maailma kesältä, on kaunista ja rauhallista ajella auringon noustessa. Joka kerta mä ihailen maisemia...peltoja...maalaismaisemaa. Rakastan.
-oivallus, että mä viihdyn nykyään myös yksin. Nautin yksinolosta kotona suunnattomasti. 
-reitti, jonka kautta mä kuljen Kainaloiselle. Räpsäys viime kerralta: 



Tylsempiä juttua sitten taas on:

-ihmeelliset unet, joita olen nyt kahtena yönä nähnyt. Molemmat kovin, kovin aidontuntuisia ja eläviä. Jostain syystä muistan ne tarkkaan, vaikka yleensä en. Toisena yönä kuoli autokolarissa läheisen vaimo ja mä olin kauhean huolissani läheisestäni ja lapsistaan... Viime yönä mä olin menneissä maisemissa, kuitenkin nykyajassa. Sama ihmeellinen kieroilu, valehtelu ja paskanpuhuminen jatkui yhä vaan...mä muistan, miten ahdistunut mä olin unessa ja miten mä ajattelin, että tuon ihmisen kanssa mikään ei tule koskaan muuttumaan. Samaan aikaan mä kuitenkin pidin siitä ja olin ymmälläni, miten sama ihminen voi olla niin kaksi eri persoonaa. Ja miten samaa ihmistä kohtaan voi tuntea kahta täysin päinvastaista tunnetta. Mä heräsin huonotuulisena ja asia jäi ahdistamaan tuntikausiksi. 
-se, että mä yhä vatuloin blogin muuttamista vain kutsutuille lukijoille. Siinä on kuitenkin paljon huonoa, lukijakunta pienenee, eikä kutsututkaan välttämättä muista käydä, koska blogi ei näy enää lukijalistalla. Uusi blogi olisi taas työläs ja taas kerran uusi alku. Täällä kuitenkin säännöllisesti käydään parilta niin pieneltä paikkakunnalta, että mun on hyvä syy epäillä, että ovat tuttuja. Ja sitä en halua. En oikein tiedä, mitä tehdä. Ärsyttävää. 
-en päässyt kevätjuhlaan, olin töissä. Harmitti.
-järjen vievä kutina ihottumissa
-nivelsärky ja kopelokädet
-Nuorimmaisen odottaminen kotiin. Lähikaupungissa on kesäloman päättäjäistapahtuma ja bussi sieltä tulee yhden aikaan yöllä. Mun taas pitää herätä viideltä. Lisäksi varoituskellot kilisee....koulun päättyminen, kasiluokkalainen ja nuorisotapahtuma.... No, mä koitan torkahdella sohvalla, höristellä puhelinta ja odottaa. Näillä mennään. Aamulla nähdään, kuinka kävi.
Edit: taas mä murehdin ja huolehdin suotta. Neiti tuli tunnin "liian aikaisin" kotiin, ja ihan kunnossa.

perjantai 29. toukokuuta 2015

Ensivisiitti

Keskimmäinen on rakastunut. Sillä on puna poskilla, se hymyilee haaveellisen näköisenä, whatsappaa aivan taukoamatta ja hihittää viesteille. Se lähettelee kuvia yhdessä tehdyistä kotihampurilaisista, ankkalammen retkistä ja pojasta sivusta tai takaapäin. Ei yhtäkään edestä. Se hehkuu ja on niin onnellinen. On kuin kipeä kissa ne hetket kun eivät ole yhdessä. Se hehkuu ja sen silmät säteilee. Yhdeksäntoistavuotiaan onnea.

Mä katselen sitä hymyillen, olen iloinen sen puolesta. Olen onnellinen, että se viimeinkin vaikuttaa tyytyväiseltä elämäänsä ja oloonsa. 
Ja samaan aikaan pelkään. Mitä tapahtuu, jos (ja jossain kohtaa kun) kaikki ei menekään, niinkuin tämä nuori aikuinen toivoo ja haluaa? Jaksaako se? Kestääkö se? Miten se selviää? Tuo lapsi on tunteiltan vaan niin kovin samanlainen kuin äitinsä...se mua kai eniten pelottaa. Se, että mä tiedän, miten se asioita kokee. Mutta mitään mä en asioille voi, on vain seurattava vieressä ja oltava elämässä mukana. Oli se sitten onnea tai jotakin muuta. Mäkin koetan siis vain olla onnellinen Keskimmäisen puolesta ja häätää pelot taka-alalle.

Tänään mä näen sitten kasvotkin. Ihan livenä. Poika on tulossa "ensivisiitille". Tuntuu, että pari tekee itse asiasta enemmän numeron kuin minä. Niitä jännittää. 
Mä olen saanut Keskimmäiseltä ohjeita, miten käyttäytyä. Mä en saa hössöttää. En saa puhua liikaa, mutta hiljaistakaan ei saa olla. En saa kuulustella. Enkä ainakaan nolata omaani. Hih!
Mä olen päättänyt olla vaan oma itseni, eli todennäköisesti teen nuo kaikki. Mutta toisaalta...eikös se ole vaan hyvä, että poika näkee, mikä tuleva anoppi on oikeasti ;)

Onko raparperipiirakan leipominen hössötystä? Sitten se ei kai ainakaan ole, jos käsken niiden ottaa sitä itse kaapista.

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Plaa plaa plaa

Nuo samperin karvapyllyt on nyt jostain keksineet, että tapetissa on reuna. Ja mitä se sitten tarkoittaa? No tietysti sitä, että remppareiskan meille tapiseeraama seinä on nyt reunasta kaikkea muuta kuin kaunis. Yksi iso palkeenkielikin jo tuli, mutta sen sain liimattua nätisti paikalleen. No, onneksi ovat tuolin takana, eivätkä näy...toistaiseksi. Suihkupullolla häädän otukset pois aina kun vaan näen. Töistä vaan en yletä, välimatka on muutama kymmenen kilometria liikaa. Pirskatti katti kertaa kaks!! Ai kaks kattia vai kaks pirskattia? Molempia!

Toi kaikista stydein ihottumarasva on ärsyä. Koostumukseltaan öljymäistä, joka ei imeydy, vaan jää öljyiseksi ihon pintaan. Sitä laittaessa ei voi siis pukea päälleen. Ja arvannette, miltä petivaatteet näyttää? Hehkeiltä öljyläikkäisiltä inhotuksilta. Vielä en osaa sanoa, onko siitä apua. Öljystä siis.

Taimet on edelleen sisällä. Innostus olisi ollut jo siirtää ulos (ja krassi kasvaa jo ulos kasvattamostaan), mutta. Se yks juttu, mikä puuttuu, napsahtaa tilille vasta 15 päivä. "Eihän se maksa kun kympin, ja saat neljä säkkiä Tokmannilta", sanoi mulle yks. No juu, tiedän kyllä, minä jos kuka olen hyvä tarjoushaukka, mutta kun se vaan kymppi on nyt aika tärkee siinä ostoksessa. Ja toistaiseksi sitä ei ole. En mä sitä sille sanonut, vaikka mieli teki. En mä live-elämässä kovinkaan huutele, koitan sinnitellä vaan. 
Joskus tää loppuu. Nytkin pärjättäis, jollei noita "vanhoja" velkoja olis. Ne kun saisi pois, olisi kaikki ihan jees. Voi luoja, kun jostain tippuis kaks tonnia, niin saisi kaikki maksettua pois. Puhtaalta pöydältä kun pääsisi aloittamaan, olisi kaikki hienosti. Nyt on vaan kierre, joka ei tunnu loppuvan koskaan...  

Tänään oli töissä kahvitilaisuus, jossa oli niin tajunnan räjäyttävän hyvää moussekakkua, ettei paremmasta väliä. Se oli niin hyvää, että mun teki mieli laittaa silmät kiinni ja mumista ekstaasissa. Suutuntuma oli niin samettisen pumpulinen ja kolme eri makuista kerrosta mätsäsivät yhteen nin loistavasti, että olisi tehnyt mieli syödä koko kakku. Kaiken päälle se oli pelkistetty ja kaunis! Ah!

Huomenna on vapaapäivä. Ihanaa, kello ei soi 05.01.Listasin kaikki asiat, jotka pitäisi tehdä/hoitaa. Aamulla jos sais aloitettua, saattas illalla olla valmis. No ei, en mä pakota mua, kai ne tekemättömät hommat odottaa, jos ovat tähänkin asti odottaneet. Täytyy priorisoida. Tai kattoo nyt, mikä on puhti. Tällä hetkellä se on asennossa off, mutta unien jälkeen on sentään toivoa, että viisari värähtäisi onnin puolelle. Nähtäväks jää.

Nyt nukkumaan. Mä nään varmaan untakin siitä moussekakusta. Se vähäkin järki tais jäädä töihin.

Toiveikasta Torstaita! 





sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Taikahetki

Olipa kerran nainen, joka päätti saada aikaan erityisen mukavan viikonlopun, viikon kirvelevästä takaiskusta huolimatta. Koska naisella oli siis ihan täysin velvollisuusvapaa viikonloppu jo hoidettuna, ei siis lapsia, ei töitä, eikä kissoja, oli vapaus tehdä mitä mielii. Siis melkein. Tarkennetaanko, että mitä mielii, mutta hyvin halvalla.
Nainen siis pakkasi perjantai-aamuna jo viikonloppuvarusteet mukaan  ja töistä päästyään jäi suoraa Kainaloisen kotikoloon viettämään aikaa.  Yhdessä he istuskelivat koiran kanssa pihalla ja grillasivat herkkuja; kokonaisia valkosipuleita ja muita juureksia, vähän lihaakin. Molemmat viikon töistä väsyneinä tahtoivat jo ajoissa nukkumaan. Voi, miten luksusta naisen mielestä on saada nukkua toisen vieressä; sen jolle sydän on lämmin ja jonka vieressä on kovin turvallista. Joka saa nauramaan poikamaisilla kujeillaan. Joka ymmärtää naisen hidasta etenemistä ja pelkoa särkyä taas. Ei hoputa eikä painosta. Yhteiseen sykkeeseen on hyvä nukahtaa.

Yhtä luksusta naisen mielestä on saada lauantaiaamuna herätä omassa hitaassa vapaapäivän tahdissa. Raottaa silmiä, nähdä toinen vieressä jo hereillä ja koiralenkiltä tulleena. Silti vielä vaipua unen ja valveen rajatilaan. Herätä kiljuen kylmien käsien eksyessä peiton alle.. syödä rauhassa aamupalaa, puuhata jotakin pientä, olla vaan. Ajella yhdessä kuitenkin käymään kotona kissoja katsomassa ja pyöräyttää samalla koneellinen pyykkiä (hurraa, se sammui vain kaksi kertaa!) kuivumaan. Matkalla toisen luo takaisin ajella pikkuteitä pitkin ja ihastella pikkuisia lehmävauvoja. Leipoa rakkaalle kääretorttu, saunoa, lämmittää eilisiä grillattuja ja katsella Euroviisun alkua, kunnes sänky alkoi taas vetää puoleensa. Taas viekussa, tyytyväisenä, yhdessä.
Sunnuntaiaamu oli  naisen mielestä yhtä ihana kuin edellinenkin aamu; raukea ja onnellinen.  Liki 30-kiloisen koiran hypätessä päälle "lepäämään" onkin jo lepo kaukana :) Ihana otus! Siinä peuhatessa iski idea sunnuntairetkestä, jonne lähtivät, kun kiireettömästi ehtivät.

Ihana vanha kahvila pannukahveineen ja vanhanaikaisine tarjottavineen. Herkullista! Nainen osti herkut ja syötti omastaan puolet väkisin miehelle. Pannukahvi oli uusi tuttavuus; hyvää! Huomattavasti pehmeämpää kuin "tavallinen kahvi". 
Lähistöllä eleli myöskin alpakoita, hepo, kissa ja aaseja. Tokihan niitäkin täytyi käydä tervehtimässä. Vekkuleita otuksia nuo alpakat.
Läheisellä luonnonsuojelualueella nainen käveli miehensä kanssa lammen ympäri; loikki polulla ja poluta pois; niin paljon kasveja ja katsottavaa! Oli valkovuokkoa, näsiää, metsäorvokkia, saunakukkaa, harvinaisempia puulajeja, joutsenia ja muita vesilintuja. Aurinkoa, maisemia, käsi kädessä... Istuskelivat sylikkäin penkillä, nauttivat auringosta. Siinä istuessaan nainen ajatteli, että jos tunnetta voisi saada pulloon, nyt olisi sille hyvä hetki. Mutta ei, hetken istuttuaan saivat seuraa; äidin, kaksi pientä lasta sekä koiran. Eväät siinä maistelivat ja taistelivat ja sitten vanhemmalle lapselle tuli kakkahätä. Kiiruusti lähtivät juoksemaan, se hätäinen edellä, äiti koiraa ja nuorempaa retuuttaen. Mahtoivatko ehtiä? Naista vain nauratti. Siitäkin huolimatta, että taikahetki särkyi.

Ajelivat vielä lähistöllä ja etsiskelivät pientä yhden naisen keramiikkapajaa, jonka tiesivät olevat lähistöllä. Eivät löytäneet.
Poikkesivat puutarhalle, ihailivat upeita kukkia, asetelmia, hyötykasveja. Kaikkea teki mieli! Tyhjin käsin poistuivat; nyt sai kauneus silmille riittää. 



Toista kautta, taas pienempiä teitä pitkin, ajelivat miehen kotiin, jossa odotti koira ulospääsyä. Arki häämötti ja naisen oli aika lähteä kohti kotia, jossa kisut jo odottivat ja lapsikin kohta tuli perässä. Hyvillä mielin on uusi viikko aloitettava.




tiistai 19. toukokuuta 2015

Höpötystä ja Sun huominen uusi juttu!

Tyttöjen tapaaminen peruuntui. Harmittaa pirskatisti. Ihan siksikin, että kaikki me on yhteistä iltaa odotettu, hehkutettu ja taas odotettu. Kaikki, tai ainakin osa, on tehnyt järjestelyitä. Itsekin a.hoidin kissoille hoitajan, b.vinguin töissä viikonloppuvapaan, c.pyysin Nuorimmaisen isältä tapaamisviikonlopun vaihtoa. Ja kaikki turhaan. No, näillä mennään. Pattiin ottaa, mutta se hyväkin puoli tässä on. Säästyy junalippu, osa hotskuhuonemaksusta ja ruokaraha. Pää pitää vaan kääntää siihen moodiin, ettei olekaan hervottoman kikattelevaa tyttöjen iltaa tiedossa.
Toisaalta, nuo kaikki mun järjestelythän on edelleen voimassa, joten Jotain voisi keksiä...hmm... Oliskohan tässä lähellä mitään..

Tänään oli upea ilma. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Niin helotti, että tuossa pihalla oli ihan kuuma. Aamulla vielä, kun fillaroin verenimijän luo, oli sateista ja harmaata, mutta onneksi se muuttui. Ihanaaihanaa, kesä <3 Luonto ja maailma näyttää nyt niitä parhaita puoliaan, kevään vihreys on niin hentoa ja kaunista. Maasta nousee kaikenmuotoista ja -väristä jännää. Jostain leijaili vastaleikatun nurmikonkin tuoksu...


Vielä kukkii keltavuokotkin, vaikka suurimman osan vähän liian innokkaat kaupungin nurtsinleikkaajat onkin ajaneet yli. Antaisivat nyt olla sen hetken! Tai kiertäisivät. Kauaahan nämä eivät kuki edes. 


                      Kaverukset. Mutta missä sinivuokko?

Vapaapäivä kului nopeasti. Oli labraa ja autonhuoltoa. Kyytipuljaamista. Ohimennessäni Kainaloisen puolen tunnin pikatapaaminen, ruuanlaittoa, imurointia, pyykinpesua ja petivaatteiden vaihtoa. Kirppistavaroiden kuvaamista ja nettimyyntiä. Yhden jutun vein ohimennessäni perille ja toinen haettiin ovelta. Muutama vielä odottaa puljaamistaan. Nämä yhden päivän vapaat tuppaa olemaan tällaisia vauhdikkaita ja täynnä puuhaa. Itselle on pakko myöntää, että yhdeksän tunnin työpäivän jälkeen, jossa et välttämättä ehdi kertaakaan istua, olen illalla aika puhki, eikä kotityöt ihan hirveästi jaksa kiinnostaa. Vapaapäivinä pitää sitten koittaa laittaa kotia ja hoidettavia asioita kuosiin. Onneksi Nuorimmainen tekee osansa, eikä kämppä ihan katastrofiksi pääse. 


Mä tykkään tällaisista pikku jutuista. Jos tuossa lukisi vain "soita kelloa", mulle tulisi "anteeksi että olen olemassa ja vaivaan" -olo, mutta tämän luettuani tekisi kyllä mieli ihan iloisesti soittaa kelloa. Loistava idea! Pointsit jätskikiskalle, jonka ohitin. 

Nyt meni päivänen hihaan.. tarkoittaa, että peiton alle mars! Nukkukaahan hyvin ja kivuttomasti ja viettäkää onnellinen keskiviikko! Oikeastaan mä haastankin teidät huomenna tekemään jotain, mitä ette ole ennen tehneet. Ihan mitä vaan! Vaikkapa kävelemään postilaatikolle takaperin ;) Käykää sitten täällä kertomassa, mitä keksitte. Jänskää!!!

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Kuin rasvattu salama?

Kaukana siitä, sanoisin. Työpäivän jälkeen lähinnä kankea kaakki tai vanhemmanpuoleinen mamma. Mutta rasvattu, sitä kyllä!!



Tai ainakin pitäis, mikäli lääkäriin on luottaminen. Tosin, apteekissa teki mieli juosta kuin rasvattu salama pois paikalta, kun kuulin näiden hinnan. Melkein satanen! Iso ja erittäin ylimääräinen lovi meidän kuukausibudjettiin. No, näillä mennään. Psoriasis on nyt diagnosoitu,  mutta vielä tutkitaan muita juttuja. Niistä sitten kunhan nyt asiat etenee/ ja selviää. Ei jaksa täällä jossitella. Surraan sitten jos tarttee. Tai ainakin mä yritän niin...

Uskomatonta ajatella, että parin viikon päästä loppuu koulu. Nuorimmainen paahtaa pää punaisena viimeisiä kokeita, joita on nyt pari viikkoa ollut lähes joka päivä. Ysiä ja kymppiä tippuu. Sinnikäs ja fiksu on tuo! Mistä lie saanut tuollaisen kunnianhimon opiskelujen suhteen? Kesätöistään olen taas kyllä niiiiin iloinen! Ei mene päivät ihan nukkumiseen ja teinihäröilyyn ja samalla tienaa omaa rahaa. Harmittaa myöntää, mutta siitäkin on apua, että tyttö ostaa omilla rahoillaan pikkujuttuja, meikkejä tai muuta. 

Kirppikseltä bongasin lavakauluksen parilla eurolla. Kohta meillä on kukkien lisäksi myös hyöty"puutarha". Basilikan ja timjamintaimet odottaa jo ulospääsyä, salaattia kylvän suoraa ulos ja ehkä persiljaa. Laittaisko yhden perunankin? Ihanaa...kesä on ihan kohta täällä <3

Tulossa on viikonloppukivaa. Tai ainakin sen pitäisi olla. Tai onhan se, kun itse tyytyy siihen mihin on varaa, eli ei, eikä katsele muiden ostoksia. Mä en tarkoita valittaa, totean vain, että ravintolaan mennään syömään ja halvinta on syötävä... Mutta seurahan siinä tärkeintä on, ihanat naiset pitkästä aikaa yhdessä! Enkä mä niille kerro.. ahdistaa vaan. Matka maksaa, nukkuminen maksaa, syöminen maksaa. Se kaikki vaan ON ylimääräistä. Mutta me nähdään vain kerran vuodessa, joten "pakko" on mennä. 
Äh, kivaa siitä tulee!!! Mä oon vaan väsynyt ja siksi mörköilen. 

Taidan mennä aa-aa-maahan, niin kaikki näyttää aamulla taas jo ihan valoisalta. Mä näen unta Kainaloisesta, jonka kanssa on koko ajan vaan parempi olla... 



torstai 14. toukokuuta 2015

Helaärsy

Jotenkin nihkeä päivä. 

Töistä on käyty pyhärahat repimässä ja nyt kotona. Kotimatkalla poikkesin Prismassa ja ostin 4 perunaa. Huvitti, mun edessä oli mies, jolla oli kärry kukullaan tavaraa ja lasku teki 197€. Kiukkuisena ja stressaantuneen oloisena naputti jotain kassatytöllekin, mutten kuullut tarkemmin. Kävi sääliksi kassatyttöä. Onneksi mulla oli pienet ostokset ja koetin vastapainoksi olla hymyilevä ja mukava asiakas :)
Kotimatkalla satoi vettä ja radio ei toiminut; antenni on rikki. Tottakai. Auton varustukseen kuuluu kasettisoitin, joten sitäkään ei voi kuunnella, kun ei ole niitä kasetteja.
Kotona odotti Nuorimmainen kiehuvan veden kanssa, oli kuulemma niin kova nälkä jo. Ei muuta kun perunat plumps veteen ja kohta oli nälkäiselle apetta eilisen nakkisoosin muodossa. 
Oli Nuorin tapellut pesukoneenkin kanssa, se on aikamoista taiteilua nykyään. Kone sammuu kahdesta viiteen kertaa yhden ohjelman aikana. Niin kauan sen kanssa koetetaan selvitä, kun se kilahtaa lopullisesti. Sen jälkeen mietitään, missä ne pyykit sitten pestään. Mutta pyykkiä ripustamaan sitten. Ja kissojen piiplaatikkokin lemusi, paskan pussitusta siis seuraavana. 
Facebookin suljin, koska ärsytti. Vaikka oikeasti huomasin kyllä, että se ärsytys oli oikeasti kateutta. Koetin miettiä, ettei asiat ole aina siltä miltä näyttää, mutta ei onnistunut. Toisilla vaan on, millä mällätä. Nähdä ja kokea. Saada elämyksiä. Sinnikkäästi koetin häätää inhottavat ajatukseni. 
Makeaa tekisi mieli, sekin ärsyttää. Tekisi mieli leipoa, mutta sehän tiedetään, miten siinä käy; mä syön ne kaikki, sitten en mahdu housuihin, sen jälkeen en mahdu ovista ja kohta en mahdu koko maailmaan. Syön ja syön ja syön ja räjähdän varmaan kappaleiksi! Kiva se on sitten jälkipolven siivota suklaakakkuisia äidin palasia. Nii!
Vettä sataa ja aurinko paistaa vuoronperää. Koittas sekin nyt päättää, mitä tekee.
Väsyttää ja ärsyttää tällaiset suurensuuret asiat, joita en toisenä päivänä edes jaksaisi noteerata. Tartuttikohan se kiukkuinen kassamies tuulensa jotenkin muhun?

Ärsyttävää!

                                Hmph. Toikin vaan nukkuu...

maanantai 11. toukokuuta 2015

Perhe on parasta

Vietettiin sitä äitienpäivää täälläkin. Vaikka erilailla kun vuosikaudet, mutta vietettiin. Niinkuin mä olen ehkä miljoona kertaa jo maininnut, mä olen tehnyt viimeiset kymmenen-viistoista vuotta viikkotöitä, ja viikonloput vapaat. Se on mahdollistanut tämänkin perinteen. Aina tähän vuoteen saakka. Mökillä ollaan äidin ja meidän lapsien ja meidän lapsien kanssa oltu, grillailtu ja hömpötelty yhdessä. Kyllä sitä kuuden aikuisen ja kuuden lapsen kanssa saa aikaiseksi jos jonkinmoista hömpötystä ja ihanaa yhdessäoloa! Me vaan ollaan yhdessä niin parhaita, välittömiä ja meillä on kivaa. Veljen kanssa kähjätään kuin viisivuotiaat :) Kenenkään ei tarvitse pönöttää ja idiootti(en) huumori kukkii. 
Tänä vuonna mun sakista oli sitten paikalla vain kaksi lasta. Hyvä edes niin! Mä paiskin hommia töissä ja yksi lapsista matkailee kaukana. Kivaa niillä oli onneksi ollut. (kyllä se vaan kirvelee, perinteen rikkoutuminen, olisin mä halunnut olla mukana).

Sen jälkeen, kun mä pääsin töistä, nuoret odottikin mua jo kotona. Äiti tuli myöhemmin perässä. Istuttiin sitten iltaa tässä ja hömpötettiin lisää. Kupu täynnähän niillä oli mökkigrillaamisesta ja muista herkuista, mutta uunijäätelöä mä sitten vielä tein likkojen avustuksella. Kyllä oli hyvää, vuosikausien jälkeen!!
Hymyilytti, nuoret, vaikka ovatkin jo isoja, toinen jo oikeastaan aikuinen ja toinenkin vanha teini, olivat niin salaperäisiä ja tirskuvaisia. Jääkaapille ei saanut mennä, eikä pakastimellekaan. Olivat höpönassut tehneet täällä äidille innoissaan pannacottaa vadelmilla. Ja oikein pohtineet asiaa; mä kun olen sillä vehnättömällä koettanut olla, olivat keksineet herkun, joka sopii. Ihanat <3 Ja hyvää oli!
Jossain kohtaa ne muina naisina sanoivat että "katos äiti siivouskaappiin". Sieltä löytyi piilosta ihana iso hortensia, suloisessa vaaleanpunasävyisessä paketissa. Kyllä ne tietää! Kukkia ja vaaleanpunaista... molemmat niin mun lempparia.


Ulkomailla matkaava Vanhin oli siis joukosta poissa, ja kyllä se vaan sydämessä tuntuu...kyllä se niin totta on, että lapset on äidille lapsia, vaikka ne olis kuuskymppisiä. <3

Mukava ja onnellinen äitienpäivä, vaikka erilainen kuin ennen.

Tänään sitten vapaapäivä. Viikon ajalta "kaikki tekemättä". On kai pistettävä hösseliksi. Kivampi sitten huomenna lähtee töihin, kun on siistimpää eikä hoitamattomat asiat paina. Ainakaan osa niistä. 

Mutta päikkärit mä kyllä otan!


keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Päässä vikaa vai aidosti onnellinen?

Mulla on varmaan jotain vikaa jossain. Päässä, luulisin. 
Eilen illalla jo mietin, miten epänormaalin hirmuisen tyytyväinen mä olen. On sellainen olo, että menin oikeasti hymy huulilla nukkumaan ja nukahdinkin varmaan se sama autuas hymy huulillani. Kummallista ja samalla niin hienoa!
Tämä olo on siitä huolimatta, ette kaikki asiat nyt niin Täydellisesti olekaan. Nuo terveysasiat muistuttaa olemassaolostaan joka päivä, rahan kanssa on yhä tiukkaa, tilipäivää odotetaan kuin kuuta nousevaa, teini toisinaan kiukkuaa, autonhuolto huolestuttaa, pesukone vetelee viimeisiään jne jne arkisia asioita. Ja silti, mä olen vaan niin tyytyväinen. Pää pursuaa energiaa ja iloa, kroppa ei ihan aina meinaa pys(t)yä perässä. 

Täytyy ehkä mitata kuume. Ja verenpaine. Tai sitten mä muistan vaan ajan vielä puoli vuotta taaksepäin....miten hyvin kaikki onkaan nyt siihen verraten. 

Lämpimämpää sais nyt jo tulla. Mun siemenet kasvaa jo niin isoa tainta(sanotaanko se noin? Vai taimea?) että ulos ne olisi kohta pakko saada. Vaan vielä ei uskalla. Toissa-aamunakin raavin autonlasit ihan umpijäästä. 
Kirppiksen "saa ottaa" -laatikosta bongasin tällaisen suloisen kupin ja tiesin heti, mitä sille pitää tehdä:


Eikö olekin suloinen? Arvaatko, mitä siitä tulee?

Jaaha, äiti taas pelastaa. Nuorin unohti kirjan kotiin, soitti ja aneli tuomaan. No, samalla keikalla poikkesin sitten terpparissa hakemassa salmonellapurkin, yöks. Taas säästetään, purkki on nykyään vain purkki, ei edes sitä tikkua mukana. Joku "kaiveluväline" pitää siis itse keksiä. Örks. 

Kohta odottais lääkäri kaupungissa. Siellä odottaa myös Kainaloinen <3  Illalla jos vielä tekis lisätienistiksi ottamiani juttuja, joita voi onneksi tehdä kotona. Mutta työstä sekin vaan käy..mutta sen(kin) avulla mä ehkä jossain kohtaa pääsen taloudessa jonkinlaiseen tasapainoon.

Kun se pää taitaa olla jo. Ainakin hetken. 

maanantai 4. toukokuuta 2015

Selkärangaton p**ka

Lääkärissä on sitten käyty. Täytyy ensin mainita, että on se vaan uskomatonta, miten toisenlaista on kohtelu yksityisellä, verrattuna kunnalliseen terveyskeskukseen. Ainakin verrattuna siihen, jossa minä (mahdollisimman vähän) asioin. Siitä iso ja muhkea ruusukimppu!

Mitään ratkaisevaa sinänsä ei vielä tässä kohtaa ilmaantunut, tutkimuksia jatketaan. Veriarvot, kolesterolit ja muut, olivat hyvät. Verenpaine liikaa. 
Ihanasti lääkäri otti asiakseen sekä ihottuman, että nivelvaivat. Suoraa lääkäriltä kävelin labraan verenimuun, joista niveljuttuja tutkitaan. Ylihuomiseksi järjestyi aika ihotautilääkärin konsultaatioon. Ihan huippua! Miten joustavasti ja nopeasti ja ystävällisesti kaikki kävikään. Puhumattakaan siitä, että vihdoinkin asiat tutkitaan, eikä tarvitse miettiä. Jotain jos löytyy, niin sitten löytyy, kaipa niihin sitten hoitokeinokin löytyy. Jaksa sitä surra etukäteen. Ei omia tartte, lapsia vaan.... (tirsk, kertooko mun haluttomuudesta asioida terveydenhoitohenkilökunnan kanssa se, että selvisi, että esimerkiksi mun jäykkäkouristusrokote on mennyt umpeen 10 vuotta sitten :-D )

Mä olen saanut itseni ajatuksen tasolla aika hyvin jo jonkinmoiselle terveellisemmälle moodille, ja käytännössäkin vähän, niinkuin täällä kerroinkin. Tänään mun piti aloittaa sitten hiukan "parempi" versio ja lisätä se vehnättömyys ohjelmaan. Upeasti aamulla tein terveellisen (ja ihan hyvänmakuisenkin) smoothien, lounaaksi söin fetasalaattia. Jätin jopa tarjolla olleet suolapähkinät lisäämättä, koska suolaa lääkäri käski  mun välttää koholla olevan verenpaineen takia. Iltapäivällähän mulla oli sitten ihan järkyttävä nälkä. Ja mitä tekee tämä nainen? Syö nälkäänsä iiison palan täytekakkua!!!! Voi hel**tti sentään, mä oon niin just tällanen selkärangaton pa**a!! Ja tavoilleni uskollisena kun  "kaikki oli sen jälkeen muutenkin pilalla", söin vielä donitsin! Joopajoo.... tässä asiassa työpaikka ei tue mua, siellä on liian helposti saatavilla herkut jos jonkimoiset. 

Mutta kai mä huomenna taas aloitan alusta ja varustaudun paremmin. Syön enemmän, ettei se nälkä pääse tulemaan, jolloin homellan kaiken suuhuni, mikä ei karkuun juokse. 

Huomenna sitten ollaankin taas sairaalalla. Nuorimmaisen jalkajuttu jatkuu yhä....

lauantai 2. toukokuuta 2015

Romukoppaan joutais

Taitaa olla taas peiliinkatsomisen paikka. Nyt mä huomaan, ihan konkreettisesti, että mua alkaa ikä viedä.. Tai sitten joku muu. 
Jokatapauksessa nyt muutaman kuukauden sisällä mä olen huomannut, ettei kroppa ole oikein kunnossa. On epämääräisiä niveloireita ja tuosta vatsasta mä nyt olen täällä narissutkin. Tosin, se on kyllä ollut vaiva jo kymmeniä vuosia. Olo on kuitenkin jollakin tapaa huono, tunkkainen, raskas, väsynyt ja niveliä särkee, ne ovat jäykät ja ajoittain turvoksissa. Aamuisin e-rit-täin jäykät. Olen myös aika väsynyt. Pienet ihottumani ovat levinneet isoiksi ja ärtyneet. Lisänneet alaa.


                                    uutuutena nämä, ja molemmissa silmissä!
En tunne itseäni varsinaisesti sairaaksi, mutta ei mulla ole hyväkään olla. Fyysisesti. Mikään ei ole muuttunut, joka nämä oireet voisi saada aikaan. Joko kroppa haluaa nyt sanoa jotain mun elintavoistani -jotka ovat aina olleet surkeat- tai sitten joku tauti on puhjennut.

Maanantaina mulla on työterveyslääkäri ja kuulen verikokeiden tulokset. Pienet, "normitestit" musta vain otettiin terkan toimesta, mutta mä toivon, että tämä lääkäri olisi sellainen asiakseen ottava. Ei sellainen tk-lääkäri (johon mä olen tottunut), joka vaan viittaa kintaalla ja käskee syödä särkylääkettä vaivaan kuin vaivaan.

Mä olen koettanut lisätä hedelmien ja vihannesten syöntiä noiden smoothieiden muodossa. Niihin lisään nokkosjauhetta tai lehtikaalia. Lisäksi olen lisännyt deen ja monivitskun jokapäiväiseksi. Vihreää teetä juonkin "luonnostaan".  Ja MSM- jauhetta syön, josta mä en kyllä huomaa olevan mitään apua.

Kun mä kuulen edes jotakin kantaa lääkäriltä, niin sitten voin miettiä lisää, missä mättää. Tuo vehnättömyys mua kiinnostaisi testata, mutta käytännössä ei tule olemaan helppoa. On kuitenkin juttuja, joita on oikeastaan "pakko" töissä syödä, maistaa. Mutta radikaali vähentäminen muuten auttaisi ehkä myös asiaa. Kasvissyöntikin voisi olla jeesjuttu, mutta....aargh, ei kanaa, kalaa, lihaa??? 

Jotain kuitenkin ON tehtävä, näillä nivelillä ja suolistolla  ja ihottumalla mä en ole kauaakaan työkuntoinen, jos pahenevat samaa tahtia kuin nyt. Ei vain oikein tiedä, mistä aloittaa ja mikä vaivaa. 

Tää on asia, jossa mä kaipaan tsemppiä. Koska näissä ravitsemus- ja hyvinvointiasioissa asioissa mä olen selkärangaton luuseri, kun on itsestä kyse. Ja toki mä vissiin kaipaan sitä lekuriakin. 
Mitä sulla tulee ensimmäisenä mieleen? Miten alkaisit vyyhtiä purkamaan?

Mä ajattelin olla muutaman päivän julkaisematta kommentteja tähän, vaikka itse ne luenkin. On mielenkiintoista tietää, millaisia ajatuksia, oletuksia ja vinkkejä teillä tulee mieleen. Tällällailla vaihtoehtoja tulee monia (toivottavasti) , eikä muiden kommentit vaikuta omaan ajatukseen asiasta. Get my point?