sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Kuin rasvattu salama?

Kaukana siitä, sanoisin. Työpäivän jälkeen lähinnä kankea kaakki tai vanhemmanpuoleinen mamma. Mutta rasvattu, sitä kyllä!!



Tai ainakin pitäis, mikäli lääkäriin on luottaminen. Tosin, apteekissa teki mieli juosta kuin rasvattu salama pois paikalta, kun kuulin näiden hinnan. Melkein satanen! Iso ja erittäin ylimääräinen lovi meidän kuukausibudjettiin. No, näillä mennään. Psoriasis on nyt diagnosoitu,  mutta vielä tutkitaan muita juttuja. Niistä sitten kunhan nyt asiat etenee/ ja selviää. Ei jaksa täällä jossitella. Surraan sitten jos tarttee. Tai ainakin mä yritän niin...

Uskomatonta ajatella, että parin viikon päästä loppuu koulu. Nuorimmainen paahtaa pää punaisena viimeisiä kokeita, joita on nyt pari viikkoa ollut lähes joka päivä. Ysiä ja kymppiä tippuu. Sinnikäs ja fiksu on tuo! Mistä lie saanut tuollaisen kunnianhimon opiskelujen suhteen? Kesätöistään olen taas kyllä niiiiin iloinen! Ei mene päivät ihan nukkumiseen ja teinihäröilyyn ja samalla tienaa omaa rahaa. Harmittaa myöntää, mutta siitäkin on apua, että tyttö ostaa omilla rahoillaan pikkujuttuja, meikkejä tai muuta. 

Kirppikseltä bongasin lavakauluksen parilla eurolla. Kohta meillä on kukkien lisäksi myös hyöty"puutarha". Basilikan ja timjamintaimet odottaa jo ulospääsyä, salaattia kylvän suoraa ulos ja ehkä persiljaa. Laittaisko yhden perunankin? Ihanaa...kesä on ihan kohta täällä <3

Tulossa on viikonloppukivaa. Tai ainakin sen pitäisi olla. Tai onhan se, kun itse tyytyy siihen mihin on varaa, eli ei, eikä katsele muiden ostoksia. Mä en tarkoita valittaa, totean vain, että ravintolaan mennään syömään ja halvinta on syötävä... Mutta seurahan siinä tärkeintä on, ihanat naiset pitkästä aikaa yhdessä! Enkä mä niille kerro.. ahdistaa vaan. Matka maksaa, nukkuminen maksaa, syöminen maksaa. Se kaikki vaan ON ylimääräistä. Mutta me nähdään vain kerran vuodessa, joten "pakko" on mennä. 
Äh, kivaa siitä tulee!!! Mä oon vaan väsynyt ja siksi mörköilen. 

Taidan mennä aa-aa-maahan, niin kaikki näyttää aamulla taas jo ihan valoisalta. Mä näen unta Kainaloisesta, jonka kanssa on koko ajan vaan parempi olla... 



12 kommenttia:

  1. Hali sinne <3

    Tavallaan varmaan diagnoosi helpottaa ja lääkkeet myös (vaikka kalliita ovatkin).

    Tiedän just niin ton tunteen "pakko mennä vaikkei olisi varaa... ja syötävä halvinta..."

    Parempaa päivää huomiselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, tiedän, että tiedät <3 Ja ymmärrät <3 Kaikki ei, kun ei ät ymmärrä, koska ei ole tarvinnut. Mutta hei, me selvitään ja nautitaan monesta pienestä, joita toiset ei edes huomaa! Hali takas!

      Poista
  2. Täällä kans yks, joka tietää... ja senkin, että lääkevoiteet (ja tavan voiteetkin, jos niitä menee paljon!) on hinnoissaan. Onneksi meillä ei tuo atopia ole nyt ollu ihan kauheena (koputtaa puuta) ja onneksi isäntä maksaa ainakin omat voiteensa.

    Mutta hieno löytö se lavankaulus! Nekin on hinnoissaan nykyisin, kun on huomattu niiden käyttökelpoisuus hyötyviljelyssä... ja upeaa, että lapsi tuo hyviä numeroita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, selvää säästöä :) Kirppikset on pelastanu monelta jutulta. Vaikka eihän lavakaulus mikään Pakollinen juttu ole... mutta ihana <3
      Mä koputan puuta sun kanssa!

      Poista
  3. Se on kyllä kurjaa kun ihmisten terveydellä rahastetaan ja muitan taannoiset Lyrica - kokeilut jotka silloisella annostuksella olivat n. 300,- euroa kuukaudessa. Ko. lääkkeelle kun ei ole (tai ei ainakaan ollut silloin) halvempaa versiota tarjolla niin tämä ja vastaavat maksavat maltaita.

    Enivei, vaikka ahdistaa niin ei pidä ajatella synkästi kuten sanoit ja siksipä toivotan hyvää alkavaa viikkoa ja hauskaa tapaamista - mä voin sieluni krovin kuulla sen kälätyksen tänne asti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä muistan entisestä elämästä, että Lyrica oli KALLISTA. Hyi olkoon sunkin lääkemenojas...ja kun toi ei ymmärtääkseni edes ole ainoo...
      Jeps, tänään näyttää taas jo paljon valoisammalta. Asiat suttaantuu aina jotenkin. Tai sitten ne siirtyy ;)
      Kivaa ja reipasta (ei liian!) viikkoa sullekin.

      Poista
  4. On noi lääkkeet kyllä kalliita! Mullakin on mennyt alkuvuonna antibioottiin useampi satanen. Onneksi mulla on vakuutus, tänä vuonna ainakin on kannattanut. JOo, kyllähän mä siitä maksan useamman satasen vuodessa kuitenkin, että ehkei se joka vuosi kannata, mutta luopuakaan ei oikein enää uskalla.

    Lavakauluksetkin odottais multaa, mutta kun en saa aikaiseksi roudata sitä! Töistähän sitä sais kun lapiois vaan takakonttiin jätesäkkiin, mutta kovin tuntuu olevan muka vaikeeta. Salaatilla vois aloittaa, en oo ikinä kasvattanut mitään! Jotenkin ei vaan saa nyt aikaiseksi mitään :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii...sulla on surukausi? Ja olo outoa?
      Salaatti ja yrtit on helppoja, koita niitä..

      Poista
  5. Voi Salama sinua. ♥

    Lääkkeiden hinnat ovat siellä kyllä ihan törkeitä. Kunhan saat paremmin selville, mikä sulle auttaa, niin sitten kyllä meilaat ensitilassa ne tiedot tänne. Täällä osa (ei läheskään kaikki) lääkkeistä on huomattavasti halvempia, että mä laitan sulle niitä postissa täältä. Postimaksut täältä Suomeen ovat myös huomattavasti inhimillisemmät kuin toisinpäin.
    Tietty pääsen käsiksi vain käsikauppalääkkeisiin, mutta ehkä arsenaalissa on mukana sellaisia?

    Muuten, mä olen ollut 13- vuotiaasta lähtien kesä- ja viikonlopputöissä ja mun mielestä se oli IHANAA, kun ei tarvinnut pyytää äitiltä rahaa meikkeihin ja muuhun vastaavaan. Ja ihan vvarmasti myös mun äiti on ollut helpottunut siitä, että sellainen menoerä on tippunut hänen menoistaan. Joten älä kanna tuosta huonoa omaatuntoa, että koet tytön kesätyön helpotuksena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanasti lohdutettu. Mä olen siis vain ILOINEN Nuorimmaisen puolesta, että saa tehdä töitä :)
      Lääkeasioista; kiitos <3 Katsotaan, miten asia etenee ja mitä jatkoa seuraa/löytyy.... Kiitos.

      Poista
  6. Pitää heti kysyä, että johtuuko sun nivelvaivat myös psorista eli onko sinulla myös nivelpsori? Sehän on mahdollinen. Meillä on nyt miehelle diagnosoitu koko vartalon nivelrikko. Sillä on vain mentävä eteenpäin vaikka kurjaa onkin.
    Toivottavasti matkastasi tulee tosi mukava! Ei niillä matkoilla tarvitse ostoksia tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asiat on selvityksen alla vielä. Lähetteet sairaalaan, katsotan kunhan aikaa kuluu ja sinne pääsee...turha spekuloida, ennenkuin tietää varmaksi.
      Voi, koko vartalon nivelrikko kuulostaa kyllä Erittäin Inhalta!! Totta, sillä on mentävä.... :(
      En mä tosiaankaan mitään aio ostaakaan, mutta tosiaankin kun maksaa jo se matkustaminen, yöpyminen(vaikka kimppahuone onkin) ja syöminen. Se on jo tarpeeksi :( MUuta toivotaan, että elinvuosia tulee naurun muodossa lisää paljon!

      Poista

Kiitos kommentista. Pus!