torstai 30. heinäkuuta 2015

Narinaa, hymyä ja haaveita

Meidän kesähän on ollut sellainen, että juuri missään ei olla käyty. Kenenkään meidän vapaapäivät eivät osuneet samoille päiville missään vaiheessa. Yhdellä on vapaat viikonloppuna ja toisella arkena. Lomaa ei ole. 
Toisaalta eipä mulla sitä valuuttaakaan ole yhtään ylimääräistä, jotta voisi missään käydäkään. Kaikki kun maksaa. On toki paikkoja, jotka eivät, mutta bensa sinne maksaa. Tämän monesti unohtavat ne mukaköyhät, jotka "ostavat ihan pikkuisen vaan tuliaisia", mutta silti syömässä/kahvillakäyntiin ja bensoihin on varaa. No, koitan olla arvostelematta, kaikkihan me katsotaan asiaa eri kantilta. Anyway, missään ei siis olla oltu. Jaa, yhdellä kesätorilla on käyty! Ja työmatkan varrella pysähdytty katselemaan jenkkifutista.
Olen koettanut sitten napata kivoja kuvia paikoista, joissa olen päässyt kulkemaan jonkun kyydissä tai pakollisilla siirtymillä asioita hoitaessa. Olen koettanut nauttia luonnosta ja sen kauneudesta. Koska jostain on vaan pakko olla onnellinen ja tyytyväinen, koska muuten pää hajoaa. Sairaus ja sen tuomat jutut ei ole olleet yhtään avittavia tekijöitä tässä arjessa. Melkein meinaa ajoittain katkero iskeä; mitä pahaa mä olen tehnyt? 
Mutta siis, niitä hetkiä, kun on hymyilyttänyt: 


Ihastuttava wanha traktori ja loimuavankeltainen pelto. Aurinko paistoi tuona päivänä niin suoraa kameraan, etten nähnyt yhtään, mitä kuvasin. Mutta söpö tää oli!


Näitä ihania haamuja näkee enää hyvin harvoin. Nyt näin!

                      Niin mainiot ja pirteät!!!


Pääsin sentään bikeshowhun! Makeita pyöriä, niin uusia kuin ihania vanhojakin. Unelmaseinä oli kiva idea. Unelmia oli jos jonkinlaisia, omasta lapsesta, onnellisuudesta ja maailmaympärimatkasta pekonitomaattileipään.





Tästä mä olin lapsellisen iloinen! Löysin kurkkuyrtin omasta pihastani. Mummulla oli iso puska tätä mun ollessani lapsi ja mun tehtävä oli käydä napsimassa näitä kukkia salaatin, voileipien ja juomien koristeeksi. Muutamaan otteeseen olen etsinyt tätä puutarhoilta, mutten ole löytänyt. Ja nyt se yhtäkkiä kukkii mun pihassa. Happyhappyhappy!!!!!

Mansikat! Mansikat on ehdottomasti olleet tän kesän Onni isolla oolla. Niitä mä olen syönyt paljon ja vielä vähän enemmän. Vaikka vieläkään en ole saanut tarpeeksi. Niiiiiin hyviä ja ihania!! Rakas Kainaloinen on pitänyt mut/meidät mansikoissa.

Se, että kaikki konsertit ja keikat jää multa tänä kesänä näkemättä, kaivelee mua ehkä eniten. Niin monta loistavaa artistia olisi ollut tässä lähistöllä. Musiikki on mulle tärkeää ja nautin keikoista niin kovin! Ulkoilmaversiot on aina vielä jotenkin nautittavimpia kuin sisäkeikat talvella. Sitten kun mä kasvan aikuiseksi ja tuun rikkaaksi, mä kiertelen keikkoja ja käyn kuuntelemassa musaa ihan sikana!

Sen lisäksi mä hommaan kunnolliset märän kelin kävelimet, koska sellaisia en omista: Tokmannilla kävin jo koittamassakin, mutta.... Ihanat kirkkaan punaiset nilkkurikumisaappaat eli sademaiharit! Tosin, on noi  mustapinkitkin aikas mageet.



Niin, ja Tittiksen korut, ne ne vasta on jotain! Ihan huippuja koruja, jotka Tittis tekee vanhoista aterimista. Lusikkakorvikset, niin hauskat. Tuollainen sormus on mulla vielä jonain kauniina päivänä sormessa, ni! Ajatuksena olisi ihana, kun uhraisi yhden hiihtopalkintolusikoistaan ja tekisi/teettäisi siitä korun. Hmm.... osaiskohan sitä itte?
(Pahoittelut Facebookittomat, ettette pääse näkemään, koska näyttäisi siltä, että Tittiksellä on vain facesivuilla kuvia ja mainostusta)

Ajatus ja tarina karkasi taas ihan muille maille....mikähän se oli se aihe, josta mä aloitin kirjoittaa? :-D


Antti Holman uudesta Kauheimmat Runot- runokirjasta: 
"Pöydällä on pulla
ja lahjassa on nauhanen,
juhla nyt on sulla
kun kuivuu eturauhanen,
hiukset tippuu päästä,
ja joka paikkaan kolottaa.
Verta löydät räästä
ja alastomana nolottaa.
Jos vielä kerran saisit
sä erektion kokea,
sen minne sujauttaisit,
kun olet rampa, sokea?"
(Sirsi Sunnas)

Anteeksi, jos repeän :-D

tiistai 28. heinäkuuta 2015

Itserakas korvamato

Mä olen niin väsynyt, saamaton, flegmaattinen kuin voi ihminen olla. Tästä varoitettiin kyllä, mutta en oikein tunnista itseäni nyt. 
Siksipä tyydyn vaan suosittelemaan maailman pahinta korvamatoa. Täällä on biisi, jossa on loistosanat, jotka korvamadon ja muun ärsytyksen uhallakin kannattaa kuunnella. 
Mä jatkan sohvalla makaamista ja odotan, että voin siirtyä sänkyyn. 
Rakastakaa itseänne!

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

KonMarinointia

Olenhan mä sieltä sun täältä nähnyt vihjauksia tuosta uudesta KonMari -tavasta. En vain ole jaksanut perehtyä asiaan. Mutta kun näin useamman Leonidan postauksen aiheesta, alkoi vaan mullakin sormia syyhytä; tahdoin koettaa!
Ja totta, ei tuo pöllömpi tapa ole. Vaatehuoneesta nappasin muutaman laatikon pikkusälää (sukkia, pikkareita, rintsikoita) ja toimin ohjeiden mukaisesti. Tuolta Leonidalta voitte lukea tuota asian filosofiaa paremmin.


 Normisukat ja villasukat:  Ennen


Ja jälkeen: 


Kertonee jotain vilukissaisuudestani, että villasukissa löytyy. Ohuissa sitten taas ei, olikohan niitä vaivaiset 10 paria. Sukkiin on ehkä tilipäivänä investoitava, syksy on tulossa.



Pikkari- ja rintsikkalaatikotkin näyttävät varsin ihmismäisiltä. 

Youtubesta löytyy mallia, kuinka viikata mikäkin vaatekappale. Ja näin kerran kokeilleena voin jo todeta, että on taatusti aivan mahtava tapa pakata matkalaukku; on kätevämpi ja pienikokoisempi tapa viikata ja kertavilkaisulla näet matkalaukun sisällön verrattuna siihen, että vaatteet on viikattu vanhaan tapaan päällekkäin. 

Esimerkkinä: T-paidat voi viikata näin 

Kyllä mä joudun ehkä siirtymään myös isompiin viikattaviin jossain vaiheessa...

Kiitokset kuuluvat nyt ehdottomasti Leonidalle, nimenomaa sinun postauksesi saivat tarttumaan oikeasti toimeen!

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Stressipää toipuu samalla


Taisi se sairasloma tulla tarpeeseen. Ensimmäisenä päivänä olin nukahtanut istualteni sohvalle ja kipannut siitä sitten omituiseen kippiasentoon sohvalle, josta Nuorimmainen mut hihittelyllään herätti. Parin tunnin päästä vetäisin kahdentoista tunnin yöunet ja taas päivällä maistui päikkärit makoisasti. Pitkillä yöunilla ja päikkäreillä on menty kaikki kolme päivää.



Toki mä koetin kotona hissukseen tehdä pieniä rästihommia ja käydä kävelyillä ja hoitaa asioitakin. Mutta rauhassa ja ilman kiirettä ja stressiä.

Yhdellä kävelyllä kahmin metsämansikoita....



Kotosalla ollessa KonMarinoin :) Siitä lisää seuraavassa jaksossa!

Luin muutaman kirjan....



Leijuin puoli päivää tavatessani vanhan tuttavan, joka kaupassa hämmästyneenä kiljaisi: "Helmikö se siinä!!! Mitä sulle on tapahtunut, herranen aika, sähän olet kuin pikkulikka ikään!!" Mä esittelin sitten vieressäni seisovaa pikkulikkaa ja kehuin Nuorimmaksi lapsekseni. Täti taivasteli edelleen, että olen kuulemma nuoremman näköinen kuin kakskymppisenä. Totesi vielä vakavana perään, että "Minä sanon asiat aina suoraa, enkä kiertele, oli se sitten hyvää tai pahaa".  Kiittelin kovasti ja kerroin, että sanoi juuri monen päivän edestä ilostuttavia asioita. Hymyilyttää!

Kinttukaan ei ole enää yhtä kipeä kuin pari päivää sitten. Kaipa nuo piikit vaan auttaa. Vaikken niistä niin tykkääkään.

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Onko tämä muka joku tautiblogi???

Eihän se ikävä olo siitä sitten mihinkään helpottanut. Lisääntyi vaan. En mä enää tiedä, mikä olo ja pipi kuuluu mihinkin tautiin, kun niitä näyttää pukkaavan koko ajan uusia. (mikä hitto muhun on tullut/mennyt???) Maanantain olin kiltisti töissä, mutta iltapäiväksi oli sitten tilattava lääkäri työterkkaan. Sieltä ne passitti mut kiireenvilkkaa ensiapuun, "veritulppa-arvot" hipoi lääkärin mukaan taivaita. Kai ne vähän pelästyi, koska tunnuin pääsevän jonojen ohi ja paljon onnen kun moni muu siellä kököttänyt. Nelisen tuntia meni silti mullakin.
Ei se sitten onneksi ihan tulppa ollut, mutta laskimotukkotulehdus kumminkin. Lyijykynän paksuinen, kymmenen senttiä pitkö mötti siellä nyt jumittaa. Ihmekös, että olo oli/on huono, mutta sen lisäksi tosiaan pohje tykyttää, on lämmin, punainen ja ihan pirskatin kosketusarka! 



Haastetta tähän tuo kyllä nuo napapiikit. (Ei, kuvassa ei ole mun napa!! :-D  ) Ihan oikeastiko mun pitäis pystyä itseeni pistämään? Kai se vaan on pakko ottaa härkää sarvista. 40 kertaa. Ja hei, asiaa ei yhtään paranna se, että yksi piikki maksaa liki kuusi euroa.  Kuusi euroa!!!! Kuusi kertaa neljäkymmentä on....en halua edes tietää!!!!!!


Mun ja Nuorimmaisen aamupala. Mulle salaattia ja persiljaa omasta maasta, tarjousvesimelonia ja omppua.  Tyttiksellä sitten hedelmää ja mun "väkisin" sinne tunkema persiljanlehti. Tällasia kun juo, niin sitten paranee, eiks niin????

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Koskee

Tänään on väsy. Niin väsy, että töissäkin huomataan, vaikka kuinka koitan olla pirteä ja oma itseni. Silmät (ja salaiseksi tarkoitetut) kipuirvistykset paljastaa.
Särkee ja sattuu. Omituisia olotiloja. Huimaa ja kolottaa. 
Kaikenkaikkiaan kurja olo päästä varpaisiin.
Silti vaan elämää pitäisi jaksaa pyörittää. Ei pysähdy pyörä vaikka kuinka kapinoisi. Tai parkuisi. Tai kiukuttelisi. 
Tänään ajoin töistä kaupan kautta kotiin, viskasin maitopurkin kaappiin ja möngin suoraa peiton alle. Nukahdin ennenkuin sain pään tyynyyn. 
Vähän nyt ottaa tytöllä koville. 




perjantai 17. heinäkuuta 2015

Tilipäiväsokeriöverit


Tilipäivän kunniaksi mä päätin ostaa mulle ja Nuorimmaiselle herkkua. Tilipäiväkauppareissu on muuten ainoa kerta, kun mä en laske koko ajan kauppaa kiertäessäni mielessäni ostosten yhteissummaa. En mä silloinkaan osta mitään ylimääräistä ja ostan halvinta ja vain tarpeellista, mutta silloin ei tarvitse laskea. Ilot ne on kuulkaa kullakin. 


Pröystäilin mä muutakin: ostin kaksi eri makuista mehua.
Mutta ne överit, niin. Todellakin överit! Mansikkavaniljaleivos  ja limejuustokakunpala. Molemmat laitettiin puoliksi ja nautiskeltiin yhdessä kotona. Kun ne oli syöty, molemmat totesi, että olisi ollut paljon viisaampaa syödä vain toinen pala nyt ja toinen myöhemmin. Vaan kun himoissaan ei pysty näköjään... On tällanen meille kuitenkin niin harvinaista herkkua. 
Yhtä mieltä oltiin siitä, kumpi oli parempaa. 

                                     Arvaatko?


                                   Maksoin rahalla.

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Talo keittiön pöydällä

Mä olen kasvatellut siemeniä tällaisessa pikku "terraariossa". Ikean huojuva malli, mutta silti aika kiva :) Pikkuinen, mahtuu hyvin pöydälle. Kuva vääristää, tuo näyttää ihan liian isolta. 
Nyt, kun esikasvatushommelit on ohi, tein tuollaisen asentelmantapaisen kesää ilostuttamaan. Ihan tienpintareilta keräilin kiviä ja simpukat olen saanut jo keväällä Espanjasta, Galiciasta. Kiitos!! <3 


Simpukoita on paljon enemmänkin, mutta niille tulee aikanaan muuta käyttöä. Osa pääsi koristamaan nyt kuitenkin koristamaan  asetelmaa. Nuo reikäversiot on minusta hauskoja. Joku kiva puunkarahka tonne pitäisi vielä löytää. Täytyypä pitää simmut auki..


Joulu kun tulee, tänne voisi laittaa jotkut valot ja hiutaleita (ei puuro ;) ) ja ja ja ja..... 


maanantai 13. heinäkuuta 2015

Niinhän siinä sitten kävi.....

....että se sairas ihminen, joka haluaa mua seurata, halusi jo kommentoida uuteenkin blogiin. Hän haluaa kommentoida paikannimiä, ihmistennimiä jne. Ihmettelen suuresti, miten sinulla on viitseliäisyyttä, aikaa ja halua. Ennenkaikkea mietin, miksi tahdot olla ilkeä? 

Tilannehan on nyt se, että uusi blogi on kiinni, olen mielummin sitten täällä, "kotonani" , kuin karussa ja josta minut löytävät myös ne, joilla ei ole nimimerkkiä. Tuon "ystäväni" vuoksi blogi keskittyy enemmän liibalaabaan, kuviin ja sellaiseen "ei-henkilökohtaiseen". Kukkiin, kissoihin, yleisiin tapahtumiin. Tai jotain. Katsotaan, mihin tämä nyt muotoutuu. Ikävää, mutta näin mun nyt täytyy toistaiseksi ainakin toimia. Kokonaan en halua rakasta harrastustani lopettaa, mutta nyt mun on opeteltava kirjoittamaan vain pinnallisista asioista, eikä sillätavoin kuin minusta tuntuu. Koetan myös olla kertomatta mitään henkilökohtaista. Laitoin piiloon myös suurimman osan vanhoista teksteistä. Tämä on menetys, eritoten minulle itselleni, koska kirjoittaminen on minulle kuin terapiaa. Mutta tässä kohtaa sinä voitit, rakas anonyymi. 
Olen pahoillani sairaudestasi. Toivottavasti saat apua. Toivottavasti saat myös jotain kiksejä siitä, että pahoitit juuri ainakin yhden mielen. 
Nauti kesästäsi täysin siemauksin! 




Ystävällisesti, Helmi

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Voi rankkasade minkä teit...


Ja niin kun mä sinua kaunis pionini vaalin. Tuin ja lannoitin. Viikkokaupalla nuppujesi aukeamista odotin. Ihailin, kuvasin ja taas ihailin. Nuuhkin tuoksuasi. 

Osa pienimmistä kukistasi kukkii yhä, mutta aika turmellulta näytät. Ehkä ensi kesänä taas tavataan?