sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Hektistä

Laittakaa simmut kiinni ja kuvitelkaa mut istumassa sohvalla, läppäri sylissä. Vasen käsi pitää koko ajan laturin johtoa paikallaan ja joka kerta kun käsi liikahtaa millin, läppärin näyttö himmenee ja mä etsin taas sen hiuksenhienon paikan, missä lataus onnistuu. Oikealla kädellä mä kirjoitan ykssormijärjestelmällä tätä.. melkein koomiseksi menee. 
Tämä on edelleen syynä siihen, että kännyllä käyn lukemassa muutamat vakkariblogit, mutta kommentit jää laittamatta. Vaan ehkä te kestätte sen, paremmin kuin minä itse ;)

Jokseenkin hektistä pukkaa. Töissä oli viimeiset kolme päivää ennen vapaata sellaisia tappopäiviä, että oksat pois. Ja joulua kohti vain kuulemma pahenee....
Vapaa viikonloppu kohta takana. Pientä yökyläreissua pukkasi, iloista yhdessäoloa, kauniita asioita, hyvää seuraa ja ruokaa. Nyt vaan väsyttää...ei vanha jaksa valvoa. 
Pienenä iltapuhteena aletaan Nuorimman kanssa siirrellä huonekaluja. Plääh ja puuh. Joka huoneesta pitää ottaa pois verhot ja kaikki tavara ja huonekalut siirtää ikkunoista kahden metrin päähän. Suojata kaikki huonekalut lakanoilla... 
Ihanaahan se on saada uudet ikkunat; kohta enää ei vedä ja ihan parasta on se, että me saadaan sälekaihtimet! Huippua! Tämä show pitää nyt vaan kestää ja hoitaa. Olisi ollut helpompi, jos olisin ollut normaalisti kotona hoitamassa asioita, mutta kun osui niin kökösti kaksi asiaa päällekkäin. Kissat ja avonaiset ikkuna-aukot tuottaa ongelmia ja kaikkee.... mutta pitää vaan koittaa etänä säätää. Ja kun mä palaan kotiin, täällä odottaa hienonhieno valkoinen pöly imuroijaansa ja todennäköisesti kissat on levittäneet sen sinnekin, minne pöly ei itse ole tajunnut tunkeutua. No, elämä on, eipä asia siitä kai suremalla parane. Vai saisinko mä jonkun nakitettua imuroimaan edes isommat? 
Liian monta liikkuva osaa on taas, on monta pieleenmenomahista. Ja samaan aikaan mun pitäis toisaalla pystyä keskittymään ihan muihin asioihin, imeä tietoa ja samalla kuntoutuakin. Noh, kyllä tää tästä. KAIKKI muukin on aina suttaantunut. Mä sain vaan taas jonkun asioidenmurehtimismoodin  napsautettua päälle. Eiks niin, viikon päästä homma on taas ihan kondiksessa. Eiks niin?!?

Ammatinvalintakysymykset on täällä kuumimmillaan. Vaihtoehtoja mietitään ja asioita tutkitaan. Mä tuen parhaani mukaan ja kerron vaihtoehdoista. Edelleen mä olen sitä mieltä, että se ala mikä kiinnostaa, kannattaa koettaa ottaa. Siitäkin huolimatta, että opettajien ja muutamien muidenkin mielestä ala on "liian huono" noin hyvälle oppilaalle. Mutta miksi mä pakottaisin lasta sellaiseen, joka sitä ei kiinnosta? 
Viime viikolla oli koulun järjestämä yhteishakuvalintailta, jossa oman koulun opon lisäksi oli puhumassa lähialueiden eri koulujen opoja. Tietoa oli tarjolla. Hakevia oppilaita oppilaita on 40. Näistä seitsemän oppilaan vanhempia oli paikalla, minä yksi heistä. Oppilaita yksi. Ei kovin tunnu kiinnostavan. Vai ovatko sitten sitä mieltä, että netistä löytyy kaikki? Yhtä kaikki, ihmettelin surkeaa osallistumisprosenttia.

Josko tästä lähtisi teeveden keittoon, hörppisi iltateet, etsisi suojauslakanoita, pakkaisi tavaroita ja ohjeistaisi äitejä ja tyttäriä..koittaisi saada rauhamoodin päälle. Sitten painaisi pään tyynyyn, nukkuisi sikeästi ja aamulla vasta alkaisi murehtia, osaako sitä perille sinne, minne pitää. 
Hyvä suunnitelma, eikö?

Rauhallista ja ehdottomasti stressitöntä viikkoa teille kaikille. Mäkin koetan... Ja koetan selvitä takaisin hengissä. Kamalan kuntoutuneena.





tiistai 24. marraskuuta 2015

Kaikki laukee

Mä alan olla sitä mieltä, että tämä marraskuu on kirottu. Mun raha-asioiden kannalta. Olisin sanonut pari päivää sitten myös sään ja harmauden ulkona ja mun päässä kirouksen aiheeksi, mutta nyt se valkeus ja kauneus ainakin koitti. Ainakin hetkeksi.
Mutta se raha, voihan kirosana. Ja iso. Ja paha. Ja monta. 
No, ensin tilipäivänä mä ihmettelin kovasti pientä tiliä. Laskin ja selvitin.. Ja mikä muukaan kuin ihan oma moka. Rajat on olleet mulla liian pienet ja veroa meni 45 pinnaa. Aaargghh!! Tarkoittaa meidän kädestä-suuhun-taloudessa katastrofia. No, mä ajattelin, että kun oikein nipistetään ja kiristetään (mistä??) , niin kai me hengissä pysytään.
Kunnes selvisi, että joulukuun palkkakin on mulla yhtä viikkoa pienempi. Asian piti mennä eritavalla, mutta ei nyt menekään.. Lisää katastrofia. Kelalta saan osan takaisin, joskus, varmaan ensi vuoden puolella. Vaan eipä auta nyt.
Puhelin alkoi kenkkuilla. Vilkkuva valo ilmoittaa saapuneista viesteistä, ääni ei kuulu kuin noin joka toisella kerralla. Tyttärien kanssa testattiin; puhelunsa eivät tule perille! Tänään kapine on yhtäkkiä vaan sammunut  kahdesti sen kummempia varoittelematta. Aaarrggh!!
Pyykinpesukonehan mulla oli "ostolistalla", kunhan saan säästettyä. Pyykkituvalla käyn nyt tuolla toisessa talossa. Nyt on sitten listalla myös puhelin. Voi luurirakas, toimi  nyt vielä piiiiitkään.....
Toissailtana tiskikone päätti lakata toimimasta. Vilkutti ja piipitti. Kyllä meinasi itku päästä. Annoin sen olla, otti niin pannuun. Seuraavana päivänä mä olin sisuuntunut sen verran, että jaksoin alkaa etsimään netistä mahdollista vikaa. Kauniita sanoja siellä vaan oli. Leikin sitten putkimiestä; rassasin ja irrotin ja melkein potkin ja kiroilin. Ja arvaatakaa mitä; se toimi (ainakin kerran!!)
Ei tässä vieläkään mitään; tietokone lakkasi lataamasta. Puhelimella pääsee nettiin ja pankkiin (miten kauan...?) mutta mitään kirjoittamaan en sillä ala; ei mahdu mun töppösormilla kirjoittamaan. Olin paikallistavinani vian johtoon, koska sitä milli kerrallaan liikuttelemalla kone aina latasi hetken. Vingutin vikat visat ja ostin johdon. Vaan ei. Vika onkin tossa tietskassa olevassa reiässä, johon johto työnnetään. Ääh. Läppäri on viis vuotta vanha, eli tietskagurujen mukaan auttamattomasti wanha. Mahtaakohan kannattaa enää korjauttaa, tuskin. 
Onko enää mitään konetta, joka täällä voisi hajota? Vedenkeitin ehkä, mutta kattilallakin sentään pystyy... 
Säästöostoslistalla on nyt siis puhelin, pyykkikone ja tietokone. Ilman tiskaria me kyllä selvitään (nyyh) 
Mä. en. ala. 

Ai niin. Auto on katsastettava joulukuussa, ja öljyt vaihdettava, sekin kilometriraja meni umpeen jo muutama kk sitten.  Voi aaaarggh.

Miten, miten kaikki voi hajota saman kuun aikana? 

Se on se mister Karma, joka ei luovuta. Se on ilmeisesti päättänyt, että mun on kohta oikeesti mentävä johonkin esson baariin tyrkylle. 

Tissis mai laif ögen.

perjantai 20. marraskuuta 2015

Lirutukka duunari

Tänään sataa ekaa kertaa lunta. Tai räntää, räpäskää, jalkarättejä... (tai Marjaanan mukaan lakanoita). Siitä huolimatta, että auto oli lumen peittämä ja piti putsata, räpäskä kasteli tukan läpimäräksi ja rätit tuntuivat naamassa inhottavilta, mulla oli joku lapsenomainen riemu; lunta!!!! Heti on kirkkaampaa ja valkoisempaa. Tuskin huomenna enää, mutta just nyt.

Tänään mä pääsen viimeinkin kampaajalle. Ihanuutta. Edellisestä käynnistä on aikaa yli kolme kuukautta ja sen kyllä huomaa. Lyhyt tukka kaipaisi huoltoa todellakin useammin. "Uutuutena" tuo metotreksaatti vielä ohentaa/vähentää mun hiuksia, niin että ovat entistä enemmän ohuet ja lirut. Ylikasvaneena tuo tuplaantuu. Ah, jospa sitä illan tullen näyttäisi taas ihmiseltä?

Maanantain pistosta mä selvisin ihan hyvin, ja ihan itte. Jälkisärky lisääntyi entisestään kyllä, mutta kai se kuuluu asiaan. Emminätiedä. Labrassa pitää nyt taas rampata kahden viikon välein. Hyvähän se, pysytään ajantasalla, ettei maksa poksahda. Hyvin mua hoidetaan. Viimeisen kuukauden aikana särkylääkemäärä on kyllä tuplaantunut, mistä lie sekin johtuu. Inkivääriä mä olen koettanut tuupata vähän sinne sun tänne jeesatakseni elimistöä myös luonnontropeilla.

Töissä pidetyssä kehityskeskustelussa sain hyvää palautetta. Niin hyvää, että myhäilin muikeana koko illan. Ja vähän vieläkin... Saan myös röyhistää rintaani ja taputtaa itseäni olalle!

Tämä ilta kuluu viettäessä yhden synttäreitä ja toisen nimppareita. Tortilloita ja pulinaa pöydän ääressä. Juustokakku jälkkäriksi. Paljon kynttilöitä ja sohva. Lokoisa ilta tiedossa. 

Huomenna aamulla sitten taas aamuviideltä ylös ja leipätyön pariin.  
Viettäkäähän kiva viikonloppu!



keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Elämällä on tarkoitus. Vai onko?

Sekä Tuula että  Elisa ovat haastaneet mut. Kiitos, te simpsakat tyttöset!
Huuh ja puuh, kauhian vaikiaa miettiä näin vakavia. Vaikkakin mä olen kai vähän sellainen vakavien miettijä, mutta nyt ne pitäisi saada ymmärrettävässä muodossa kirjoitettuakin. Koitetaas nyt kumminkin!

Mistä olet kiitollinen juuri nyt?
Juuri nyt mä olen kiitollinen:
Mun lapsista. Siitä, että ne on terveitä.
Perheestä, eli äidistä ja veljestä sekä muista läheisistä. Me ollaan mahtava sekopääsakki!
Musiikista. Musiikki vaan saa mut tunnetiloista toiseen. Se ilahduttaa, itkettää, rentouttaa...mitä milloinkin! Ja autossa täysiä laulaminen purkaa paineita!
Siitä, että mä kykenen näkemään kauneutta ympärilläni ja osaan olla onnellinen pienistä asioista.
Siitä, että mun (ja sitä kautta lastenkin) asiat on huomattavasti paremmin kuin n.1,5 vuotta sitten. 
Kainalosta, johon käpertyä aina asioiden sen salliessa.

Minkä valinnan tai asian haluaisit muuttaa elämässäsi, jos pystyisit?
En varmaan sitten kumminkaan mitään. En mä kiellä, etteikö viimeiset vajaat viisi vuotta olisi olleet sellaista showta ja niin paljon on nähty/koettu , etten usko itsekään. On oltu huipulla ja niin pohjamudissa, ettei syvemmälle pääse. Asioiden ollessa "päällä" olen ollut sitä mieltä, etten vaan voi selvitä hengissä. Kunnes taas on iskettu uusi rätti naamaan. Viiteen vuoteen mahtuu paljon.
Näin jälkikäteen mä olen kuitenkin sitä mieltä, että mä olen oppinut paljon. Mä saan olla kiitollinen ja onnellinen tietyistä asioista. Toiset asiat taas ovat opettaneet ja ovat saaneet ajattelutapaa muuttumaan. Osaan myös antaa anteeksi enkä hötkyile enää ihan niin pienistä. Osaan nukkua yön yli tekemättä radikaaleja asioita. Osaan olla kiitollinen. Osaan myös varoa. Ja ennenkaikkea; nyt tiedän, mitä EN tahdo ja osaan myös sanoa sen. Uskallan sanoa, miltä tuntuu.
Eli ei, en mä kai mitään isoja valintoja tai tekoja muuttaisi. Kaikesta huolimatta.

Mikä on sinun mielestäsi elämän tarkoitus?
Ensimmäinen sana, mikä mulla tuli mieleen on tasapaino. Kun on (edes jonkinlaisessa) tasapainossa itsensä kanssa, on hyvä olla. Sitä kautta se heijastuu sitten lapsiin, perheeseen, ystäviin, työkavereihin, töihin, kaikkeen. Kun oma hyvä olo ja tasapaino on kunnossa, jaksaa muistaa myös muita, olla muille ystävällinen ja kiva, tuottaa iloa ja mielihyvää, jokaiselle sillä omalla tavallaan.
Kyllä mä ajattelen myös, että elämästä kuuluu nauttia. Arki on aina arkea, enkä tarkoita, että koko ajan pitäisi olla yhtä juhlaa, mutta voi se arkikin olla ihan hyvää. Perustyytyväistä ja onnellista.
Kaikilla on ongelmansa ja murheensa, jatkuvastihan minäkin täällä jostain kitisen, mutta silti...on se perustyytyväisyys kuitenkin jossakin mussa jo tätä nykyä.


Musta olis kiva kuulla monenkin bloggaajan vastaukset tähän haasteeseen, jokainen saa tästä napata, jos tahtoo. Mainitsen nyt kumminkin ainakin Puoliksen, Marjaanan, Birgitan ja Aliinan. Mutta ei huolta, en edes vedä hernettä nenään, jollei huvita vastata. 






Haasteen säännöt:

The Starlight Blogger Award is to highlight and promote Inspiring Bloggers.
Here are the rules for the Starlight Blogger Award:
1. Thank the giver and link their Blog to your post. 
2. Answer the 3 questions given to you. 
3. Please Pass the award on to 6 or more other Bloggers of your choice and let them know that they have been nominated by you. 
4. Include the logo of the award in a post or on your Blog please never alter the logo and never change the rules.


tiistai 17. marraskuuta 2015

Yllätys

Voi jestas ja ihastus ja totaalinen yllätys!!

Mä ihmettelin eilen kovasti saadessani postista tekstarin, että mulle on siellä paketti. Mietin jo hetken, että soitan sinne että kyseessä on joku virhe enkä ole mitään tilannut. Onneksi hassu ystävä paljasti itse itsensä kyselemällä kainosti, onko mulle tullut tekstaria... Siitähän sitten arvasin. Koetti mokoma selitellä kaikkea, mutta ei ihan onnistunut; epäily oli jo herännyt!!
Tunnetusti malttamattomana mun oli pakko lähteä käymään postissa.... ja voi mahoton, mitä paketista paljastui:



TEEKALENTERI!!!!!!


Jokaiselle joulukuun päivälle eri makuinen tee! Ou jee!!

Kyllä niin yllätti ja ilahdutti. Kiitos. Sydän!
ps. tää kostetaan!

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Viikon(lopun) varrelta

Kyllä pänni ja oikein huolella, etten päässyt kädentaitomessuille Tampereelle. Olisin niin kovasti halunnut. Viime vuonna olin siellä töissä ja polte päästä taas, jäi. Vaan eipä onnistunut. Perjantain ja lauantain olin iltavuorossa ja sunnuntaina olisin töiden ja sinne ajon jälkeen ehtinyt olla siellä vajaan tunnin. Pöh. Harmitti isosti. Koetin lohduttaa itseäni sillä, ettei rahapussi keventynyt yhtään, muttei auttanut. Ideapankki päässä olisi kaivannut päivitystä ja tuolta niitä idiksiä olisi todellakin saanut!!

Kovasti ilahduttava asia on Facebookissa kiertävä vanhojen kuvien haaste, johon itsekin osallistuin. Moinen on saanut aikaan monta muisteloa ja naurunpyrskähdystä. Niin omia vanhoja valokuva-albumeita selaillessa, kuin muiden, yhtä aikaa lapsuuttaan eläneiden kuvia hihitellessä.

Jännittää: Piikin opettelu, jossa todellakin olen nyt omalla epämukavuusalueellani!!! Päätin kuitenkin aloittaa opettelun heti, enkä sysää piikitystä enää muille, niinkuin napapiikkien kanssa kävi. Kai mä opin, vaikka inhoaninhoaninhoan! Enpähän ole ainakaan kenestäkään riippuvainen. Huomenna siis eka. Jännitystä aiheuttaa itse pistäminen ja se, että lääkeannos on nyt tuplasti isompi. Lisäpotkua tuo vielä se, että piikki imeytyy paremmin, eikä osa jää ruuansulatuskanavaan, kuten tabletissa. Kääk. Saas nähdä kuinka akan käy. Niin pistämisessä, kuin reagoinnissa myrkkyyn. 

Totesin taas, että mielihalut on ymmärrettävä jättää omaan arvoonsa. Ainakin sauna. Sauna kun on mulle harvinaisempaa herkkua, sinne tekee niin mieli kun mahdollisuus tulee. Kaksi tuntia saunasta ja jokaikistä niveltä kaulasta alaspäin särkee. Viime yö meni valvoessa. Kello soitti viideltä töihin, vaan eipähän tarvinnut herätä, kun ei ollut nukkunutkaan.
Tulipahan katseltua netistä kaikki mahdolliset askarteluideat. Ja taas sormet syyhyää....

Kiherryttää ja hykerryttää synttäriyllätys, jota järjestän. Haastetta asiaan tekee se, ettei ylläri saa juurikaan maksaa, aikataulut on sovittava tiukasti, otettava yhteyttä tuntemattomiin henkilöihin jne jne. Kaksi viikkoa aikaa hoitaa. Kivaa!! 

väsyn töissä. Liikaa. Tämä ei ole normaalia, enkä mä tiedä, miten kauan tällaista jaksaa ja mitä pitäisi tehdä. Koetan olla hötkyilemättä ja vaan kestää. Koska on pakko. 

Mä todellakin nautin omasta kodista. Meillä on kiva ja kodikas koti. Kynttilät tuovat iltoihin oman tunnelmansa. Täällä me ollaan turvassa. 

Rakastan. Noita omiani, joiden puolesta mä tekisin melkein mitä vaan. Naarasleijona on aina naarasleijona. 
Ja kultaa kans. Koko ajan enemmän.

Toivon hyväunista yötä. Ilman polvien tai käsien särkyä. Ilman selän vihlovaa asentoa. Ilman leukaluun inhottavaa lukittumista.

Ihmettelen. Onks tää niinku ihan oikeesti tosissaan?  Hirvee biisi. "tyllihamettani ratsaan..."


Kaksi eri haastettakin on mulle heitetty. Kiitos Tuula ja Tanni!!! Mä koetan keskittyä ja saada aikaiseksi. 

Maailman kauheuksista huolimatta mitä mainiointa maanantaita teille/meille kaikille!! 







keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Mitään järkiperäistä ei tule...


Joulukorttinäpertely on kivaa. Sitä mä olen koettanut paukkujen riittäessä harrastaa. Joskus ei jaksa kuin hetken, joskus taas vähän kauemmin. Kuitenkin mulla on vaan palo saada ne itse tehdä. Tiedän, halvimmillaan joulukortteja näkyy saavan marketeista 20 snt kappale. Pääsisi helpolla ja halvemmalla. Mutta. Kun. Mä. Haluan. Askarrella. Ne. Itse. Monta muuta asiaa voin jättää väliin tai siirtää, mutta tätä en. Koska tykkään. 
Vaikka toisaalta kyllä tahtoisin boikotoida Postin käyttämistä. Tiedätte kyllä, miksi.

Vapaapäivän turvin mä jaksoin myös värkkäillä meille olohuoneeseen kivan "valoteoksen". Aiheutti vähän haastetta, koska toinen riiviökissa pitää jonkinlaisena herkunaan noita ohuita valojen johtoja. Mutta onnistuin ja "teoksesta" tuli vieläpä tosi kiva. Meillä ainakin tykätään! 

Mä olen taivastellut tänä vuonna joulukalentereita. Olenhan mä kolmen lapsen äitinä nähnyt kaikki nuo tavallisimmat markettien kalenterit; suklaa- ja salmiakkiversiot kymmenillä eri aiheilla. Tänä vuonna näin ekaa kertaa herkkukalenterit myös kissoille ja koirille. Kosmetiikkaosastolla törmäsin korukalenteriin! Bodyshopissa myydään kalenteria heidän tuotteillaan, hinta noin 70...huhhuh!!! Tosin, käyttötuotteitahan ne on kaikki.. 
Vaan kyllä mä niin sekä lapsellinen, että jouluihminen olen, että tahtoisin kanssa jonkun ihanan! Viime vuonnahan sain lahjaksi ihanan mietelausekalenterin; siitäkin tykkäsin. Ajatelkaas, miten ihana olis esim teekalenteri! Pussi eri teetä jokaiseen joulukuun aamuun.. Vaikka sellainenkin varmaan on jo keksitty? 

Mä olen ollut nyt kokonaista 11 tuntia hereillä ja taas silmät jo lupsuu. On tää aika sairasta! Lumi saisi tulla valkaisemaan maan. Ja piristämään kaamosuneliaita ihmisiä!

Tiedättekö muuten, mihin mä heräsin tänä aamuna? Siihen, että sylkäisin omalle tyynylleni. Ja oikein kunnolla! (älkää naurako siellä!!)
Jaa miten niin mä eläydyn? Uniinkin.... Lapsena touhusin unissani kaikenlaista uskomatonta ja aina silloin tällöin aikuisenakin. 
Toivottavasti joku yö ei pääse pissa...


sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Taisteluvinkkejä kaivataan!

Bongasin tässä yhtenä päivänä hauskat lukemat:


Ja toisena päivänä pohdin, mikä ei kuulu hyllylle?


Kolmantena ihailin uskomatonta, vartissa moniksi eriväriksiksi taideteoksiksi muuttuvaa taivasta. Oli niin kaunista ja hiljaista, että oli ihan pelottavaa....


Löysin oman mottoni. 

                      Kuvakin haluaa olla makuuasennossa.

Aika rämpimistä on tämä nyt. Voi elämä, mistä sitä virtaa, intoa, potkua, inpiraatiota ja halua saisi??
Onhan niitä iloisia, kauniita ja onnellisia hetkiä, mutta heti kun se on ohi, mä humpsahdan taas sinne saamattomuuden, masentavuuden, haluttomuuden, saamattomuuden ja väsymyksen suohon...
Mä en halua olla tällainen!!!! Miten sitä taistelisi? 


tiistai 3. marraskuuta 2015

No en keksi!

Kyllä mä tuolta sairaalalta tullessani olen aina yhtä hämmennyksissäni. Niinkuin puoli vuotta sittenkin, jolloin tämä tauti vihdoin konkretisoitui. Yksistään jo se, etten mä oikein voi mitään kropalleni, ja saan sitten lääkäriltä vaan selostusta, kuinka mä nyt voin, on hämmentävää. Kuten nyt myös uudet lääkkeet, annosten lisäykset ja tableteista pistoksiin siirtyminen. Taas uudet "kuulostelut", tuleeko yleisiä sivuoireita. Taas neljä kuukautta odotusta ja itsensä seuraamista, saadaanko lääkkeille vastetta. Itselleni kirjoitan tänne muistiin, että metotreksaatti tästä lähtien 25 mg pistoksena ja Salazopyrin 4 tablettia päivässä. Tonnista Panadolia oman maun mukaan.
Lähete lantion alueen magneettikuvaukseen.
Kaikenmoista on taiteilua Kelankin kanssa. Kuten nyt, kun huomasin, että ovat unohtaneet mut tuon erityiskorvattavuuden kanssa ja nyt kiireellisenä laittoivat menemään hakemuksen uuteen kelakorttiin. Kaikki kuitit mulla onneksi on puolelta vuodelta tallessa, saan jotain niistä takaisin. Mutta tarkkana pitää näköjään olla.
Mun ystävä pyysi, että konkretisoisin hänelle, mitä taudin kanssa eläminen tarkoittaa. Voisin kertoa teillekin muutaman esimerkin:  Eilen tankkaamassa meinasin olla vähän pulassa; en saanut tankin korkkia auki, en sitten millään. Se ei ole kireä ja muutenkin toimii moitteetta. Mun sormet ei vaan jaksa yhtäaikaa puristaa ja vääntää. Aikani kun tappelin ja tuskailin, sain sen auki. Sama ongelma korkillisten maitopurkkien kanssa. Kopelokäsi, mikä kopelokäsi.
Vasen jalkaterä on nyt kiukkuinen. Erityisesti työpäivän jälkeen se on niin väsynyt, etten meinaa millään jaksaa painaa kytkintä koko liikennevaloissaoloaikaa. On pakko vaihtaa vapaalle. Sattuu niin pirskatisti!
Huominen vähän hirvittää; olisi istuttava katsomossa paikallaan 2,5 tuntia. Tiedän jo valmiiksi, että lantio/alaselkä ei siitä tykkää. Kuitenkin tulisi pystyä olemaan kovasti kiemurtelematta ja nautia esityksestäkin.
Öisin mä herään joka kerta kun käännyn. Katson kelloa yhdeltä, kahdelta, kolmelta, neljältä.... Onneksi mulla on taito nukahtaa samantien uudelleen, muuten tästä ei tulisi mitään!
Saunominen on pannassa. Itse saunomisen hetkellä on ihanaa, hyvä olla ja kroppa lepää, mutta pari seuraavaa päivää ovat tuskaisat. Joka ikistä niveltä särkee! Joten saunasessiot saa jättää hyyyvin harvoihin kertoihin.
Samanmoisia esimerkkejä löytyy, mutta jätetään nyt näihin. Itsellekin asioita tulee yllätyksenä ja monenmoista on vaan opeteltava kestämään ja sietämään. Olemaan hiljaa, tekemättä numeroa. En mä esimerkiksi töissä viitsi edes sanoa, etten voisi tehdä jotain tiettyä juttua, en halua olla missään erityisasemassa muihin nähden. Teen vaan ja jos kärsin niin sitten kärsin.
Koitan vaan ajatella, että meitä on muitakin ja moni on vielä kipeämpi kuin minä. Kyllä tämän kanssa kai oppii elämään. Kun oikein koittaa ja opettelee. Ja onneksi kaikkea tulevaa ei vielä tiedä.

Eilen porisi liedellä kasvissosekeittoaineet; kilo porkkanoita 85 snt, neljä suuuurta perunaa 1€, sipulia kaapista, Koskenlaskijajuustoa about 1,50:llä. Silmämääräisesti annoskokoa arvioiden  annoksen hinnaksi voisi tulla noin 40snt. Ei paha. Ei paha lain! Kymmenenteen päivään on vielä matkaa.

Tänään ajattelin aloittaa joulukorttiprojektin. Tarkoittaa, että makuuhuoneen lattia muuttuu askartelumiljööksi ja ovi pysyy tiiviisti kiinni tasan niin kauan kun kaikki on valmista. Eli varmaan siihen saakka, kun kortit viimeistään pitää lähettää. Vai mitä luulette, mitä kaksi varsin vilkasta kattimatikaista saisi aikaan päästessään paperisilpun, pahvien, liiman ja kaiken muun askartelusälän keskelle? Hei, niistä voisi tulla hilekissoja! Ei ainakaan mielellään liimakissoja...

Nyt mä juon kupposen teetä ja haaveilen vaikkapa...öö... Joulusta! Tosin, mitä todennäköisimmin mä olen töissä, joten tänä vuonna se tunnelma taitaa olla vähän niin ja näin. 
Mutta ainahan voi haaveilla! 


       Vielä kerran kiitos, sinä ihana teetyttönen <3