torstai 10. joulukuuta 2015

Itkuiita

Meillä oli rakkaiden ystävien kanssa pieni tapaaminen yhtenä arki-iltana. Meitä on seitsemän ja hyvin harvoin onnistuu, että kaikki pääsevät paikalle. Nyt onnistui pitkästä aikaa! Muutenkin kaikkien aktiivisuudesta johtuen tapaamisia on vain noin puolen vuoden välein, joten voitte kuvitella, miten paljon kuulumisia on aina kerrottavana. Ja oli nytkin. Osalla suuria asioita, osalla "vaan sitä tavallista ja samaa. Mikään ei ole muuttunut, ei mies, työ eikä kotipaikka. Lapset vaan kasvaa -tyyliin". Kaikkien hengessä ollaan aina mukana ja taivastellaan tai ihmetellään asioita. Mitä kenenkin elämään milloinkin kuuluu. Voi, mitä kaikkea vuosiin onkaan mahtunut; avioeroja, salamarakkauksia, yllätysvauvoja, syöpää, bailaamista, muuttotalkoita, mökkitalkoita, syöminkejä, uusia ammatteja, esiintymisiä, vertaistukea, opiskelua, lapsipulmia, itkua, naurua, tsemppejä, vaikka mitä! 
Tällä kertaa mulle kävi niin, että kun tuli mun vuoro kertoa kuulumiset, tulikin itku. Hitto, että harmitti. Piti olla tiedossa kiva ilta naisten kanssa ja sitten mä menen ja alan vollottaa. No, aikani kun siinä pillitin ja samalla koetin saada nyyhkittyä kuulumiset, niin sainhan mä itseni rauhoittumaan. Jonkun ajan päästä kun mun murheet oli unohdettu ja siirrytty seuraavaan, mä taas jo nauraa käkätin.
Kotiin ajellessa mua harmitti oma itkuni, mutta sitten mä oivalsin yhden asian: tuo ryhmä oli ainoa, jossa mä ikäänkuin saatoin itkeä. Töissä on oltava reipas, kotona on oltava reipas, äidille on oltava reipas, kaikille on oltava reipas. Tai siis näyteltävä reipasta. Töissä vaan pitää ja nuo muut on liian huolissaan jos näytän, miten kipeä mä oikeasti olen.  Noille ei tarvitse. Tämän kun mä tajusin, lakkasi harmittamasta. 

Ystävät <3

20 kommenttia:

  1. Joskus pitää saada olla ihan oma itsensä. Ihanaa, että sulla on sellaisia ihmisiä kuitenkin ympärilläsi!

    VastaaPoista
  2. Hmm... Aloin miettimään että millaisessa seurassa mä kehtaisin itkeä "vapautuneesti". Ei semmoisia ihmisiä montaa kyllä ole.

    VastaaPoista
  3. Voi vitsit, mikä aarre sulla onkaan noissa ystävissä ♥ Sellaiset on just parhaita, joiden seurassa voi sekä itkeä että nauraa, ja olla muutenkin vaan oma itsensä. Hölöttää kaikki kuulumiset sellaisena kuin ovat, ilman tarvetta teeskennelleä.

    VastaaPoista
  4. Uskon, että ystäväsi olivat tyytyväisiä siihen, että sinulla oli mahdollisuus heidän seurassaan purkaa patoutuneita tunteita ulos.

    VastaaPoista
  5. Toi on parhautta, että on sellaisia ystäviä, joille ei tartte vetää mitään roolia. Mä oon nyyhkinyt 100 kertaa aika monellekin ystävälle ja onneksi ne on tehneet saman mulle. Nyyhkiminen on parhautta välillä, sehän on jo ihan tutkittua (itkeminen tuottaa endorfiinia).

    Ja sit kun on itkut itketty, voi jo käkättää ja jatkaa matkaa....

    Sinne 100 kiloa voimia ja valoa!
    Kyllä me tästä noustaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KIitos!! Sinne kans kaikkea poweria ja ihanuutta!

      Poista
  6. Aika ihana toi teidän ryhmä <3 Voisin melkein olla kade, mulla ei ole tuollaista porukkaa, jossa vois olla noin. Tosi hienoa, että sulla on ystäviä joiden kanssa voi itkeä ja nauraa vaikka yhtä aikaa, se on niin parasta :) Tekee oikeesti tosi hyvää tuollainen :)

    VastaaPoista
  7. Tuollaiset ystävät ovat siunaus. Onneksi huomasit asian oikean laidan. Jatkuva kulissien ylläpitäminen on raskasta.

    VastaaPoista
  8. Kuule just noin se on ystävien kanssa. Silloin ne on oikeita ja hyviä, kun niiden aikana voi itkeä. Ja juuri kuten sanoit, että jossain täytyy olla sekin porukka, jolle ei tarvitse näytellä reipasta ja tervettä. Saa itkeä ja nauraa ja olla oma itsensä! Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  9. Onneksi sulla on tuollainen ystäväpiiri, jossa voi näyttää kaikki tunteensa.

    Pitkäänhän sitä ihminen jaksaa pitää kaiken sisällään, mutta olisi tosi hyvä, että olisi edes jonkinlainen turvallinen tilanne, jossa ei tarvitse miettiä mitä voi sanoa. Olen joskus itkenyt itseni auki aivan vieraiden ihmisten edessä, ja tajusin, että sekin oli tavallaan helpottavaa. Minäkin pidän usein asiat sisälläni, joten tuo kokemus oli herättävä. Ei meidän naisten tarvitse aina olla niitä kaiken kestäviä, voimakkaita, joka asiasta selviäviä supernaisia. Olemme ihmisiä, joille sattuu ja tapahtuu ja se tuntuu välillä enemmän kuin uskoisi kestävänsäkään.

    Halaus sinulle Helmi <3

    VastaaPoista
  10. Hyvät ystävät ovat parempia kuin tuhat psykiatria, sanoo vanha sananlasku ja siinä se on kyllä oikeassa.
    Kertominen helpottaa mutta vasta ne tunnelatauksen tuomat kyyneleet ovat se juttu joka oikeasti vie ne paskat fiilikset pois. Liian paljon - josko yhtään - ei pidä pakata takaraivoon tai sitä vaipuu niin syvälle että sieltä on tosi vaikea nousta pois.

    Rakkautta ja mukavaa sunnuntaita ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paimen! Sä olet takas, kivaa!
      Oikeassa olet sanoinesi.

      Poista

Kiitos kommentista. Pus!