perjantai 29. tammikuuta 2016

Hiljainen viikko

Sellainen se on ollut. Hyvin hiljainen. 
Töistä kotiin. Kahdeksalta nukkumaan. Toisena päivänä jaksoin tyhjentää tiskikoneen. Toisena iltana pestä koneellisen pyykkiä. Kolmantena tuupata uuniin patalevän. Vapaapäivänä pystyin väkästämään kaksi korua. JA imuroimaan. 
Muun ajan maannut sohvalla älli melkein nollissa, umpitylsänä. Särkevänä ja kipeänä. Joskus jaksanut avata jopa telkkarin. Tietokone kaverina, aina ei vaan jaksa näpytellä edes kommenttia. Sori siitä. Onneks tuo teini osaa laittaa ruokaa!!
Ensi viikolla on pakko saada aikaiseksi tilata työterveyslääkäri. Eihän tää nyt vaan vetele. Eihän elämä voi olla vaan sitä, että käy töissä ja toipuu lopun vuorokauden, jotta aamulla kykenee taas töihin. Sitten taas kotiin makaamaan, jotta taas pystyy töihin... Onneksi, onneksi mulla  ei ole enää pieniä lapsia!!! Mutta siis, jotakin apuja työtervlääkäriltä on haettava, reumapoli on vasta maaliskuussa. 
Magneettikuvaus valotti lisää. Sitä hepreaa  latinaa tuli viimein postissa aanelosen verran. Lisädiagnooseja ilmeisesti tulossa. Voihan paska. 

On tällä viikolla ollut iloisiakin asioita, kuten:
-hyvä posti Kelasta
-auto ei ole enää muodoton jäämöykky
-saan kuitenkin suht hyvin nukuttua
-se pataleipä
-se pata <3


Mutta hei, viettäkäähän te kiva viikonloppu ja nauttikaa, mistä nyt sitten ikinä nautittekaan...mäkin koetan parhaani mukaan. Mulla on vapaa viikonloppu, nääs. Harvinaista herkkua. Kaksi vapaata peräkanaa ja vielä viikonloppuna!!


Hakusanoja: 
"Tiina saa rollaattorin"  
Tarkoitat varmaan, että Helmi saa kohta rollaattorin? Siltä useimmiten tuntuu..

"Tammimasennus"
Tammikuu on minusta koko vuoden kurjin kuukausi. Masennusta käyttää moni sanonnoissaan, vaikka oikeasti eivät ole diagnosoituja masentuneeksi. Oikea masennus on jotain ihan muuta kuin vain "tammimasennus".

"Pystyviikkaus"
Monen muun tapaan mäkin siivosin ja KonMarinoin vaatehuoneeni. Pystyviikkaus oli kiva, siisti ja näppärä, kyllä. Jostain syystä erityisesti sukat  ja pikkarit vaan ei ole minusta niin tärkeitä, että jaksaisin viikata ne jatkossakin. Kunhan omaan koriinsa huiskasen, pääasia että ne löytyy vaikka silmät kiinni :-D

"Fuckbuddy"
Tästäkin on muistaakseni jossain kohtaa keskusteltu..

torstai 28. tammikuuta 2016

Killuttimia kaulaan

Pari korua oon taas väkerrellyt. Saa nyt nähdä sitten, päätyykö omaan kaulaan vai lahjaksi johonkin :)





tiistai 26. tammikuuta 2016

Sit ku..

"Äiti, mitä on vakosametti?"
Koetapa sitten selittää. "No, sähän tiedät sametin, sen sileen? Se on samanlaista, mut siinä on vakoja.."  Miten tuotakaan nyt ymmärrettävästi selität? Googlaamalla saatiin sitten kuvamateriaalia ja asia ymmärretyksi. Taas yksi asia, mitä Nuorimmainen ei ole koskaan edes nähnyt, saatika kokenut. Tämäkin tuli hälle mieleen radiossa soineesta Leevin biisistä. Joskus sitä tuntee olevansa niin wanha...

Toisaalta "wanhuus" ja viisaus (?) kulkee ainakin vähän käsi kädessä. Mä olen aina ollut liian kiltti, ihan liian kiltti. Sietänyt monenmoista ja ollut vaan hiljaa. Ajatellut, että kyllä se tästä. Ollut hiljaa, ettei tule riitoja tai konflikteja.  Koska niin pääsee paljon helpommalla. Tavallaan.
Vasta viime vuosina mä olen opetellut sanomaan enemmän mielipiteitäni, tietäen, että niistä saattaa nousta jotain. Silti, tuntuu, että toisinaan vaan niin pitää tehdä, koska muuten se jää kalvamaan. Tästä taas välillä aiheutuu se, että toiset ihmiset eivät sitä siedä. Silloin on vaan helpompi lähteä, poistua ja ehkäpä koko ihmisen elämästä. Varsinkin, jos kokee kokeneensa vääryyttä. Vaikka se on surullista, niin pitkän päälle tekee itselle hyvää. Jos koen, että mut haukutaan syyttä suotta jostain mitä olen sanonut, korjaan napakasti asian, enkä jää kuuntelemaan länkytystä. Takanapäin ihminen ja hänen peesaajansa haukkuvat ja ovat sitä mieltä että olen syyllinen koska poistuin, enkä jäänyt jankkaamaan. Itse katson sen olevan sitä, että sanoin mielipiteeni, enkä enää jää kuuntelemaan haukkuja. Koska suojelen itseäni. Ja itse tiedän, että olen oikeassa. Mä koen tämän liian kilttinä aika julmaksi tavaksi, mutta jossain kohtaa itseä on pakko suojella täysin turhalta pahalta mieleltä.
Edelleen mä olen liian kiltti, mutta alan mä vähän oppia. Oppia sanomaan myös sen ei-sanan. 

Aamulla makasin sängyssä herättyäni ja kuuntelin, kun ikkunasta kuului litinä. Tip, tip, tip, tippui vesi rännistä. Kuulosti ihan keväältä. Ihan vielä ei sitä kai kannata alkaa hehkuttaa, mutta jos ihan vähän ja pikkuhiljaa. Onhan se vuoden tylsin kuukausi kohta ohi ja voi alkaa fiilistellä. Valo ainakin lisääntyy ja se tulee kyllä tarpeeseen.
  
Päivät vaan juoksee ohi eikä mitään tapahdu. Töihin-kotiin-töihin-kotiin. Itse pitäis saada aikaiseksi, pitäis tehdä, olla ja mennä. Järjestää, ottaa selvää, toimia. Saada aikaan muutos. Tehdä jotain, että olisi hyvä olla. Olla miettimättä liikaa. Elää NYT, eikä sit ku. Koettaa vaikka villasukkakävelyä.

Ehkä koetan taas tänään.


                                                Aloitan tassuterapialla.

lauantai 23. tammikuuta 2016

Makeaa kuin mansikka?

Loka-marraskuun tietämillä, kun vihdoin raaskin aloittaa kesällä pakastettujen mansikoiden käytön, olikin mielenkiintoista... Tein rahkaa, ja ihmettelin, miksi se maistuu niin kummalliselle. Tyttärelläkin maistatin, mutta ei keksitty syytä. Ajattelin vaan, että karvasta on, mutta lyötiin lisää sokeria ja syötiin pois. Unohdin koko jutun. 

Kunnes toisen kerran otin mansikoita sulamaan smoothieta varten ja nappasin jäisen mansikan suuhuni. Mansikkaparka lennähti suusta yhtä sutjakasti kuin oli sinne mennytkin. Hyi saamari, mitä tää nyt on??? Maistoin varovasti uudestaan....ja keksin!

En vieläkään ymmärrä, miten tämä on edes mahdollista. Mulla on suola ja sokeri aivan erilaisissa astioissa ja onhan niissä nyt selkeä näköerokin. Vaan niin mä vaan olen onnistunut kesällä ripottelemaan suolaa koko viiden kilon satsin päälle pakastaessani mansikoita!
Oikeastaan mä en asian keksiessäni tiennyt, pitäiskö mun itkeä vai nauraa. Enemmän mua kai nauratti, mutta näin talven kuluessa kun olen sinnikkäästi aina mansikoita tarvitessani huuhdellut  ne moneen kertaan ja silti tuntenut suolan maun, on välillä meinannut ottaa pannuun.

Kukaan muu ei vaan voi olla näin idiootti ja hösseli!!



tiistai 19. tammikuuta 2016

En tahdo mustaksi ihmiseksi

Väsyneenä ja kipeänä ajatukset on usein aika mustia. Nyt on vähän pidempi kurja jakso ja eilen mietin illalla sohvalla kuolleena maatessani (kävelin suoraa töistä tullessani sohvalle, en jaksanutpystynyt  edes reissukassia purkamaan. Makasin neljä tuntia. Kahdeksalta kävelin lääkekaapin kautta suoraa nukkumaan) paljon katkeruutta. Mä huomaan välillä katkeruuden ja kateuden hiipivän pintaan ja inhoan sitä ajatusta! Mä EN halua muuttua sellaiseksi ihmiseksi, josta katkeruus näkyy jo ilmeestä ja kuuluu puheesta. Sellaiseksi en aio tulla!!
Miten sen osaisi estää? Miten pystyisi elämään niin, ettei oma kyntäminen muutu katkeruudeksi? Joka päivähän näitä tilanteita tulee vastaan, mutta nyt huomaan ne useammin... En halua!!! Mä EN halua muuttua mustaksi ihmiseksi!
Katkeruudesta sanotaan, että anteeksianto auttaa. Jos mä olen katkera/kateellinen (näitä on toisinaan vaikea erottaa toisistaan), niin kenelle mun pitää anteeksi tämä sairastelu ja tauti? Kenelle annan anteeksi sen, että elän vissiin siellä köyhäinluokassa. Itselleni? Ei kumpikaan näistä ole kenenkään vika. Näin oon vaan tapahtunut.

Täällä oli oikein mielenkiintoinen teksti. Oli vinkkejä ja asiaakin. Mutta. Meitä on kaksi ja me todellakaan ei pystytä kuluttamaan tota summaa viikossa. Ei vaan ole. Ja ei, terveellistä ei ollenkaan aina pysty ostamaan.
Jo se, että apteekkiin menee muita kuukausia enemmän tässä kuussa noin kolmekymppiä (uusi kelan lääkekorvauslaki), riittää romuttamaan kaiken. Ja sen terveellisyyden. Moni asia tuolla oli sanahelinää. Kirjoittanut ihminen, joka ei oikeasti tiedä tiukkuudesta mitään. Pikkusen testaillut kuukauden. Ja vaan ruualla.

Mutta joo, ei mun pitänyt rahasta itkeä.  Vaan pohtia omaa pääkoppaa ja sitä, miten sitä onnistuisi pitämään itsensä ja päänsä kasassa.
Käytännön asioita oman työllisyyden/ ja terveysasioiden kanssa on hoidettu, mutta byrokratia, se byrokratia on niiiiiiiiiin pitkää ja leveää.
Talousasiat ei muutu miksikään, enemmänkin ylläoleva vain pahentaisi niitä. Umpikuja-olo.
Kivoja asioita mä koitan haalia tielleni. Kuten tänään, kun näin kaksi ystävää. Toinen on kauempaa, nähdään vain harvoin livenä. Tänään se päivä oli. Niin oli kivaa ja ihanaa ja puhetta ja kikatusta. Ihan parasta hyvänmielen treffailua.
Toinenkin kiva tapaaminen on tiedossa. Kaverilauma silloinkin kyseessä. Mä koetan olla stressaamatta asioista, jotka tässä tapaamisessa on tylsiä. Pidän pinnalla vaan sen, että nähdään ja pääasiassa on mukavaa.

                      Mä aina takerrun näihin hauskoihin lukuihin

Mä osaan olla iloinen pienistä asioista. Kauniista pakkasmaisemasta töistä ajaessa. Kivoista työkavereista. Harvinaisesta näystä: tuoremehupurkista jääkaapissa. Uudesta lukijasta, joka onkin erityinen, Enkeleistä, jotka välillä vierailee mun postilaatikolla....  <3

Silti, nyt tarvittaisiin jotain lääkettä, koska mä huomaan pääni siirtyvän salaa ja puoliväkisin siihen moodiin, jota en halua. 

Selviytymiskeinoja pitäisi nyt haalia.


                            Tää on Marjaanalle ;)

maanantai 18. tammikuuta 2016

Joskus minäkin kuolaan!

Jos mä kuolaan jotain vaatetta kerran vuodessa, niin se on nyt!!!  Mä en juurikaan ostele vaatteita, joskus kirpparilta jotain, mutta A. muuten niitä tuntuu olevan ihan vanhoissakin tarpeeksi. Lisäksi, B. kun mä suurimman osan päivistäni olen töissä (työvaatteet)  ja kotona, mulle riittää farkut ja trikoopaita ja koru, kun kukaanhaan ei mua "koskaan näe". Ja C. sekin vielä, että mä pidän vaatteita, jotka on musta kivoja/hyväntuntuisia, en seuraa juurikaan muotia. Tottapuhuen en ymmärrä siitä hölkäsen pöläystä! Onneks muotiguru Elisa esittelee blogissaan toisinaan mulle kaikkia ukkosenihmeitä :-D
Mutta nyt!!  Mun silmä osui mainokseen, jossa oli tämä ihanuus. Niin ihana ja niin mun värinen ja näköinen ja kaikkea!! Ah, ihana!! Sitähän mä en tiedä, missä mä tällaista ikinä pitäisin, mutta ainahan kuolata saa. Eikö vaan??


http://www.dresslily.com/sweaters-cardigans-c-23.html?lkid=57699&utm_source=facebook&utm_medium=direct&utm_campaign=120310



(Ja noi housut kun vetäisin päälleni niin täällä kylässä olis monta uutta haudattavaa. Nauruun kuolleita, raukat.)









perjantai 15. tammikuuta 2016

Puddingia chiasta

Sain joululahjaksi pienen "terveyspaketin" jossa oli mukana chiansiemeniä. Niitähän niin kovin superfoodiksi kutsutaan ja suurinpiirtein kaikki vaivat tuntuu niillä poistuvan ;) Tuntuu, että netti on pullollaan erilaisia chiapuddingeja. Mä olin kyllä aika skeptinen siemenistä muodostuvaan hyytelöön (vertasin mielessäni niitä pellavansiemen- tai kauralimaan...uuh).
Sekoittelin illalla n. 2,5 rkl chiansiemeniä 2 dl:een kookosmaitoa ja lorautin mukaan tipan hunajaa. Ihan lusikalla sekoitus riittää. Koko komeus jääkaappiin nukkumaan, minä myös (ei jääkaappiin!) ja aamulla tarkastelemaan.



Ihan miellyttävän vanukasmaista se on! Päällä lusikoin mangopilttiä. 

Väittävät tämän pitävän pitkään nälkää. Väittävät chian vaikuttavan moneen. Kuten myös täällä. Tai täällä. Netti on pullollaan positiivista chiasta vouhkaamista. 

Mulla ei ole näin ekalla kerralla tästä vielä selvää mielipidettä. Haluan kokeilla vielä niin, että sekoitan marjoja vanukkaaseen heti tekovaiheessa. Ehkä kokeilen myös niin, että jauhan siemenet, jolloin vanukas on vähemmän sammakonkutumaista. Ehkä kokeilen johonkin muuhun maitoon, kuin kookos. Mutta kokeilenhan mä, kun niitä tuossa kerran on. Ja näkeehän sitten mahdollisia vaikutuksia pidemmällä käytöllä.


Seuraavat päivät meneekin sitten töissä ja todennäköisesti toipuessa. Luultavasti myös ilman nettiä.

 Viettäkäähän mukava viikonloppu!

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Saako makaronilaatikolla leikkiä?



                         Saa kai sitä hassutella arkisen makaronilaatikonkin kanssa?


Tämä siltä autuuden ajalta, kun olin sairaslomalla. 
Yksi päivä töitä takana ja mä olen niin kipeä, niin julmetun kipeä. 

maanantai 11. tammikuuta 2016

Mökömaanantai

Alkaiskohan se Arki sitten jo täälläkin? Kyllä vaan, huomenna se on edessä! Viime yönä mä näin jo painajaisia kuinka töissä yritin ja yritin, mutta en vaan osannut. Aikataulu painoi päälle, kaiken piti olla valmista, ihmiset odotti ja mä vaan kämmäsin koko ajan. En osannut edes perusasioita. Uh.
Kolme viikkoahan mä kerkisin olla sairaslomalla, meni joulut ja uudetvuodetkin siinä sivussa. 
Nyt mä olenkin sitten loppuvuoden ihan terve ja hyvävoimainen, eiks niin??? 

Eilen iski kauhea himo leipoa pullaa. Tuli siinä sitten korvapuustit, pikkupullat ja voisilmäpullat tutuiksi. Nuorimman ja Kullan kanssa ahmittiin, osa päätyi kullan mukana sinne kotiin ja osa meille pakkaseen. Nam. 

Kerrankin niistä tuli pieniä ja sieviä, eikä ollenkaan tekijänsä näköisiä. 

Mä koetin taas katsella kaupungin harrastustarjontaa. Ei vaan onnistu, ei. Mua olis edelleen kiinnostanut se hopeakorukurssi, muunlainen korukorssi, joku rautalankavääntelyjuttukin olisi löytynyt, mutta.... Nykyään kurssit, ainakin nuo, näköjään järjestetään viikonloppukursseina. Se taas ei mulla onnistu, ei mitenkään. Kolmesta viikonlopusta mä olen yhden töistä vapaalla, jos sitäkään. Minkä ihmeen takia niitä ei voisi järjestää iltaisin, vaikkapa kolme tuntia kerrallaan, kerran viikossa. No niin, sitten kitisee iltavuorolaiset. Ei onnaa siis mikään. Mutta jäi taas harrastukset aloittamatta. Toisaalta, säästyypä nekin kurssirahat johonkin tärkeämpään.
Täytyisi kaivaa se selkäranka esiin ja saada itsestään irti, että jaksaisi töiden jälkeen lähteä loikkimaan edes ulos. On vaan niin helppoa jäädä kotiin kun on väsynyt ja kipeä ja laiska, kukaan ei potki ja motivaatio puuttuu. Tuollainen sovittu ja maksettu harrastus motivoisi kai paremmin. 

Tulipas nyt negatiivista tekstiä. No, onko tuolla nyt niin väliä, sitä kirjoitan, miltä tuntuu. Tuon asian saralta. Muuten kaikki on kai ihan suhteelisen hyvin, mitä nyt talousasiat ja niiden mahdoton yhtälö vaan rassaa. Ja näillä näkymin vielä monta vuotta. Se on vaan kestettävä ja kitkutettava, minkäs teet. Tai etsittävä hemmetin hyvä sponsori :) 

Jotain kivaa voisi koettaa keväälle keksiä. Jotain odotettavaa. Ja ilmaista. Tällä hetkellä kalenterissa on kaksi lääkärikäyntiä ja työvuoroja. Jotenkin masentavaa. Toisaalta se tasainen tylsä arki on ihanaa, mutta jotain odotettavaakin saisi kyllä olla. Sitä Kivaa isolla koolla. Ystävien näkemistä.
Voi kyllä olla, että mulla on nyt vaan aikuisversio tämän pikkulapsen päivästä. Kaikki on hyvin mutta silti on vaan mökömökö. Ehkä se johtuu vaan taas arjen alkamisesta? Toivotaan niin!

Parasta painua suihkuun ja pihalle, lakata ruikuttamasta turhia ja tehdä tästäkin hyvä päivä!



perjantai 8. tammikuuta 2016

Näyttää kauniilta, mutta aiheuttaa ongelmia

Tekeehän tuo pakkanen kaiken kauniiksi! Huisin kauniita jääkukkia ikkunaan ja maisemakin on kaunis...hyytävän kaunis. Pikkasen se aiheuttaa extremeäkin elämään; saa jännätä, lähteekö auto käyntiin ja sen sellaista. Sen jälkeen saa huomata, että veikan auto ei, joten mun auto siirtyikin sitten hälle. Mitäs mä sillä, kotona on hyvä (ja lämmin) olla.
Saa myös jännätä, tuleeko rosmomörköryöstäjä yöllä kotiin, kun ulko-ovi ei mene lukkoon. Ajattelin sen johtuvan pakkasesta ja lukkosulaa suihkin sinnetänne ympäriinsä, muttei auttanut. Renasin ja ronksottelin, ei auttanut. Veikka sitä sitten vähän katsoi ja totesi ettei kieleke edes osu koloonsa, joten ei voi lukkoon mennäkään. Ovethan meille vaihdettiin silloin reipas kuukausi sitten, lienee pakkasen aiheuttamana joku nyt liikkunut, eikä lukko osu enää kohdilleen. Huoltomiehelle soitettu. Mukava tunne ei ollut illalla, kun piti mennä nukkumaan ovi avonaisena. En tykkää! Laitoin sitten nerokkaana kattilankannen sekä ulko- että välioven kahvaan niin, että kalina kuuluu, jos joku yrittää sisälle. Juuri nukahtamaisillani mietin, että mitäs hyötyä siitä sitten on, kuulen vaan aikaisemmin että rosmomörkö on tulossa. Ehdin siis pelätäkin kauemmin. Blondi. Saman tein silti toisenakin yönä. 
Nyt on jo lukko korjattu. Paitsi että pakkasen lauhduttua voi olla ettei lukko toimi taaskaan. No, sitten taas soitto huoltoyhtiöön ja mies pikaisesti paikalle. Se tässä vuokra-asumisessa on ihanaa, että ei tarvitse kuin rimpauttaa....miekkoset tulee kun ehtii.
Saa myös jännätä, tuleeko Nuorimmainen koulusta kotiin jäässä vai jäässä. Trikoopuserolla ja syksytakilla lähti eilen. Pakkasta aamulla 29,3. Jaiks. Pipo sentään kelpasi, mutta ei puhettakaan toppatakista. No, ehkä se huomenna haluaa jo laittaa senkin. Pue nyt viistoista vee väkisin ja sanat ei tehoa. Ihan on kun äitinsä, kun se päättää jonkun asian, niin asia on sitten niin. Vaikka että talvella on kesä, tai jotain.
(lisäys: kyllä, tänä aamuna meni toppatakki päälle ihan käskemättä..)
Pakkanen tekee myös sen, että mun makkarissa huutaa patteri täysillä. Lämpötila +27, ei siis kovin mukava nukkumiseen. Patterin säätimen ronkslaaminen ei auta. Blondi ratkaisee asian siten, että nukkuu ikkuna auki 28 asteen pakkasella ja patteri huutaa vissiin entistä kovempaa. Miellyttävä ilma oli kuitenkin nukkua. Mitäpä sitä muutakaan tekee kympiltä illalla kuin ratkaisee asian näin? Nooh, kohta lauhtuu ja patteritkin toimii taas kiltisti, toivon.

Mun päivät kuluu tässä tippoja tiputellessa. Tunnin välein tiputtelen yksiä. Kahta muuta sitten vähän harvemmin. Jännä juttu, että tunnin päästä silmässä sen huomaa, että aika on kulunut. Alkaa tosi nopeasti vihloa. Ilmeisesti kortisoni auttaa niin nopeasti. Nyt on hyvä tietää, että jos tämän taudin taltuttua tauti uusii, on portti sairaalalla heti auki, eikä tarvitse mennä tk:n kautta..oireiden ilmaannuttua vaan heti silmäpolille, oli arki tai pyhä.
Lukea ei oikein voi, eikä kutoa, eikä helmeillä. Pitää keksiä siis kaikkea "suurta" tehtävää. Kuulostaa mahtipontiselta, mutta tarkoittaa käytännössä imurointia, pyykinpesua ja sensellaista mukavaa. 

Nokka pitää laittaa tänään ulos, kauppa katsuu. Onneksi tänään tuli vähän rahaa. 


Ps. Tuli tuosta partaäijäpurkista mieleeni; olenko mä muistanut kertoa teille suolamansikoista?  




tiistai 5. tammikuuta 2016

Next!


Tiedättekö, mua alkaa pikkuhiljaa jo naurattaa. Silloin kun ei itketä. Nyt mulla on IRIITTI!  'klik'!
Täällä  'klik' vielä lisää tietoa.  Tekisi mieli sanoo rumasana. Ja sanonkin. pe#%#"/& vi#"/ saa#¤%=## . Oho, tuli monta, vahingossa, perkele. Sen lisäksi, että tauti on aika ikävä ja hankala, tuli taas ylimääräisiä kuluja tk-käynnistä, sairaalan polimaksusta, bensasta ja lääkkeistä. Kiroilen lisää. Ja lainaan lapselta. Oikein vuoden mutsi!

Mä luulin meneväni huomenna töihin. Luuloksi jäi. Nyt mä olenkin taas viikon kotona ja tiputtelen puolen tunnin välein silmiini kolmia erilaisia litkuja. Hurraa! No, jos jotain hyvää tästä haetaan, niin paraneepahan selkä lisää. Hiippailen kotona ja näytän idiootilta niinkuin aina. Valo, liike ja kylmä viiltää silmään niin pirskatisti, että laitoinpa kakkulat päähän ja kipeän silmän eteen talouspaperitolleron. Eipä viillä enää. Home made-silmälappu :-D 
Mutta olipa taas vaikea paikka soittaa töihin, huh. Tottakai ne siellä tsemppaa, eikä äänestä kuule mitään, mutta mä tiedän, että ne on jo ihan puhki ja saattaa niitä veetuttaakin..



Mä olen katsonut nyt kaksi pikkuleijonien peliä. Minä! Enhän mä seuraa jääkiekkoa! Saattaa olla tuolla ukkelilla jotain osuutta asiaan. Ja ai hitsi, miten onkin ollut jänniä pelejä! Ihan trillereitä melkein! Ja siihen Puljuun mä olen ihan rakastunut, niin veikeä ja sympaattinen kaveri. Ainakin noissa haastatteluissa. Jotenkin huisin suloinen. Tänään on katsottava kyllä finaali. 

Joulukamppeet saa ehkä tänään kyytiä. Iso liuta joulukortteja irrotetaan seinästä ja lasten pieninä tekemät koristeet siirtyy joululaatikkoon odottamaan seuraavaa sellaista. Valot saa vielä olla. Kevät saisi pikkuhiljaa tulla. Tulppaanejahan mä olen jo heti kaupassa kuolaillut, mutta ei vielä, tyyriitä ovat. Mutta ihania!! Eikä ne ihanvarmana edes säilyis kotiin asti tällä säällä, lohduttelen itseäni ;)
Josta tulikin mieleen, että mitäs minä täällä paristakymmenestä ruikutan, kun Vanhimman kaupunkiin luvataan huomenna liki neljääkymmentä! Hyi saa......!!!! Lapsparka!

Blogin kanssakin tein vähän uudistusta. Ruksittelin pois blogeja, joita ei tule enää luettua, tai jotka aiheuttavat vaan pahaa mieltä. Muutamaan uuteen törmäsin ja ne taas nappasin lukulistalle. Yksi hauskanoloinen tuttavuus on Kravatti vinossa- blogi, jossa miekkonen jutustelee arjestaan hauskalla ja hymyilyttävällä tavalla. Uskoisin, että siellä sopii käydä kurkkaamassa.

Mä alan lämmittämään teevettä, asemoidun telkkarin eteen katsomaan Emmerdalea ja myöhemmin pikkujellonia. Kyllä tää kaikki tästä varmaan taas. Yritän ajatella jotain positiivista. 

lauantai 2. tammikuuta 2016

Tehojuoma ja sillisalaattia


Vuoden eka päivä alkoi ulkoilulla. Juhuu, mä olin ylpeä itsestäni! Matkalla oli pakko leikkipuistossa laskea vähän liukumäkeä...

Vaatekaappi oli taas päässyt räjähtämään aivan kaameaksi. Niin kaameaksi, että Nuorimmainen otti ja siivosi (pyytämättä) oman puolensa  jo joululomansa alussa. Enhän mä voinut sitten katsella omaa räjähdyksen läpi käynyttä puoltani ja sain aikaiseksi siivota omani. Hyvä mieli. Siisti kaappi. 

Keittelin myös tehojuomaa. (In) kivääriähän mä olen käyttänyt syksystä asti päivittäin, mutta nyt kokeilin tällaista litkua. Keittelin inkivääriä aikansa, lisäsin vihreää teetä ja sitruunaa, vähän kanelia.
Täällä juttu ihmejuomasta, tuon mukaan mukaelin. Ihan samallatavallahan ei tietenkään voi tehdä kun käsketään.. Katsotaan, nostaako juoma mut kattoon ja tekee ihmepiristymisen (ja -parantumisenkin samantien). Paljonhan inkivääriä hehkutetaan. Tykkään myös inkiväärin mausta, teessä se saa aikaan mukavaa potkua, pientä "tulisuutta". 

Tämä matami se vaan ei kerralla (eikä viidellä) usko. Uudenvuodenaattona pääsin saunaan. Ihanaa! Mä rakastan lämpöä ja sauna tuntuu niin hyvältä! Vaan ei...vikatikki. Tunnin päästä saunasta mä oli taas niin kipeä, särkevä, tärisevä ja "krapulainen" ettei mitään rajaa. Sauna ja tämä fucking tauti vaan ei ei EI sovi yhteen. Opinkohan jo? Luultavasti en. 

Tämä päivä on vielä ihan tyhjää täynnä. Ihan itse voin päättää, minne menen, vai menenkö minnekään. Tapaanko ketään vai en. Hyvä päivä tästä tulee jokatapauksessa, sellainen on fiilis!

Tämä teksti putkahti jostakin netin syövereistä
 eteen, oliskohan ollut Hidasta Elämää- sivustolta.  Aika hyvä:


Menetkö illalla lenkille vai jäätkö sohvalle.
Nousetko portaat vai otatko hissin.
Annatko anteeksi vai oletko katkera.
Menetkö kävellen vai sittenkin pyörällä.
Oletko koko päivän pahalla tuulella vai annatko tunteen tulla, mennä ja hiipua.
Yritätkö saada asiasi selväksi huutamalla vai selitätkö vielä kerran.
Elätkö rakkauden vai vihan kautta.
Luetko kirjan vai katsotko telkkaria.
Murehditko sinulle tehtyjä vääryyksiä vai annatko olla.
Juotko aamulla kahvia vai teetä.
Sanotko, että miksi minä vai sanotko sittenkin, no hitto, että miksipä en minä.
Menetkö elämässäsi eteenpäin vai jäätkö jumiin menneeseen.
Oletko tässä hetkessä vai ihan jossain muualla.
Laitatko tänään jalkaasi lenkkarit vai pikkukengät.
Luotatko omaan sisäiseen voimaasi vai odotatko, että toiset ihmiset, materia ja muu maailma tekevät sinut onnelliseksi.
Ymmärrätkö sen, että jokaisella on asioista oma näkökulmansa vai väitätkö viimeiseen asti, että sinä olet oikeassa.
Katsotko peiliin vai syytätkö muita.
Raahaudut elämästä läpi vai elätkö hyvää arkea.
Onko lasi puoliksi täynnä vai puoliksi tyhjä.
Kaikkeen et voi vaikuttaa etkä kaikesta edes päättää. Onneksi moneen asiaan elämässäsi voit. Ennen kaikkea vaikuttaa, mutta myös päättää.