tiistai 19. tammikuuta 2016

En tahdo mustaksi ihmiseksi

Väsyneenä ja kipeänä ajatukset on usein aika mustia. Nyt on vähän pidempi kurja jakso ja eilen mietin illalla sohvalla kuolleena maatessani (kävelin suoraa töistä tullessani sohvalle, en jaksanutpystynyt  edes reissukassia purkamaan. Makasin neljä tuntia. Kahdeksalta kävelin lääkekaapin kautta suoraa nukkumaan) paljon katkeruutta. Mä huomaan välillä katkeruuden ja kateuden hiipivän pintaan ja inhoan sitä ajatusta! Mä EN halua muuttua sellaiseksi ihmiseksi, josta katkeruus näkyy jo ilmeestä ja kuuluu puheesta. Sellaiseksi en aio tulla!!
Miten sen osaisi estää? Miten pystyisi elämään niin, ettei oma kyntäminen muutu katkeruudeksi? Joka päivähän näitä tilanteita tulee vastaan, mutta nyt huomaan ne useammin... En halua!!! Mä EN halua muuttua mustaksi ihmiseksi!
Katkeruudesta sanotaan, että anteeksianto auttaa. Jos mä olen katkera/kateellinen (näitä on toisinaan vaikea erottaa toisistaan), niin kenelle mun pitää anteeksi tämä sairastelu ja tauti? Kenelle annan anteeksi sen, että elän vissiin siellä köyhäinluokassa. Itselleni? Ei kumpikaan näistä ole kenenkään vika. Näin oon vaan tapahtunut.

Täällä oli oikein mielenkiintoinen teksti. Oli vinkkejä ja asiaakin. Mutta. Meitä on kaksi ja me todellakaan ei pystytä kuluttamaan tota summaa viikossa. Ei vaan ole. Ja ei, terveellistä ei ollenkaan aina pysty ostamaan.
Jo se, että apteekkiin menee muita kuukausia enemmän tässä kuussa noin kolmekymppiä (uusi kelan lääkekorvauslaki), riittää romuttamaan kaiken. Ja sen terveellisyyden. Moni asia tuolla oli sanahelinää. Kirjoittanut ihminen, joka ei oikeasti tiedä tiukkuudesta mitään. Pikkusen testaillut kuukauden. Ja vaan ruualla.

Mutta joo, ei mun pitänyt rahasta itkeä.  Vaan pohtia omaa pääkoppaa ja sitä, miten sitä onnistuisi pitämään itsensä ja päänsä kasassa.
Käytännön asioita oman työllisyyden/ ja terveysasioiden kanssa on hoidettu, mutta byrokratia, se byrokratia on niiiiiiiiiin pitkää ja leveää.
Talousasiat ei muutu miksikään, enemmänkin ylläoleva vain pahentaisi niitä. Umpikuja-olo.
Kivoja asioita mä koitan haalia tielleni. Kuten tänään, kun näin kaksi ystävää. Toinen on kauempaa, nähdään vain harvoin livenä. Tänään se päivä oli. Niin oli kivaa ja ihanaa ja puhetta ja kikatusta. Ihan parasta hyvänmielen treffailua.
Toinenkin kiva tapaaminen on tiedossa. Kaverilauma silloinkin kyseessä. Mä koetan olla stressaamatta asioista, jotka tässä tapaamisessa on tylsiä. Pidän pinnalla vaan sen, että nähdään ja pääasiassa on mukavaa.

                      Mä aina takerrun näihin hauskoihin lukuihin

Mä osaan olla iloinen pienistä asioista. Kauniista pakkasmaisemasta töistä ajaessa. Kivoista työkavereista. Harvinaisesta näystä: tuoremehupurkista jääkaapissa. Uudesta lukijasta, joka onkin erityinen, Enkeleistä, jotka välillä vierailee mun postilaatikolla....  <3

Silti, nyt tarvittaisiin jotain lääkettä, koska mä huomaan pääni siirtyvän salaa ja puoliväkisin siihen moodiin, jota en halua. 

Selviytymiskeinoja pitäisi nyt haalia.


                            Tää on Marjaanalle ;)

22 kommenttia:

  1. Sun pitää olla myötätuntoinen itseäs kohtaan! Kuuntele sieltä mun yhestä viime viikkoisesta postauksesta se radioklippi, se oli hyvä! Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on aika vaikeeta.
      Mä luulen että klippi on sama, jota mä kuuntelin radiossa tässä joskus kun ajelin työmatkaa(oli hyvä). Mutta joo, mä käyn tarkistamassa :)

      Poista
  2. Sinne halaus ja voimia. Voi kun sitä pitäisi mielessä; älä luovuta, älä pelkää, asiat järjestyvät.

    Vaikka mäkin yritän pitää positiivisuutta yllä, on tää alkuvuosi tökkinyt todella pahasti. Pahaa oloa, itkua, alakuloa, monestakin syystä.

    Mä toivon, että voisin jättää jäähyväiset vanhoille, haitallisille ajatusmalleille ja nähdä enemmän kiitollisuutta ja valoa. Baby steps...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja sinne kans! Tää on niin opettelua koko elämä...varsinkin meillä jotka ajattelee (varmaa liikaa). Ja sä kuulut ajattelijoiden heimoon kans!

      Poista
  3. Surkuhupaisia nuo hyvin toimeentulevien ihmisten köyhyyskirjoitelmat.
    Ja sairaudet tulee yleensä niille, jotka niitä ei ansaitse. Olen juuri viime päivinä miettinyt sairautta ja elämänhalua ja jossitellut hedelmättömästi kaikenlaista. Voin sanoa, että näistä kirjoituksista päätellen sulla on kurjuudesta huolimatta huomattavasti aurinkoisempi mieli kuin monella vähemmän kärsivällä, ja sitä elämäniloa.
    Hali ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin. Sitä sanahelinää.
      Sairaudet ei kato uhriaan..Tässä pitää vaan opetella kaikkea.
      Voi, kun sullekin saatais sitä iloa jostain, heti auttaisin kun tietäisin, miten! Hali <3

      Poista
  4. Sairaus on kyllä sellainen asia, josta jossain vaiheessa herää se kiukku ja epäreiluus-fiilis. Että miksi juuri minä, mitä pahaa oon tehnyt?? (Mulla sairaus iski jo 16-vuotiaana ja varmaan tässä vuosien saatossa on mennyt jo tilit tasan.)
    Ihan hirmu iso halaus ja satatuhatta kiloa tsemppiä!! ♥ Sinä urhea vahva nainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula. Sun kirjotus aiheesta oli kanssa niin ajatuksia herättävä. Ja pisti miettimään, että tota samaa polkuako sitä kuljetaan? Mä oon siinä vasta alkuvaiheessa, sun juttuun verraten. Vielä sopii piikki, mutta kuinka kauan? Mä toivon, että kauan. Kauhistuttaa se hyper-pahoinvointi...ja tuolla ryhmässä kun katselee, niin monikaan siltä ei oo välttynyt. Vaikkei ihme, myrkkyjähän nää on.
      Sulle myös, voimia ja valoa!

      Poista
  5. Moikka,tuttu tunne,kirjoitat niin ASIAA.Hallituksen päätökset kaikessa viisaudessaan koskettaa eniten sairastavia eläkeläisiä(siis minua) ja pienituloisia palkansaajia.Olen jättänyt vähemmälle sellaiset ystävät,joilta en mielestäni saa kuin pahaamieltä.Liekkö se sitä kateutta,en tiedä?Yritän nykyisin löytää sen positiivisen vireen heti aamulla sängystä noustua.Vaikkapa hymyillä omalle peilikuvalle Jee,jee...
    Huumori on tosi tärkeä voimavarani:)
    T:Merja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samoin. TOisaalta mä koen sen vääränä, että mua harmittaa/katkeruuttaa/kateuttaa ja siitä mä ruoskin itseäni. Eihän se sen kaverin vika oo, että sillä menee hyvin ja mulla ei.
      Onneks töissä on mullakin huumoria, ehkä se auttaa jaksamaan.
      Tsemppiä sullekin!

      Poista
  6. Oi ei ... kiitos ;-) Mä meen perjantaina haisteleen kissaa.

    Halit, sä tiedät että mä tiedän <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä ja suotuisia hajuja sulle ;)
      Tiedän <3

      Poista
  7. Mä olen ollut tyytyväinen siihen puoleen luonteestani, että katkeruutta ja kateutta olen harvoin tuntenut. Olen pystynyt olemaan onnellinen toisen onnesta. Mutta nyt tuo ärsyttävä piirre yrittää tunkea päähäni. Minäkään en halua sitä, viekää pois hus! Ehkä se oma mitta alkaa täyttyä kun tulee liikaa loskaa vuodesta toiseen... Mutta yritetään polkea ja pysyä pinnalla!
    Ja halipusihalipusunenäturkkiinhaleja kisuleille <3
    -aliina jolla kirjautuminen ei onnistunut-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, tää on mullekin uutta ja siksi kirjoitin aiheesta, koska inhoan tätä! Jotenkin se vaan iskee nyt kasvoille IHAN JOKA PAIKASSA, samalla tavalla kuin vaikka (onnettomat) lapsettomat näkee vauvoja kaikkialla jne..
      Pysytään pinnalla, tsemit sulle !

      Poista
  8. Tsemppii. Vaatii varmaankin todellista tahdon lujuutta selvitä kipujen ja rahahuolien kanssa päivästä toiseen. Oletko kokeillut laittaa muutaman kuukauden ajan jokaikisen rahareiän paperille ? Itse harrastin sitä opiskeluaikana ja loppukuusta aina kävin läpi ostokset + muut ja aina siellä oli jotain ylimääräistä ja ei välttämätöntä. Olen seurannut jo pitkään blogiasi ja minusta on tosi surullista, että aina sinulla on niin paljon murheita ja huolia.

    Minulla on yksi hyvä ystävä, jolla on ollut ja on edelleen jatkuvasti murheita ja huolia elämässä. Mm lapsen itsemurha. Välillä minusta tuntuu,että vaikka kuinka yritän häntä auttaa niin huolet vaan jatkuu ja jatkuu. Toisinaan tulee mieleen koulun uskontotunnit joilla oli juttua siitä kuinka ihminen etenee aina seuraavalle tasolle kuolemansa jälkeen kunnes saavuttaa paratiisin. Minä olen tuon uskomuksen mukaan elänyt jo ihan himputin kauan , koska koen olevani tässä elämässä siellä paratiisissa. Olen elämälle äärimmäisen kiitollinen joka ikinen päivä. Totta kait minullakin on ollut omat murheet ja koettelemukset, mutta olen niistä aina selvinnyt.

    Jatketaan yhdessä eteen päin . Vielä kerran voimia sinulle ja perheellesi. Aivan varmasti vielä joskus helpottaa joka saralla. Kunhan vain jaksat uskoa siihen.

    P.S Oletko lukenut Lorna Byrnen kirjoja ? Mä oon ja oon niistä saanut monia vinkkejä elämään. Parkkipaikatkin "järjestyvät" nykyään tosi helpolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että olet "uskollinen" lukija. Jotenkin tää elämä on mennyt vaan näin...en tiedä.
      Lapsen menetys olisi kamalinta mitä voin kuvitella ja se onkin asia, jota pyydän ihan joka päivä, etten niitä menettäisi.. Ihana, jos olet pysynyt ystäväsi tukena tuossakin ihan hirveässä tilanteessa <3
      Olen lukenut Byrneä. Ja kyllä... pieniä "tilauksia" satelee ja useimmiten ne toteutuu.
      Kiitos <3

      Poista
  9. Tosta katkeruuden välttämisestä ajattelisin niin, että kannattaa antaa itselleen lupa rehellisesti tuntea ne katkeruuden tunteet ja kaikki muut mustat tunteet, viettää vaikka joskus ilta, että oikein märehtii niissä ja vaikka itkee itsensä uneen, jos nikseen tulee. Tunteet on tärkeää purkaa, vaikka ne ei tuntuisi omien ihanteiden mukaisilta, koska muuten ne kasautuu sisään ja aiheuttaa lopulta pahempia ongelmia.

    Rehellisen tuntemisen lisäksi on kuitenkin tärkeää, että vaikkapa joka aamu valitset sen asenteen, että et ole katkera, ajattelet niitä asioita mistä olet kiitollinen. Päätät, ettet muutu mustaksi ihmiseksi ja otat uuden päivän vastaan sellaisena, kuin se tulee, ilman katkeruutta. Mutta sitten kun on muutenkin väsy ja ei jaksa, niin silloin saa märehtiä hetken niissä mustissa tunteissa.

    Ainakin niin homma toimii mulla. Olen paljosta kiitollinen ja onnellinen ja se on lähes aina mun päällimmäinen asenne ja se mikä taitaa näkyä ulospäin. Silti mullakin oli viimeksi viime viikolla ilta, kun itkin elämän epäreiluutta ja tuntui tosi pahalta. Mutta sillä konstilla, että joskus annan itseni surra tiettyjä asioita yhden illan tai itken jonkun automatkan ajan, pysyn siellä positiivisella puolella yleisesti ottaen, koska se oikeasti helpottaa, kun joskus antaa itsensä tuntea ne tympeät tunteet, vaikka ne tietyllä tapaa jopa hävettäisi itseä, että tuntee näin, vaikkei pitäisi/haluaisi.

    Paljon haleja <3 <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sillä tämä varmaan tuli kirjoitettuakin, koska mä inhoan tätä tunnetta, joka on uusi. Ja tavallaan varmaan säikähdinkin sitä, että nämä tunteet on tulleet ja ne tuntuu lisääntyvän. Siksi just näitä vinkkejä pyysinkin. Koska mustana ei haluaisi joka ilta olla, ja nykyään meinaa mennä siihen. Vapaapäivinä ei, mutta umpikuolleena ja kipeänä töiden jälkeen kyllä. Selkeästi liittyy siihen väsymiseen.
      Sun konstit on varmasti oikein hyviä ja hyvä jos ne kanssa toimii sulla <3
      Joka ilta mä koitan miettiä sängyssä ne kaikki päivän hyvät asiat, siihen mä sit nukahdan. Mun mielestä hyvä ja antoisakin tapa.

      Poista
  10. En mä usko, että susta kovin äkkiä mustaa ihmistä saa. Ne ovat vain
    ajatuksia, jotka tulevat ja menevät. Joskus enemmän ja joskus vähemmän.
    Ajatuksia/ tunteita on tervettä olla joka lajia. Eri asia on sitten se, mihin ja miten ne kanavoi. Jos se menee toisten ihmisten satuttamiseen, sitten on jo jotain pielessä.
    Me ollaan kuitenkin kaikki jollain tavoin vielä pikkulapsia. Pikkulapset saavat luvallisesti raivota kiukkunsa ulos (tai ainakin niin pitäisi olla), mutta aikuisten täytyy vain tyytyä ajattelemaan.
    Eli vihaa ihan rauhassa sitä sairauttasi ja olotilaasi, ne eivät siitä loukkaannu. Kai se kuuluu jossain määrin myös koko prosessiinkin? Omanlaista surutyötä tuokin ja suruprosessin yksi vaihe on viha.
    Sun kultainen luonne istuu kuitenkin syvässä ja sitä ei sieltä kovin nopeasti mikään pysty viemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Simpukka. Tuo kaikki on varmasti niin totta! Kiitos <3

      Poista
  11. Itse ajattelen niin, että nuo negatiiviset tunteet kuuluvat asiaan. Sinulle on nyt isketty eteen pitkä putki huolta ja murhetta, joten kai se on ihan luonnollista, että on vihainen ja surullinen siitä. Ehkä kuuluukin käydä se vaihe lävitse.

    Minä uskon, että pystyt ponnistamaan pinnalle huonoista fiiliksistä etkä jää niihin lopullisesti vellomaan. Olet niin monesta tiukasta paikasta selvinnyt läpi aikaisemmin ja pystynyt löytämään iloa ja onnea elämääsi. Se tulee tapahtumaan nytkin!

    Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kai se on... Pitää vaan uskoa ja toivoa.
      Kiitos!

      Poista

Kiitos kommentista. Pus!