tiistai 26. tammikuuta 2016

Sit ku..

"Äiti, mitä on vakosametti?"
Koetapa sitten selittää. "No, sähän tiedät sametin, sen sileen? Se on samanlaista, mut siinä on vakoja.."  Miten tuotakaan nyt ymmärrettävästi selität? Googlaamalla saatiin sitten kuvamateriaalia ja asia ymmärretyksi. Taas yksi asia, mitä Nuorimmainen ei ole koskaan edes nähnyt, saatika kokenut. Tämäkin tuli hälle mieleen radiossa soineesta Leevin biisistä. Joskus sitä tuntee olevansa niin wanha...

Toisaalta "wanhuus" ja viisaus (?) kulkee ainakin vähän käsi kädessä. Mä olen aina ollut liian kiltti, ihan liian kiltti. Sietänyt monenmoista ja ollut vaan hiljaa. Ajatellut, että kyllä se tästä. Ollut hiljaa, ettei tule riitoja tai konflikteja.  Koska niin pääsee paljon helpommalla. Tavallaan.
Vasta viime vuosina mä olen opetellut sanomaan enemmän mielipiteitäni, tietäen, että niistä saattaa nousta jotain. Silti, tuntuu, että toisinaan vaan niin pitää tehdä, koska muuten se jää kalvamaan. Tästä taas välillä aiheutuu se, että toiset ihmiset eivät sitä siedä. Silloin on vaan helpompi lähteä, poistua ja ehkäpä koko ihmisen elämästä. Varsinkin, jos kokee kokeneensa vääryyttä. Vaikka se on surullista, niin pitkän päälle tekee itselle hyvää. Jos koen, että mut haukutaan syyttä suotta jostain mitä olen sanonut, korjaan napakasti asian, enkä jää kuuntelemaan länkytystä. Takanapäin ihminen ja hänen peesaajansa haukkuvat ja ovat sitä mieltä että olen syyllinen koska poistuin, enkä jäänyt jankkaamaan. Itse katson sen olevan sitä, että sanoin mielipiteeni, enkä enää jää kuuntelemaan haukkuja. Koska suojelen itseäni. Ja itse tiedän, että olen oikeassa. Mä koen tämän liian kilttinä aika julmaksi tavaksi, mutta jossain kohtaa itseä on pakko suojella täysin turhalta pahalta mieleltä.
Edelleen mä olen liian kiltti, mutta alan mä vähän oppia. Oppia sanomaan myös sen ei-sanan. 

Aamulla makasin sängyssä herättyäni ja kuuntelin, kun ikkunasta kuului litinä. Tip, tip, tip, tippui vesi rännistä. Kuulosti ihan keväältä. Ihan vielä ei sitä kai kannata alkaa hehkuttaa, mutta jos ihan vähän ja pikkuhiljaa. Onhan se vuoden tylsin kuukausi kohta ohi ja voi alkaa fiilistellä. Valo ainakin lisääntyy ja se tulee kyllä tarpeeseen.
  
Päivät vaan juoksee ohi eikä mitään tapahdu. Töihin-kotiin-töihin-kotiin. Itse pitäis saada aikaiseksi, pitäis tehdä, olla ja mennä. Järjestää, ottaa selvää, toimia. Saada aikaan muutos. Tehdä jotain, että olisi hyvä olla. Olla miettimättä liikaa. Elää NYT, eikä sit ku. Koettaa vaikka villasukkakävelyä.

Ehkä koetan taas tänään.


                                                Aloitan tassuterapialla.

15 kommenttia:

  1. Tässä se taas nähdään, miten sulla on se positiivisen ajattelun taito! Mie kuuntelin samaa tiputusta ja mun aatokset oli paljon mustemmat, ei tullu mieleenkään että vois tuossa tilanteessa ajatella kevättä!

    Villasukkakävelystä tuli mieleen lapsuuden pakkastalvet, kun vinkkeleissä kävelin - nehän on kuin paksut villasukat. Siis ne semmoset pohjaamattomat huopatossut. Mun mielikuvissa huopatossuissa on musta kumipohja, vinkkeleissä ei.

    Mitä tulee kiltteyteen ja sanomisen vaikeuteen, niin täällä on toinen. Jos ei kärsi siitä, että sanomaton asia kalvaa, niin sitten kärsii sanomisen seurauksista. Mutta minun mielestä oikein toimittu, jos syytöntä syytetään väärin perustein, niin kyllä silloin pitää sanoa. Kyllä ryöpytys vähitellen laantuu, jos sitä ei ruoki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin mäkin aattelin, että kun on hiljaa sinnesuuntaan kokonaan, niin eiköhän se laannu.
      Mä muistan vaan sellaset "pohjattomat" huopatassut lapsuudesta. Ei ollu siis sitä mustaa pintaa siinä, vaan huopaa vaan. Vinkkeli on mulle tossa yhteydessä ihan vieras sana.

      Poista
  2. Ää-ä, mä en kestä, sä kiusaat mua tahallasi noilla supersöpöillä kisukuvilla ;-)

    Hyvä sinä, kun olet opetelut pitämään puoliasi. Sanoo toinen, jolle se on tooosi vaikeaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä onnistun ehkä kerran kymmenenstä. Mutta kumminkin.
      Eiiii...en mä sua kiusaa :)

      Poista
  3. Kirjoituksesi oli kuin minun kynästäni tai koneeltani! Hyvin on samanlaiset ajatukset. Mä käytän myös tuota tassuterapiaa, mutta koirantassu...Meidän pitäisi oppia muistamaan myös se, että liian kiltit sairastuvat helpoiten. Yritetään olla vähän tuhmempia jatkossa! Täällä tulee vettä taivaan täydeltä ja kohta ei ole talvesta tietoakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä myös vesi lotisee yhä.
      Opetellaan itsensä puolustamista, pikkuhiljaa.

      Poista
  4. Mut ku.
    Villasukilla voi myös mennä avantoon, jos ei omista avantotossuja. Monikäyttöiset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Mut ku.
      Edelleen mä haikailen avantoonmenoa(kin) :)

      Poista
  5. Ihanaa toi tiputus. Jee kevät.

    Kiltteys on aina välillä P.stä, varsinkin jos ei pidä puoliaan vanhojen haitallisten ajatusmallien vuoksi. Mä haluun olla vahva nainen, joka kunnioittaa muiden lisäksi myös itseään. Sitä kohti!

    VastaaPoista
  6. Oi, ihan tässä tuli vanhat muistot mieleen kun kerroit vakosametista. Ajan kulumisesta kertoo sekin että tuokin aikakausi tuntuu loppuneen ei niin kovin kauan sitten mutta siitähän on kohta neljä vuosikymmentä!
    Ei hyvää päivää - mihin tämä aika hukkuu?

    Parasta kaikessa on kuitenkin se että kesä on tulossa ja se että se tulee vauhdilla! Mä auringon lapsena olen tästä sen verran mielissäni että aika paljon paskaa saa tulla silmille ennenkuin alkaa masentamaan. Tästä kesästä nimittäin tulee erilainen. Meille kaikille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai tulee vai? Kiva kuulla!!
      Aika se vaan juoksee, eikä kysele lupaa..

      Poista
  7. Ookko kuullu sitä "lasten suusta"-juttua, jossa mummi silitteli lapsenlapsen poskea ja sanoi, että se on kuin samettia. Lapsi katsoi tarkkaan mummoa ja toesi, että kyllä vakosamettikin kaunista on.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista. Pus!