perjantai 25. maaliskuuta 2016

Viikon monet fiilikset

Tunteikas ja aktiivinen viikko takana.

Maanantaiaamuna ensimmäiseksi luettu viesti kaukaa, sai sydämen sykkyrälle, kyyneleet silmään ja huolen pintaan: 
"Saati sitten ees sänkyy siihe omaan kämppää. Emmä jaksa ja halua ottaa täältä mitää mukaa. Se, mitä mahtuu Volkkarin  perään.." 
Huoli, huoli, huoli. Molemmista. 
     Sydän sykkyrällä matka sairaalalle ja labratädin ihmetys. "Mä en ole koskaan joutunut ottamaan tällaisia kokeita. Nyt täytyy vähän opiskella...hmm... Erilaisia putkiakin pitää hakea varastosta. Ei kai sulla ole kiire?"  No ei, kunhan ehdin röntgeniin tunnin päästä. 
Sairaalan käytävillä törmäsin tuttavaan, pitkä turinahetki ilahdutti. Oli mukavaa kuulla kuulumiset! 
Illalla kaverin kanssa varovaisella lenkillä. Ulkoilma tekee niin hyvää pääkopalle!

Tiistai meni aika unessa. Edellisiltana pistetty piikki saa seuraavan yön aina ihan sekaisin. Parin tunnin unilla mentiin. Ajellessani töihin rekisteröin kuitenkin ihan huumaavan kauniin maailman, oli pakkasta ja kuura kimalteli auringon noustessa niin, että näytti, kuin koko maailma olisi täynnä kimaltavia timantteja. Itketti tuo kauneus. Töissä tuntui normaaliakin raskaammalta. Suoraa töistä menin sovitusti kaverin kanssa avantoon. Loppuillan oli euforinen olo. Kahdeksalta nukkumaan. 

Keskiviikkona lupasin mennä töistä suoraa kaverille. Kuukausitolkulla on koetettu saada aikaa sopimaan. Iltapäivällä sain kysymyksen: "tulisitko mukaan säbäpeliin, Kerttu pelaa, tärkeä peli" Mietin pitkään, menenkö, vai peruntaanko näkeminen taas. Tiesin, että iltavuoron jälkeen olen poikkipoikkipoikki ja että pelissä menee myöhään. Menin kumminkin. Ja hyvä että menin! Peli oli niin jännä, kutkuttava ja tiukka, ettei mitään rajaa. Kyllä niin huudettiin ja taputettiin ja tömistettiin! Väliajoilla ehdittiin jutellakin. Kävin halaamassa ja onnittelemassa kaveria, joka myös pelasi. Tytöt oli niin onnellisia!! Kotimatkalla olin niin fiiliksissä siitä omasta innosta, joka musta katsomossa taas löytyi, että tyttöjen riemusta ja onnesta.Tuon ystävän näkeminen saa aina aikaan onnellisen olon siitä, että mulla on hänet.  Tuo kaikki itketti. Silkasta onnesta. 
Töihin lähdin aamulla kuudelta ja illalla kympiltä olin kotona. Umpiväsy ja särky. Silti onni.

Torstain työpäivä oli onneksi vain kahdeksan tuntia. Nuorimman hammaslääkäri soitti: lähete suukirurgille. Tästäkin huoli, iso huoli. "Luoja, anna sen olla jotakin pientä, eikä tätä samaa.." Suoraa sydämeen osui myös tyttären toteamus siitä, ettei halua mennä, "koska se maksaa"... Tein kyllä selväksi, ettei todellakaan käy. Kaikki  muu on kuitenkin loppupelissä vain materiaa, terveys ei.
   Töistä suoraa kauppaan (lapsilisäpäivä nääs..) ja poikkesin myös Rakkaan luona. Liian aktiivinen ja touhuntäyteinen viikko alkoi tehdä tepposiaan ja koko kipeänä makasin sohvallaan. Harmitti. Silloin kuin nähdään, olisi kiva jaksaa.. Mielessäni mietin, miten kauan tuo kestää minua.. Totuushan on, että tauti rajoittaa mun elämää. Olemista ja jaksamista. Vaikuttaa se eittämättä myös mielialaan. Turhahan noita on pohtia, mutta voiko sitä ihminen muutakaan, varsinkaan kun on varustettu alati miettivillä ajattelimilla?

Perjantaina eli tänään sain nukkua. Yksitoista tuntia meni niin että hurahti, siltikin heräsin kissojen päätöksellä. Miettivät vissiin, että "nyt akka ylös!"
Pesukone hurisemaan, huomiseksi on oltava taas työvaatetta. Nuorin lähtee isille, itse suuntaan Rakkaan luo. Ei suunnitelmia, vain sohvaa. Pakko levätä, huomisesta alkaa taas työt. Pakko todeta, että nämä ykkösvapaat on aivan per***tä. Mutta tämä ilta on varmasti ihan kiva <3

Viettäkäähän kiva pääsiäisloma te, jotka sellaisen saatte viettää! Ja tsemppiä teille/meille kaikille hoitajille, keittiöihmisille, kuskeille, poliiseille, palomiehille, kaupan alan ihmisille jne jne, jotka nämäkin pyhät töissä vietätte.
Lämmin ajatus teille, joilla on murhetta elämän kanssa, kipuja ja vaivoja ja kaikkea muuta tyhmää ja kökköä. 
Ja kiitos teille, jotka jaksatte aina kaivaa jostain jotain positiivista ja saatte aikaan hyvää oloa myös muissa <3 Onneksi maailmassa on myös suurisydämisiä ihmisiä <3




12 kommenttia:

  1. Woimia !!! Mulla selkä helvetti jatkuu, tänäänkin Sannin kanssa kävelin niinkaun, että just ja just päästiin kotia.Pää hajoaa jos sisällä joutuu olemaan.

    VastaaPoista
  2. Ihanaa, että jaksat kaikesta huolimatta pitää mieltä iloisena, ja käydä ns. ihmisten ilmoilla. Helposti varmaan menis siihen, että "ei jaksa, meen kotiin lepäämään". Ja se avanto on kyllä hieno homma!

    Olet mielessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3
      PItkään mä makasinkin kotona ja hoin mantraa että mun pitää levätä, koska kroppa ei jaksa. Ja tottahan se, mä huomaan heti olossa sen, jos "menen liikaa". Silti, pääkopassa mä huomaan sit sen, kun vaan makaan. Siksi välillä menen väkipakolla särkyjen puolesta. Mutta pää taas kiittää.

      Poista
  3. Se tunne kun haluaisi sulkea kaiken ympärillä olevan pois ja saisi nukkua parikymmentä tuntia putkeen. Ehkäpä me joskus päästään kokemaan se ja sitä odotellessa meidän on vain koitettava selvitä.
    Jaksamista <3

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Kiitos ihana Simpukka <3 (jonka sisällä on aito helmi)

      Poista

Kiitos kommentista. Pus!