lauantai 12. maaliskuuta 2016

Yritän sinnikkäästi zenistyä

Kolme viimeistä päivää ovat kuluneet jos jonkinmoisissa lääkäriasioissa. Ekana päivänä huristelin itse sairaalalle ja sain paljon ajateltavaa ja toimittavaa tämän pohjalta. Toisena päivänä hoidin edelleen ykköspäivän asioita, koska piikistä lähti käsistä asioidenhoitovyöry.. Olin myös tyttären mukana lääkärissä ja varailin tästä käynnistä poikineita aikoja. Kolmantena päivänä kävin neidin kanssa labrassa omalla kylällä, ajelin röntgeniin lähikaupunkiin ja taas käytiin sielläkin labrassa. 
Puhelimitse hoidin  itselle hammaslääkärin, lapselle hammaslääkärin, itselle keuhkokuva-ajan, tyttärelle röntgenajan, itselle labra-ajan ja tyttärelle labra-ajan. Selvitin asioita Kelasta. Soitin myös sossun neuvontaan. Soitin myös neuvoa lastenvalvojalle. Ilmoitin exälle lastenvalvoja-asiasta. Otin vastaan puhelun ajasta lastenvalvojalle. Puuh. Odotin exän reaktiota, koska hänellekin se tuo harmittavia asioita..vielä ei ole kuulunut, mutta kuuluu vielä kyllä... Mulla on bitch-olo. Mä en vaan voi asialle mitään. Byrokratia toimii, miten byrokratia toimii.
Seuraavaksi sitten vingun töistä vapaita noihin kaikkiin edellisiin. Ai että ne rakastaa mua siellä..mutta mitä muutakaan mä voin? 
Ei tästä yksinkertaista ja kivutonta saa millään. Hermo meinaa paukkua.

Mä koitan muistaa hengittää ja olla kauhean zen. Mä koetan muistaa, että maailmassa on paljon pahemminkin. Mä koitan ottaa pieniä ilon hetkiä irti sitä mistä saan. Koitan malttaa levätäkin kaiken välissä.  
Fakebookirtiotto on pitänyt jo kuusi päivää, hyvä minä!



                       Koko karua luettavaa...Silti suosittelen! 

Korujen näpräys vielä onnistuu, koska siinä ei tarvita puristusvoimaa. Ja siinä mä rentoudun. Jotain vanhoja jämiä on onneksi vielä jäljellä, joista näprätä.
Puristusvoimasta tulikin mieleeni, että viikolla kirjoittaessani pikku kirjelappusta käsin, huomasin, että kirjoittaminenkin on vaikeaa. Se "suuri" puristus, jota kynää pidellessä tulee käyttää, ei meinaa onnistua. Pistää pelottamaan, sekin.

Maanantaina taas töihin ja alkaa normaali "työ on ainoa mihin päivässä pystyn" -arki. 
Tänä vapaana viikonloppuna ei onneksi pysty hoitamaan oikein mitään asioita, saatan voida oikeasti levätä. Koittaa unohtaa kaikki epävarmuus ja huoli. Koettaa olla surematta tyttären tulevaa. Unohtaa, että maailmassa edes on asiaa nimeltä raha. Keskittyä vain johonkin, mikä tuottaa hyvää mieltä. 
Piiloutua huolettomaan kuplaan. Ja hengittää ihan zeninä. 



Mun Rakkaat

10 kommenttia:

  1. Voi zen on niin vaikeaa. JA vaikka kuinka koittaa ajatella, että joillain on vielä hullummin, niin ei se niitä omia kipuja ja särkyjä ja ongelmia poista - ikävä kyllä.

    Voimia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Sinne myös <3
      Vaikeaa on eikä tosiaan omia pois vie....mutta mä koitan huijata itseäni edes siihen suuntaan...kun ei nyt just muutakaan voi.

      Poista
  2. On asioita joille ei vain voi itse mitään, ne on pakko hyväksyä. Mutta sille, miten niihin asioihin suhtautuu, ei taas kukaan muu voi mitään kuin sinä. Kuulostaa kliseeltä, mutta on vaan niin totta. Ja kukaan ei kiellä välillä räjähtämästä, kunhan se ei vahingoita ketään, ei siis sinua itseäsikään. Aitkeäkin saa, se ei ainakaan vahingoita ketään. Olet ihan oikealla tiellä ajatuksinesi, lepää aina kun voit ja muista hengittää! Tsemppipeukaloita on takuulla monta tämän blogin myötä, mullakin on sulle pystyssä kaksi!
    Toi kirja on rankka, pistää ajattelemaan kuinka pienestä kaikki on kiinni kun huono säkä, kohtalo tai mikä se nyt sitten kenenkin mielestä on, sattuu kohdalle.

    Valoa elämään toivottelee Tuuli

    VastaaPoista
  3. Zen-voimia sinulle!
    Hyvä tuo fakebook-termi ;)

    VastaaPoista
  4. Zeniä, voimia ja rakkautta sinne. Olet ajatuksissa.
    IHANA kuva.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista. Pus!