maanantai 25. huhtikuuta 2016

Hissukseen..

                                                                Tunnistatko?

Jotenkin sitä ei nyt vaan ole oikein mitään sanottavaa. Kotona olen ollut hyvin paljon, hissutellen. Olen todennut, että tarvittavaa särkylääkettä kuluu huomattavasti vähemmän. Asioita saa tehtyä, kun voi tehdä rauhassa ja välillä lepuuttaen jos on tarve. Ja kun yöunet ovat kunnolliset. 

Sanotaanko vaikka, että ajatukset ovat taas kypsyneet ja saaneet uutta (mielen) tukea tälle keikkuvalle jakkaralle. Edelleen se keikkuu, mutta ei ehkä yhtä paljon kuin kuukausi sitten. Jos se pikkuhiljaa tukevoituu (niinkuin minäkin) saatan jossain kohtaa huomata sen olevan kunnolla tukeva. Mutta se ei ole välttämättä edes tämän vuoden puolella. Siihen asti, milloin se sitten ikinä onkaan, on elettävä. Parhaalla mahdollisella tavalla tässä tilanteessa. Kyllä niitä valopilkkujakin tulee, olen toiveikas ja varma siitä.

Mieli tekee huomaamatta töitä, esimerkiksi tämän parissa. Olin melkeinpä järkyttynyt, miten hyvin tunnistin tästä itseni. 

Huomenna töihin kokeilemaan, miten kroppa kestää. 



lauantai 23. huhtikuuta 2016

Voi KYLLÄ!!

Rakastan, rakastan, RAKASTAN musiikkia!!!!!

Helmikuisen Instagram-arvonnan potkittua mua onnekkaasti, pääsin Maija Vilkkumaata katsomaan. 

                             Wiki Maijasta

Nyt huhtikuussa työpaikka on sponssannut mulle kaksi eri konserttia kulttuuriseteleiden muodossa. Niin parasta!! Joku käyttää setelinsä liikuntaharrastuksiin, mulle voimia eniten antaa musiikki. Niin parasta. 
Istuessani katsomossa musiikin täyttäessä mun jokaisen soluni ja sopukkani, mä huomasin olevani taas niin täynnä tunnemyrskyä, ettei mitään rajaa. Itkua täytyi pidätellä. Ei siksi, että olisin kuin teini, joka palvoo laulajaa, vaan jotenkin musiikki, se intensiivisyys, valot ja kunnon jytke saa mussa aikaan niin valtaisan onnentunteen. Penkillä ei millään malttaisi pysyä.. Kädet turvoksissa taputtamisesta. 


                             Wiki Kelasta


Pakko sanoa, että Kela veti kyllä pisteet kotiin. Mulla oli tyypistä jotenkin "outo" kuva, mutta ainakin tuolla kaveri oli kovin luonnollinen, sympaattinen ja jopa hauska. Kitaraa osaa todellakin käsitellä ja laulaa myös. 

Nautin, nautin, nautin!!!!!!


                       Wiki Apulannasta

Apulanta taas....mun ikuinen suosikki. Elämystä hiukan häiritsi se vieressä oleva tyhjä penkki, mutta koitin aktiivisesti vaan unohtaa sen. Myös se, että paikat oli kovin kovin takana ja kaukana, oli tylsä juttu. Mutta muuten. Apulanta ON aina Apulanta. Toinen puoliaika varsinkin oli taas kunnon tykitystä ja niin parasta!!! Valot oli viimeisen päälle ja lavasteet myös. Musiikki joka solussa on vaan niin mun juttu. Päätin tuolla -taas sitä pakahdus-onni-itkua pidätellessäni, että kaikki duunisetelit käytän konsertteihin, vaikka yksin!!!

Kaiken paskan keskellä onnellinen kaksituntinen tekee vain hyvää. 

Seuraavina päivinä en niin nauti, kaikki  ylimääräinen valvominen ja pelkkä hytkyminen lisää kipuja ja uupumusta, mutta tuolla ollessa (normaalia vahvemmin lääkittynä) se unohtuu hetkeksi. Täydellisiä kakstuntisia lisää mulle, kiitos <3 Uusia seteleitä odotellessa.

Näistä jo käydyistä olen kiitollisempi kuin kukaan tai -tai itse- ymmärtääkään <3

torstai 21. huhtikuuta 2016

Viennetta

On se vaan kummallista, miten elämä ei ikinä mene niinkuin sitä kuvittelee. Tai suunnittelee.
Mä olin suunnitellut tämän viikon ihan toisenlaiseksi. Nuorin kun on koulun reissussa, ajattelin, että olisin rakkaan luona vähän enemmän. Myös keikkaliput duuniseteleillä oli hankittuna yhdelle illalle. Ajattelin, että arki olisi vähän erilaista...vähän kuin lomaa, vaikka töissä käynkin. Bändin tulo omaan kaupunkiin oli pieni taivas ja varsinkin sitten, kun onnistuin saamaan viimeiset kaksi vierekkäistä paikkaa. Loppuunmyyty.

No, tiistaiaamu kun koitti, kaikki olikin toisin. Olin kipeä ja onneton ja karmalle kiukkuinen.

Kaksi päivää sairaslomasta meni ihan kotosalla, nenää ulos pistämättä. Katselin väliin jääneitä Emmerdaleja ja telkkarista kaikenlaista soopaa. Haahulin, rapsuttelin kisuja, olin niiden makuualustana, notkuin netissä, söin suurinpiirtein aikani kuluksi, enkä saanut aikaan juuri yhtään mitään. Mutta hyvä niin, tässä kohtaa kroppa kai tarvitsi juuri tuota. Mielentila oli kaikkea muuta kuin hyvä.
Kolmen päivän ajan tässä samalla olen puinut viestein asioita. Kaksi ihmistä, kaksi täysin eri näkökantaa. Kummallakin oma mielipiteensä, eikä kumpikaan voi antaa periksi. Asia on sellainen, jossa ei kai oikeastaan voi. Kumpikaan ei ymmärrä toista..tahtoo, mutta ei pysty.
Tuloksena molemmilla paha mieli ja itku silmässä. Pohdinta tulevaisuudesta. Onko meitä?
Toisella revitty keikkalippu.

Viikko on kohta lopussa. Ihan ei mennyt kuin ajattelin. Illan keikkaa en jaksa edes pohtia, yksin ja paskafiiliksellä on kurja lähteä. Toisaalta...lempibändi. Heittäisinkö neljäkymppiä taivaan tuuliin? Sen näkee sitten.

Oikeastaan aika surkuhupaisaa, mitä juuri nyt luen:




Viikon onnisaldo:

                          Euron Viennetta <3



                           Rakkaat <3


Lisäksi päivittäiset viestit ja valokuvat reissunuorelta. Se on niin täpinöissään ja tykkää!!

Tuli muuten mieleen, että viikonloppuna pyysin, pyysin oikein hartaasti illalla nukkumaan mennessäni, että joku näyttäisi mulle tien tai jonkun merkin, jonka ymmärtäisin.. Että kaikki menee hyvin, tai mihin mun pitää kääntyä, jotta elämä taas olisi elämää..
Tulin entistä kipeämmäksi ja olen keskellä parisuhdekriisiä.
Silti vieläkään en tiedä, mitä tällä kaikella ajetaan takaa. Mitä mä en ymmärrä?

Huomenna sukulaistädin hautajaiset.


tiistai 19. huhtikuuta 2016

Piina

Tavallistakin huonompi yö
Suihkun alla taistelin itseni kanssa
mietin miksi minun pitää omasta mielestäni jaksaa
vaikken jaksa
miksi olen niin lojaali työnantajalle
rikon itseni
ahmin lääkettä
hymyilen ja teen liikaa
vaikka itkettää ja haluaisin romahtaa lattialle

Puin tyttären kylpytakin
omaa en omista
kävelin märkänä suoraa sänkyyn 
peiton alle
ja nukahdin samantien

Sain itseltäni luvan olla kipeä
nuorikin on päiviä poissa
nyt voi
nyt saa
kukaan ei näe

Lääkäriin päästävä
lisää lääkettä tai 
asioihin muutos

Työnantaja tuskin haudallani suree

Miksi silti 
huono omatunto
piinaa?



torstai 14. huhtikuuta 2016

Haaveita, haaveita vain...

Tai ei se mikään vain ole.

Toki mä haaveilen sellaisista asioista, joika varmaan koskaan ei tapahdu, jotka on sellaisia vainhaaveita. Kuten esimerkiksi että näkisin oikein kunnon revontulet ja oikein loistavan ruskan. Jäälinnassakin olen haaveillut nukkuvani. Matkustaminen on aina haaveissa. Mulle kelpaisi kuitenkin ihan "vain" matka Kreikkaan tai muualle lämpimään. Haaveet nähdä Australia tai Afrikkaa, ovat sellaisia "kyllä varmaan joo"- haaveita.  Toiset käy ja haluavat aina vaan nähdä lisää. Toisilla ei ole mahdollisuutta koskaan. Tasan ei mene onnenlahjat.

Eniten mä haaveilen kuitenkin tällä hetkellä eri lailla aikataulutetusta työstä. Vaikka mä kuinka olen koettanut muuttaa ajatusmalliani ja etsiä hyviä puolia, niin aina palaan tähän samaan ajatukseen. Työ, jossa on yksi vapaa kerrallaan, ei vaan ole mun juttu. Yksi vapaa on ihan yhtä tyhjän kanssa. Siihen kasautuu kaikki se, mitä ei pysty töiden jälkeen hoitamaan. Kun vapaa koittaa, on mulla kauhea lista asioita, jotka pitää hoitaa. Samaan aikaa pää on jo ajattelemassa huomisen töitä. Ei ei ei..en tykkää. Kroppa ja pää ei ehdi levätä yhtään. Kaksi vapaata onkin jo sitten ihan luksusta. Toisen päivän saattaa voida käyttää jopa höntsäilyyn. Toisille se on ihan normaalia. Silloin tosin sitten halutaan niitä kolmen päivän vapaita. Onkohan ihminen ikinä tyytyväinen?
Se, että on yksi vapaa ja useimmiten arkena, rajoittaa kovasti myös ihmissuhteita. Kun "normaalit" ihmiset ovat vapaalla viikonloppuna, mä olen töissä. Kun mulla on arkivapaa, on kavereilla normiarkensa, työnsä ja kaikki se perhe-arki-säätö, kyllä te tiedätte.  Myös kaikki messut ja tapahtumat ovat useimmiten viikonloppuna, sellaisille ei pääse juuri koskaan. Arkityötä tekevälle juhlapyhät on liki aina vapaata, keväällä on pääsiäislomat, jouluna joulunpyhät... Juu, ei toivoakaan.

Mulla on hoitajakavereita, jotka tykkää tällaisesta rytmistä tosi paljon. Mulle tää vaan jotenkin ei istu. 
Toisaalta, jos mä tekisia pelkkää arkityötä, mun palkka olis aivan sairaan huono. Tai siis huonoimpiahan se on nytkin, mutta. Jotenkin sekin ottaa aivoon, että sukulainen, joka on käynyt kouluja 3 vuotta ja tekee arkityötä, saa yli tuplasti enemmän palkkaa kuussa kuin minä, joka olen kouluttautunut 5 vuotta ja teen pyhätöitä. Hänellä on pyhävapaat ikäänkuin pikkulomina vuoden aikana ja aina vkl-vapaa. Ei toivoakaan tuollaisesta... 
Musta olisi mukava kuulla teidänkin kantoja erilaisista työvuoroista. Puolesta ja vastaan. 

Tietysti, sekin pitää ottaa huomioon, että koska nyt ollaan jaksamisen rajoilla, niin terveyden kuin rahankin puolesta, on ajatukset varmaan aika negatiivisia muutenkin. En tiedä.. Joku ihan uus alku pitäisi saada. Tai tehdä. Vaan nuo kaksi edellä mainittua (terveys/raha) kun vaikuttaa siihenKIN. Perkele. Anteeks.

No, itsehän olen alani valinnut. Vaan kuka 16-vee miettii näitä tältä kantilta? Työstäni mä tykkään sinänsä, kovasti. Nämä aikataulut ja se, että ihmiseltä kiristetään fyysisestikin kaikki mehut (oikeasti!) työpäivän aikana, nyppii. Ei toivoakaan, että työpäivän aikana voisi hoitaa omia asioita puhelimella, saatika kirjoittaa blogia, poiketa keskenkaiken lääkärissä. Juu, ei. Tauotkin on työn lomassa, joten sekään ei ole ratkaisu. 

Ehkä mä alan taas miettiä niitä hyviä asioita. 

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Musiikki

Musiikki ja radio on loistokeksintö. Niinkuin olen useasti ennenkin maininnut, musiikki on mulle tärkeää. Musiikki on se, joka saa viimeistään mun tunteet pintaan. Oli se sitten ilo suru tai mitä muuta tahansa. Musiikkia ilman olisi kamalaa! Mä ajelen nelisenkymmentä minuuttia työmatkoja sekä aamulla, että illalla. Autossa on kasettisoitin mutta ei kasetteja ja radio. Ette varmaan ylläty, kun kerron kuuntelevani radiota... Ja hyvä niin! Silloin musiikki on vaihtelevaa, enkä voi valita sitä aina itse. Monia monia uutuuksia ja tuntemattomampia biisejä on tullut kuultua. Autossa on huikean vapauttavaa laulaa hoilotttaa yksin sydämensä kyllyydestä. Väittäisin olevani vieläkin stressaantuneempi, jos mulla ei olisi mahdollisuutta purkaa itseäni laulaa loilottamalla. Autossa on myös mahdollisuus kuunnella sanoja kunnolla ja keskittyen. Miten monista lauluista mä olenkaan ajatellut, että ne on kuin kirjoitettu suoraa mulle, tai mun elämästä. Jotenkin sitä onnistuu samaistumaan sanoihin, tai ainakin kääntämään sanat itselleen ja tilanteeseensa sopiviksi tai itselle merkityksellisiksi. Monesta laulusta mulle tulee mieleen heti joku tietty elämäntilanne ja  biisin alettua soimaan, saatan siirtyä suoraa siihen aikaan. Välillä se on ihanaa, välillä kamalaa. Riippuu muistosta. Välillä sitä ihmettelee, että tihrustaako sitä itse biisiä vaiko niitä muistoja, joihin se vie. Hullu minä. Ja liian syvästi tunteva.

Eilen aamulla kuulin ekaa kertaa uuden biisin. Kiinnitin huomioni sanoihin ja taas olin niin muistoissa. Hetken... Kunnes muistin, miten raskasta se kaikki oli. Yhtäaikaa ihanaa ja silti niin tajuttoman raskasta. Youtubesta tuota ei vielä löydy, mutta ehkä jostain muualta : Mariska: typötyhjiin. Suosittelen kuuntelemaan ajatuksella, jos alkoholi on sulle millään muotoa peikko. Niin itsellesi tai läheisenä. 

Jostain syystä todella monet mun suosikit on melankoloisia biisejä. Nekin, jotka ei sinänsä kosketa itseä. Syvällä sisimmässä taidan olla aika melankolinen tyyppi, joka kuitenkin koettaa olla aina myös iloinen. Ja onkin, aidostikin. Tasapainoilua, sitä taitaa elämä olla. 

Vilkkumaan uusin biisi on minusta ihana. Tosin Maija kolahtaa mulle kyllä aina, on tehnyt sitä aina. Johanna Kurkelan biisissä on myös niin tajuttoman kauniit sanat, että melkein itkettää.. Apulanta on mun kestosuosikki. PMMP puhuu asioista niiden oikeilla nimillä. Anna Puun kohta vapaita on niin kaunis. Juha Tapion eläköön antaa jotain toivoa. Kasmirin Amen on vaan hieno! Ja paljon, paljon muita!!! Ja ollaan vasta kotimaisissa ja aika uusissa..

Niin, niinhän mä taisin alussa sanoa: ilman musiikkia olisi maailma pajon pahempi paikka.  



torstai 7. huhtikuuta 2016

Elämä on

Omien ajatustensa muuttaminen positiivisempaan suuntaan on tällä kertaa harvinaisen hankalaa ja pitkäkestoista. Ei onnistu sitten millään. Vaikka tosissani koetan.
Tänäkin vapaapäivän aamuna yllätin itseni taas nyyhkimästä kurjuuttani. Tilanne vie yöunet ja päivällä on ahdistava paniikki. Ei mene enää kauaa, kun puhelinliittymä katkaistaan. Sähkö tai netti saattaa kadota ensin. Niin kaikkeni olen tehnyt kuin ikinä voin, mutta nyt ei taida enää riittää. Katto pysyy päällä ainakin vielä kuukauden. Entä lääkkeet? Kahden ihmisen sairaalakäynnit? 

Huoli kaikesta.

Sain yksityisviestin, jossa mua neuvottiin. Kuinka menoja pitää kiristää. Jep. Huomasi hyvin, että  kirjoittajalla on rahaa. En mä pysty tinkimään mistään. Ei ole mitään viikonloppusuklaalevyjä, harrastusmenoja tai itsensäpalkitsemiskukkia tai edes kerran kuussa- viinipulloja. Halvempaa ruokaa kuin nyt ostan, ei vaan ole olemassakaan. En mä käy missään, mikä maksaa. En osta vaatteita. Kampaajalla käyn noin 2 krt vuodessa. Eilen tankkasin kahdeksalla eurolla, että pääsen töihin taas muutaman päivän. Tai ehkä hän tahtoisi, että kävelen matkat, vajaa 30 km suuntaansa? Kiitos neuvoista, mutta ei ne nyt ihan kohdanneet, sun ja mun maailmat.
Ja kyllä, kaikki yhteiskunnan avutkin on selvitetty ja kysytty. En mä tyhmä ole. 

Kipututkijan haastattelu on mielenkiintoinen. Monessa kohtaa niin hemmetin totta. Kannattaa ehdottomasti katsoa!
Tuo kappale: "Krooninen KIPU TEKEE hermoista herkät kuin silkkipaperi. Tavalliset asiat, kuten työkaverin kovaääninen nauru, ohikulkijan voimakas parfyymipilvi ja mateleva kassajono saavat pinnan kiristymään. Kipu kummittelee mielessä silloinkin, kun se ei ole päällä. Kun ystävä ehdottaa purjehdusreissua, mieleen tulee ensimmäisenä veneen kova penkki, huono asento ja piiskaava merituuli. Selässä vihloo jo valmiiksi."
Tuo kertoo konkreettisesti sen, että kipu on läsnä koko ajan. Olit arjessa, vapaalla, nukut, valvot. Olet kivassa paikassa tai tylsemmässä. Se on mielessä koko ajan, teit mitä hyvänsä. Se, että nouset tuolilta hakeaksesi lasin vettä, ei ole välttämättä mikään tavallinen suitsait- juttu. Tai se, voitko lähteä kaverin kanssa vaikkapa lenkille. Sille "ihan pienelle ja hissukseen". Mä tiedän, tottakai tässä tarkoitetaan hyvää ja koetetaan ymmärtää...mutta. Ei se vaan aina mene niin. Mä tein itsekin varmasti noin ennen ja koetin jeesata, vaikken oikeasti ymmärtänyt, mitä kaikki tämä tarkoittaa. Ehkä sitä ei opi, ennenkuin se on ihan oikeasti omalla kohdalla. Ei siitä voi ketään syyttää.
Tämän kaiken hyväksyminen on vaan niin kovin vaikeaa. Ihan helvetin vaikeaa!! 

Iltaisin koetan miettiä päivän hyvät asiat. Koska niitäkin on ja musta tuntuu hyvältä ajatella ne läpi, ennen kuin (jos)  nukahdan. Ajattelen, että se hyvä mieli jää nukkumisen ajaksi päähän ja aiheuttaa jotain hyvää siellä mun nukkuessa. Pakko uskoa noinkin hulluun ajatukseen. Ajattelen, että tapa on kuin kiitollisuuspäiväkirja. Mä vaan listaan ne asiat päähäni, joku muu paperille. 
Eilen mietin:
- ihanaa, huomenna vapaapäivä
- kävin avannossa, hyvä olo, ja kaverin tapaaminen samalla kertaa
- töissä tarjottiin huisin hyvää sokerihiiren herkkua
-työpaikan kulttuurisetelit <3 (tosin, tästä voimme siirtyä kursivoituun kappaleeseen kivusta) Ensi viikolla jokatapauksessa yhtenä iltana kivaa!
- Nuorimman isä, joka onneksi mahdollistaa hänelle joitain kivoja pikku asioita. 

Rakas taivaanisä, anna jonkun ihmeen tapahtua ja meidän selvitä. Älä välitä siitä, että erosin juuri kirkosta, koetin vaan saada sieltäkin ne muutamat roposet omaan pussiini. Luotan siihen että sä et katso tollaisia maallisia asioita. 

Mä tiedän, ootte väsyneitä. Mutta niin olen helvetti minäkin. 

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Pahka

Kiitos teille kaikille kommentoineille edelliseen postaukseen. Todella kiitos. Paljon ajateltavaa ja tsemppauksia. Kovin lämmittävät mieltä ja saavat aikaan lämpimiä läikähdyksiä myös sydämessä. 
Kiitos myös yksityisviesteistä. Lämmin kiitos ♡
Ihan kauheasti en ole nyt vaan jaksanut..sillointällöin lueskellut teidän tarinoitanne, mutta kommentointi on jäänyt, sori siitä. Teistä läheisimpiä ajattelen todella, teilläkin on nyt omat rankat kohtanne elämässä. 
Ehkä tämä tästä vielä, jonkun ihmeen voimin. Sillä ihmettä todella tarvitaan. Ehkä se, että takaraivoon asti lävähti se ajatus, ettei tästä vaan voi selvitä muuta kuin ihmeen avulla, saikin mut niin pohjamutiin. 

Nyt viikonloppuvapaalla olen koettanut pitää edes nenäni pinnan yläpuolella. Eilen oli kaunis päivä, ihana paiste ja selvästi ulkoiluretken paikka. Bongasin kaikki kevään merkit; sinivuokot, leskenlehdet ja joutsenetkin ihan läheltä. Luonnon ihmeet ovat oikeastaan ainoa, millä voin itseäni hemmotella nyt. Tänään koetan vastaavasti sitten levätä.