torstai 21. huhtikuuta 2016

Viennetta

On se vaan kummallista, miten elämä ei ikinä mene niinkuin sitä kuvittelee. Tai suunnittelee.
Mä olin suunnitellut tämän viikon ihan toisenlaiseksi. Nuorin kun on koulun reissussa, ajattelin, että olisin rakkaan luona vähän enemmän. Myös keikkaliput duuniseteleillä oli hankittuna yhdelle illalle. Ajattelin, että arki olisi vähän erilaista...vähän kuin lomaa, vaikka töissä käynkin. Bändin tulo omaan kaupunkiin oli pieni taivas ja varsinkin sitten, kun onnistuin saamaan viimeiset kaksi vierekkäistä paikkaa. Loppuunmyyty.

No, tiistaiaamu kun koitti, kaikki olikin toisin. Olin kipeä ja onneton ja karmalle kiukkuinen.

Kaksi päivää sairaslomasta meni ihan kotosalla, nenää ulos pistämättä. Katselin väliin jääneitä Emmerdaleja ja telkkarista kaikenlaista soopaa. Haahulin, rapsuttelin kisuja, olin niiden makuualustana, notkuin netissä, söin suurinpiirtein aikani kuluksi, enkä saanut aikaan juuri yhtään mitään. Mutta hyvä niin, tässä kohtaa kroppa kai tarvitsi juuri tuota. Mielentila oli kaikkea muuta kuin hyvä.
Kolmen päivän ajan tässä samalla olen puinut viestein asioita. Kaksi ihmistä, kaksi täysin eri näkökantaa. Kummallakin oma mielipiteensä, eikä kumpikaan voi antaa periksi. Asia on sellainen, jossa ei kai oikeastaan voi. Kumpikaan ei ymmärrä toista..tahtoo, mutta ei pysty.
Tuloksena molemmilla paha mieli ja itku silmässä. Pohdinta tulevaisuudesta. Onko meitä?
Toisella revitty keikkalippu.

Viikko on kohta lopussa. Ihan ei mennyt kuin ajattelin. Illan keikkaa en jaksa edes pohtia, yksin ja paskafiiliksellä on kurja lähteä. Toisaalta...lempibändi. Heittäisinkö neljäkymppiä taivaan tuuliin? Sen näkee sitten.

Oikeastaan aika surkuhupaisaa, mitä juuri nyt luen:




Viikon onnisaldo:

                          Euron Viennetta <3



                           Rakkaat <3


Lisäksi päivittäiset viestit ja valokuvat reissunuorelta. Se on niin täpinöissään ja tykkää!!

Tuli muuten mieleen, että viikonloppuna pyysin, pyysin oikein hartaasti illalla nukkumaan mennessäni, että joku näyttäisi mulle tien tai jonkun merkin, jonka ymmärtäisin.. Että kaikki menee hyvin, tai mihin mun pitää kääntyä, jotta elämä taas olisi elämää..
Tulin entistä kipeämmäksi ja olen keskellä parisuhdekriisiä.
Silti vieläkään en tiedä, mitä tällä kaikella ajetaan takaa. Mitä mä en ymmärrä?

Huomenna sukulaistädin hautajaiset.


23 kommenttia:

  1. Kyllä varmasti menet yksin! Mäkin olen yksin täällä! Sun on pakko mennä! NIIII!!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivän tässä eipäsjuupasteltuani oon viimeinkin saanut päätöksen tehtyä ;)
      Sulla on siellä ainakin maisemat upeita!

      Poista
  2. Hei,onneksi on noita voimaannuttavia ilonkupliakin:)
    Olen itse oppinut "kantapään" kautta,että valinnat omassa elämässä on tehtävä juuri MINUN.Voin kuunnella mielipiteitä ja puntaroida asioita,mutta päätös on minun.Olen vaihtanut ammattia,sairastunut kroonisesti jne.
    Kaikkea hyvää toivon sinun polullesi.
    Merja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottahan se on, vain minä itse sen voin tehdä. Päätöksen.
      Keveitä polkuja sinunkin teillesi Merja!

      Poista
  3. Se paska mikä ei tapa niin vahvistaa? Miten pirun "vahvaksi" sun oikein on tarkoitus tulla? En käsitä!

    Laita s-postia jos yhtään tuntuu, mulla on kokemusta sairastamisesta ja parisuhdekriisistä sen aikana, siitä johtuen ja sen sellaisesta <3

    Mä oon täällä, sä tiedät!

    Niin, ja keikalle meet jos kunto vaan antaa periks. Sä tuut niin nauttimaan ja tarvit sitä. Yksinkin voi jorata. Usko mua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos muru, tiedän <3
      No, joraaminen ei tuu ihan kysymykseen, mutta pään sisällä joraaminenkin on jo ihan hyvä, eikö!?

      Poista
    2. Niin...ja ilmeisesti musta tehdään bodaria... siltä ainakin tuntuu.

      Poista
    3. Ja mä unohdin tuon joraamisasian ihan samalla tavalla kun sä pahoittelet unohtavasi sisäilmajutut ... tällasia me ihmiset ollaan. Onneks ei tarkoiteta pahaa, niin sitä vaan sokeutuu ihminen - eikä nää eikä osaa ajatella toisen kuvioita täysin. Sille vaan ei voi mitään. Mutta anteeksi muru, silti <3

      Poista
    4. Ollaan pököjä vuorotellen ;) <3

      Poista
  4. Mene sinne keikalke. Oikeesti, mene yksin jos kaveri repi jo lippunsa. Joskus on hyvä tehdä jotain mikä tuntuu mahdottomalta. Musiikki avaa lukkoja ja joka tapauksessa saat muuta ajateltavaa kun annat musiikin viedä. Sen kerran kun sun lempparibändi on paikkakunnalla niin anna palaa jos vaan jaksat. Tsemppaan ja komppaan sua ajatuksin ja toivon että sun olo kaikin tavoin paranee!

    P.s. mikä bändi???

    Terkuin Tuuli

    VastaaPoista
  5. Anteeksi vaan, mut universumi on aika perseestä, olen vihainen sille IHAN vain sun vuoksi. Jos se kaikki sulle tarkoitettu hyvä meni väärään osoitteeseen?? ( No ei tänne kyllä..)

    "Voitko nyt tuoda Helmelle iloa ja valoa kilokaupalla. Kiitos."

    "Kyllä, ne on tuloillaan, heti koht. Kyseessä oli toimitusviive."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Elisa, kiitos että selvitit tilauksen! :-D

      Poista
    2. Voi, tulee tippa silmään ja paha mieli sun puolesta. Miksi elämä menee nyt näin. Jos on jotain voimaa niin rukoilen sen nyt sinulle.
      Voimaa voimaa <3

      Poista
  6. Toivottavasti saat lähdettyä keikalle. Taatusti ei ole huonoa käydä tuulettamassa päätä. Vaikka toki ymmärrän, että revityn kaverin keikkalipun kanssa tuntuukin ehkä tympeälle lähteä sinne.

    Eipä noista vastaankäymisistä tosiaan tiedä, mikä tarkoitus niillä voi olla? Varjella joltain vielä pahemmalta?

    Ja voi luoja, noita kissakavereita. Sydän sulaa näiden kuvien edessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö? Ne vaan on niin lutuset otukset <3

      Ei tiedä vastoinkäymisistä ei...ehkä se joskus vuosien päästä selviää, jos hengissä pysytään. Tai sitten ei selviä koskaan, tiedä häntä.

      Poista
  7. Voi ei! Miten nyt kaikki menee kerralla solmuun.

    Mene keikalle, yritä irrottautua musiikin avulla hetkeksi irti arjesta.

    VastaaPoista
  8. Minäkin toivoisin, että keikkakäynti onnistuisi. Toivottavasti olo olisi sen verran parantunut.

    Olin jo edellisen postauksen kanssa aivan sanaton. Muistan omat kokemukset vastaavista ajoista ja tunnistan tilanteen. Silti sanat jää nurkkaan...

    Eihän se mitään lohduta, mutta muistan sinua iltakirjoituksissani.

    Onneksi sulla on ihanat lapset ja kissat ja sisällä suuren suuri ja kaunis sydän.

    Halaus <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentista. Pus!