maanantai 30. toukokuuta 2016

Keijukaiset

Upeaakin upeampi. Mun ex-puu. Nykyään toisten. Mutta ihailla saan silti.
Näetkö sinä nuo keijukaiset tanssimassa omenankukkasateessa?'

                           Hevoskastanja kukkii hurjasti.


                                     Iso, iso mänty.


Luinpa taas puhuttelevan tekstin, jossa puhuttiin kivusta. Moni kohta puhutteli ja kosketti, havahduttikin. Tunnistin itseni. Pitää pohtia tarkemmin.
Enempää ei oikeastaan jaksakaan. Eka työpäivä takana. Sänky kutsuu. 

Nauttikaa luonnosta.


14 kommenttia:

  1. MÄ kyllä nin ne keijut :D!

    Musta on tullut ihan mummo, ihailen vaan lintuja,kukkia ja loistoa. :D

    Tsemppiä töihin ihan törkeästi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höpöhöpö! Kukkia ja lintuja saa ihailla neljäkolmoset (ja -neloset!) olematta Yhtään mummo!
      Kiitos <3

      Poista
  2. Nyt vähän utuisesti näen, mutta hyvänä päivänä varmaan selkeämminkin - ne keijukaiset!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta näit kumminkin <3
      En tykkää utuisuudesta, jos se on "sitä".

      Poista
  3. On siellä keijukaisia! Ja varmasti hevoskastanjassa myös, vähän sellasia rotevampia...
    Voimia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On! Ne on sellaisia vähän oravalta näyttäviä. Ainakin mun silmissä ;)
      Kiitos <3

      Poista
  4. Tsemppiä työhön ja kaikkeen! ♥
    Nautitaan luonnosta aina kun ehditään :)

    VastaaPoista
  5. Ihanaa. Kiitos keijukaisista.
    Kivutonta päivää.

    VastaaPoista
  6. Omenankukkakeijut ♥

    Kipu on tosi moniulotteinen ilmiö. Niin monet kroonisesta kivusta kärsivät eivät koe tulleensa otetuksi todesta, jos heille määrätään psyykelääkkeitä tai ihan psykoterapiaa kivunhoitoon. (Usein kuulee kommentin, että taas laitettiin kaikki psyyken piikkiin tai haluttiin vain päästä nopeasti potilaasta eroon.)
    Toivoisin niin kovasti, että väestö alkaisi hiljalleen ymmärtää, että kroonista kipua harvoin voi hoitaa ja ajatella yhtenä ja erityisenä asiana. Joillakin alkuperäinen syy on fyysinen ja kivun kroonistuessa, se jättää jälkensä aivoihin, mitä taas ei voida kipulääkkein korjata. Kipumuistiin ei ole korjaavaa väylää särkylääkkeiden kautta. Siihen tarvitaan usein (tutkitusti) psykoterapiaa ja usein psyykelääkkeitä mukaan. Lääkkeet hoitavat oiretta, mutta eivät korjaa alkuperää. Pätee tietty myös akuutteihin kiputiloihin.
    Meillä on täällä sairaaloissa oma päiväosasto kipupotilaille. Siellä yhdistyy fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen kivunhoito.
    Joillakin taas psyykkinen ahdistus ilmenee fyysisenä kipuna. Heitä on välillä hankalaa saada nielemään kipulääkkeitä.

    Kipu on niin kovin keskeinen asia elämässämme, ystävä ja vihollinen. Siitä huolimatta vielä melko tuntematon kaveri.

    Eipä nyt taas auttanut yhtään tilanteessassi. Kunhan toivon edelleenkin, että löydät pätevät hoitotahot.

    Halaus.


    VastaaPoista
  7. Kipupoliklinikoita on meidän sairaaloissa, mutta niihin on todella vaikeaa päästä. Tai pitää olla sairastanut kauan ja olla "tarpeeksi kipeä". Tai tämä kokemus itselläni on vajaan 10 vuoden takaa. Minähän olin 20 vuotta aviossa tällaisen kipupotilaan kanssa ja nähnyt/kokenut vierellä varmaan ihan kaiken mahdollisen. Hoitovirheet, vähättelyn, 9 leikkausta ja kun tilanne koettiin toivottomaksi, kaiken maailman lääkkeiden niiden kombojen kokeilu..uudestaan ja uudestaan. Niin pillereinä, nesteinä, piikillä niveleen, kaulasuonen kautta "letkuttamalla" jne jne. Tuo kaikki on potilaalle tosi raskasta. Vähäisesti tuolloin tarjottiin myös keskusteluapua, mutta vähemmässä määrin. (tietenkään teräsmies ei sellaista halunnut ;) ) Lisäksi mielialalääkkeitä "kipukynnystä nostamaan" ja vaikka mitä.
    Siitä huolimatta, taidetaan täällä Suomessa olla aika jälkijunassa.

    Mä koetan kovasti saada omaa asennettani jonkinlaiseen kuosiin. Eihän se kipua poista, mutta jotenkin mä ajattelen, että se olisi helpompi edes kestää. Nyt se vaan hallitsee mua, mä inhoan sitä ja sitä, miten se rajoittaa mua. Mä koetan oppia ajattelemaan sitä jotenkin kiihkottomasti.

    Kiitos Simpukka <3

    VastaaPoista
  8. Mullakin on kokemusta kipupotilaan läheisenä ja ei voi kun sanoa, että rankkaa on kipujen kanssa. Vierellä ei voi kun tukea ja tsempata ja auttaa sen minkä voi. Tai ainakin yrittää ymmärtää! Oma kipu on henkistä, välillä helpompaa, välillä vaikeampaa.

    Mut onneks on keijukaisia omenapuissa ja meidän upeina kukkivissa joulutähdissä! :) Meillä alkutalvi, teillä alkukesä. Meillä tänään 20 astetta, auringossa siis melkein kuuma.

    Sinnittelyjaksamista sinne! Jos keijut toisivat helppoja päiviä kesäksi. :)

    VastaaPoista
  9. Totta tsempata voi ja auttaa. Kamalaa katsella toisen kärsimystä kun auttaa ei kuitenkaan voi. ja pakko myöntää, että onhan se itsellekin puuduttavaa..
    Jaksamista sinne kauas myös!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista. Pus!