tiistai 10. toukokuuta 2016

Valonpisaroita

Vähän helpottaa. 
Ensimmäinen stressitaakka, työ, on nyt taas vasta seitsemän yön päässä. Työterveyslääkärillä käyty, viikko sairauslomaa ja määräys isolla M:llä hakeutua reumapolille ja kiirehtiä biologisen lääkkeen saantia. On vain kestänyt, koska kaikkiin kokeisiin, mitä sitä ennen pitää käydä, on jonot ja pitää vain odottaa, odottaa ja odottaa.. Suurin huolista oli kokoajan kuitenkin se raha. Apteekissa kävin kyselemässä; piikki, joka tulevaisuudessa pistetään kahden viikon välein, maksaa ilman mitään korvauksia yli tonnin kappale. Kyllä on kuulkaa kohta kallis nainen tässä! Toki Kela korvaa lääkkeistä ison osan ja maksukattokin täyttyy nopeasti, mutta silti se ekaan piikkiin tarvittava 400 ja toiseen tarvittava 200 oli murheena. Eilen selvisi, että saan ko rahan lainaksi pitkällä maksuajalla. Itse ei mistään-säästäen raha olisi ollut kasassa ehkä joulukuussa. Vaikka olinkin päättänyt, etten lainaa enää mistäänmitäänkoskaanmilloinkaan, oli tässä kohtaa annettava periksi. Koska mistään ei muuten vain tule mitään. Koko elämän joka osa-alue kusee pahasti, jos en saa itseäni kuntoon. Myös se tieto, että tuolla ihmisellä todella on, mistä lainata, helpottaa mua kummasti. En tunne ihan niin huonoa omaatuntoa. Vaikka tunnenkin, suurinpiirtein kaikesta. Siitä, että töissä työt kaatuu muiden päälle mun ollessa poissa. Inhoan, että mun vuoksi  on vaivaa, harmia ja vaikeutta. Inhoan, että mä en jaksa mitään niin kuin pitäisi. Huono omatunto ystävien, lasten ja rakkaan vuoksi myös. Mutta!! Mä tajusin, miten mun ajatukset muuttui koko ajan pahempaan suuntaan. Olin oikeasti väsynyt, toivoton, katkera, en nähnyt valoa enää tulevaisuudessa. En työn, sairauden tai taloudellisen selviytymisen suhteen. Tunnistin itsessäni niin inhottavia ajatuksia ja katkeroiduin joka asiasta mitä joku sanoi. Automaattisesti ajattelin ihan kaikesta että totakaan en saa...olin myrtsi jos joku sanoi lähtevänsä etelään. Vihasin ystäväporukasta yhtä, jolla tuntuu olevan lomamatkoja matkan perään ja silti valittaa. Ajattelin katkerasti kun joku kertoi ostavansa pullon punkkua tai palkitsevansa itsensä suklaalevyllä. Kun kuulin että kaverilla oli ostoslistalla uusi kesäpusero tai joku oli käynyt kasvohoidossa. Mulle kaikki mahdottomia. Vedin herneet siitäkin, että huomasin blogeissa olevan sisäpiiriblogeja, joihin mulla ei ole asiaa. Samaan aikaan olin väsynyt ja kipeä ja inhosin ihan kaikkea. Mun empatiakyky muita kohtaan katosi, koska olin niin uppoutunut omiin huoliini. Inhosin itseäni sen takia. Tunnistin, että tämä ihminen en ole se oikea minä. Muista yhden tapauksen kassalla, kun viimeisitä kymmensenttisistä maksoin maitopurkkia. Mua niin hävetti ja itketti. En vaan kertakaikkiaan nähnyt ulospääsytietä mihinkään suuntaan. Joka aamu pakotin itseni väkisin ylös ja töihin...illalla kierre taas entistä väsyneempänä jatkui. Nukuin huonosti. Tuttavat sanoivat mun näyttävän "huonolta". Olo oli sen mukainen. 
Päätin eristäytyä. Olla vain itseni ja perheeni kanssa. Ja töissä. Luin blogeja vain satunnaisesti, samoin vähensin muut somet minimiin. Nyssytin kotona ja halusin olla rauhassa. Lakkasin katsomasta uutisia, pitämästä yhteyttä kavereihin. Aloin pelätä töihinmenoa, sen taakkaa ja tulevaa iltaa. Kaikki asiat tuntuivat henkilökohtaiselta vittuilulta juuri minulle. Pikkuhiljaa kevään aikana tämä kaikki kaatui niskaan ja kasaantui..

Nyt aikaa on kulunut hetki, kaikenmaailman lääkäreitä ja tutkimuksia on saatu eteenpäin. Lainatarjous tuli odottamattomalta suunnalta. Sain aikaiseksi (= nielin ylpeyteni) käydä työterveydessä, josta sain sairasloman. En pitkää, mutta kumminkin. Muutaman päivän sisään menen sairaalalle pistämään ensimmäisen biologisen piikin ja toivon isosti! Parhaassa tapauksessa -hoitajan sanoin- herään piikistä ylihuomenna kuin uudestisyntyneenä. No, tohon mä en ihan jaksa suoraa sanottuna uskoa, mutta jotain toivoa sentään on.
Toivon ilmaantuminen saa mielenkin hiukan paremmaksi. Ympärillä kuitenkin tapahtuu koko ajan jänniä juttuja ja haluaisin jaksaa olla niissä  mukana. On pääsykoetta, on ammattinäyttötutkintoa, uutta työtä ja valmistujaisia, kesälomakin häämöttää... Alkaa vähän näyttää taas Elämältä.
Rahatilannekin saattaa puolen vuoden sisään keikahtaa vähän parempaan suuntaan. Ainakin niin, että saisin nuo perintäfirmat pois kimpustani. Siihen asti kituutetaan kuin ennenkin. Silti, edes Jotain toivoa on. Ainakin tänään tuntuu siltä.
Koetan kovasti tämän viikon olla lokoillen ja itseäni hellien. Saada pääpalikoita kasaan ja hymyä nousemaan huuleen. Nukkua, nukkua ja nukkua. Ennenkaikkea, yritän olla vaatimatta itseltäni liikoja. Yritän olla mollaamatta itseäni ja koetan päästä eroon myös huonosta omastatunnosta. Jos se pitäisikin kiinni minusta vain kolmella kolmella niiden viiden entisen sijaan?


                    Tämäkin näyttää jo kauniilta.


24 kommenttia:

  1. Mä niiiiin toivon sun kanssa! Edellisen postauksesi jälkeen mä mietin että mitä mä voi tehdä, sanoa, mutta en keksinyt. Mä tiedän että on tilanteita kun mikään lause ei vain auta tippaakaan ja vituttaa vaan enemmän jos tökerösti jotain yrittää. Kyllä se vaan niin on, että ylpeys on nieltävä ja saikkua otettava kun sen aika on. Siinä ei ole mitään hävettävää, et sä tuota ole itse itsellesi aiheuttanut. Mä haluisin sanoa vielä jotain fiksua, viisasta ja auttavaa, mutta näköjään tuo oli paras mihin pystyin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljonhan siinä oli jo :) Totta, kaiken on ihan lopulta kuitenkin lähdettävä omasta päästä. Sitten kun siihen on valmis.

      Poista
  2. Jos lotossa isosti voittaisin, tietäisin kenelle helpotusta soisin. Peukut on pystyssä että se piikki tosiaan toimii. Aurinkoa elämääsi <3

    -satunnainen blogisi lukija-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos satunnainen lukija. Aurinkoa sinne myös!

      Poista
  3. Halaan ja halaan sua ja istun hiljaa vierellä.
    Nyt en muuta osaa <3

    VastaaPoista
  4. IHANA kuulla, että valoa on näkyvissä! Jee sille ♥
    Biologinen lääke auttaa monilla (mutta älä odota ihmettä päivässä-parissa; menee ehkä jokusia viikkoja - pari kk ennen kuin se todella toimii). Mulla itsellä taas on mahdollisesti edessä biologisen vaihto, kun tää nykyinen ei kenties toimi niin hyvin kuin pitäisi. Hohhoijaa.

    Ilon pipanoita ja valoa sulle paljon! Ja hassua, miten ihmisestä, jota ei oo koskaan nähnyt, vaan "vain" täällä blogimaailmassa ollut lukemassa juttuja, voikin tulla sellainen tunne, että tuo on sitten kiva ja tärkeä ihminen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SE on kumma juttu, miten toisista se fiilis tulee ja toinen jää ihan "ieraaksi", vaikka toista toivoisi. Vaikka niinhän se on oikeassakin maailmassa; toisten kanssa synkkaa ja toisten ei yhtään ja sitten kaikkea siltä väliltä.
      Mutta samoin tunnetaan.. <3
      Mä toivon, että sun uusi lääke auttaa, sitten kun siihen käsiksi pääset!!

      Poista
  5. Minusta on ihmeellistä, miten sie vain aina pystyt nousemaan suosta ja näkemään auringon, vaikka kaikki tuntuu mustalta! Siihen ei moni kyllä pysty.
    Ja hyvä että taivut lainan vastaanottamiseen, kun kyse on kuitenkin niin isosta asiasta. Kyllä se varmasti lainaajallekin tuo iloa, kun voi auttaa.

    Toivottavasti se kallis lääke nyt puree!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä se on joku olemassa oleva peruspositiivisuus kuitenkin, joka siihen auttaa. Vaikka mustissa soissakin välillä rämmitään. En mä muuta keksi.
      Mä toivon, että lääke tepsii, todellakin. Kiitos :)

      Poista
  6. Ihanaa, Helmi. ♥
    Eniten ilahduttaa lukea se, että alat nähdä jo jonkinlaista toivoa ja edes pientä valon pilkahdusta tulevaisuuden suhteen. Laina on takuulla oikea ratkaisu tilanteessasi. Joskus on pakko valita kahdesta pahasta se pienempi paha, vaikka miten olisikin omia periaatteita ja päätöksiä vastaan.
    Toivon kaikesta voimastani tuon biologisen piikin toimivan ja olosi paranevan nopeasti.
    Huonoa omaatuntoa on turha kantaa. Sinä et ole sairautta itsellesi valinnut, etkä ole vastuussa lääkkeiden hinnoista. Läheistesi suhteen ymmärrän ajatuksesi, mutta olen täysin varma, että hekin ymmärtävät tilanteen ja sen ohimenevän luonteen. He tietävät myös sen, että olet niin paljon muutakin kuin sairaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kun sen huonon omatunnon voisi vaan repäistä irti. Mä oon niin sen kanssa koko käni elänyt, että voisi mun puolesta jo vaikka häipyä. SE on jännä juttu, miten se ajatuksissa aina tulee vastaan, vaikka miten yrittää. Sellainenkin yksikertainen esimerkki, kuin työkaverin huono tuuli. Ja miten mä automaattisesti ajattelen sen johtuvan musta. Vaikka ymmärrän, ettei kyse ole siitä, vaan työtoverin ihan muista asioista... Silti mä aina kuvittelen sen olevan mun vika.
      Kiitos ihanasta kommentistasi Simpukka <3

      Poista
  7. Päivä kerrallaan, murehtiminen harvoinkaan auttaa, päinvastoin. Sanoo murehtimisen mestari. "Anna hevosen murehtia, sillä on isompi pää", sanotaan minulle joskus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottahan tuo... Mä koetan muistaa ton, vaikka onnistumisesta ei ole takeita ;)

      Poista
  8. Hei Helmi Nainen. Tarkista, onko mahdollista saada kunnan toimeentulotuesta nuo lääkekulut - se lienee harkinnanvaraista, joten kannattaa ainakin kysyä. Ihan varma en nykyisistä käytännöistä kyllä ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vaan! Tarkistettu on, ei tipu. Sossu kun ei tiettyjä kuluja laske mukaan ollenkaan, niinkuin varmasti tiedät. Silti ne kulut on olemassa, eikä muuksi muutu. Eikä niitä voi poistaa. Mutta eitä sieltä sanotaan, useampaan kertaan. Kiitos kommentistasi!.

      Poista
  9. Asioilla on tapana järjestyä, niin käy sun kohdallasi myös ja olen siitä tosi iloinen! Kipujen kanssa rämpiminen pitkän päälle tekee ihmisestä ihan muun kuin sen joka oikeesti sisimmässään on, itse ainakin huomaan kuinka kaamee hirviö olen kun joka paikkaan sattuu eikä mikään auta. Toivon todella, että uusi lääke auttaa sut jaloilleen ja voimaan paljon paremmin! Raha on VAIN rahaa, kyllä terveyden takia voi ja on pakkokin vaan niellä periaatteet hyvällä omallatunnolla ja lainata rahaa lääkkeisiin, jos löytyy joku kenellä on, älä kanna huonoa omaatuntoa siitä yhtään.
    Nyt lepoa ja positiivista mieltä, toivoa paremmasta huomisesta ja ilon pilkahduksia! Aurinko paistaa, kesä tulee, kivut helpottaa ja stressi painukoon hiiteen! Tsemppiä sulle Helmi!
    Terveisin Tuuli joka kulkee ajatuksin vierelläsi, niin hyvinä kuin huonoina päivinä.

    VastaaPoista
  10. Voi onpa ihanaa <3
    Pienin askelin eteenpäin, eikös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei tässä harpota! Välillä taa ja sit taas kaks eteen...

      Poista
  11. Olitpa todella lähellä kunnon masennusjaksoa, mutta toivottavasti sairasloma nostaa sinut sieltä vielä ylös ilman muita apuja. Hoida itseäsi, niin pystyt nauttimaan myös ympärillä olevasta elämästä. Tiedän, että on helppo sanoa, mutta välillä pahuksen vaikea toteuttaa. Tiedän miehen kertomuksista ihmisiä, joilla on ollut nuo biologiset lääkkeet ja ovat olleet todella hyvässä kunnossa piikin saatuaan. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, Karma päätti taas toisin. Taas vaihteeks. Tänään piti olla pistopäivä, mutta ei nyt sit olekaan.. Huoh!
      Kiitos tsempeistä, kyllä tää tästä joku kaunis päivä! Mutta pinnan päällä ollaan, se on jo hyvä juttu.

      Poista

Kiitos kommentista. Pus!