maanantai 6. kesäkuuta 2016

Äidin mietteitä

Meidän perheessä on peruskouluajat ohi. Laskin, että yhtämittaisesti olen käynyt lasten (kanssa) peruskoulua  nyt 18 vuotta. Nyt se on ohi. 
On harjoiteltu koulumatkaa, saateltu kouluun, haettu koulusta. Laitettu kelloa soimaan merkiksi, että nyt pitää lähteä kouluun. Soiteltu ympäri kylää kun koulumatka on venähtänyt. On siinä nähty muutamatkin vanhempainillat, -vartit, opettajat, kevät- ja joulujuhlat. On itketty, naurettu, oltu helpottuneita ja raivottu. On myyty sukkaa, karkkia ja ihanmitävaan. Tapeltu läksyistä, nukuttu pommiin, luettu Wilmaa, oltu luokkaretkillä. On inhottu opettajia, tykätty toisista. Järjestetty myyjäisiä, leivottu kotona, osallistuttu vanhempainyhdistykseen. Selvitetty riitoja, kiitelty opettajia, oltu sormi suussa moneen kertaan. Pidetty palavereja, jännätty pääseekö luokalta, juhlittu stipendiä. Itketty kevätjuhlissa, oltu onnellisia kesälomasta, odotettu koulunalkua. Yhden kanssa menty kaikki vaikeimman kautta, toisen kanssa päästy helpolla. Kolmannen siltä väliltä.

Yhtäkaikki, jokainen lapsista on omanlaisensa. Silti jokainen niin rakas.

Vanhin on valmistunut jo vuosia sitten, tehnyt töitä siitä lähtien hullun lailla. Kokeillut siipiään kaukana ja nauttinut siitä. Nyt vaihtanut alaa ja tuntuu tykkäävän. Hyvä niin. Nuorena kun voi! Ja vanhaan voi palata jos siltä tuntuu. Joskus.

Keskimmäinenkin on nyt valmis. Ammattipaperi on kädessä ja kesätyö tiedossa. Kovasti hakee töitä jatkoonkin, toivon niin, että jostain tärppäisi. Soisin hänellekin jo taloudellisesti vähän helpompaa. Kasvattaa innokkaasti parvekkeellaan minipuutarhaa. On nostanut itsensä teini-iän suosta ja tehnyt töitä enemmän kuin muut saadakseen ammatin. On tarvinnut vähän enemmän aikaa aikuistuakseen. Siihenkin on kuitenkin päässyt ja nykyään on aikuisempi kuin moni  muu ikäisensä. Paljon on koettu ja opittu. Niin nuori kuin vanhempansa. 

Nuorimmalla on kaksi kesätyötä; toinen kesäkuulle ja toinen heinäkuulle. Elokuussa jatkaa vielä kesäkuun paikassa. Odottaa malttamattomana pääsykokeiden tuloksia. Jos kouluun pääsee, on tulossa raskas taival, pitkine koulumatkoineen ja kaksoistutkintoineen. Vakaasti on päättänyt ja intoa riittää. Saa kokeilla, maailmanloppu ei ole, jollei jaksa. Sitten mietitään uudelleen. 

Äidillä on haikea mieli. Silti samalla niin onnellinen. Peruskouluetappi on nyt päätöksessä. Kaikki ovat matkalla Elämään. Kaikki on edessä ja voin vain seisoa rinnalla. Niin paljon kuin minua  kaivataan. Irtikin on osattava päästää ja opeteltava seuraamaan sivusta. Jokaista töyssyä ei voi tasoittaa. On vain uskottava ja luotettava, että osaavat itse. Ja ennenkaikkea, ovat itsensä kanssa sinuja.  




10 kommenttia:

  1. Sä kirjoitat niin ihanasti <3 <3

    VastaaPoista
  2. Varmasti on haikea mieli. Mutta se on todella hienoa, että lapsesi löytävät omaa polkuaan kohti omaa elämäänsä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se. Äiti vaan on aina äiti, on se tilanne mikä tahansa ;)
      Usko pois, vielä sinäkin kaiholla muistat noita hullunmylly-härdelli-lapsuusaikoja!

      Poista
  3. Toi haikeus on tuttu tunne, ihan jo tässäkin vaiheessa kun pojat 9 ja 11 ja ystävät/harratukset alkavat olla lapsille yhä tärkeämpiä, ja kotona ei olla enää niin paljon.

    Se on kuitenkin huikea tunne, kun huomaa että lasten SIIVET kantaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ihan niin kiinni eivät enää ole sussakaan. Pääsee jo vähän helpommalla. Vaikkakin se kyllä pitää paikkansa, että mitä isompi lapsi, sitä isompi huoli. Ei sitä vaan uskonut silloin kun öitä vauvan kanssa valvottiin :) Vaan niin sen kai kuuluu mennäkin..ettei tiedä.
      Ja kyllä, tunne on ihana <3

      Poista
  4. Ihanasti olit kirjoittanut aiheesta!
    Meilläkin loppui peruskouluaika, koulussa tirauttelin muutamat kyyneleet, vaikka olinkin "nolo". No siihen(kin) on totuttu ;-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Meillä on kai jo niin totuttu mun vollottamiseen (ja hölmöilyyn), ettei ne osaa enää ottaa mua nolona ;)
      Onnea teille!!

      Poista
  5. Kyllähän noihin vuosiin varmasti jos jonkinlaista mietintää ja tunnetta mahtuu. Lapsen onni kuitenkin äiti (no, tietysti isäkin), joka elää myös tunteissa mukana. Eikä ole epäilystäkään, etteikö lapsillasi ole ollut sellainen äiti. ♥

    Meillä oli joskus äitini kanssa puhetta just näistä koulujutuista ja niihin liittyvistä äidin tunteista. Oli mielenkiintoista huomata, miten äiti oli kantanut huolta (salaa tietysti) monista asioista, joiden en itse muista olleen millään tavoin pelottavia itselleni.
    Yhtenä esimerkkinä siirtyminen pienen kyläkoulun ala- asteelta yläasteelle. Äiti kertoi kantaneensa ensin huolta siitä, kun olin tullut kotiin ja kertonut, ettei uudella luokallani yläasteella ole ketään tuttua. Itse en muista millään tavoin sitä säikähtäneeni. Olin kuitenkin ollut joka kesä erinäisillä urheilu- ja musiikkikesäleireillä ja useille mennyt yksin. Aina sieltä löytyi nopeasti kavereita, enkä nyt osannut koulussakaan pelätä jääväni jollain tavoin yksin.

    Terveisin se sinisilmäinen tyttö, joka olisi kyllä ollut houkuteltavissa jokaisen vieraan matkaan, jos niikseen olisi ollut... Äitini kanssa totesimmekin, että joskus sellainen "terve" ujous on kyllä ihan toivottavaakin. Ainakin nykyaikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta! Itsekin mieleen on jäänyt lapsuudesta asioita joita vanhemmat ei ole kokeneet "tärkeiksi" sillätavalla ja samoin ovat kantaneet huolta asioista joista en edes tajunnut että voisi olla huolissaan. Varmaan omien lasten kanssa menee samallatavalla.
      Silloin "ennenvanhaan" oli varmaan vähän turvallisempaa kuin nykyaikaan, sekin on varmasti osaltaan vaikuttanut asiaan..ei osattu olla niin varovaisia kun uhkiakaan ei ollut niin paljon kuin nykypäivänä.
      Mä pidin kanssa leireistä kamalasti ja kävin sellaisilla. Usein olivat viikon mittaisia, kun nykyään vastaavat ovat kaksi yötä..

      Poista

Kiitos kommentista. Pus!