lauantai 18. kesäkuuta 2016

Ihan varuiks vaan...



Kevättalvella jo, silloin kun olin kaikkein kipeimmilläni, oli mulla mielessä monta kertaa iltaisin, että jollen herääkään tästä enää aamulla... Nyt, kun laskimotukoskin taas uusi, mietin asiaa taas. En mä sinänsä pelkää, enkä ajattele asiaa kuin satunnaisesti, mutta päätin kuitenkin saattaa asioita vähän kuntoon. Ihan vaan varmuuden vuoksi. Omaa oloa helpottaa kun tietää, että asian sattuessa lapsilla on asioiden hoitaminen edes vähän helpompaa.
* Kanta.fi: ssä merkkasin elintenluovutusasiat kuntoon. 
* Hoitotahto-asia on mietintämyssyssä ja selvityksessä, mitä siihen 'kannattaa' kirjoittaa. 
* Soitin seurakuntaan ja selvitin erinäisiä tietoja jo liki 15 vuotta sitten hommaamani hautapaikan kohdalta. Merkkasin ylös ja nyt on sekin asia kondiksessa jälkipolvia varten.
Ilahduin kovin omasta aktiivisuudestani tuona aikana, sillä kuulin, että nykypäivänä ainakaan täällä meidän seurakunnassa ei voi enää varata itselleen hautapaikkaa etukäteen. Onneksi mulla syttyi silloin lamppu ja hoidin asian!! Tuntuu hyvältä tietää pääsevänsä juuri siihen, tärkeään, paikkaan.  
Asian suhteen on siis rauhallinen olo, hommat on hoidettu niin pitkälle kuin mä voin, oli se ajankohtaista sitten vuoden tai neljänkymmenen vuoden päästä. 
Tämän tarkemmin mä en hautajaisia halua ajatella. Mulla ei ole tarvetta listata biisejä, määrätä puheita ja valita kukkia sun muuta hautajaisteni varalle. Tässä suhteessa luotan lähimpiini sitten kun sen aika on. Kyllä ne tietää.. 
Toki, jokainen tavallaan. Saahan hautajaisensakin suunnitella, jos niin tahtoo. Ja toiset tekeekin niin.

Hyvä mieli, homma hoidettu. 
Nyt koko asian voi taas unohtaa. 

22 kommenttia:

  1. Moni paheksuu, mutta mie oon kyllä sitä mieltä, että jos näitä asioita ei ajoissa hoida, niin ei niitä enää kuoltuaankaan (mikä ei yleensä tapahdu kuolinvuoteella kalpeana päiväkausien riutumisen jälkeen, jolloin riutuessaan voi kertoilla viimeisiä sanojaan ja toiveitaan) voi hoitaa ja sit on jälkeenjäävillä iso homma. Ja joillekin on suuri merkitys sillä, mitä vainaja kenties olisi tahtonut - mutta kun sitä ei joko kuunneltu sillon, kun "ei kuolemasta saa puhua!" tai sitten se ei tohtinut niistä asioista puhua - ja sitten pähkäilevät sitäkin. Kyllä tuleva vainaja saa (ja sen pitäisikin) tehdä itselleen tärkeät asiat oman kuoleman varalta selviksi. Koska kaikki me täältä kuollaan. Se on fakta, eikä mee pois sillä, ettei sitä ajattele eikä siitä puhu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan oikeessa oot RH. Mä en osaa ottaa tätä sellaisena "siitä ei saa puhua-juttuna". Enemmänkin se on arkinen asia, joka on hoidettu pois alta ja nyt voi olla rauhassa.
      Ja tosiaan on sekin nähty että vanhuksen nimeä olisi tarvittu johonkin asiakirjaan, mutta ei sitten enää kelpaakaan koska ei ole ihan enää täysissä järjissään..hankaloittaa pakollisia asioita. jA VÄLTYTTY OLISI NIILTÄKIN JOS OLISI YMMÄRTÄNYT KIRJOITTAA NIMENSÄ HETKEÄ AIKAISEMMIN TERVEENÄ OLLESSAAN. kUN NE VIRALLISET ASIAT EI VALITETTAVASTI KATOA JOS NIISTÄ EI PUHUTA. Oho, muuttu jo kirjaimetkin. Ei pitänyt huutaa :)
      Mutta siis, asiat kuntoon ajoissa!

      Poista
  2. Ymmärrän hyvin ajatuksesi. Äitini on myöskin aikoinaan tehnyt selväksi sen, missä ovat esim. kaikki tarvittavat paperit (vakuutukset ja sun muut), jos hänelle jotain sattuu. Ei sen aina tarvitse olla edes kuolemakaan, vaan tosiaan onnettomuus ja lähimmillä on huolen lisäksi iso työ selvittää ja vatvoa asioita erinäisten tahojen kanssa.

    Tottahan sitä toivoo, ettei niiden asioiden kanssa kovin nopeasti joudu tekemisiin. Meidän juristiystävä on sanonut myöskin, että jos yhtään on mitään perittävää, niin AINA kannattaa tehdä testamentti.
    Siinä ei koskaan häviä mitään, mutta voittaa niin monta ongelmaa.

    Itse olen noiden elinluovutusasioiden kanssa usein tekemisissä ja en vain voi enempää korostaa, miten tärkeää on tehdä selväksi se oma tahto. Joko elinluovutustestamentilla tai puhua asiasta läheisten kanssa. On ihan yhdentekevää, mihin suuntaan se tahto on, kunhan se on tehty.
    Hoitotestamentista on itselläni ristiriitaisia kokemuksia. Niihin kannattaa perehtyä asiantuntijan kanssa, sillä niiden on oltava tarpeeksi tarkkaan muotoiltuja tilanteineen. Ei siis riitä "en halua maata kasvina letkuissa".
    Meillä on potilailla usein hoitotestamentteja mm. elvytyksen suhteen. Monilla lukee esim. "Ei elvytystä, jos kaksi lääkäriä toteaa selviytymisen omaehtoiseen elämään epätodennäköiseksi."

    Mun mielestä noista hoitotestamenteista on aivan liian vähän infoa. Ja sitten taas jos sitä on, niin joku haluaa tietysti taas ansaita rahaa sillä.

    Toivotaan nyt kuitenkin, etteivät nuo asiat ole läheisillesi vielä moneen vuosikymmeneen ajankohtaisia. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asiaa!
      Tietoakin varmaan saa netistä kaivamalla, mutta ollaankohan me ihmiset sellaisia, että ei haluta ajatella asiaa ja tietyllä tapaa asia on jotenkin tabu? Tai ajatellaan, että "eihän se enää sitten minua koske?" Kuvitellaan, että aikaa on tai että ollaan kuolemattomia? Nuokin ehkä vaikuttaa siihen, ettei asioita hoideta? Ehkä?
      Itse ajattelen, että teen palveluksen jäljellejääville ja helpotan heidän hommaansa. Toki tuo hautapaikka oli mulle itselle tärkeä sen sijainnin vuoksi, siksi sen aikanaan halusin varata, vaikka olin vasta n30-vuotias.
      Kiitos tästä!

      Poista
  3. Ei ole kun pari viikkoa, kun minä tein kantaan kanssa tahtoni..
    Minua ei saa elvyttää, jos se lääketieteellisesti arvioiden
    johtaisi kuolemani ja kärsimysteni pitkittämiseen.
    Päätettäessä hoidostani pidän tärkeämpänä elämäni laadun
    varmistamista kuin pitkittämistä. Minulle on tämän
    vuoksi annettava riittävä oireenmukainen hoito (esimerkiksi
    kipulääkitys) riippumatta sen vaikutuksesta elinaikani
    pituuteen.
    .jotenkin näin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, just näin. Mietin kanssa, että pitää selvittää ensin se virallisempi muoto asiaan.
      Hyvä sinä!

      Poista
  4. Halaus <3
    Oletko ajatellut että pyytäisit jonkun sitten kun aika on lopettamaan kaikki sosiaaliset mediat, ettei kaukaiset kamut jää epätietoisuuteen. Tosin onhan sulla aikaa vielä vuosikymmeniä, nuori tyttö kun oot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei siitä nuoruudestakaan aina tiedä. Lähipiirissä on monta nuorena lähtenyttä, valitettavasti :(
      Blogi jää kyllä aikanaan tuuliajolle, mutta Puolis ainakin voi sitten laittaa tänne kommentteihin että "se kuoli", jos sikseen tulee. Muissa someissa mulla onkin se asioidenhoitaja merkattuna.
      Totta on, että "pelkkä katoaminen" saa aikaa epätietoisuuden ja huolen.

      Poista
    2. Kiitos luottamuksesta :D. Toivottavasti ei tuu eteen. Sama tehtävä sulle sit!

      Poista
    3. Toki. Mut älä ny säkään vielä...

      Poista
  5. Isoja ja tärkeitä asioita <3
    Itse just havahduin miettimään, että alan olla kohta siinä iässä, että alkaa väkisin tulla mieleen oman ajan rajallisuus. Ja sekin, että mitä jos tämä nivelreuma heittäytyykin ikäväksi, enkä vanhemmiten esim. pysty liikkumaan... Sitä helposti luo itsestään mielikuvia "sitten vanhana", mutta ne mielikuvat voivat romuttua ihan hetkessä mistä tahansa syystä.

    Rutistus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se. Ja fakta kun nyt kuitenkin on se, että kaikki me täältä lähdetään. Vanhana tai nuorena, sitä ei kukaan tiedä.. Tai ollaanko sekavassa pään/kropan tilassa jossakin osastolla. Paras hoitaa hommat kuntoon kun vielä voi.
      Ruts <3

      Poista
  6. Mä mietin tuossa joku aika sitten että pitäis pitää paikat vähän paremmin järjestyksessä ettei nolottais niin paljon katella jäljelle jääneiden rämpimistä mun sotkuissa... Roskiskin jäi pursuamaan tänä aamuna ja peti petaamatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noo...ei ne siinä kohtaa varmaan sure petaamatonta sänkyä ;) Tai eihän sitä tietty tiedä. Ennemminkin tuskailevat sekaisten papereiden ja sellaisten "virallisten" asioiden kanssa..
      Pakko se vaan on myöntää, ettei me olla ihan niin terästä kun välillä luullaan ;) (ja välillä ollaankin!)

      Poista
    2. Jostain luin, että kirjoittajalle oli äiti antanut neuvon, että kotoa lähtiessä pitää olla puhtaat ja mielellään ehjät PÖKSYT jalassa, jos sattuu reissussa joutumaan sairaalaan tai kuolemaan... en tiedä minkälaisissa "kurahousuissa" niillä ruukattiin kotona kulkea.
      Sen kerran, ku minut on sairaalaan tuotaessa riisuttu by henkilökunta, en kyllä huomannut niiden jäävän tutkimaan pöksyjä.

      Poista
    3. Mä oon kuullut tuon saman. Ehjät pikkarit pitää olla jos sattuu sairaalaan joutumaan..☺
      Ehkä tää on joku vanhan kansan juttu, jolloin oli vielä ne huonot kotivaatteet ja paremmat kun reissuun lähdettiin. Pöksyjä myöten.
      Ei ole niilläkään hätäsairaalakeikeikoilla joissa oon mukana ollut, kovin pöksyjä ehditty tutkia.

      Poista
  7. Joskus nuorempana näitä asioita ei miettinyt milloinkaan. Nyt kun hautajaisia on tullut järjesteltyä ja sairasteluja tullut katseltua sivusta, niin ajatukset ovat muuttaneet muotoaan.

    Itsestä kannattaa tietysti pitää hyvää huolta, mutta jälkeen jääviäkin asioita voi ja kannattaa miettiä. Ja ehkä juuri sen vuoksi, että oma tahto tulee selväksi ja toisten ei tarvitse arvailla tai kuvitella.

    Pidetään kuitenkin lippu ylhäällä, kun nyt vielä hengissä ollaan <3

    ps. aina aamulla sellaiset pikkarit jalkaan, jotta niistä tulee hymy huulille (itselle ensisijaisesti ja mahdolliselle riisujalle myös) =D

    VastaaPoista
  8. Kiva kun kävit kommentoimassa mun juttua Gotlannin reissusta, niin löysin tänne sinun blogiisi :) Ja heti löytyi näin tärkeä aihe! Helpottavaa kuulla, että on muitakin, joiden mielestä nämä hoitotahto- ja hautajaisasiat olisi hyvä selvittää ajoissa. Sen jälkeen, kun itse menin palasiksi bussin alla, on kuolemasta puhuminen ollut minulle ihan arkipäiväistä tai olen siis alkanut puhunaan siitä useammin. En erityisesti odota sitä, mutta kun sen portille on joutunut totaalisen yllättäin, niin sen väistämättömyydestä on tullut enemmän tietoiseksi ja siten siihen liittyvistä järjestelyistä.

    Ikävä kyllä miehelleni on lapsuudenkodistaan jäänyt "oppi", että sairaudesta ja kuolemasta puhuminen on tabu, joten hän ei halua kuunnella toiveitani, siksi ne pitääkin kirjata ylös. Myöskään hänen altzheimeria sairastavilta vanhemmiltaan ei ole voitu ajoissa kysyä edes, mihin nämä haluaisivat tulla haudatuksi, vaikka tiedämme, että se olisi heille tärkeää, se oikea paikka. Voimme vain arvata. Sitä vaan joudumme nykyään paljon pohtimaan, että missä menee itsemääräämisoikeuden raja, kun vanhukset eivät ymmärrä omaa tilaansa, mutta osaavat vastustaa kaikkea apua.

    Edelleenkään minulla ei ole mitään havaintoa, millaiset pikkupöksyni olivat onnettomuuspäivänä :) Mutta näitä asioita kun en älynnyt aiemmin miettiä, niin ainakin ja onnekseni minut elvytettiin silloin henkiin. Mutta kiitos yo. kommenttien, niin minäkin osaan miettiä tarkemmin hoitotestamentin sanamuotoja. Toivoisin, että näistä puhuttaisiin enemmän, jotta niistä tulisi normaaliin elämänkulkuun kuuluvia juttuja, eivätkä jäisi tabuiksi.

    Hyvää kesää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huhhuh. Sulla on todellakin tullut asia tutuksi kantapään kautta. Huomasinkin kyllä blogistasi, että pyörätuolilla kuljet ja tapaturma on käynyt, mutten alkanut kaivelemaan asiaa enempää (jos olisi ollut vanhemmissa teksteissä?) Onneksi selvisit!!! Uusimpien kirjoitustesi perusteella olet kuitenkin jo ihan sinut asian kanssa. Minusta myös kuolemanjälkeisten asioiden kanssa olisi hyvä olla sinut ja homma hoidettu kuntoon. Sen kummenpaa mystiikkaa en siinä näe, kuin sen, että autan omiani ja säästän miettimiseltä, sitten kun aika minusta jättää..oli se sitten pian, tahi pitkällä edessäpäin.
      Mukavaa kesää sinulle!!

      Poista

Kiitos kommentista. Pus!