torstai 21. heinäkuuta 2016

Jäkättäjän karkoitusta


Mä oon huomannut itsessäni ärsyttävän tavan. Huomaan provosoituvani ihmisten puheista tai päivityksistä. Sitten kun olen yksin, mun pää alkaa jänkätä omaa monologiaan siitä, miten mulla on kurjaa ja kipeetä ja köyhää ja "tietäispä toikin vaan millasta on olla tässä tilanteessa" ja "kyllä kai sitä matkustellaan niin kun on pappa betalar-rahaa vaikka muille jakaa" ja "älä siinä valita, sulla on kummiskin mökki jonne pääset rentoutuun" ja "juu, olikohan jo kolmas reissu ulkomaille tämän vuoden aikana ja silti vaan valitat" ja "hyvähän se on työpäivän jälkeen lähteä lenkille kun pystyy". Yhtäkkiä mä vaan huomaan että mun pää ajattelee tollasia ja vielä sellaisella ärsyttävän jänkyttävällä ja katkeralla äänellä. Mä koetan hätistää sitä kaikinvoimin pois ja ajatella, miten paljon mulla on kaikkea hyvää. Autossa ollessa laitan radiota kovemmalle ja alan laulaa, että se inha ajattelija häipyisi mun pään sisältä. Inhoan sitä jankuttajaa. Tunnen huonoa omaatuntoa ajatuksista, koska kyllä silläkin ihmisellä taatusti on joku asia hullusti, eikä niin helppoa kuin antaa ymmärtää. Koetan olla itselleni armollinen ajatuksistani, koska onhan tämä kaikki vaikeaa ja paljosta täytyy tahtomattaan luopua. On kateuttakin ilmassa, myönnän.
Silti, edelleen olen sitä mieltä että se lause jota (yleensä ne toimeentulevat) ihmiset viljelevät, että raha ei tuo onnea, on täyttä schaissea. Jep, silloin kun kaikki on kohdallaan ja mistään tavallisesta elämästä ei tarvitse tinkiä, se pitää paikkansa, mutta kun arki on pelkkää selviytymistä, niin näkökanta tähän on ihan toinen.  Tai kun ihminen kyselee, "miksi aikuiset tekevät niin paljon kaikkea kivaa, vaikkei heidän tarvitse kysyä vanhemmilta lupaa" . Voisin vastata tähän heti kymmenen syytä. Ymmärrän, että tämäkin on vain hassu klisee somessa, mutta toisille se saa (onneksi vain hetkellisen) kiukun aikaan. 
Mainitsen vielä, etten tarkoita yhtään ketään näillä parilla esimerkillä. Suurin osa ihmisistä joita tapaan, elää tavallista elämää, joihin nuokin yllämainitut kuuluu. Itse kun joutuu elämään hiukan eritavalla, niin "normaalikin" tuntuu luxukselta. Näitä esimerkkejä tulee päivässä niin monia, luonnollisesti. 
Koetan vain ajatella ja etsiä niitä keinoja, jolla pysyä järjissään ja löytää niitä omia onnen hippusia elämästä. Koska niitä on. Ainakin silloin kun antaa omalle päälleen niitä mahdollisuuden nähdä.  

Yhden illan hyvä hetki:
Yhtenä iltana en yhtäkkiä ollutkaan töistä tullessani niin kipeä kuin yleensä ja aloitinkin puutarhapuuhat samantien kun kotiin pääsin. Normaalisti on pakko vaan päästä sohvalle pitkälleen. Eikä siitä välttis nousta koko iltana.  Kyykin, olin kontillani, kitkin, kastelin, rapsutin ja nypin. Ihana auringonpaiste ja sain kaikki kukat taas ruotuun! Miten suurta mielihyvää ja iloa mä sainkaan siitä, että mä pystyin tekemään nuo. Mielessäni hihkuin ja olin tyytyväisen onnellinen.

Toisen illan hyvä hetki:
Rauhallinen iltakävely rakkaan ja koiran kanssa. Metsän rauhallisuus ja rentouttava voima. Metsämansikoita...mustikoita...metsävattuja. Syötiin napamme täyteen ja kupillinen pääsi kotiinkin. Leppoisaa, sää suosi, etenkin vadelmat maistuivat niiiin hyvälle! Pieni, mutta merkityksellinen retki.

Hyvä aamuhetki:
Hiljaista, ei ketään missään. Vapaapäivä. Ei kiirettä, ei hajuakaan kellosta. Loikoilin ja mietiskelin. Välillä valuin hetkeksi uneen ja taas havahduin. Valuin uneen ja havahduin, moneen kertaan. Suloisen lämmin sänky ja unenpöpperöinen pää. Jäi mieleen positiivisena aamuna.


Näitä hetkiä mä koetan jaksaa kerätä ja huomata. Kun suurin osa vuorokaudesta on kuitenkin sitä muuta, on omalle päälle oikein hyväksi koettaa muistutella itseään kaikesta pienestäkin hyvästä <3

Pitää vain opetella olemaan onnellinen vähemmällä. 


16 kommenttia:

  1. Mulla toi sama ajatus kummittelee silloin kun särkee kerpeleesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, just väsyneennä ja kipeänä se on pahimmillaan.
      Tsemppiä sinne!

      Poista
  2. Olisiko siinä ideaa? Jos tulisi onni vähemmälläkin, vaikka kyllä ne perusjutut olisi mukava olla sillai ettei tarvisisi taloudesta liikoja huolehtia.

    Mut KESÄ. Se on jees. On on! Yritetään muistaa se, vaikka mieli välillä notkuilee. Puss.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienestä jaksaa olla onnellinen kyllä. Vaan se, kun koko ajan on kipu ja puute, väsyttää mieltä ja ne hetket on harvemmassa. Kun ei se mieli vaan jaksa, kun koko ajan on huolehdittava ja taisteltava :(
      Mutta yritetään!!

      Poista
  3. Kateus on perseestä. Ei toisten onni ja rakkaus (mun kateuden aihe) ole multa pois. On se vaan vaikeaa olla hyvä ihminen pään sisällä. Ois kyllä jännä saada kaikki palikat kohdalleen samaan aikaan. Osaiskohan sitä arvostaa vai jäkättäiskö jostain turhasta kuitenkin. Todennäköisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikeeta on. Voisko joku kertoa sen mun päänsisäiselle kusipäälle? Sillä on nyt kaikki palikat patterin välissä.

      Poista
  4. Voi, mä olen siis niin kateellinen kuin olla voi, monestakin asiasta. Olen kateellinen ystävälleni, jonka mies maksaa kaikki kulut, itse kun olen valinnut kumppanini "väärin, enemmän kuluja niistä on ollut kuin tuloja ja tälläkin hetkellä ahdistus vain kasvaa.
    Aivan, suurin kateuteni aihe liittyy rahaan ja itselläni sen puutteeseen. En kadehdi toisen kaunista ulkomuotoa enkä kilttejä lapsia.
    Mutta aivan ihania nuo hyvät hetkesi, vastaavista minäkin nautin, aamukahvista hiljaisuudessa ja mustikkametsässä yksin samoillessani.
    Lisää näitä hyviä hetkiä meille, niin Sinulle kuin minullekin. ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin... sepä se onkin pöhköä, kun me ollaan kateellisia muille niiden normaalista elintasosta, ei edes mistään luxuksesta. En mäkään kadehdi mitään hienoja autoja tai sellaista Turhaa, vaan ihan sitä, että olisi edes keskiverto elintaso, eikä pelkkää taistelua.
      Nautitaan pienistä <3 Tsemppiä sulle, koita jaksaa sinäkin <3

      Poista
  5. Anteeksi, lapsellinen minä rupesi heti kääntämään tuosta otsikkoa ... ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, kyllähän se kakattaa tietyllä tavalla... ;)

      Poista
  6. Muakin risoo ihmisten ihanuuksien tuuttaaminen, josta syystä välttelen esim Facebookia. Ei siksi, että todellakaan enää tahtoisin itse olla uuh-upeilla matkoilla tai lomilla, tai vaikka sisustella tms enää yhtään mitään, vaan siksi että tulee "miks jengi ei tajuu" fiilis ja ärsytys. Kun tää elämä on _oikeesti lyhyt. Että onpa huikea sisältö, jos pitää vaan keskittyä turhuuksiin, kilpailla ja kerjätä kateutta. Mun kohdalla se ainakin on tosi turhaa, koska multa puuttuu kokonaan kateuden kyky. Olen päätellyt, että se on vissiin aika hyvä juttu :)

    Juuri niin. Kun oma elämä on jotain aivan muuta kuin normaalia tai tavallista, on arvostuksetkin muuta sfääriä. Enkä mä ainakaan ole yhtään pahoillani, että näen asioita "poikkeavalla" tavalla. Paskasta tuskin kukaan on kiitollinen, mutta tuosta näkökyvystä saa ja pitää olla ❤️

    Paljon sekä pientä että isoa hyvyyttä siihen suuntaan Helmi ❤️❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru.
      Mä koen ihan samoin, että monikaan ei tajua. Ei ne tajua ennenkuin sitten, jos joskus osuu omalle kohdalle. Ei ne tajua mikä hätä on, kun rahaa on 5 euroa ja pitäisi päästä töihin vielä monta päivää bensanhajuilla. Tai että miettii, mitä ruokaa olisi järkevintä sillä vitosella ostaa. Ei ne tajua, että se vaikuttaa Ihan Kaikkeen.
      Terveysasiat on toinen, niinkuin tiedät. Se, että kerrot jollekin että aamusta iltaan särkee, ei kerro todellisuutta. Että joka askel/liike töissä tai kotona sattuu sen koko 15 tuntia kun oot hereillä. Ja että nukkuessasi heräät joka käännökseen. Kyllä se vaan väsyttää ja saa mielen prakaamaan. Silloin ne inhat ajatukset nousee esiin, tahtomatta.
      Jaksamista ja ilovaloa sinne suuntaan!!!

      Poista
  7. Kyllä kai niitä jäkättäjiä istuu ajoittain jokaisen olkapäällä. Mutta onneksi ne menevät ja tulevat, eikä niiden tarvitse antaa hallita koko ajatusmaailmaa.

    Pahinta, mitä voi itselleen tehdä, on lähteä vertaamaan omaa elämää muiden elämään. Ja varsinkin some on se viimeinen paikka, minkä myötä voi lähteä ketään ja kenenkään elämää arvioimaan missään muodossa. Se kun on vain pelkkää subjektiivista tulkintaa. Enkä usko lainkaan, että ihmiset yrittävät siellä tietoisesti antaa jotain ruusunpunaista kuvaa elmästään. Joillekin se on vain on paikka, minne ei huvita syystä tai toisesta postata mitään negatiivista ja elämänsä huolia.
    Itse postaan myöskin vain niitä positiivisa puolia elämästäni, mutta siihen on yksi hyvin painava syy. En halua läheisteni Suomessa huolestuvan, jos postaan jotain negatiivisia juttuja.

    Itse asiassa viime vuonna Marran ollessa miehineen meillä, hän päivitteli asiaa, miksi postaan kuvia jostain puutarhamme kasveista, koska tuo paviljonki on "se juttu".
    Itse taas en halua postata tietyistä jutuista mitään, sillä en halua kuvaa, että lesoilen ja pröystäilen tietyillä asioilla. Inhoan ja lähes pelkään sitä, jos joku kokee kateutta elämääni kohtaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän hyvin tuonkin puolen.
      Itse kun olen niin kovin raatorehellinen, mua ahdistaa postata vain positivvisia juttuja. Koska musta tuntuu, kuin valehtelisin. Mutta se on vain mun tunteeni ja muilla on omat syynsä tehdä niinkuin tekee.
      Sillätavalla suoranaisesti mä en vertailekaan, mutta kun se asioista johtava henkinen väsy ja uupumus on päällä koko ajan, tai edes päivittäin, se tuntuu... Silloin tulee helposti olo, että taas noi menee ja pääsee ja saa, kun itse ei saa "ikinä mitään". Väitän, että se, että tämä vaan jatkuu ja jatkuu ja jatkuu, on se kaikista stressaavin tekijä. Kun ei ole niin, että luopuu sillointällöin Jostain, vaan kun luopuu kokoajan ja kaikesta. En tiedä käsitätkö mitä ajan takaa, mutta...
      Hali sinne!

      Poista
  8. Se, että on kipuja, ei jaksa eikä kykene tai että on todella tiukkaa rahasta, saa kenet tahansa näkemään punaista. Olen ollut siellä, mutta erilaisessa tilanteessa kipujen ja rahan kanssa. Ja ehkä juuri oma kokemus (ja tälläkin hetkellä useamman läheisen taloudellisten paineiden kanssa eläminen) on se syy, miksi kirjoitan kuten kirjoitan. Yritän pitää itselleni edes jossain rauhallisen paikan, vaikka välillä kipu nousee teksteissä esiin.

    En tiedä olenko vain tyhmä, mutta minä nautin pienestä ;-). Ja jos olisin vauras, eikä mistään olisi puutetta, niin luulisin olevani kuitenkin yhtä höpsö ja omituinen. Ehkä toivoisin, että jokainen olisi joskus kaupan kassalla töissä, oppimassa kuinka asiakas käyttäytyy ihmisiksi. Tai kokea sairauden, josta kuitenkin toipuisi heti kun olisi ymmärrystä siitä, että kipu vetää ihmisen nöyräksi ja saattaa lamauttaa. Ja varsinkin, että aina kipu ei näy ihmisestä ulospäin, jotkut peittelevät sitä viimeiseen asti. Jos olisi pilleri, jolla voisi saada empatian ja hyvän tekemiseen leviävän, niin sellainen pitäisi syöttää jokaiselle.

    No, joka tapauksessa, älä ole surullinen tai lyö itseäsi siitä, että tunnet jotain. Jokainen tunne on tunne. Niiden on tarkoitus tulla huomatuksi. Jos työnnät tunteesi sivuun, ne mielestäni kasvavat suuremmiksi "miinoiksi" sisällemme ja poksahtelevat siellä aina tasaisin muistutuksin. Jos olosi on huono, mieti mistä se voi johtua, jos tiedät syyn, niin kenties voit tehdä asialle jotain. Jollet voi, niin sekin on hyvä huomata. Jos veettää, niin sitten veettää, sillekin on aina aikansa ;-).

    Paras helpotus, minkä olen itseni kanssa oppinut on ollut se, että illalla sanon itselleni mielessäni: annan itselleni anteeksi. Sanon sen viisi kertaa. Saan sitten nukuttua vähän levollisemmin. Jollen ole voinut antaa itselleni anteeksi jotain, niin olen sanonut mielessäni: annan anteeksi itselleni, etten voi vielä antaa anteeksi. Heh heh. Helpottaa jopa tällaista ateistiakin. Laitoin joskus aiheesta postauksen:
    Anteeksi

    Jotenkin sun postauksista aina kuitenkin näkyy se helmi, joka loistaa syvissäkin vesissä. Jos elämässä on jotain hyvää, niin osaat laittaa sen kiertoon ja nähdä valoa pienissä asioissa. Nyt elo on ehkä jotain syvänmeren Helmen kalastusta, mutta kuitenkin olet suunnaton valo siellä =)

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, oivaltava, empaattinen, viisas ja lämmin teksti. Kiitos Birgitta <3

      Poista

Kiitos kommentista. Pus!