sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Liian kiltti

Mä olen miettinyt paljon luonnettani ja monenmoisia tapahtumia elämässäni. Olisiko asioita mennyt toisella tavalla, jos olisin ollut särmikkäämpi tai räjähtävämpi?  Tiedän, että olen kiltti, liian kiltti. Eilen taas sain sen kuulla toisen suusta. Sillä ikäänkuin koetettiin selittää asioita. Tai niin minä sen koin. Ja tiedänhän minä sen itsekin. 

Onko kiltti ihminen räsymatto? Antaako kiltti ihminen muiden tallata päällensä ja ottaa kaiken hiljaa vastaan? Ei marttyyrimaisesti, vaan kilttinä ottaen vastaan ja hyväksyen. Ajattelematta asiaa sen kummemmin, koska se on luonne ja niin sisäsyntyistä. Kyllähän minä...Pärjäänhän minä...En halua mitään selkkausta.. Kun olen vain hiljaa, niin ei tule konfliktia... Tottakai minä jaksan.. Kyllä mä voin... Tunnistan itseni hyvinkin pitkälle.
Sitten on ihmisiä, jotka käyttävät kilttiä ihmistä hyväkseen. Tiedostamatta tai ihan tarkoituksella. On myös ihmisiä, jotka eivät halua sitä tehdä ja antavat kiltin olla omanlaisiaan, käyttämättä sitä omiin tarkoituksiinsa.

Jos järjestettäisiin EI-kursseja, saattaisin osallistua. 
Sellainenkin kurssi olisi minulle tarpeen, jossa opetettaisiin, ettei kaikki ole aina mun vika. Etten automaattisesti ajattelisi, että juuri minä olen tehnyt tai sanonut jotain, josta toinen kiukuttelee. En tiedä, mistä tämäkin alunperin tulee, mutta niin minun pääni toimii. Pidemmän päälle, eli koko elämän, se on aika raskasta. 
Muiden tunteiden aistiminen olisi hyvä saada toisinaan pois päältä. Siihenkin nappulankääntöön olisi hyvä saada kurssi!
Ottaisin myös vastaan kurssin, jossa opetetaan olemaan miettimättä. Kun asiat menee päässä ympäri, ympäri, ympäri, ympäri, eikä voi lopettaa asioiden vatvomista, josta ei oikeasti ole edes mitään hyötyä, on jossakin vikaa. Eli päässä. 

Menneitä on turha surra, ne ovat menneitä. On katsottava eteenpäin. On ymmärrettävä, että työpaikka on liiketoimintaa, ei se loppupelissä ihmisestä piittaa. Se tekee ratkaisunsa rahan perusteella, ei ihmisen. Siksi on jaksettava ja pystyttävä olemaan luja ja saamaan se, mitä tarvitsee. Ei itsensä kustannuksella koetettava olla kiltti ja helppo työntekijä. Parisuhdekaan tuskin kaatuu, jos joskus sanoo johonkin ei. 
Tämä itselle muistiin. 

Silti jotenkin tuntuu väärältä, ettei tässä maailmassa saa olla kiltti. 




40 kommenttia:

  1. Tervettä itsekkyyttä pitää olla, niin töissä kuin parisuhteessa, ja ihmissuhteissa ylipäätään. Ei se tosiaan siihen eihin kaadu, ja jos kaatuu, niin sitten ei oo sen arvoinen ;-)

    Mutta mä kyllä tiedän miten vaikeaa se ei:n sanominen on. Samoin se kela päässä kun lähtee pyörimään, varsinkin yöllä. Sitä ei meinaa pysäyttää mikään. Tyhmää!

    Mutta hyviä unia ja kauniita päiviä sulle <3

    VastaaPoista
  2. Miten löysinkin itseni tuosta tekstistäsi ja erityisesti yksityiselämän saralla.
    Olen monet ratkaisut elämässäni tehnyt liian kilttinä tai ne on tehty puolestani. Nytkin pitäisi tehdä muutoksia, joihin en vaan näin kilttinä pysty.
    Ei-kurssille voisin lähteä mukaan.
    Kiitos kuitenkin, että herättelit ajattelemaan.
    Mukavaa alkavaa viikkoa Sinulle ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin sulle Niina! Opetellaan yhdessä:)

      Poista
  3. Jotenkin ihan samoin ajattelen. Olen suora ihminen, mutta kuitenkin huomaan ikääntyessäni, etten saa/halua sanoa kenellekään mitään negatiivista. Ettei tule riitaa tms ... Nieleskelen omat ajatukseni. Toiset taas - sanovat mitä tahtovat, loukkaavatkin. Olen myös aina ollut tunnistavinaan toisten mielialat ym. Jotenkin ikävää, etenkin se, että jos joku on pahalla päällä - mietin mitä minä olen tehnyt. Vaikka en olisi tehnyt yhtään mitään! Olen kuitenkin 'poistanut' elämästäni negatiivisesti vaikuttavia ihmisiä. En vaan jaksa valittajia, ilonpilaajia ym.. Menen eteenpäin ja olen kyllä onnellinen. Nautin elämästä kaikkineen, etenkin kaikista pienistä asioista, vaikka auringonpaisteesta.
    Aurinkoista viikkoa Sinulle :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin..tässäkin asiassa on ne kaksi puolta. Ollaan onnellisia, kiltteys ja empaattisuus on ehdottomasti myös hyvä asia ja tuottaa iloa, mutta liika sellainen muuttuu raskaaksi. Koetetaan vaan löytää se oman rajan ja ein kohta. Tsemppiä!

      Poista
  4. Kiltti saa ja pitääkin olla, mutta myös itselleen. :)
    Tällainen teksti tuli just vastaan ja heti tuli tämä postauksesi mieleen:
    http://hidastaelamaa.fi/2016/08/miten-sallit-itseasi-kohdeltavan/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, pitää muistaa myös itsensä.
      Osan tekstin kohdista tunnistan, osa on taas vierasta minulle. Hieno kirjoitus!

      Poista
    2. Pakko linkata nyt tää toinenkin, mut sitten kyllä lopetan. :)
      http://www.hspelamaa.net/single-post/2016/09/06/Kummikynä-Muuttaisinko-sanajärjestystä

      Voimia kaikille kilteille ja herkille!

      Poista
    3. Ei tarvitse lopettaa, jos tällaisia helmiä löytyy ;)
      Kyllä niin taas itseni löysin. Kiitos.

      Poista
  5. Uskon, että meidän sukupolvea on vielä erityisesti kasvatettu ja jopa painostettukin siihen kiltteyteen. Ainakaan en itse muista saaneeni koskaan kannustusta, että olisi hyvästä ilmaista enemmän omaa tahtoaan. Tottahan siinä oppii helposti miellyttäjäksi ja pakenemaan konflikteja olemalla vain hiljaa ja tyytymällä osaansa.

    Enkä minä syytä meidän vanhempia siitä, että moista ovat meille opettaneet ja sillä tyylillä kasvattaneet. Se on ollut paljon sen ajan yleinen tapa ja tyyli, varmasti ihan hyväksikin uskottu kasvatustapa. Lopputuloksena nyt sitten on vain paljon meitä helppoja lapsia.

    Nykyään kasvatetaan toisella periaatteella, mikä taas tuntuu ihan itsestäkin lapsettomana aikuisena hyvin järkevältä mallilta. Tämän mallin hedelmät ja tuotokset näkyvät puolestaan vasta nykylasten ollessa aikuisia.

    Itse olin aikaisemmin miellyttäjä, mutta täällä asuessani on ollut ihan pakkokin oppia puolustamaan itseään. Keski- Eurooppalainen mentaliteetti on erilainen ja jalkoihin olisi jäänyt, ellei olisi oppinut avaamaan suutaan myös vaikeissa tilanteissa ja opettelmaan konfliktitilanteissa toimintaa. Okei, myös yliopistossa näiden myöhempien opiskeluiden aikana siitä oli ihan oma kurssinsakin (soft skills). Opiskeltiin hyvin paljon kommunikointiin liittyvää asiaa ja koin sen äärettömän mielenkiintoisena. Miten paljon sanavalinnoilla (minä- ja sinä- viestit) on vaikutusta konfliktiherkissä tilanteissa jne...

    Nykyään sitten olenkin paljon herkempi sanomaan myös "ei" ja laittamaan stopin siinä vaiheessa, kun itsestä ei enää tunnu hyvälle. Ei se alkuun helppoa ollut, mutta huomattuani voivani ja jaksavani sitä myötä itse paljon paremmin, siitä onkin tullut kohtuullisen helppoa. Joku ihminen on loukkaantunut, mutta he ovat poikkeuksetta olleet ihmisiä, joilla ei ole muutenkaan ollut kovin isoa osaa elämässäni.

    Tämän romaanin myötä voinkin vain kannustaa opettelmaan sanaa "ei". Sen myötä elämä helpottuu ja luultavasti myös kanssaihmisten elämä helpottuu, jos sinä voit paremmin.

    Lämmin hali todelliselle Helmi- ihmiselle. Olet sitä vaikka kuinka hokisit "eitä". ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Simpukka <3
      Soft Skills- kurssi kuulostaa heti mun jutulta! Kaikki tuollainen on minusta hyvin kiinnostavaa!
      Varmastikin asuminen erilaisessa kulttuurissa on opettanut toimimaan siihen tyyliin, kuin siellä "pitää". Eikä varmasti ole aina ollut helppoa! Hienoa, että koet, että olet oppinut :)

      Poista
  6. P.S. Itselleni tulee lapsuudesta mieleen hammaslääkärikäynnit. Pelotti mennä sinne, mutta aina piti kuitenkin "olla kiltisti". Ainakin itse ymmärsin sen kiltisti olemisen niin, ettei saanut itkeä tai näyttää pelkoaan.
    Sitä voi vain miettiä, minkälaisen ahdistuksen se voi lapsessa saada aikaan, ellei saa näyttää pelkoaan. Pelko, joka on yksi ihmisyyden ja elämän vanhimpia tunteita ja ollut omiaan pitämään meitä hengissä. Itse pääsin vielä siinä mielessä helpolla, etten koskaan joutunut hammaslääkärissä mihinkään ikäviin toimenpiteisiin.
    Nykyäänkin poden hammaslääkäripelkoa, joka on täysin perusteetonta. Mutta nyt aikuisena ihmisenä saan sanoa sen lääkärilleni, joka huomioi asian. Tavallaan aika epäreilua, ettei sitä saanut lapsena tuoda julki. Pelolla ja kilttiydellä kun ei ole mitään tekemistä keskenään. Lapsi/ ihminen voi olla pelokas ja kiltti samaan aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan samalla tavoin koen juuri tämän hammaslääkäriasian. Lapsena siellä tosiaankin "piti olla kiltisti". Nykyään sanon heti ovella, että olen aivan paniikissa..
      Ja todellakin, pelokas ja kiltti ovat kaksi aivan eri asiaa!

      Poista
  7. Kolahti ja kovasti..itsensä syyllistäminen ja toisen tunteiden aistiminen, ja kiltteys! Äänensävy puhelimessa, kiitoksen piilomerkitys jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuollaiset pienet asiat, joita mainitset, kyllä! Tosin niistä on myös paljon iloa. Empaattisuus on kuitenkin myös erittäin hyvä asia!

      Poista
  8. Tuttua täälläkin tuo tunne... Että on jotenkin vähän liian kiltti. Liikaa imee itseensä muiden tunteita ja syyttää niistä itseään. (Kärjistäen sitä syyttää itseään silloinkin, kun toisella puolen maailmaa tulee tsunami tai hirmumyrsky - että jotenkin tääkin varmaan on mun vika :D )

    EI on tosi hyvä sana ja sillä pystyy vetämään rajoja. Ja kun on rajat, jää itsestään enemmän omaan käyttöön eikä kaikki valu muille. Kun siitä ei kuitenkaan sitä mainetta tai kunniaa saa...

    Halauksia! ♥ Muistetaan, että me ollaan tarpeeksi ja just hyviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just näin! Eka kappale on niiiiiin tuttua.
      Halaus! Muista sinäkin <3

      Poista
  9. Kiltteydessä ei ole mitään vikaa, päinvastoin. Mutta maailma on sellainen, että kiltti saa opetella pitämään kiinni omista rajoistaan. Olen joutunut itsekin opettelemaan sitä sekä töissä että ihmissuhteissa. Tsemppiä EIn opetteluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääasiallisesti ei olekaan :) Rajojen opettelu on silti hyvästä, ettei mene liikakiltteyteen.. Kiitos tsempeistä!

      Poista
  10. No minä voin sitten pitää ne kurssit!
    Työelämässä opin jo varhain sanomaan EI ja pitämään puoleni, koska toimin miesvaltaisella alalla usein ainoana naisena. Urakehitys olisi tyssännyt liikaan kiltteyteen. Opin totisesti pitämään puoleni.
    Ihmissuhteissa oppiminen vei pidempään, nyt onnistuu sekin kurssi, sen verran on elämä potkinut päähän ja kokemusta kertynyt ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, sinne otamme yhteyttä heti, kun päästään kurssia järjestämään.
      Onhan se totta, että erilaiset elämät/ihmiset/ammatit/kokemukset opettavat.

      Poista
  11. Mä komppaan sua niin kybällä tästä kirjoituksesta. Se oli kuin minun kynästäni. Samoja asioita olen miettinyt ja masennuksen aikana terapiassakin näitä pohdittiin. Hetken muistin opit ja ohjeet, mutta nykyisin olen taas se kiltti kyllä-tyttö. Harmittaa välillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on elämää edessä ja asiaa voi opetella joka päivä :)

      Poista
  12. Minä olen aina osannut sanoa "ei" ja osaan myös pitää puoleni hyvin - jos haluan. En ole koskaan kovin paljon välittänyt, mitä muut minusta ajattelevat.

    Minä olen puolestani opetellut yhä enemmän sanomaan "kyllä, tottakai minä voin!" "voinko auttaa" "mielelläni teen". Olen huomannut, että saman asian voi kokea täysin eri tavalla, riippuen lähtökohdista.

    Jos joku tekee jonkun asian, koska haluaa, että hänestä pidettäisiin, tai on vain niin mukavuudenhaluinen, ettei viitsi vastustaa, ettei tulisi hankalaa tilannetta, lopulta turhautuu ja alkaa tuntua, että käytetään hyväksi. Toinen ei tykkääkään, vaikka yritin olla kiltti. Toinen ei tee omaa osuuttaan, vaikka minä jo tein.

    Mutta jos lähtökohtani onkin, että toteutan omia arvojani ja tavoitteitani (esimerkiksi pidän arvokkaana olla avulias), en välitä, miten vastapuoli reagoi. Jos hän on kiitollinen - kiva, ilahdun, mutta varsinaisen palkkioni saan siitä, että olen toteuttanut omia arvojani. Jos toinen taas ei edes huomaa apuani, ei haittaa, koska palkkioni saan siitä, että olen toteuttanut omia arvojani.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistava kommentti! Juuri näin, on kiltteyttä ja kiltteyttä.

      Poista
    2. Kirjoittaessani tekstiä ajattelinkin, että joku ajattelee asian näin. Tai kääntää asian näin päin.
      En tarkoita, että asioita tehdessäni ajattelisin "että autanpas nyt tuota, jotta se huomaa, miten kiltti olen". Ei, ei ollenkaan noin! Nimenomaa tarkoitin, että kiltteys ja mukautuvaisuus on osa perusluonnettani, jolloin asian tekee automaattisesti, ajattelematta sitä edes sen enempää. Koska haluaa auttaa. Mitenkään laskelmoimatta, onko siitä jotain hyötyä. Ehkä se jäi tuosta alkuperäisestä tekstistä sanomatta, että monessa kohtaa auttaminen tuo myös tyydytystä. Nimenomaa itselle.

      Kuitenkin nyt, kun vuosia elämästä on kulunut ja "alkaa tulla vanhaksi" ja kun kroppa ilmoittelee sairauksilla, huomaa toisinaan, että sen jonkun oman luontaisen auttamisen olisikin voinut jättää tekemättä. Ajatus tulee nimenomaa silloin, kun siitä seurauksena onkin kipu ja väsy. Eli jälkeenpäin.

      Tietysti asioista ajatellaan hyvin eri tavalla ja moni juttu riippuu kyseessä olevasta asiasta ja sen nyansseista.

      Se, että haluttomuus konflikteihin tai riitelyyn on omaa mukavuudenhalua, pistää hymyilyttämään. Mutta tämänkin voi ajatella niin monella tavalla ;)

      Poista
    3. No mutta sehän on hyvä, että olet juuri sillä terveellä tavalla kiltti. :
      Ehkäpä et ole vielä täysin sopeutunut muuttuneeseen tilanteeseen ja haet vielä rajoja, joiden puitteissa pystyt nykyisessä elämäntilanteessasi huomioimaan muita? Ja sitä rajojen hakemista se taitaa meillä kilteillä ihmisillä olla alituiseen. Ainakin itselläni on. Hyvin tarkkana täytyy jatkuvasti kuunnella omia tarpeitaan ja omaa jaksamistaan ja muistaa ensisijaisesti pitää hyvänä itseään. Ja silti välillä tulee ylittäneeksi omat voimavaransa.
      Ei ole helppoa, ei, mutta silti minusta kyllä kannattaa ehdottomasti olla kiltti. Jos kaikki olisivat kilttejä itselleen ja muille, tämä maailma olisi niin paljon parempi paikka! :)

      Poista
    4. Tunnen useampia (lähisukulaisia itse asiassa), joilla konfliktien välttely on nimenomaan mukavuudenhalua. On rasittavaa ottaa kantaa, on helpompi mukautua tai vielä mieluummin vetäytyä passiivis-aggressiivisesti. Voi tietysti olla, että mukavuudenhalun takana on oikeasti oman vihan ja kiukun pelkoa tai ties mitä. Ikinä he eivät riitele tai sano vastakkaista mielipidettään.

      Poista
    5. Kyllähän asia voi olla osittain noinkin. Ja ainakin sinun näkökantanasi. Ainakin luulet sukulaistesi tekevän sen tarkoituksella? Asiaa voi katsoa monelta puolelta ja monella tavalla. Meitä on onneksi monenlaisia ihmisiä ja monenlaisia ajattelutapoja :)

      Poista
  13. Jos täällä maailmassa ei olisi kilttejä ihmisiä, niin meillä olisi aika kurjaa. Kiltteys on hyve niin kauan kuin osaa olla kiltti myös itselleen =).

    Koska ein sanominen on ollut minulle vaikeaa, opettelin sitä kiertotien kautta. Esimerkiksi vanhassa työpaikassa sanoin: "Mielelläni auttaisin, mutta sopiiko että ilmoitat milloin tämän pitää olla valmis, minä selvittelen sillä aikaa muut työtilanteeni." Myöhemmin asiaan palaaminen ja ein sanominen oli helpompaa, kun oli ehtinyt jo selvitellä, että ehtiikö oikeasti ja jos ei ehdi, niin toiselle jäi kuitenkin parempi mieli, kun olin kuitenkin ollut valmis auttamaan. En minä vieläkään osaa kovin kieltäytyä, mutta olen tullut sen verran hitaaksi, etten ehdi ilmoittautua ensimmäisenä vapaaehtoiseksi, heh heh.

    Liika kiltteys töissä voi viedä nopeasti jalat alta. Kai ikävä tosiasia on, että työnantajan ensisijainen huomio on tuloksessa ja lupauksissa asiakkaille. Työntekijän tulee itse pitää huolta siitä, että tekee parhaimpansa töissä ollessaan ja pitää itse huolta itsestään. En itse ainakaan saanut lämmintä kättä enempää kiitosta siitä, että rikoin itseni työsaralla.

    Muistetaan siis olla kilttejä myös sille, jota aamuisin katsomme peilistä silmiin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis teksti. Ja niin paljon totta ja hyvää. Ihana Birgitta <3

      Poista
  14. Niin moni sanoo olevansa kiltti, ja silti tuntuu että maailmassa on ihan liikaa ilkimyksiä ja niitä, joilla omat tarkoitusperät peittoaa kaiken altruismin tapaisenkin.
    Työpaikoista nyt puhumattakaan. Muinoin patruunat teetti työntekijöillään pitkää päivää, mutta piti myös jossain määrin huolta niistä. Nyt työläiset on kertakäyttökamaa joiden ainoa tehtävä on tuottaa rahaa työnantajalle. Mielellään vielä niin pienellä palkalla, että valtio joutuu maksaan osan toimeentulotukena. Mur.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, työnteko on nykyään ihan eri asia kuin joskus. Raha se on, jota tuijotetaan. Millään mulla ei ole väliä. Kun yksi tippuu, tulossa on muita, joista voi vaan valita.
      Henkilötasolla voi tietysti olla niin, että kiltteys tarkoittaa ihmisille eri asioita. Osa on pyyteettömiä, osa sitten taas jotain ihan muuta. Toki asiaan vaikuttaa myös se, miten vastapuoli asian kokee. Hankalia hommia :)

      Poista
    2. Ainakin sote-alalla tunnetaan käsite nimeltä myötätuntouupumus, missä kiltti työntekijä ei osaa vetää henkisiä ja/tai fyysisiä rajoja niin, että olisi kiltti myös itselleen. Tästä seurauksena on uupumus ja siitä edelleen myös kyynistyminen, mikä on ihmiselle ihan luontainen, muttei silti välttämättä millään tavoin hyvä keino suojata itseä "pahaa" maailmaa vastaan.
      Itse näen asian niin, että kaikki me tänne kiltteinä synnymme, toiset vaan kyynistyvät ennemmin ja toiset myöhemmin. Ja onneksi osa ei kyynisty koskaan. :)

      Ja hyvä pointti tuokin, että mikä sitten on kiltteyttä. Kaikille se ei konkretisoidu samanlaisina asioina vaan tarvitaan vuorovaikutusta, jotta pysymme suhteissamme jotenkin kutenkin samalla sivulla. Haastavia juttuja tosiaan.

      Poista
    3. Hyvä kirjoitus kaikin puolin.
      Mä ainakin myönnän kyynistyneeni viimeisten vuosien varrella, valitettavasti. Koetan taistella sitä vastaan, mutta huomaan, ettei se läheskään aina onnistu. Valitettavasti.

      Poista
    4. Kyynistymistä vastaan voi mun nähdäkseni helpoiten "taistella" olemalla kiltti itselleen. Tarjoamalla itseleen niitä asioita, joita kullakin hetkellä on vailla. Ja näitä tarpeita pystyy hyvin huomaamaan just omista odotuksistaan muita kohtaan. Esim. jos pettyy siihen, ettei toinen puhunutkaan itselle nätisti kuin olisi toivonut, voi alkaa itse puhumaan itselle tosi lempeään sävyyn. Ja samalla kannattaa tarkkailla sitä omaa spontaania päänsisäistä puhetta. Useimmiten se tällaisessa tapauksessa on karkeaa ja arvostelevaa.
      Hyvin usein projisoimme muihin ne tarpeet, jotka pystymme kyllä itse tyydyttämään. Ja kun itse niihin vastaamme, tarve myös useimmiten täyttyy. Toisin kuin silloin, kun odotamme muiden ne täyttävän, jolloin olo helpottuu usein vain hetkeksi, muuta kohta on jälleen harteilla vaille jääneen viitta.

      Poista
    5. Hyviä kantoja. Ja vinkkejä. Päänsisäiseen itsensäruoskimiseen olen kyllä huomioni jo kiinnittänyt, mutta ajatusten kääntäminen/muuttaminen, sekin vie aikaa. Iso laiva kääntyy hitaasti :)
      Kiitos <3

      Poista
  15. Kiitos tästä.

    Mä NIIN tunnistan itseni tästä tekstistä. Vaikka osaan laittaa rajoja, erityisesti ristiriitatilanteissa tunnen välillä ahdistusta, mikä ilmenee ihan fyysisinä oireina – ahdistuksena, huonona olona. Pelkään suunnattomasti, että minut hylätään. Esim. että vuosien ystävyys kaatuu johonkin pikkujuttuun. Tai että mies jättää....

    Vaikka tähän(kin) asiaan on tietoisesti etsinut apuja, aika kovassa se on muuttaa...

    Ollaan ylpeitä siitä mitä ollaan; upeita kauniita herkkiä naisia!

    VastaaPoista
  16. Fyysinen olo sen päässä ja sydämessä pyörivän lisäksi, on niin tuttua. Herkkyydessä on paljon hyvää ja paljon huonoa. Sen kanssa on vaan meidän pakko selvitä, eiks niin? :) Ja just niitä me ollaan: upeita kauniita herkkiä naisia!
    Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa.... (vaikkei malttais ;) )

    VastaaPoista

Kiitos kommentista. Pus!