tiistai 11. lokakuuta 2016

Pieniä otteita elämästä



Mä olen käynyt muutamaan otteeseen töiden jälkeen lenkillä kävelemässä. "Outoa" tässä on se, että olenkin lähtenyt suoraa töistä kävelemään, enkä ajellut ensin kotiin tuota vajaan 30 kilometrin matkaa. Sehän on ollut yksi ongelmista, että kun ajan kotiin, jumitun taudille tyypilliseen tapaan niin, etten meinaa kotona autosta ulos päästä. (Ja helposti kotona pää jumittaa ruhon sinne sohvalle.) Nyt, kun olen väkisin lähtenyt suoraa töistä kävelemään ja ajellut sitten vasta kotiin, on tullut liikuttua. Miten mä en ole tästä aikaisemmin hokannut?! Kyllä ihminen on sitten pöljä.
Ehkä tästä alkaa se mun urani kohti huippu-urheilijan arkea. Ei mene kuin hetki, niin mähän kävelen juoksen aamulla töihin ja tietenkin myös töistä pois!! 54 km päivässä, ei se oo paha, eihän? Ja mitää pakkasrajojahan ei sitten tunneta!
Näin on kuulkaas hyvä usko ihmisellä itseensä. Mahtaako ensi viikolla tapahtua kertaakaan? :-D

Raivopäissään ja sitkeän ketutuksen vallitessa on hyvä käyttää vapaapäivä siivoamiseen. On imuroitu, järjestelty, poistettu, siirretty, luututtu ja niin edelleen. Asia ei siitä sen kummemmaksi varmaankaan mene, mutta negatunteita uhkuessa on hyvä käyttää ne johonkin hyödylliseen. Voi sitten taas siirtyä seuraaviin tunteisiin, mitä elämä vastaan tuokaan. 

Pitkästä, kilometrin pitkästä aikaa mä ajattelin viikonloppuna töissä, että mulla oli mukavaa. Vaikka töitä reippaasti tehtiinkin, se oli palkitsevaa, mukavaa seuraa ja se julmettu kiire ei ollut mukana. Tästä on hyvä taas ponnistaa ja muistuttaa itseään, että oikeasti mä pidän työstäni, kunhan sen stressaavat lieveilmiöt ovat vähän pienempiä. Toivotaan parasta. 

Korvapuustipäivästä asti mua on vaivannut korvapuustihimo. Itsetehtykorvapuustihimo. Mitään en sen eteen kuitenkaan ole tehnyt. Vielä.

Huomenna saan varmaankin sen telkkarin. On sitä kyllä kaivattu. Emmerdale nyt Katsomosta vielä menee, mutta Roba ja Vain Elämää sitä kautta katsottuna on silkkaa peetä. Pätkii, pätkii kuin vimmattu ja ääni ja kuva ei todellakaan kulje synkassa keskenään. Mutta huomenna, huomenna!!! 

Runkoruusu kaipaa talvikotia. Vielä se on sinnitellyt takapihalla, vaikka auton laseja on saanut raapia jo monena aamuna. Ehkä mun pitäisi armahtaa sitä ja vielä se äidin autotalliin talvihoitoon. Ettei ressukka joku aamu ole muuttanut ruusutaivaaseen. 

Täytyisi järjestää kaikkea kivaa tulevalle. Koska mitään muutahan tässä ei kohta olekaan, kuin aikaa. Työn lisäksi. Taitaa puhallella muutoksen tuulet.

Kivat pikkuyllätykset saa mielen hyväksi <3



9 kommenttia:

  1. Totta mooses susta tulee ultramaratoonari ja kilpaurheilija ja vaikka mitä! Mäkin voisin joskus harkita tota suoraan töistä kävelemistä. Tai vielä kivampi olis kävellä keskellä työpäivää, jos se onnistuisi. Joskus muinaisella työpaikalla, jossa oli oma kuntosali, kävin joko lounastauolla tai työpäivän jälkeen punttiksella. Kotiin päästyä kun helposti tapahtuu just se laiskistuminen...

    Ihanat yllärit oot saanut ♥

    Valoa viikkoon! :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä sitä itsekin tulee usein ihmetellyksi, miksi joitakin ihan simppeleitä asioita ei ole tullut aikaisemmin keksineeksi. No, silloin voi olla iloinen siitä, että on huomannut ne edes siinä vaiheessa. Oon iloinen myöskin puolestasi, että olet jaksanut käydä lenkkeilemässä. Pelkästään jo raitis ilma sisätyöpäivän jälkeen tekee hyvää.

    Kyllä se on itsellekin tuttu juttu, että kun kotiin pääsee, on usein työläämpää lähteä uudelleen liikkumaan. Itselläni ei edes ole mitään sairauden tuomia rajoitteita, mutta on vain helpompaa jäädä paikoilleen ja ajatella tyyliin "johan olen työpäivän tehnyt".
    Työkaverin kanssa ollaan käyty salilla heti aamuvuoron päätteeksi ja vaikkakin usein jalat ovat väsyksissä työpäivän jäljiltä, niin kyllä sitä kuitenkin jaksaa ihmeen hyvin rasittaa itseään muulla tavoin. Aamuvuoropäivinä ei niinkään tule iltasella lähdettyä salille. Ellei sitten Mr. Simpukka ole lähtemässä kaveriksi.

    Kyllä niin monesta työstä viedään ilo ihan pelkästään sillä, että työntekijälle ei enää anneta mahdollisuutta nauttia työstään ts. tehdä työtään kunnolla. Eikä varmasti kenellekään tarvitse erikseen selittää, miksi tyytyväinen työntekijä on kaikille eduksi. Niin hyvin yksinkertaisia juttuja, jotka sitten kuitenkaan eivät toimi. Voisin myös väittää, että tyytyväinen työntekijä ei edes kaipaa mitään luppoaikoja töissä. Jos siis työnantaja sitä pelkää, että siellä työpaikalla nyt sitten jotain muuta hääräillään kuin itse työtä ja sen pelossa ajetaan työntekijät ihan piippuun. Toki ne säästöt henkilöstökuluissa ovat se painavin asia. Mutta kuitenkin... Muutamilta toimistotyötä tekeviltä tuttavilta olen kuullut kommenttia, kun ei enää ehdi työpäivän aikana mitään muuta tehdäkään kuin työasioita. Ei siis ehdi esim. uutisia käydä netissä lukemassa.

    Tää ei mene mulla ollenkaan jakeluun. Kai se on sitten tottumuskysymyskin. Mutta mun mielestä ne uutiset luetaan sitten vaikkapa paussilla tai työpäivän jälkeen kotona. Olen myös ihan varma, että tuollainen kuulostaa sinullekin ihan yhtä absurdilta. Mutta kyllä, näitä juttuja kuulee. Tälläinen asenne vain kuulostaa niin uskomattomalta, kun itse joutuu miettimään, että paljonko voi juoda kahvia ruokapaussilla, ettei sitten joudu juoksemaan liian usein vessassa. Ja me ollaan sentään onnekkaita, että meillä on 30 min ruokapaussi. Olkoonkin, että se on palkatonta aikaa, mutta kuitenkin.



    VastaaPoista
  3. Onneks meillä on Pokemon :). Millähän mä saisin päästyä lenkille? Ainakin ajoitus lääkkeen kanssa pitäis osua yksiin että pystyy kävellä ees vähän. Huoh...

    VastaaPoista
  4. Mie kans keksin viime lukukauden aikana, että miehän voin yhdistää lapsen kouluunviennin ja koirien lenkityksen välillä vaihtelevammassa maastossa, kun jätän auton isommalle kylälle ja kävelen siellä. Tuli nähtyä ihan uusia paikkoja ja ihania vanhoja rakennuksia, joiden olemassaolosta ei mitään olis muuten tienny.

    Kyllähän sie helposti alat sen 54 kilsaa hölkkäämään :)

    VastaaPoista
  5. Sähän oot selvästi ens vuonna Tukholman maratonilla :) Tuun sit hurraamaan sinne reitin varrelle :) Anyway, loistavaa, että oot keksinyt tavan liikkua.

    VastaaPoista
  6. Meillä on työkaverit huomanneet saman, kun meillä saa liikkua viikon aikana tunnin työajalla, että on mukava lähteä lenkille suoraan töistä. Sitten saa kotona rauhassa oleilla eikä tarvitse koko ajan miettiä, että pitäs, pitäs. Mä yleensä menen liikuntatunniksi kotiin ja lähden koiran kanssa pitkälle lenkille. Aiemmin kävin talviuinnilla, mutta koiran kanssa tahtoo aika mennä niin, ettei enää muulle liikunnalle paljon aikaa jää. Jos kotonakin haluaa jotain tehdä. Mutta kiva, että olet jaksanut liikkua. Se kuitenkin varmasti auttaa vähän kipuihinkin tai ainakin on hyväksi mielelle jota kautta taas kaikki nivoutuu mukavasti yhteen.

    VastaaPoista
  7. Minulla käy ihan sama, että jos pääsen kotiin ja ehdin lösähtämään tuohon sohvalle, niin en saa itseäni millään enää liikkeelle. Toivottavasti se julmettu kiire pysyy poissa töistä!

    VastaaPoista
  8. Mulla sama juttu, mun pitää tehdä kaikki urheilu suoraaan töistä - kotona sohva ottaa aina mut heti syleisyynsä....Oi mikä ihana paikka se on!

    Voimia ja iloa sinne roppakaupalla!!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista. Pus!