maanantai 28. marraskuuta 2016

Uus kumppani

Edelleen ilman konetta. Puhelimella mä en löydä enää edes teidän uusia juttuja, täällä lienee joku muuttunut..
Mutta hei, mulla on uus kumppani. Suloinen ja samalla miehekäs. Ihana parta, grr... Just sellanen kun oon aina haaveillut. Happy ♡













tiistai 22. marraskuuta 2016

Breikki

Läppäri on hajalla. Kännyllä kirjoitus ja välillä lukeminenkin on niin pientä ja ärsyttävää, etten viitsi.. Hengissä ollaan, mutta hissukseen...
Olkaahan hyvillä mielin ja sanokaa jollekin kivat sanat joka päivä. Saatatte saada siitä itsekin jotain. ♡ Tehdäänkö diili?

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Ei ainakaan tunneköyhää.

Olipahan tunnerikas viikonloppu. Huhhuijaa..on se hyvä että pääsee taas töihin :) Voi vaan tehdä raivokkaasti töitä ja unohtaa muun maailman. 

Perjantai-ilta oli kiva, mulla oli tyttökaveri kylässä ja vietettiin kotipikkujouluja. Herkkuja siis tiedossa ja Vain Elämän pitkä jakso. Pulinaa ja hölinää. Kaikenmoista, asiasta ja erityisesti asian vierestä :) Kummasti hupeni pöydältä sipsit, patongit, juustot ja skumpat. Niin vauhdikkaasti, että makea osio unohtui kokonaan! Tavatonta... 
Lauantaina leffailtiin Luokkakokous kakkosen merkeissä. Ja herkkuruokailtiin myös. Njam, mun annos oli niiiiiin taivaallinen, että luultavasti söin sitä silmät kierossa ja voihkien. Pokemonejakin metsästettiin, vaan Magikarpit kartteli meitä tehokkaasti. Monia muita kyllä oli tyrkyllä. Mansikkakakku ja suklaakonvehdit meni liukkaasti alas myös, silleen vähän överimuodossa kylläkin, burb ja röyh. 
Illaksi jäin sitten itsekseni, kaverin piti lähteä kotia kohden. Kovasti mua yritti lähibaariin (jossa oli jopa The Esiintyjä!) saada lähtemään yksi sun toinenkin, muttei huvittanut. Nujusin koneella ja juttelin ihmisten kanssa. Oli varmaan kivan päivän krapula, oli niin surkeaa ja yksinäistä ja haikeaa. Pahaan saumaan alkoi viestitellä myös viimeisen kahden vuoden kumppani, ja itkuksihan se sitten meni. Enpä muistakaan, milloin olisin ollut niin itkukas ja maansamyynyt ja surkea. Koetin kuitenkin ajatella että tämä vaan puhdistaa ja parantaa ja asiat pitää käydä läpi jne jne... Rauhoituttuani suuntasin sänkyyn ja laitoin ekaa kertaa päälle lataamani kuorsausvahdin. Nukahdinkin.
Aamulla tunsin jo ensitöikseni, ennen silmien avaamista, että niiden paikalla on kummalliset turvonneet tomaatit. Nestepaakkujen alta sain kuorsausvahdin päälle ja totesin sen, mikä mulle on kyllä kerrottu, mutten ole uskonut. Mä kuorsaan. Ja kamalasti! Tosin, mietin, miten paljon asiaan vaikutti se, että olin räkäinen ja tukossa itkusession jäljiltä.. Laitanpa paistovahdin ensi yöksikin!!
Sunnuntai tässä lopuillaan, oli ihanaa nukkua piiitkään...puoli kymmenen on mulle Hirweän pitkään arkeen verraten. Chillailin ja tein pikkuisia rästihommeleita ja Olin vaan..   
Monenmoista tunnetta puolentoista vuorokauden aikana. Vaikka en halua Yhtään ratsastaa HSP:llä, (klik) niin totean vain, että on se aika kuormittavaa toisinaan. Niin ilossa, kuin surussa. 
Ulkona on valkoista ja kaunista. Pikkupakkanen saisi olla ja jäädä, mutta vain pikkuisena, kiitos. Ensi viikolla on taas muutama extra-asia, alkuviikolla tiedossa aivonystyröiden hankaamista, ja makuelämyksiä ja sen lisäksi hirveän jännittävää & hermostuttavaa ja loppuviikolla mukavaa ja uusia tuulia. Näiden lisäksi tietysti työ ja normiarki. Mutta koska olihan mulla enemmän kuin kiva viikonloppu ja lepoa, niin jaksaahan sitä, eiks vaan? !! (tosin kuulin mä jo olevani väsyneen näköinen ja silmäpussiorava, mutta ei kuunnella tommosia, eihän ;) )




             Huomenna tahtoisin bongata superkuun.

perjantai 11. marraskuuta 2016

Kepeää

Tänään heräsin 4.49 kellon soittoon. On se vaan psykologisesti kamalampaa herätä nelosella alkavalla luvulla kuin vitosella. Viisnollayks kuulostaa paljon paremmalta! Päiväisen kehityskeskustelun mietintä ja -paperi oli täyttämättä, uhrasin siihen aamustani sen ylimääräisen kymmenen minuuttia.
Aamuhommat tehtyäni ihmettelin, miten mulla oli ikäänkuin vartti liikaa aikaa. Sen kummemmin ajattelematta hyppäsin autoon ajatellen, että kaupunkiin päästyäni voin napsia vartin verran Pokeja ennen töiden alkua. Näin tein ja painelin töihin.
Vaihdoin duunivaatteet päälle ja vilkaisin peiliin. Salamana tajusin, miksi mulla oli liikaa sitä aikaa. Olin kyllä työntänyt aamulla pääni vesihanan alle, mutta siihen se sitten jäikin. Tukka oli laittamatta. Kostea, piikkisuora tukka sojotti joka suuntaan. Onneksi töissä on lätsät!!
Voitte kuvitella, miltä näyttää iltapäivällä hiukset joiden päälle on kosteana laitettu tiukahko hattu. No, lähinnä päähän liimatulta potalta.
Potasta huolimatta poikkesin kaupassa. Lähes kaikkea muuta ilman pärjää, mutta vessapaperi on liki välttämätöntä. Olisihan sitä toki mainoslehtisiä, mutta... Sorruin vielä niksivessapaperiin. Ikinä kuullutkaan, kai. Toivon, että aamulla hihityttää, kun niitä lueskelen.... Kaupasta kävelin ulos vessapaperin ja kahden berliininmunkin kanssa. Autossa vasta tuli mieleen, että voisi kai sitä jotain oikeaakin syödä, aamupalaksi olin syönyt kaksi porkkanaa. Mä oon niin muissa maailmoissa ja hörhö!! Onneksi kotona oli leipää. Neiti kun on muissa talouksissa, mulla meinaa vähän tuo syöminen kuittaantua jollain shaissella.
Reippaasti kaivoin imurinkin esiin, mutta tuossa se töröttää keskellä eteisen lattiaa. Ei käynnisty itsekseen, ei sitten millään. Ihme huuveri. Jospa se olisi imuroinut itse itellään huomenna kun mä olen töissä? Elän toivossa.
Paljon asioita ja työjuttuja. Mietittävää. Nyt kumminkin mennään tällaisella Kepeällä, eiks joo? Muutama duunitunti ja VIIKONLOPPUVAPAA, jihuu! Sen kunniaksi lakkaan kynnet! Ja majoitus/seuralais/ystävä/kikatus/nillityspalvelukin toimii! 😀
Viettäkäähän Vinkeä Viikonloppu!!


maanantai 7. marraskuuta 2016

Otsikko on

Vapaapäivä. Muut aloittelevat viikkoa pyhäinpäiväviikonlopun jälkeen, minä jään vasta nyt vapaapäivälle. Taidan olla aina väärässä paikassa ja väärään aikaan.
Viikonloppuna olin hetken töiden jälkeen rakkaiden sukulaisten kanssa ja olin niin onnellinen. Katselin neljää serkusta, osa omia mussukoitani, jotka makasivat spontaanisti hölöttäen parisängyssä.. Muistin taas, kuinka paras äiti ja veli mulla on. Mulla on paljon, vaikka se tietty rakkaus mua karttaakin.  
On hullua olla yhtäaikaa onneton ja onnellinen. 


Tähtiotsa *klik*

Hän on pieni, aina peloissaan, mut kasvot niin ei kerrokaan
Yksin paiskattuna maailmaan, johon ei tahdo kuuluukaan
Varman näköiset on askeleet, mut jos kysyisit, minne meet
Vastaa, että kunhan eteenpäin, johonkin poispäin itsestäin

Hän tästä selviytyy, kun sieluaan ei myy
Sydäntään hän ei anna kellekään

Pilven varjot saattaa valon lasta kun kulkee
Yksinäinen, laaksossaan ja luulee
Pimeäänsä aina jää tähtiotsa, eikä nää
itse valon kirkkaimman hän kantaa

Aikaisin jo väsyi väistämään
Ei luota mut ei syytäkään
Liian paljon yli käveltiin
ja unohti, miten noustiin

Hän tästä selviytyy, kun sieluaan ei myy
Sydäntään, kun ei anna kellekään
Hän kyllä selviytyy, kun sieluaa ei myy
Sisintään hän ei näytä kellekään

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Hetkiä

Kiitokset tunnustuksista, useammaltakin taholta niitä on putkahdellut. Lämmittää <3 Tuntuu, että ovatten kiertäneet niin tiuhaa jo siellä sun täällä ja uudelleen siellä, etten jaa enää eteenpäin. En väheksy, en, vaan arvostan ja kiitän, mutta aika aikaansa janiinedelleen. Kiitos!!

Matalavireistä on elämä yhä, ja saakin nyt olla. Silti, onhan niitä The Hetkiäkin. Kuten esimerkiksi:

Levyllinen suklaata vartissa, Vain Elämään keralla. Röyh.

Liikunta. Ne töistä suoraa- kävelylenkit on kivoja. Jostain syystä mä eksyn aina samalle puisto- ja nähtävyysalueelle, koska siellä on niin hurjan kaunista! Toteanpahan itsestäni sen jo ennenkin huomatun seikan, että mua selkeästi motivoi askelmittari ja Pokekilsojen kerryttäminen. Oli lapsellista tai ei, aivan sama, jos se saa mut liikkumaan!

Työkaverin aito huoli jaksamisesta. Lämmittää se, että ollaan läsnä.

Kynttilämeri kotona. Sohvannurkka ja viltti. Omannäköinen  kotipesä, jota mä rakastan niin! 

Harmitus siitä, ettei Nuorimman lääkäriasiat ole vieläkään ohi. Yhä vaan vieraillaan sairaalalla, jossa nyt myönnettiin virheellinen toiminta. Vaan ei se auta, koska kipeä ja hankala on tuon olo edelleen. Eteenpäin katsotaan ja odotetaan...potilasvahinkoasiatkin on mielen päällä. Mutta katsotaan, miten asiat etenee. Niin ottaisin itselleni tuon inhotuksen, jos voisin!

Sen asian tajuaminen taas kerran, että elämä on oikeasti vain hetkiä peräjälkeen. Yhtenä hetkenä itket lohduttomasti pahaa mieltä, surua, ikävää ja kiukkua. Tunnin päästä pahin on sillä hetkellä ohi  ja vatsanpohjassa ja mielessä siintää jo ajatuksia muunlaisesta tulevasta. Niin kummallinen on ihmisen mieli! 
Mietin, että jos mun mieli piirettäisiin käyräksi päivien aikana, se ei todellakaan kulkisi tasaista tietä. Kyllä hyppii, tasaisesti ylös-alas-ylös-alas. Enkä mä suostu antamaan periksi silloin jos se meinaa näyttää suuntaansa alaspäin pidempään. Uskon, että nega luo negaa, ihan omassa päässäkin, eikä vain muille. 

Mukavia pieniä asioita siintää edessäpäin. Siitäkin huolimatta, että niitä lohduttomia hetkiä on ja tulee. 

Hyvä keskustelu Keskimmäisen kanssa. Mä olen niin onnellinen, että kaikki kolme puhuvat asioistaan ja meillä on mutkattomat välit. Noiden elämää on niin mahtavaa seurata!!!


Aivan törkeän hyvä lohtukakkupala. Joskus järkytystä on pakko liennyttää omalla hetkellä Apsilla. Huh.