sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Aim päk

Mulla on taas kone, jahuu!!! Ainakin toistaiseksi. Johan se blogitauko kestikin, ou mai kaad sentään, tuntui ikuisuudelta. Vaan sillävälin mä olen varmaan sitten tehnyt kaikkea muuta. Maannut kurjuuden kaivoissa ja koettanut ponnistaa sieltä valoa kohti. Itkenyt desitolkulla pettymyksen kyyneliä. Raatanut töissä ja koettanut juosta stressiä karkuun. Välillä olen onnistunut, välillä en. Ahminut appelsiineja. Jäädyttänyt jäälyhtyjä. Hakenut toista työpaikkaa. Olen pyörinyt sinkkusivustoilla, todennut touhun aivan jäätäväksi ja poistunut. Mennyt parin viikon päästä takaisin. Illaksi. Kunnes taas on alkanut tökkiä. Tavannut ihanan kaveriporukan ja viettänyt kanssaan aikaa. Niin rakkaita ovat. Pitkät tauot tapaamisissa ja kun nähdään, kaikki alkaa taas kuten olisi eilen nähty. Muutaman muun kaverin kanssa on myös jo tapaamiset sovittu, jee! On vaan koetettava jaksaa nähdä ihmisiä ja pitää yllä suhteita. Pää tykkää. Ja sydän. Pienestä on ihmislapsi onnellinen. Että jaksaa poiketa kaverin luona teellä duunin jälkeen. Voi Kyllä!  <3


Omituisiakin tapahtuu. Koska mä uskon johonkin karmaan, mä oon ihan (melkein) hiljaa. Mutta sanotaanko, että mä olen viimeisen kahden viikon aikana valvonut kuin teininä. Mennyt kolmen tunnin unilla töihin, puhelin laulaa ja ajatukset on sekaisin. Mä kävelen seiniä päin ja ajatukset harhailee. Samaan aikaan mä koetan olla järkevä, tolkuttaa itelleni ettei saa kiirehtiä eikä luulla eikä kuvitella eikä Yhtään Mitään, mutta....äh. No, kortti on katsottava, kävi miten kävi. Enkä ihan helppoa korttia napannutkaan. Paljon olen miettinyt sitäkin, kun kliseisesti ihmiset sanoo, oikeastaan varmaan tarkemmin ajattelematta, että rakkaus voittaa Kaiken. Kuinka moni oikeasti on valmis aloittamaan jotain esimerkiksi ihmisen kanssa joka on pyörätuolissa, tai joka on entinen vankilakundi, tai jolla on yksitoista lasta tai joka suunnittelee muuttavansa ulkomaille? Tai jolla on muita vastaavia "hankaluuksia" tiedossa ja tahtoa tarvitaan normaalia enemmän ja jo pelkät tapaamiset on säätämistä ? Kuulisin mielelläni sinun ajatuksesi.
Yhtäkaikki, vaaleanpunaiset lasit on silmillä, enkä saa niitä pois vaikka tahtoisin. Mutta kun en edes tahdo. Sanokaa sitten se kuuluisa "mitäs minä sanoin" jos on aihetta, mutta nyt haluan kävellä seiniä päin.
Tänä aamuna mun keittiössäni oli pieni yllätys. Pieni, mutta mulle niin suuri. Ihan jouduin onnenkyyneleet tirauttamaan.  


Edellisien tekstien kommenteista kiitän ja kumarran. Niiaankin. Ihanaa, kun olette siellä ja ajattelette! Kiitos Marjaana ja Paimen läppäritarjouksista, en niihin sen kummemmin tarttunut, koska tiesin, että saan kumminkin oman koneeni takaisin ennemmin tai myöhemmin. Mutta olen kiitollinen tarjouksista!


Alkaa olla tulppaaniaika. Niin tekisi mieli kunnon puskaa. Ehkäpä sellainen vielä tässä meidänkin pöydälle ilmaantuu, kun tarpeeksi kauan niitä kaupassa ihailen.


Voiko nyt jo alkaa leikkiä, että on kevät?