torstai 9. maaliskuuta 2017

Sattumisen pelko

Vaikka onni on vahvasti läsnä, se saa aikaa myös ne muunlaiset tunteet. Pelon. Pelon siitä, onko tämä tottakaan. Pelon kaiken loppumisesta. Pelon siitä, että kohta sattuu ja lujaa. Joka taas hyvin helposti pistää kapulaa omiin tunnerattaisiin, eikä uskallakaan heittäytyä ihan täysin. Mieli vaihtelee täydestä onnesta ja tunteesta, että toisen kanssa "on kotona" siihen hetkeen, kun on yksin ja pää alkaa kehittää kaikenlaisia teorioita. Vaikka todellisuudessa mikään, ei niin mikään, viittaa siihen.
Se tuo myös mukanaan epäilyn. Epäilyn siitä, onko toinen oikeasti tosissaan, vakavissaan. Että ihan oikeastiko tuo muka tykkää musta ja haluaa just mut, eikä ketään muuta.

Kun oma pää on kovin (aivan liian) miettivä ja ilmeisesti  myös aika kuvitteleva, on olo toisinaan kovin hankalaa ja tuskaisaa. Ja kun kuitenkaan sille toiselle ei haluaisi ihan jokaista mietettään (näistä asioista) kertoa, koska saattaahan se loukata ja aiheuttaa toiselle aivan turhaa stressiä. On vain koetettava puhua itselleen järkeä ja välillä vinkua ystävälle, joka onneksi tietää, miten naisen pää toimii ;) 

Kaiken tämän takana on menneisyys. Kun on nähnyt ja kokenut todella törkeän valehtelun, pettämisen ja kaikenlaisen linssiin viilaamisen, kirkkain silmin ja hymyillen, ei niitä pysty kokonaan unohtamaan. Vaikka ihminen on poissa elämästä ja asiat ovat unohtuneet ja anteeksi annettu, niin tällaisessa tilanteessa kaikki epäily vyöryy esiin jostakin aivojen sopukasta. Vaikkei tahtoisi. Ajattelen kumminkin, että toista, rakasta ihmistä kohtaan on kovin väärin epäillä häntä entisen elämän painolastin takia. Ruoskin itseäni kovin näiden ajatusten vuoksi. 
Ajattelen, että nämä ajatukset ovat väärin Ihanaa kohtaan sekä minua itseäni kohtaan. Pitäisi vaan oppia ......jotain. Luottamaan! Se se on! Ehkä aika on se, joka näyttää sen, että voi taas luottaa ja kaikki nuo inhottavat ajatukset jäävät taakse, pikkuhiljaa. 
Toisaalta, joku takaportti on kai hyvä olla. Koska mitä tahansa voi tapahtua, onhan se nähty.

Äh, ole tässä nyt sitten. 

Ja kyllä. Mä olen rakastunut. 
Ja se tuo mukanaan pelon. Pelon sattumisesta.

Onkohan se niin, että se pitää vain hyväksyä ja kestää? Sen onnen ja rakastamisen rinnalla. 







19 kommenttia:

  1. Been there done that. Monta kertaa :)

    Pelko on hyvin usein suurin este ihmisen ja rakkauden välissä. Mä olen tullut siihen tulokseen, että luotan toisen rakkauteen vasta kun varmistun siitä, että minut on kokonaan nähty. Myös suruni, heikkouteni ja tarvitsevuuteni, mutta myös myötätuntoni, lempeyteni ja rakkauteni.

    Tsemppiä muru, hyvin se menee! Luota!!!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos muru! Kyllä tuo on varmasti ihan viisauttakin; uskoa vasta sitten kun kaikki omat puolet on nähty. Tuskin ne alun satunnaiset tapaamiset jotka ovat pelkkää juhlaa, näyttävät ihmisestä sitä oikeaa puolta. Ajan kanssa sitä sitten näkee, molemminpuolin, että löytyykö sitä Tahtoa. Siihen asti on ehkä ihan hyvä koittaa vähän toppuutella :) Ja silti koettaa nauttia. Ja uskoa. Ja luottaa. Riskipeliähän tämä kai kumminkin loppupeleissä on...

      Poista
  2. Kyllä mä luulen, että se on niin, että rakkaus tuo aina sen pelon luottamuksen menettämisestä ja sattumisesta. Ei se olisi rakkautta jos tunteet eivät olisi kaikkiin suuntiin niin voimakkaita. Ymmärrän sua todella hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Onhan se tavallaan osoitus siitäkin. Jos en piittaisi, en myöskään pelkäisi menetystä.... Kiitos Sari :)

      Poista
  3. Mutta se on ihan normaalia. Kuka nyt vois aina vaan heittäytyä uudelleen ja uudelleen, jos on siipeensä saanut? Niin tekee vain umpityhmä ihminen, joka ei opi kokemuksesta. Ei voi alottaa puhtaalta pöydältä, kun kyseessä on kaksi ihmistä, jotka on jo elämää eläneet. Se eletty elämä kuitenkin tekee sinusta sinut, oman rakastettavan itsesi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos RH :) Tokihan se entinen elämä näkyy ja tuntuu. Ja ehkä sitä on viisastuttukin. Ei ole puhdasta pöytää tosiaankaan, kummallakaan. Kivikolta pitää vaan ponnistaa :)

      Poista
  4. Nii, jos ei pelkäis, ei kai tuntis niin vahvasti niitä toisiakaan tunteita, ts. ei olis mitään pelättävää. Kai. En minä mistään kyl mitään tiedä että tää oli ihan turha kommentti :D t: kanssapelkuri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä ollu ystäväiseni! Kun tää oli just sitä samaistumista ;) Kun vahvasti tuntee onnen, niin kai sitä menetystä pelkää..

      Poista
  5. Jos sulla ei olisi sitä menneisyyttä, tai ei olisi muistia, niin sä olisit vaan ja nauttisit olostasi. Eikö niin? Tämä Ihana ei ole sama ihminen kuin ne aiemmat exät. Vaikka sillä on sama sukupuoli, niin se ei ole siltikään sama persoona kuin se jokin aikaisempi exä.

    Kohdallasi voi olla nyt se juuri sinulle tarkoitettu kaveri, jolla on joitain "vikoja", mutta ne eivät ole elämääsi murskaavia. Tällä tyypillä voi olla niitä ominaisuuksia joita toivot ja joitain ominaisuuksia joista et vielä tiedä ja siinä se juju onkin.

    Käytetään vanhaa tarinaa: Jos olet lähdössä ajamaan kotoa Korvatunturille, niin sinä luotat todennäköisesti siihen, että ajotietä pitkin pääset perille. Sinä et ala kesken ajomatkaasi epäillä, että onko sitä Korvatunturia olemassa. Tai että oletko väärällä tiellä, jos kartan mukaan (tai navigaattorin) tai vanhan kokemuksen mukaan ajat tietä kohti Korvatunturia. Miksi alkaisit epäillä kesken matkaa? Miksi yhtäkkiä tekisit u-käännöksen ja päättäisit, että pitää palata kotiin -koska ei tämä tie ehkä kuitenkaan vie perille?

    Luottamus on juuri se oikea sana. Voit luottaa vaikka et tiedä miten käy. Voit tietysti pelätäkin, mutta silloin todennäköisesti pistät jarrut pohjaan kesken matkaa ja palaat kotiin mököttämään kun et päässyt Korvatunturille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana! Kiitos, kolahti myös minuun :)

      Poista
    2. Ihana ja viisas Birgitta, taas kerran <3
      Kumminkin jos olen ajanut ojaan monesti matkalla Korvatunturille, niin voin kai varoa, etten ajaisi taas? Liika varovaisuus ei kylläkään ole kai hyväksi, siinäkin voi sitten se onnettomuus sattua. Ja toisaalta....koska halu sinne Korvatunturille on niin kova, jatkan matkaa, vaikkakin tärisevin käsin. Ja jos ajan ojaan, niin onhan mulla lähellä ihmisiä, jotka auttaa mut sieltä ylös.
      Ihana Birgitta! <3

      Poista
    3. Tiedän Helmi, pelko saa helposti varovaiseksi ja epäilemään ojaan ajoa (ollut siellä minäkin).
      Olen kirjoittanut tähän jo monta riviä ja pyyhkinyt ne kerta toisensa jälkeen pois, mutta ehkä jätän tämän seuraavan ilman sensuuria: Me pelätään virheitä ja itsemme särkymistä. Se on ihan luonnollista. Kaikki tekee niin. Mutta kenties onnelliseksi tulee vain kokeilemalla rohkeasti, menemällä perille asti. Tämä koskee myös omaa itseä. Kun "katsot" syvälle sisääsi, niin tiedät itsessäsi olevan sen osan, joka osaa luottaa. Se sama osa sinua myös tietää, että sinä selviät aivan kaikesta ja että olet ihana. Ja lopulta kun tunnet oman itsesi, sinä löydät rakkauden itsessäsi (ja kaikissa muissakin).

      Kiitokset Puolikselle ja Elisallekin <3

      Poista
  6. Niin se vaan on, sen kanssa täytyy oppia elämään. Ja sitten kun oppii, se pelko vähitellen helpottaa, usko mua. Ja luottamus kasvaa koko ajan, sekä itseen että toiseen!
    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on. Ja aika auttaa tässä opettelussa <3

      Poista
  7. Hyvin viisaita kommentteja olet saanut, ei mulla niihin paljon lisättävää ole. Olen iloinen puolestasi, että olette löytäneet toisenne! Ymmärrän sinua erittäin hyvin ja varmasti toisellakin puoliskolla saattaa olla samantapaisia ajatuksia. Yritä elää tässä hetkessä ja nauttia niin hyvin kuin saatat. Elämä on liikettä, lainehdintaa myös ja me ihmiset muutumme siinä mukana, mikään ei ole staattista. HAH, minulla on tästä kokemusta :D. En osaa nyt muuta sanoa kun mielessä pyörii vaikka mitä. Halusin vain kommentoida ja kompata sinua. Keskitä huomiosi niihin hienoihin asioihin!


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Niinhän se on, ei mikään pysy paikoillaan. Ja jokaisen omat kokemukset ja katsantokanta/elämän ja asioiden opettelu tuo omanlaista näkökulmaa asioihin. Ja jokainen tekee niinkuin omassa sydämessään parhaaksi näkee. Kiitokset komppaamisesta ja tsempeistä! Jaksamista ja viisautta sinne!

      Poista

Kiitos kommentista. Pus!