tiistai 9. toukokuuta 2017

Täällä ollaan

Viimeinen kuusiviikkoinen on ollut aika kurja. Kun reiluun kuukauteen mahtuu tahtomaton ihmissuhteen päättyminen, kurja papakoetulos ja vielä muuton järjestely, alkaa minulla ainakin pää jumittaa. Noiden kaikkien suurien asioiden lisäksi on tietysti hoidettava normiarki, työ, suku, ystävät jne. Te tiedätte kyllä. Varsinkin te, jotka olette yksin ja vastuussa kaikesta itse. On ollut itkua, valvomista, tyhjyyteen tuijottamista, odottamista, epäuskoa, toivottomuutta, huolta. Jossakin kohtaa on jaksanut vähän ponnistaa lietteen yläpuolelle, sen verran että nenä näkyy. Sitten on taas vajottu. Vaikka olen töissäkin koettanut olla "normaali", on ne kyllä huomanneet... En vaan osaa. 
Kesä on kuitenkin tulossa ja onhan tästäkin taas pakko nousta. Täytyy keksiä ihan mitä vaan puuhaa, että aika kuluu eteenpäin ja asiat alkavat haaleta, unohtua. Kohta ei enää satu. Mä luotan siihen vakaasti, niin on aina ennenkin käynyt. On niin paljon muutakin, mistä voi iloita ja olla tyytyväinen. Ainakin ihan kohta..

Kauheasti en ole jaksanut lukea edes teidän juttujanne, saatika kommentoida. Pahoittelut siitä. Kyllä täältä noustaan. Huomenna, vapaalla kun olen, ilmoittauduin kolmen tunnin ilmaiskurssille. Saas nähdä. Mutta ihan mitä vaan, joka on toimintaa ja mahdollisesti poistaa (turhia) ajatuksia!

Eiks ni! 

Ja kiitos kyselyistä <3