keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Hyvää ja Pahaa

Edelleen mä olen sitä mieltä, että tämä elämä on kummallinen paikka. Vai minäkö se oon se kummallinen?
Miten samassa elämässä, ihan jo saman tunnin aikana voi asiat ja fiilikset olla niin toisistaan eriäviä ja tuoda niin erilaisia oloja pieneen (oikeasti suureen) ihmiseen?

Ensin otetaan tietenkin ne hyvät jutut. Siitä mä olen onnellinen, että osaan olla onnellinen. Kaikesta siitä, mitä mulla on: mun muksuista, jotka oikeasti haluaa olla mun kanssa, hömpöttää ja pitää yhteyttä. Että niillä on maailmankuva realistinen, ne tietää, ettei esim raha kasva puussa. Niille merkkaa pienet asiat ja parikymmentä senttiä. Olen onnellinen myös siitä, että mulla on ihana koti, täällä on meidän näköistä. Ja jollakin sairaalla tavalla mä olen ylpeä siitä, että voin sanoia, ettei mitään ole hankittu isolla rahalla, vaan kaikki on ostettu kirppareilta, saatu tai kaivettu vintiltä. Silti meillä on kaunista, eikä kukaan tiedä/huomaa, ellen kerro. Mulla on ystäviä, perhettä ja rakkaus. Mä rakastan joulunalusaikaa, ihailen jouluvaloja ja sitä joulun odotusta.


Samaan aikaan mä olen kireä kuin viulunkieli. Töissä asiat vaan pahenee, ihmisiä tippuu sairaslomalle ja paine kasvaa. Kiire on, ei toivoakaan, että voisit mitään omia asia-puheluita soittaa tahi surffaillanetissä/kirjoittaa blogia tms. Aina ei pääse edes pissalle. Tuntuu, ettei ihmisellä ole mitää väliä. On vaan pakko jaksaa. Niin kauan kuin jaksaa, saas nähdä. Kovaa peliä. Ja aikanaan tulee kalliiksi yhteiskunnalle.

Raha-asiat on ne, jotka mut vielä kaataa. Erään ihmettelyn ja vähättelyn johdosta mä ajattelin olla avoin ja kertoa. Suomalaisethan ei raha-asioistaan juuri puhu, mutta mä puhun nyt. Mitä sillä on väliä?! Mä saan kuussa käteen 1500€. Olen töissä viikonlopuista useimmat, sekä lähes kaikki juhlapyhät. Mulla on kaikki ikälisät sekä kokemuslisät. Olen käynyt ammattiani varten koulua 5 vuotta. Olen siis urani huipulla, eikä tuon kummempaa ole odotettavissa. Tekisitkö tuolla rahalla itse töitä? Pilaisitko perheeltäsi joulun, uudenvuoden ja pääsiäisen olemalla töissä? Tässä vaiheessa vuotta mä en edes tiedä, miten jouluna olen töissä, joten mitään ei voi suunnitella. En minä, ei lapset, niiden puolisot, lasten isä uusine perheineen ja uuden puolison lapset..kun kaikki riippuu kaikesta. 
No joo, huomannette, että mä olen kaikkeen töihin liittyvään nyt aika kypsä ja erittäin nega. 
Mutta siitä rahasta mun piti puhua.Saan siis 1500 palkkaa, sekä 200 elatusmaksua. Maksan vuokraa 650, lainaa 250, bensoihin menee 300. Pakolliset vakuutukset, puhelin, netti vie noin 150 kuussa. Sairaalaan on viimeisen 3kk: aikana mennyt 65,- kuussa. Jäljelle jää alle 300€, josta ostetaan kahdelle ruuat, lukion ja amiksen kirjat. Onko ihme, etten juuri käy kampaajalla tai hae itselleni uutta tarjouspuseroa/meikkejä/karkkia. Onko ihme, etten lähde kaverin kanssa "vain kahville", "piipahda Tallinnassa" tai tilaa kuukausittaista kivaa meikkiyllätyslaatikkoa, käy teatterissa tai osta viinipulloa vapaapäivän kunniaksi. Lähinnä pelkään koko ajan, että joku sairastuu, pesukone hajoaa tai muuta. Viime kuussa autoa oli pakko korjata 260 euron edestä, sen sain lainattua. Mutta nyt kun maksan sitä takaisin 50,- kuussa, menee talous taas entistä enemmän kuralle ja maksu kestää 5 kk. Jonka aikana ei saisi tulla mitään uutta..... Ymmärtänet, ettei tässä ihan helpolla päästä ja jokainen ostos on samalla huoli.
En tarkoita tällä mitään säälin keruuta tai tai että pyytäisin keltään mitään. En. Enkä edes halua. Mä pärjään kyllä vaikka hapaat irvessä. Vuoden, jolloin elarit loppuu. Sitten en enää tiedä.

Mutta niin. Vaikka tämä päivittäinen ikee on koko ajan mielen päällä ahdistuksena ja pelkona ja liki kauhuna, niin mä olen oppinut unohtamaan. Jollakin tapaa elämään hetkessä. Silloin kun se ihana onnen tunne valtaa, oli sen syy sitten jonkun ihanat jouluvalot tai  mulle maksettu konsertti (viikonloppuna)  tai lapset ympärillä, niin osaan sen hetken käyttää hyvin ja olla onnellinen. Ilman tätä taitoa ei jaksaisi.
Olen onnellinen myös siitä, että Nuorimmainenkin oppii tässä samalla. Ei se kysele kymppiä turhaan ja lukion ja amiksen lisäksi tekee vähän iltatöitä saadakseen rahaa. Ei tämä sillekään helppoa ole, mutta koetan ajatella, että se oppii ihan eri tavalla kuin moni muu nuori, jolle kaikki vaan annetaan. Nyt jo huomaa, miten osaa arvostaa asioita.
Paras paikka piiloutua omalta elämältä on rakkaan luona. Täällä. Poissa kotoa ja töistä vapaalla onnistuu siellä unohtamaan kaiken. Siellä jos missä tällähetkellä koen huikaisevia onnellisuuden tunteita. Monestakin eri syystä.
Tosin, matka sinne maksaa.

Silti, kyllä mä olen onnellinen. Niinkuin aiemminkin jo mainitsin. Vaikkakin uusi diagnoosi, Tarlovin kysta, aiheuttaa lisävaivaa, särkyä ja huolta.  Klik, klik, klik . Yritän olla ajttelematta, maalamaatta piruja. Mutta oireilee jo. 

Mutta olen mä silti onnellinen. 

Tätä kehäähän tämä kiertää, niinkuin aloituksessa jo ihmettelin :-D

16 kommenttia:

  1. Ainakin toi sun blogin nimi on enemmän kuin osuva...

    Toivottavasti elämä kuitenkin malttais kohdella sua hyvin ja joulunaikakin olis mukava <3 Noi työjutut on kyllä persiistä ja kuinka paljon paskaa voikaan joutua sietään pienellä palkalla. Mutta kun vaihtoehtoja ei aina oo...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, aallokossa on tosiaankin seilattu viimeiset 7 vuotta. Mutta onneksi siellä on niitä tyveniäkin ollut.
      Tuo on totta, vaihtoehtoja kun vaan ei aina ole. Ja koitettu olis, jos niitä olis. Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja tietyille asioille sä et vaan voi yhtään mitään. Asioihin turtuu ja oppii sietämään. Välillä sit tulee the Purkaus, niinkuin nyt.

      Poista
  2. Elämä ei tosiaankaan ole reilua. Voin vain kuvitella, että oot ehkä ”jokusen kerran” suunnitellut alan vaihtoa... Ja varmasti olisit jo lähtenyt, jos se olisi noin vain yksinkertaista tai mahdollista.

    Sitä jaksan aina ihmetellä, miten jotkut kokevat oikeudekseen toisen vähättelyn. Kumman usein myös pidetään jotenkin tyhmänä, jos elämä on vaikeaa. Kun asiahan on täysin päinvastoin - vaikeuksien keskeltä löytyvät ne terävimmät, sitkeimmät ja henkisesti vahvimmat. Kun on pakko olla kaikessa luova ja keksiä keinot, joilla oikeasti selviytyy seuraavaan päivään. Ja vieläpä iloitsee siinä sivussa kaikesta mistä voi.

    ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru tästä. Oot niin oikeassa ja tiedät mistä puhut.
      Mä oon ajatellut että vähättelijät ja muut ei vaan yksinkertaisesti tiedä, mistä ne puhuu, eivät ole kokeneet. Vaikkakin saisi silti edes koettaa käyttää päätään :) Mutta joo, moneen junaan meitä löytyy. Tsemppiä sinne!

      Poista
  3. Aika sama tilanne on täällä - ja samalla tavalla taannoin avauduin vaikkei suomalaisten toisaankaan ole tapana. Turvaverkko on niin ohut, siitä voi pudota läpi kuka tahansa, syynä voi olla sairaus, tai jokin muu itsestä riippumaton syy. Sitten vaan ihmetellään, kun rahaa ei kerta kaikkiaan ole.

    Voimia sinne, rakas ystävä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Oot ajatuksissa kyllä, useinkin!

      Poista
  4. No johan se nyt myrkyn lykkäs sulle kaiken muun kruunuksi! Miten voi olla, että yhdelle ihmiselle kasaantuu niin paljon kaikkee?! Ihan väärin.
    Se unohtaminen on kyllä ainoa konsti. Aktiivinen unohtaminen. En tiedä kuinka paljon se kipeenä onnistuu...

    Lämpimiä ajatuksia sulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Aktiivinen unohtaminen on just se juttu ja sen ravistelu pois, kun mieleen tulee. Vaikeaa, mutta onnistuu kun oppii. Niinkuin tiedät :)
      Kipukin on tavallaan sellainen, koko ajan se on (ainakin taustalla) ja sen tuntee, rippuen siitä mitä tasoa se milloinkin on. Koskaan se ei ole täysin pois. Mutta tietyllä tapaa siihenkin oppii, kun sen kanssa on vaan pakko elää. ja yrittää esim nukkua ja hoitaa työt. Eri asia on sitten se, kun on oikeasti tuskainen, silloin sitä antaa itselleen luvan olla kipeä ja voivotella. En tiedä tajuaako tästä yhtään mitään, mutta näin mä sen koen.. Olis ihanaa, jos olisi vaikka päivän niin, ettei mihinkään koskisi. Kiitos ajatuksista, heilutan taas kun ohi meen <3

      Poista
  5. Niinpä.
    Tämän päivän maailmassa ainoa asia millä on merkitystä (henkiin jäämisen kannalta) on raha. Kaikki on hinnoiteltu, ruoasta sairauksiin ja niin eespäin.
    Eikä maailma tunnu yhtään oikeudenmukaiselta sillä mitä enemmän sä yrität, sen enemmän elämä vastustaa ja rahaa palaa taas, monin verroin enemmän.

    En tiedä mitä sanoisin. Mä toivon ettet sä polta ittees loppuun. Helppo tietty sanoa mutta pers'aukinen ihminen on voimaton - muuten sulla ei olisi hätää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Itseäkin usein harmittaa se, että tällaisessa tilanteessa sitä laskee rahassa kaiken. Kun mietit, käynkö mummolassa, lasket samalla, paljonko sinne bensa maksaa. Kun mietit, uuden sairaala-ajan kanssa, että sinne menee taas 33 euroa. Ihan joka hemmetin asia maksaa!! Sitä on keskituloisenkin jo vaikea ymmärtää. Välillä naurattaa, kun kuulee lauseen "kun ei mulla oo nyt oikein varaa" ja sitten perään, no, antaa mennä, tää on niin ihana". Eli sitä rahaa oli. Ymmärrän sen, että konkreettisesesti sitä rahaa tilillä oli, ja se oli ehkä varattu ensi viikon ruokaan jne jne. Vaan kun ollaan tilanteessa, että tili on tyhjä, eikä sitä rahaa OIKEASTI ole, edes siihen ruokaan. Jossain sanoinkin, että ymmärrän hyvin, että joku päätyy varastamaan. (jos tarpeeseen sitä tekee)
      Kuule Paimen, porskutellaan me vaan eteenpäin siten kun pystytään ja koetetaan pitää pää pinnalla <3

      Poista
  6. Mun on pakko sanoa, että sulla ihana Helmi on jotain mitä muilla ei ole. Sulla on asenne, sä näet hyvää elämässäsi, sä näet ne aidon oikeat onnen lähteet vaikka raha tietty tuo onnea. Sitä taitoa moni varmasti kadehtii. Olen varma siitä.

    Mä niin toivon, että elämä tuo sulle hyviä ihania onnellisia hetkiä...monessa eri muodossa. Sä jos kuka, olet sen ansainnut. <3 Oot huikea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru, oot ihana. Mä uskon, että tuo taito vaan tulee vastoinkäymisten kautta. Koska on pakko. Ehkä siinä kohtaa sitä tajuaa, että on osastolla hyvin pian jollei itse opettele näkemään asioita toisin. Ja osaan kyllä olla onnellinen siitä, että näen nykyään kaiken hyvän. Taas, koska on pakko.
      Vakaasti mä uskon siihen, että jotain suurta vielä tapahtuu ja tämä paska loppuu. Ja sit voin auttaa muitakin samassa tilanteessa olevia.
      Siihen saakka sinnitellään kökköpäivinä ja ollaan onnellisia niinä parempina.
      Tiedätkö, ite näät paljon hyvää myös, oot valoisa ja ihana. Muista se!!

      Poista
  7. Mä ihailen sua siitä, että osaat nähdä arvokkaat asiat ja näet niiden todellisen arvon. Se on rikkautta jos mikä <3

    Mutta toi työtilanne ja kaikki :( Voi himputti, että toivon sulle sen suhteen jotain vähemmän raskasta. Ja kyllä työstä pitäisi oikeasti saada järkevä elanto! Kuitenkin sun tekemä työ on hiton arvokasta! Voi kun nyt olisi se taikasauva... <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taikasauva olisi kiva :)
      Kyllähän sitä manaa useinkin, että esim mun poikani, joka tekee työtä johon ei ole opiskellut yhtään (koulutus muulla alalla) saa oikeasti kahdessa viikossa sen, mitä minä kuukaudessa. Reilua, vai mitä? Mutta äitinä oon silti onnellinen, että hällä ei ole niin tiukkaa! Mietin vaan näitä nais- ja mies-aloja, joissa todellakin on kuilu välissä. Mutta toisaalta ihan turha sitäkään miettiä, näin vaan on, enkä minä sille mitään voi.
      Kiitos Tuula, kivaa torstaita sulle! <3

      Poista
  8. Olet oikeassa siinä, ettei ahdistavaa taloustilannetta ymmärrä kuin ne, jotka ovat siellä, käyneet siellä tai joilla on jonkun läheisen kokemuksen tai vaikka työn takia käsitystä. Sama tilanne on varmasi myös sairastamisessa ja toisen kivun tunnistamisessa. Tai minkälaisen muun arvostelun kanssa. Jos elää aivan erilaista elämäntilannetta, niin on vaikeaa asettautua toisen asemaan. Jos on lapseton, ei näe millaista elämä on lasten kanssa. Jos tienaa riittävästi tai paljon, ei oikeasti ymmärrä miltä rahattomuus tuntuu. Jos omassa maassa on rauhallista, niin ei voi ymmärtää miltä tuntuu elää maassa jossa soditaan ja pelko kuolemasta ja ulos menemisestä on todellinen.

    Ja vaikka tämänkin ymmärtää, niin riepoo nämä asiat kuitenkin. En minäkään ymmärrä miksi tärkeistä töistä ei makseta kunnon palkkaa tai miksi toisissa työpaikoissa ihmisistä vedetään ihmiset kuiviin ja sahataan omaa jalkaa poikki. Tai miten jotkut k...päät saa touhuta täällä mistään muusta kuin itsestään piittaamatta.

    Ja toisaalta, meistä kukaan ei tiedä miten naapuri kokee oman elämänsä. Jos sillä onkin jokin asia hyvin, niin jokin toinen asia voi olla huonosti. Jos se on terve kuin pukki, niin se voi olla kuitenkin totaalisen yksinäinen.

    Näistä asioista huolimatta ja ehkä juuri tällaisten asioiden vuoksi on tärkeää, että me osataan nähdä ne asiat, jotka itsellä on hyvin.

    Meni nyt vähän paatokseksi, mutta rakkaudella kuitenkin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paatosta tai ei, niin tottahan sinä puhut.

      Poista

Ilahdun jokaisesta, pienestäkin, kommentista.. Kiitos ja Pus!