maanantai 18. kesäkuuta 2018

KesäElli

KesäElämä vie mukanaan.  Tulee puuhattua kaikenlaista kivaa. Ulkoa ei malttaisi tulla sisälle ollenkaan. Mikä kesäsää  meillä onkaan ollut! Monta pikkuprojektia jo tehty, ja osa kesken. Uudet siintelee jo mielessä :)


Vietän aikaa hetken paikassa, jossa netti toimii hyvin huonosti tai ei ollenkaan. Jää aikaa kaikelle muulle; metsäkävelyille, auringonlaskuille,  kukkakimpuille, hortoilulle. Ihmisille ja ajatuksille. Asioille, joista en edes vielä tiedä.  Ihan parasta.


Kesäkuu on vasta reilussa puolessa ja se on nyt jo ollut mulle ihan täysin Elämän Kesä! En ole osannut tai voinut/saanut mahdollisuutta nauttia ja Elää vuosiin, niin kuin nyt. Ja aion jatkaa täysillä! Ihan kuin olisin Onnellinen ;)
Toivotan teille kaikille ihanaa kesää ja mukavaa juhannusta!
Palataan taas, kun aikaa on tovi kulunut..


Nauttikaa tekin, niillä spekseillä mitä on annettu! 
On ollut myös aihetta juhlaan, kerron tarkemmin tästä(kin) vähän myöhemmin lisää. 




Ihanaa kesää ihmiset!! ♡♡

perjantai 8. kesäkuuta 2018

Wannabe-viherpiipertäjä


Sellainen mä olen ollut aina. Kaikki luonnon antimet ja muu sellainen on kiinnostanut kovasti. Lopputyönä sata vuotta sitten aikanaan tein aiheesta Elävä Ravinto. Hirveän mielenkiintoista ja kivaa!
Silti musta ei koskaan olisi kasvissyöjäksi, eikä varsinkaan vegaaniksi. Kyseisten asioiden kanssa on kiva pelata silloin tällöin ja toviksi se taas unohtuu, nostaen päänsä taas muutaman kuukauden päästä. Näin keväällä/alkukesällä tämä hörhöily tuntuu luonnollisesti olevan aina huipussaan :) Vaan on kai tämä nyt parempi kuin ei mitään. Niin päälle kuin kropallekin.

Tätä olen selaillut nyt kovasti. Kirjasta tutkiminen on niin paljon kivempaa kuin netistä.


Voikukan nuput pannulla

Miten sen nyt kauniisti sanoisi.. Nämä on kauniita lautasella ja ulkonäkö onkin parempi kuin maku. Menisi luultavasti jonkun seassa mutta näin pelkältään syötynä oli aika voikukkamaista, karvasta. Mahdollisimman pieni nuppu on vähiten karvas. Runsas c-vitamiinipitoisuus.
Lehtiä voi myös käyttää, mutta muista; mitä loivemmat ovat lehden "rimpsut", sitä miedompia ovat maultaan. Terävät ja risareunaiset  ovat kitkeriä. Luonnollisesti nuoret kasvit ovat parhaita niin maultaan kuin ravintoarvoltaankin.



Nokkosia olen myös kuivannut. Mitä pienempi nokkonen, sen maukkaampi ja vitskupitoisempi. Isoja vihtoja sitä olen kerännyt ja voi miten pieneen se menee kuivuessaan. Mutta parempi kuin ei mitään.  Hyvä huonoverisen tuote.

Nautin kovasti tiedon keräämisestä ja pihalla näiden kanssa puljaamisesta. Tulee liikuttuakin kuin itsestään! Kivaa on myös näiden kuivaaminen ja se kaikki mitä siihen kuuluu. 
Pakko myöntää, olen hurahtanut, taas tänäkin vuonna! Ehkä enemmän kuin koskaan!
Täysin noviisina tässä mennään, mutta tieto ja kokemukset kasvavat koko ajan!
Ja vielä; täysin ilmaista vitamiinia! 

Googlaamalla näistä saa hurjasti tietoa, vinkkejä ja ohjeita.


Vihanneskrassi. Kiva kasvatettava sisällä ja ulkona. Itää vaikka talouspaperilla päällä. Ihana saksia suoraa vaikka leivälle.

maanantai 4. kesäkuuta 2018

Kynsivä hortoilija



Tuo typerä sairaus on päättänyt tänä keväänä iskeä myös kynsiin. Ensimmäistä kertaa. Kuvan kynnet ovat vielä aika hyvät, tuosta ne lisää kellastuvat ja näyttävät ketjupolttajan kynsiltä. Ällöttävä yhtälö ihmisellä, joka työnsä vuoksi ei voi käyttää kynsilakkaa.  Nyt saikulla tosin ei ole sitäkään murhetta! 
Olin iloinen, että olin säästänyt joululahjaksi saamaani lahjakorttia, jolla kävin laitattamassa itselleni kestolakan. Kelpaa taas muutaman viikon ihailla. So happy! Lahjakortista  jäi vähän ylikin ja ylipuhuin itseni hommaamaan lopulla silmänympärysvoiteen. Kohta oon varmaan ihan ry-py-tön!  
Eipä sillä, en ole kyllä ryppyjentutkiskelijatyyppiä, ne tulee jos tulee. 

Viime päivinä olen hortoillut urakalla. Mutta  Siitä lisää sitten ensi kerralla..

maanantai 28. toukokuuta 2018

Rakkaus ja aurinko on ilmaista!

Viime viikon mä pyörittelin erityisesti yhtä ajatusta päässäni. Tämä kaikki tapahtui tullessa ja mennessä ja arkea elellessä. Huomasin kuitenkin, miten se painoi mun mieltäni ja koetin käsitellä sitä monelta kantilta.
Samoja ajatuksia mulla on ollut jo muutamia kertoja aiemmin, mutta olen sivuuttanut ne ajatellen että olen vaan tyhmä, heikko ja kateellinen. 
Oli taas vanhan tutun naisjoukon tapaamisen aika. Naisjoukon, joka on pitänyt yhtä jo vuosia ja kaikenlaista on yhdessä näetty, koettu ja eletty vuorollaan. Syntymiä, eroja, onnellisia hetkiä, sairauksia, tempauksia ja murheita. Silti yhä useammin mun päähäni on hiipinut ajatus, etten jollakin tapaa kuulu enää joukkoon. Olo on toisinaan ollut vähän yksinäinen joukon keskellä. Tämä kaikki vain omassa päässäni, enkä siitä koskaan ole ääneen puhunut. Samat ajatukset valtasivat pään taas, kun tapaamiseen oli aikaa muutamia päiviä. Mietin poisjääntiä jollakin syyllä, ajattelin pääseväni helpommalla (ja halvemmalla). Toisaalta taas teki mieli mennä, tietysti, ovahan he kuitenkin ihania ja rakkaita. Aloin miettiä, mikä tuon kurjan oloni tekee ja mitä sille voisin tehdä. Miten saisin käännettyä omat ajatukseni positiiviselle puolelle. Ja ovatko ajatukseni edes järkeviä.
Tulin siihen tulokseen, että me kaikki elämme niin totaalisen erilaista elämää. Tunnen itseni ihan luuseriksi, kun puhutaan lomamatkoista, "viikonloppupiipahduksista kaupunkilomalle", uusista viineistä, tulevista joulusuunnitelmista kaukana poissa, omista (minun silmääni) hulppeista synttäreistä, lasten ajokortteista, ekasta autosta, uusista resepteistä, parisuhteen parantamisen hotelliöistä, talon maalauksesta, tulevista kesäsuunnitelmista, vaatteista, meikeistä, lasten valmistumisjuhlista tai -lahjoista. Elämästä. Mistä nyt ikinä naislauma hölöttääkään. 
Arvatkaa, mikä meitä erottaa? Raha. Kun noista asioista juttu polveilee, mä olen hiljaa. Mä en oikein voi sanoa mihinkään mitään, koska mitään tuollaista ei ole. Toki mä kerron omasta elämästäni, mutta sillätavalla yleisesti. Kerron, että sairausloman myötä tulot on tippuneet ja elellään aika tiukalla-tyyliin. En mä halua silti konkretisoida, miten oikeasti mietin, miten selvitä kaksi viikkoa kahdella kympillä, tai että syön kaksi kertaa päivässä puuroa ja mustikoita, koska niitä on kotona, eikä tarvitse ostaa. Mä en halua kerjätä sääliä tai muuta. En mä kerro, että etsin kaupasta halvinta mahdollista, mitä viedä näihin nyyttäreihin. Mietin sitäkin, että koskakohan aletaan ajatella (vai aletaanko) että "me tuodaan nyyttäreihin varhaisperunoita ja mansikoita ja kuohuvaa ja Helmi tuo popcornia"-tyyliin. Ja itselleen kaksi Rainbowsiideriä (tiedän, tässä kohtaa hirveää tuhlausta itseltäni, mutta...)
Älkää ymmärtäkö väärin. En halua olla rikas. Rakastan enemmän vanhaa puutaloa kuin hulppeaa kivitaloa vierasmökkeineen, paljuineen, suihkulähteineen ja mun kämppää isompine kesäkeittiöineen. En edes haluaisi sellaista. Nautin hirveästi niistä hetkistä kun nauraa räkätetään jollekin. Silti, mä koen itseni kovin vieraaksi ja vähän oudoksi olioksi "normaali-ihmisten" joukossa. 
Kuitenkin, kaikilla meillä on ne omat murheemme, eikä niitä puutu heiltäkään. Murhetta lapsista, vakavaa (nyt jo parannettua) sairautta, kamalaa anoppia jne jne. Raha ei todellakaan korjaa kaikkea.  Mulla on huono omatunto ajatuksistani, koska nuo kaikki ovat ystäviäni. Ja kyllä kai tietynlainen kateuskin on olemassa. Kai saa olla vähän kateellinen, jos on onnistunut hoitamaan elämänsä niin, ettei tarvitse koko ajan surra? Sitä ei varmaan osaa tavallinen ihminen edes ajatella, mihin kaikkeen raha vaikuttaa. Vuoden päästä olevia ylppäreitä en uskalla edes ajatella, siirrän ajatuksen vain syrjään. Mutta kyllä se ahdistus on koko ajan mukana. Kaikesta.
Nöyryytys on ehkä sana, jota mä tunnen. Miten kieltäydyt sukulaisen juhlista tekosyyllä, koska oikeasti sulla ei ole viedä lahjaa. Kuinka et ole kokeillut lupaamaasi reseptiä, koska et voi hakea aineita kaupasta. Kieltäydyt kahvittelukutsusta, koska paikalle pitää mennä autolla, ja bensaa pitää säästää. Miten kerrot lääkärille että viikon ajalta on joku lääke ottamatta, koska ei ole ollut, millä ostaa. Tai miten otat jonkun lääkkeen vain joka toinen päivä, koska silloin ne kestää pidempään. Tuo kaikki nöyryyttää!
Mua kiinnostaisi kuulla, mitä sinä ihan tavallisena ihmisenä ajattelet. Miten sinä ajattelisit minut omassa naisjoukossasi? Ovatko nämä ajatukset vain minun päässäni, vai katsoisitko sinä, mitä tuon nyyttäreihin tai huomaisitko ylipäätään mitään aiheesta? 
Olenkohan mä vain vähän hullu ajatuksineni?


Ja hei, tämä on vain purkautumisväylä, älä ahdistu, älä sääli aläkä sure. Ja jos kyllästyt ainaiseen rutinaan, älä lue.
Myös kaikki yhteiskunnan apu on tiedossa ja haussa, osaan kyllä. Kaikki ei vain aina ole niin simppeliä.

keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Kaikki voitava on nyt tehty

Kyllä vaan kuulkaas! Byrokratiamyllytys ja papereiden hankkiminen sieltä sun täältä ja vähän tuoltakin, on suoritettu. On lykitty menemään anomuksia, hakemuksia ja pyyntöjä ja suurinpiirtein aneluja. Vielä, kun jaksaisi ja malttaisi odottaa päätöksiä. Ja niitä ihan taatusti tulevia lisäselvityspyyntöjä.
Nyt ei voi kuin odottaa. Osaan saattaa tulla vastaus viikon päästä ja osaan luvataan vastaus juhannukseen mennessä. Siellä koneisto raksuttaa ja käytännössähän siellä päätetään, mihin suuntaan tulevaisuus mua vie. Aika pelottavaa, varsinkin jos sattuu, että putoan kaikkien verkkojen läpi. Koitan kuitenkin olla surematta sitä nyt. 
Netistä löysin omaehtoisen ilmaisen "koulutuksen", jossa oppilaitos tarjoaa kolme iltaa vinkkejä ja käytännön tietoa uudelleenopiskelusta, monista mahdollisuuksista ja käytännön asioista asiaan liittyen. Kerta takana ja olipahan kiva ilta! Hurjan mukava tyyppi, täynnä tietoa ja intoa. Ilta oli niin antoisa, etteivät osallistujat meinanneet malttaa lähteä kotiin ollenkaan. Meidän onneksemme meitä ei ole montaa ja saamme aika yksilöllistäkin tietoa. Ehkä tämäkin poikii jotain?

Mä olen niin rakastanut tätä toukokuuta. On niin ihanaa nauttia lämmöstä ja kesästä! Siitäkin huolimatta, että kämppä on iltaisin sauna ja nivelten olo ei tykkää lämmöstä, mä koetan nauttia ihan täysillä. Kesä <3 Kesällä ihmisiltä kuoriutuu joku naamio, ne alkaa hymyillä ja puhua. Tapahtumia -ilmaisiakin- on joka lähtöön ja pihalla voi puuhata vaikka mitä. Vaikka mitä on jo nähty ja lisää tulee. Mieluusti soisin kesän ja talven vaihtavan pituudeltaan paikkaansa. Mihin anomuksen voisi lähettää? Tuutko mukaan anomaan? 

Entistä selvemmin huomaan ajan kuluessa, miten kaksi erilaista "asuinpaikkaa" mulla on. On talo, jossa ikkunasta katsoessani katson toista rivitaloa. Jossa seinien läpi kuulee, kun molempien puolien naapurit käy pissalla, pesee pyykkiä tai riitelee. Jossa pitää aina lähteä johonkin, jos haluaa ulos. Toki takapihan pläntillä voi istuksia, mutta samalla on kaikkien katseiden alla ja itse näkee kaiken pihassa tapahtuvan actionin. Ei sillä, etteikö se välillä olisi viihdyttävää :-D Varsinkin spiidomies hymyilyttä usein. (Ääneen en uskalla nauraa.)  Täällä ovat kuitenkin mun omat tavarat, karvaiset vauvat ja Nuorimmainen. Vähän me vielä tarvitaan toisiamme.. Lähellä muitakin rakkaita. Tykkään tästäkin, kyllä tämä ihan koti on. 
Silti, se toinen paikkakin on ihana. Ikkunasta katsoessa voin nähdä mitä upeimpia auringonlaskuja, eläinten liikehdintää pellolla. Tarvitsee vain mennä rappusille ja näen superkauniin maalaismiljöön, kuulen linnun laulua, tunnen tuulen huminaa. Haistan metsän, näen kukkia. Näen omin pikku kätösin puuhattuja juttuja (ja saakelisti yösärjettyjä, kun en malta lopettaa tai olla tekemättä)  ja miljoona uutta projektia. Pää pursuaa suunnitelmia ja olo on täällä onnellinen. Yhtään ei taaskaan voi vähätellä talon henkeä ja sen näkymätöntä asukasta. Saati miestä, joka siellä asuu. Talvella on pirun pimeää ja lumista, mutta toisaalta taas puista lähtevä lämpö ja tuli.. <3
Tämäkin systeemi selviää johonkin suuntaan joskus, aikanaan. 


Kun nyt jostain taikoisin rahaa laskuihin ja ruokaan, olisi kaikki miltei liian täydellistä. Pitää vaan malttaa odottaa.

tiistai 15. toukokuuta 2018

Tie ON ylöspäin

On se kyllä kumma, miten paljon kaikkea niin erilaista elämässä on yhtä aikaa. On täydellisiä onnen hetkiä, hurjan hauskaa, lämmintä oloa, pelkoa, ihmettelyä ja sitten niitä totaalisia epätoivon hetkiä. Niinkuin nyt, tänään. Ja mikäs se muukaan taas on, kuin tilipäivä. Joka julmettu kuu sitä odottaa kuin kuuta nousevaa ja joka kerta se on yhtä epätoivoa. Tänään erityisesti.
Sairausloma tekee tehtävänsä talouteen, joka muutenkin on kuralla. Vaikka ennakoinkin asiaa, ei asioita pysty tekemään, ennenkuin kyseinen päivä on käsillä ja tarkat faktat tiedossa. 
Käytännössä sain siis 1000 euroa tilille. Maksan siitä 630 vuokraa ja 200 lainaa. Mulle jää siis 170€ kuukauden ruokaan, bensaan ja laskuihin. Ja siihen "kaikkeen muuhun". On toukokuu, olisi valmistujaisia ja sen sellaisia. Jätän menemättä, ei ilman lahjaa vaan yksinkertaisesti kehtaa. 
Toki näpyttelen toimeentulotukihakemukset sun muut, mutta niistä ei taida ainakaan kuukauteen mitään edes kuulua. Sen lisäksi, niiden kymmenien papereiden, mitä sinne tarvitsee jossakin tulostaa, maksaa. Se, että laskut erääntyy, maksaa. Toki osan voi siirtää. Hengittäminen ei vissiin vielä maksa, koetan siis runsaasti sitä. 
Pulassa ollaan. Kaksi päivää mä olen nyt käyttänyt tonkiessani vaatekaappia ja kuvatessa niitä myyntiin. Jo 60,- olen saanut myytyä. Se vaan ei riitä ja myytävää ei enempää ole. 
Näpyttelin myös anomuksen lainan tauottamisesta, mutta se ei ehdi enää tälle kuulle. 
Ahistaa ihan perkeleesti, mutta kai tää tästä taas jotenkin lutviutuu. Ja miten iso riemu se on, kun totaalipulassa saat myytyä jonkun ryysyn vitosella. Sitä iloa ei muuten moni koe, jonka vitosesta saa :-D 
Leikittelin ajatuksella, että laittaisin Faceen keräyksen, jossa jokainen antaisi mulle euron. Kauankohan menisi, kun joku susannakoski laittaisi mut rautoihin, vankilaan ja sähkötuoliin.  ;)
Kansanedustaja Susanna Koski ei tästä elämästä tiedä mitään. Surullista. Lähinnä säälin tuota naista. Tosin, on näitä ihmisiä paljon.

Lääkärissä kävin eilen. Asiat etenee ja nyt on mahdollisuus laittaa anomus eläkevakuutusyhtiölle. Odotanpa jännittyneenä, mitä sieltä sanotaan! Koetan psyykata itseäni, että yleisellä tasolla sieltä kuuluu tulevan aina "huonoja" päätöksiä, mutta... Jospa mun kohdalla tulisi kiva?! Taas on kuitenkin nytkähdetty byrokratian rattaissa hippunen eteenpäin. Sitten vaan odotellaan, mikä mun tulevaisuus on. Positiivista!

Viikonloppuna ihailtiin julmetun upeaa auringonlaskua veden äärellä. Linnut lauloi ja kaulushaikara kumisi. Upea ääni moisella ja jotenkin taianomainen tilanne. Wau!

Äitienpäivä oli parhautta. Nyyttäriherkkuja ja omaa umpihullua sakkia. Sain lapsilta maailman ihanimman elämyslahjan. Niin yllärin, että itku pääsi. Rakkaalta maailman kauneimmat ruusut. Huippua!

Sää hellii. Rakastan tätä! Siitäkin huolimatta, että kotona oli eilen illalla 29 sisällä. Valvoin sitten vaan pidempään ja tuulettelin kun tuli viileää. (Haa, ostaiskohan joku ton lämpömittarin!?)
Tänään leivon sämpylöitä, koska on pakko. Saattaa siis olla, että illalla saadaan sisäastetta 30 rikki :-D 
Mutta on ne sämpylät niin hyviä. Ja aurinko piristää.
Ja onhan mulla Kupla.