tiistai 14. marraskuuta 2017

Sees

Juuri tänään olen onnellinen.

Vaikka on paljon asioita, jotka ei ole hyvin, on päälimmäinen olo onni. Tai ehkä se on niin, että kun on onnellinen, jaksaa murtumatta näitä ei niin kivoja asioita. Lääkärissä tuli taas lisää uutta murhetta. Siis sen lisäksi, josta olen täällä aiemmin kirjoittanut. Puhtaita papereita ei tullut, mutta ei nyt ihan akuutti hengenvaarakaan ole. Pitää vain odottaa ja seurata. Tämä on ihan uusi asia, joka löytyi ikäänkuin vahingossa. Selittää kuitenkin asioita jo kahden vuoden takaa. Asian tiimoilta vasta yksi lääkärikäynti takana, enkä muista siitä montaakaan asiaa. "Hankalasti hoidettava" , "hermosärky", "harvinainen" ja "koko jalan hermoratatutkimus" ovat ne asiat, jotka muistan. Nyt odotan vain postia sairaalasta. Ja koetan olla tonkimatta netistä tietoa.
Työpaikalla on erittäin stressaavaa. Henkilökunnan ja johdon ajatukset ei natsaa yhtään. Henkilökunta tekee minkä pystyy ja kykenee, todellakin, mutta mikään ei riitä. Henkilökunta oireilee, mutta kaikesta yrittämisestä on tähän saakka palkkana ollut vain "etujen" huononeminen ja kaiken tiukentaminen sekä epäempaattien, epäystävällinen ja syyllistävä käytös. Pieni räjähdys jo tapahtui, mutta se ei auttanut.  Sanokaa mun sanoneen, että jotain suurta ja ikävää tapahtuu vielä, eikä siihen mene kauaa. Jokatapauksessa, töihin on kurja mennä, sinne meno lähinnä pelottaa, paikan päällä on henkisesti ahdistavaa ja kiusallista. fyysisesti helvettiä. Iltaisin ei jaksa mitään. Kaikki ovat romuna, en yksin minä. Uni ei tule ja kun tulee, näkee painajaisia jotka liittyvät töihin.
Raha-asiat on mitä on, niistä mä en jaksa enää edes puhua. Ne, jotka OIKEASTI tietää, tietää. Muilta tulee kliseitä siitä, kuinka "sieltä ja täältä voi säästää", "vähemmälläkin pärjää". On myös helppo sanoa vatsa täynnä, kivat vaatteet päällä ja kalliista harrastuksesta rentoutuneena, että Ymmärtää. Joo, paskat. Ei ymmärrä.
Silti, mä olen onnellinen. Mulla on oikeasti ihan maailman parhaat lapset. Ne on jo isoja, niillä on oma elämä, mutta silti me ollaan tekemisissä paljon. Ne haluaa aidosti viettää aikaa mun kanssa, ja meillä on kivaa yhdessä. Samoin mun veli perheineen ja äiti. Ollaan kovin sukurakkaita ja se on mulle ja niille huiman tärkeää.
Mulla on koti, josta mä tykkään kovasti. ja mulla on se toinen paikka. Periaatteessa myös työ, josta pidän, ilman näitä uusia lieveilmiöitä.
Tänään mä pääsen parturiin. Ihan parasta. Täysin yllättävältä taholta sain muistamisen ja tiesin heti, mihin sen käyttää. Sen verran pelästytti katsoa peiliin. Kolmen kuukauden tyvikasvu ja ylipitkä vetelä luirutukka ei ole kaunista katsottavaa. Jouduin perumaan kampaajan viime kuussa, koska auto sanoi räks.. Luojan kiitos on veli, joka lainasi loput. Olisi töihin pääsy muuten hieman hankalaa..tai oikeastaan mahdotonta. Mutta siis, tänään pääsen kampaajan hemmotteluun ja näytän taas toivon mukaan ihmiseltä.  Kiitos kuuluu vain ja ainoastaan rakkaalle ihmiselle, joka muisti mua. Eikä edes tiedä, miten ison asian sai aikaan!
Ja sitten vielä tuo mun ihminen. Herkkis, joka on niin lämmin ja ihana, etten voi edes kuvailla. Hämmästyn monesti, miten  toinen tietää jo etukäteen, mitä aion sanoa tai osaa vastata juuri niinkuin mulle "pitää". Tuntuu, että palapelin pari on nyt tässä. Kaikesta aiemmasta oppineena pidän takaporttia koko ajan auki, mutta silti; tuntuu hyvältä. Ihan hirveän hyvältä. Kahdessa paikassa oleminen aiheuttaa omat haasteensa. Rahalliset ja ajalliset. On omat työt, omat lapset ja omat kodit. Silti, päivä kerrallaan asioiden ja elämän touhujen mukaan, mennään. Silti yhdessä nukuttuja öitä tulee enemmän kuin erossa olevia. 

Näin on hyvä. 

maanantai 6. marraskuuta 2017

Haastejutskia

Haasteen nappasin minäkin, pitkin ja poikin tämä on kierrellyt,  mutta ihana Tuula https://omankatonalla.blogspot.fi/?m=1i mut tarttumaan toimeen.

Kamalin ruoka
En pidä sillistä. En sitten niin yhtään! Sienetkään ei uppoa, vaikka sinnikkäästi olen yrittänyt.

Herkkuruoka
Tämä on vaikea. Mun mielestä lähes kaikki ruoka on hyvää! Toki sellainen mättöruoka on herkkua, johtuuko sen harvinaisuudesta? Pizza, tacot,  tortillat, hampurilaiset, nam! Toisaalta, kala on hyvää, moni kasvisruoka on hyvää, puuro on hyvää.... ääk, en mä pysty!

Kahviherkku, jolle sanon kyllä
Kyllähän minusta se syntinen herkkupeppu löytyy! Eipä noita montaa ole, joka ei kelpaa.. Kai se vaan on niin että lähes kaikki makea ja rasvainen uppoaa tähän naiseen.


Kahviherkku, jolle sanon ei
Runebergontorttu jää ottamatta. Myös sacher, jos mitä muuta vain löytyy.

Telkkariohjelma, jota en katso
Suurinta osaa en katso. En seuraa kuin yhtä sarjaa. Usein telkkari on kiinni monta päivää putkeen. Jotenkin en vaan jaksa töllöttää.


Telkkariohjelma, jota katson
Emmerdalea seuraan. Tosin en sitäkään fanaattisesti. Musiikkiohjelmat.

Inhokkisää
Märkä, tuulinen, harmaa, luihin ja ytimiin menevä. Inhoan kylmää ja palelen aina.

Lempparisää
Aurinkoinen +20 tai aurinkoinen -5.

Kamalin musiikki
Techno ja ooppera ei mun korvissani kuulosta millään muotoa hyvältä.

Kamalia aika vuorokaudesta
Varmaankin myöhäinen ilta. Olen iltauninen ja väsyneenä asiat näyttävät usein ylitsepääsemättömiltä ja vaikeilta.

Paras aika vuorokaudesta
Aamupäivä. Silloin olen virkeimmilläni ja saan asioita aikaiseksi.

Tästä menetän hermot
Töissä nykyään monesta asiasta. Tosin ulospäin se ei näy.

Tästä rauhoitun
Maalaismaisema, meren ranta; sen tuoksu, ääni ja sinisyys. Lukeminen silloin kun kirjan maailmaan saa kunnolla uppoutua.

Huonoin mieliala
Liittyy varmaan tuohon "huonoin vuorokauden aika"-kohtaan. Väsyneenä illalla ei jaksaisi enää mitään, tylsät asiat tuntuu ylitsepääsemättömiltä, raskailta ja vaikeilta.

Kodin turhake
Sen muuton jälkeen, jolloin mulle ei jäänyt juuri mitään, ei ole turhakkeita meille pesiytynyt. Olen keskittynyt pikkuhiljaa sen hommaamiseen,  mitä oikeasti tarvitaan.

Paras tavara
Sänky on ihana paikka. Tosin mun nykyinen on kamala ja selkä kipeytyy. Ostoslistalla ensimmäisenä!


Vaatteet, joita en suostu laittamaan päälleni
En tykkää kireistä,  ihonmyötäisistä vaatteista. En käytä mekkoja, olo on kuin norsulla posliinikaupassa tai jotain muuta yhtä ahdistavaa. Rakastan puseroissa raitaa. Tummissa yläosissa en ole kotonani. Farkut ja trikoopaita on mun perusasu.
Inhoan leopardikuviota.

Vaatteet, joissa viihdyn
Farkut ja trikoopaita on mun kestolemppari. Kotona höntsät ja villasukat on parasta ♡

Haju, jota en kestä
Inhoan sairaalan ja hammaslääkärin hajua. Siankusen pelloille levitys käräyttää myös mun nenäkarvat. Anteeksi brutaali ilmaisuni.

Paras tuoksu
Vastaleikatun nurmikon tuoksu, etelässä meren tuoksu, tuoreen pullan tuoksu, vauvan tuoksu, puusaunan tuoksu.
Autokorjaamon tuoksu, bensa ja öljy. Tiedän, on hullua,  mutta..

Kamalin luonteenpiirre ihmisillä
Toisten lyttääminen. Alituiseen minäminäminä-piirre. Jatkuva valittaminen ja aivan kaikesta negatiivisen puolen löytäminen.

Mukavin luonteenpiirre ihmisillä
Empaattinen, lämmin, läsnäoleva ihminen joka tahtoo muille hyvää.

Tämmöstä. Nappaa mukaan jos haluat!

tiistai 24. lokakuuta 2017

Talon henki


Talo. Se talon tunnelma.  Äänet, tuoksut, vanhan talon pienet jutut. Vähän kulahtaneet yksityiskohdat, ikkunasta näkyvä pelto.
Olin unohtanut miten paljon sellaista rakastan ja niistä nautin.
Rivitalossa en ole muistanut näitä edes kaivata ja hyvähän mulla on ja oma koti on aina oma koti♡ Nyt, kun tällaista muuta on mahdollisuus taas fiilistellä, huomaan sen ihanuuden.
Silti, täällä toisaalla, yöllä hiippaillessani vessaan lattialautojen naristessa tai tullessani sisään vanhan talon ominaistuoksuun, on mun sydän vaan niin kotona. Osansa vaikuttaa tietenkin talon omistaja, mutta jos se onni jätetään pois, ja mietitään vain taloa, paikkaa ja tunnelmaa. Puiset lattialankut, vanhat oven lukot, tulipesät ja muu vanha on vaan niin paljon enemmän kuin kliiniset valkoiset betoniseinät, uusi laminaatti ja mekaanisella äänellä huutava ovikello.
Olen onnekas monella tapaa juuri nyt.
Eilisen totaalihirveän työpäivän jälkeen kävelin metsässä hyvässä seurassa, nuokuin umpiväsyneenä ja stressaantuneena teekupin kanssa kainalossa ja sain osakseni vain huolenpitoa.  Nukuin 12 tuntia ja heräsin kainalossa, tässä vanhassa talossa. Kirjoitin jäiseen  autonlasiin teinihömpötyksiä. Kuljin auringonpaisteessa ihaillen kuuraa, nauttien täydellisestä hiljaisuudesta toisen ollessa töissä, juttelin hassun pienen kyläkaupan puotipuksun kanssa saaden loistavaa palvelua ja apua, vaikkei etsimääni tavaraa löytynytkään.
Tänään eilinen kaaos tuntuu unelta. Juuri tällä hetkellä olen ihan ylimaallisen onnellinen.





lauantai 14. lokakuuta 2017

Lauantai

Kirjoitan muutaman sanan vaikka väkisin. Bloggausta ja teidän kuulumisia on ikävä, mutta tietokoneettomuus aiheuttaa haasteita. Kommentointi on onnetonta ja nekin mitä viitsin näpertää, tulevat useimmiten tuplana. Turhauttavaa. Katsotaan, josko joulukuussa saisin hommattua uuden. Tosin ostoslistalla ensimmäisenä on sänky. Kyllä, sänky!
Syksy on ollut kaunis. Upean värikäs. Märkä, juu, mutta silti. Onneksi tuulikaapin patteri on rikki; posottaa täysillä, eli kengät kuivuu loistavasti!
Särkee, valvottaa, työpaikan ilmapiiri on kireä ja stressaava. Yhä räjähdystä odotellessa.. Mitään en asialle voi, on vain jaksettava,  siedettävä ja kestettävä.
Kaikesta tyhmästä huolimatta olen myös onnellinen. Rakastunut. Huolien painaessa saan osakseni ymmärrystä, kannustusta, tasoittavia näkökantoja, unohdusta, tukea, haleja ja hyvänäpitoa. Pyyteetöntä yhdessäoloa, molempien olon ollessa hyvä ja lämmin.
On kai vaan hyväksyttävä, että tunteita ja oloja on molemmista päistä janaa, aina. Itse voi sitten koettaa päättää, kumpaan suuntaan antaa kallistua. Kun ikinä ei tiedä, kauanko on jäljellä. Terveyttä, elämää, työtä, läheisiä, ihan mitä vaan...


tiistai 3. lokakuuta 2017

Avainsanat

On tässä ollut kaikenlaista.
Piti oikein lukea, mitä viimeksi olen kirjoittanut. Siellä näköjään olen ollut menossa treffeille. Ne menivät hyvin. Monta, monta kertaa on nähty sen jälkeen ja huomenna taas. Edetään ja tuntuu hyvältä.  Silti, se takaportti on auki koko ajan. Skeptikkokyynikko minussa haraa, mutta sydän hymyilee. Ehkä nuo kaksi ovat tässä kohtaa ihan hyvä pari. Eteenpäin,  mutta varovasti. Kaiken jälkeen, mulla on lupa olla skeptinen ja kyyninenkin. Se menee ohi kun aikaa kuluu ja tapahtumat ehkä todistavat asioiden voivan mennä myös toisin.
Viime kuuhun osui monta huippukivaa asiaa. Erilaisia asioita ja juttuja ja ihmisiä, joiden kanssa on kivaa ja nautinnollista. Ja mitä paikkoja!  ♡ Kiitos universumille syyskuusta! ♡ Rakastin sitä! ♡
Toki väliin mahtui sitä tylsääkin, mm. edellisessä mainittu näytteidenottojuttu. Sen piti olla "tavallinen" homma, mutta muuttuiki n sitten paikan päällä suuremmaksi. En mä tarkemmin valota, mutta synnytykseen verrattava tapahtuma, näytteitä kolmesta eri kohdasta ja hoitaja vahtimassa, etten pökrää. Lattia kuin teurastuksen jäljiltä. En suosittele! Mutta mä selvisin. Vielä kun saatais puhtaat paperit niin olis varsin jees! Sitä joutuu vielä odottelemaan..
Töissä on stressaavaa. Todella stressaavaa.  Kaikkea vedetään niin äärimmilleen,  että kohta tapahtuu räjähdys. Pieniä poksahduksia on ollut jo näkyvissä, sairaslomat lisääntyy ja kaikki ovat vuorollaan tai yhtäaikaa kireitä kuin viulunkielet. Tuntuu, ettei ihmisten voimia, jaksamista ja sietokykyä muetitä enää yhtään.  Vain raha puhuu. Myös nuoremmat ja terveet ovat puhki. Pakko myöntää että työmotivaatio on hakusessa. Sellaisia sammakoita on pomon suusta päässyt ja uusia ihmeellisiä  sääntöjä  on lätkitty.
On vilu. Syksy näyttää hirmuisen kauniilta, mutta ei tunnu. Mä olen palelija. Liika lämpö tekee silti hallaa, laittaa särkemään. Täytyy tasapainotella ja vaan pärjätä. On kuitenkin paljon asioita joista olla onnellinen ja kiitollinen. Hetkistä nauttiminen ja asenne, siinä ne mun hyvän elämän avainsanat.





maanantai 28. elokuuta 2017

Elämää

Täällä taas, pitkästä aikaa. Jostain syystä mä olen vieroittunut blogimaailmasta aikalailla. Joskus lueskelen jotain, enkä juurikaan edes kommentoi. Siitä on vähän huono omatunto. 
Kesä oli ja meni, nyt on syksy. Ihan selkeästi on! Aamulla kun kuuden aikaan pistää nenän ulkoilmaan, on niin kylmää ja kosteaa, että tekisi  mieli paeta takaisin kodin lämpöön ja rauhaan. Vaan kylmään ilmaan ja hektiseen työmaailmaan sitä vaan on naisen lähdettävä. Eilen aamulla mietin kyllä ajellessani, että nämä upeat aamutaivaat jäisivät kyllä näkemättä, jos menisin myöhemmin töihin. Kaikella on puolensa. Olen myös ihaillut bambinvasoja, jarruttanut teippaasti ketun vuoksi ja nauttinut hiljaisesta tiestä. Sunnuntaiaamuna kuudelta ei ole paljon (ketään) kulkijoita.
Arki on alkanut, nuorimman koulu alkoi ja päivät ovat pitkiä matkojen kanssa. Pieniä kivoja asioita on ollut ripoteltuna matkan varrella. Tulevaisuudessakin näkyy odottamisen arvoisia asioita. Mutta myös pelottavia ja mietityttäviä sellaisia. Yksi koepala on patologilla, tuloksia odotellen.. Toinen ottoa vailla ensi kuussa. Ja taas odotellaan tuloksia. Tuplajännitys ja -ahdistus. Koetan olla realisti, silti optimistinen ja jalat maassa, mutta kyllähän nämä mietityttää isosti. Kenellekään en halua edes kertoa, suotta huolestuvat. Kerron sitten, jos jotakin löytyy ja on oikeaa aihetta huoleen. Siihen saakka pidän tämän itselläni. Ai, yksi ystävä tietää vähän, virtuaalisesti kerrottuna. Koetan keskittää ajatukset kaikkeen muuhun, kaikkeen kivaan ja mukavaan.
Viikonloppuna piipahdin venetsialaisissa suvun kesken. Herkkuruokaa ja raketteja, sekä kaikki omat rakkaat paikalla. Edustukseni oli lyhyenpuoleinen, johtuen viiden herätyksestä seuraavana aamuna. Olin kumminkin paikalla ja hyvä niin. 
Kynttilät kaivoin eilen esiin, niin sähköiset kuin elävätkin versiot. Ihanaa ja kodikasta. Tänään aloitin vapaapäivän aamun sohvannurkassa piparminttuteetä hörppien, lämpöisen viltin alla mukavia viestejä vaihdellen. Kävin pop up- myymälässä ja löysin tyttärelle synttärilahjan kaksi yhden hinnalla- tyyliin. Tein herkullista pizzaa. Tiskasin. Juu! Tästä tulikin mieleen, että on ollut kuulkaa kaikennäköisiä episodeja remppamiesten kanssa, jotka ei tulekaan, on myyty pois tiskokoneet ja tiskataan taas käsin. On episodi jossa yhtäkkiä huomaan olevani gynen huoneessa yksin kintut telineillä levällään ja lääkäri poistuu huoneesta. Siinä mietin, että kukakohan sieltä seuraavana tulee ja lähtikö lekuri ruokikselle. Olen onnistunut eksymään. Olen koettanut selittää vähän suomea osaavalle sanontaa "sataa kuin esterin perseestä". Olen hullutellut snapchatin kuvilla ja itkenyt peiton alla. Huomannut olevani tätänykyä Erittäin Skeptinen. Draamaillut ja syönyt jäätelöä suoraa isosta purkista, niinkuin jenkkileffoissa :-D Pakahtunut siitä, miten huippuja mun lapset on. Seurannut kateellisena sitä, miten ihmiset kulkee ja matkustaa ja ostaa ihania asioita. Mä tuen mun suurilla rahoilla lähinnä labroja ja lääkäriä. No, kukin tekee mitä pystyy. Kyllä mäkin käyttäisin rahaa ihaniin asioihin, kuten ulkona syömiseen, teatteriin, pikku matkoihin, jne jos olisi mitä käyttää. Tietysti käyttäisin. Mutta ei, lapsilisäkin loppuu just ja raha senkun vähenee. Mutta  onneksi mä osaan nauttia pikkuasioista, rakastan sitä, että osaan! Se oikeasti pelastaa mut monesta suosta. Mun kesän tuhlaus oli tatuointi, se on mulla jatkossa aina, mä rakastan sitä ja sen ideaa. Koska perhe <3
Asia, jonka olen pikkuhiljaa oppinut, että voin ottaa vastaan asioita ystäviltä. Tulossa pikku lomanen ystävien kesken, jonne pääsen mukaan ilman osallistumiskuluja, koska he ovat ystäviä. Ennemmin en olisi tähänkään suostunut. Jästipääkin oppii pikkuhiljaa :)
Varmaankin lyhyesti sanottuna kaikki kertomani on Elämää. Mä olen elänyt kesän the elämää ja hyvä niin. Yritän parhaani. Ajattelen kuitenkin, että aika paljolti kaikki on kiinni musta itsestäni ja mun asenteesta. 

Tänään mä meen treffeille. Toiveikkaana ja silti salaa ne skeptikon piikit pystyssä. Kirjoittamalla tuo saa mut todellakin hymyilemään. Live vaan on täysin eri. Voipi olla, että huomenna ei halutakaan enää olla yhteyksissä. Elämä on.