keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Vuoden eka

Uusi vuosi  on jo "pitkällä". Toivotan teille kuitenkin vielä nytkin; hyvää uuttavuotta. Mitä se itsekulle sitten ikinä tarkoittaakaan. En tehnyt lupauksia, on kokemusta niin monesta pyhän lupauksen kaatumisesta :-D 
Ajattelin kuitenkin yrittää yhtä pyrkimystä. Nimittäin livemusiikin näkemistä ja kokemista mahdollisimman usein. Käytännössä kulttuurisetelien riittävyyden mukaan. Mutta silti. Vuoden lopussa voi sitten katsastaa, mitä on tullut nähtyä ja kuultua musasaralla. Yksi keikka on jo tiedossa ja liput hommattuna.

Mä olen koettanut olla hötkyilemättä. Monen asian kanssa. Opetellut olemaan ajattelematta asiaa, kun en just nyt sille mitään voi. Onnistuu välillä hyvin, välillä hyvin huonosti. 
On paljon asioita, joita uudessa parisuhteessa katselee, kuulostelee, ihmettelee ja seuraa. Siis sen kaiken ihanan lisäksi. Vasta kuukausien päästä alkaa huomata asioita, joita ei välttämättä huomannut suhteen alussa, kun kaikki oli vielä niin höttöistä ja vaaleanpunaista. Tosiasiahan kuitenkin on se, että tässä iässä on ihmisillä lapset, entiset elämät ja exät. Parin molemmilla osapuolilla.Välillä tekisi mieli neuvoa, välillä nauraa ja välillä itkeä. Koetan vain ottaa tyynesti vastaan ja sumplia asioita. Ehkä sietää. Niin tekee toinenkin, ja arvostan sitä kovasti. Ei se silti  helppoa aina ole. Mutta just tätä olen koittanut olla hötkyilemättä. 
Selän ja jalan asioiden kanssa olen koettanut tehdä samaa. Mikään ei siitä nopeudu, vaikken tiedäkään, mikä mua vaivaa. Koetan vaan sopeutua, mennä päivä kerrallaan eteenpäin. Kai se lääkäriaika, jossa viime tuloksia kerrotaan, tulee joskus. Mä olen kestänyt tätä jo vuoden (neljä), ehkä siellä on kiireellisempiä potilaita. Eikä edes ehkä, vaan on. 
Tässä kohtaa haluaisin myös kritisoida tätä nykyistä systeemiä, jossa voit itse katsoa palvelusta epikriisejä ja lausuntoja. Toisen kerran törmään jo tähän, että itse joudun netistä katsomaan tutkimusten tulokset, kuitenkin ymmärtämmättä niitä selkeästi. Saatika, miten tästä eteenpäin. Tässä kohtaa saattaisi luulla heikkohermoisen keksivän itselleen jo kymmenen diagnoosia ja järjestävänsä jo miltei itselleen hautajaiset. Mihin tällä loppupeleissä pyritään? Luonnollisesti itsestänihän en tässä puhu, vaan siitä kaverin kaverista ;)

Mä olen moneen kertaan yllättänyt itseni ajattelemasta, miten tästä oravanpyörästä pääsisi pois. Mitä se tarkoittaisi, olisiko se ylipäätään mahdollista, pystyisinkö siihen kuitenkaan, niin sosiaalisten kontaktien puolesta, kuin taloudellistenkaan. Olisiko musta siihen? Mitä kaikkea menettäisin? Mitä saisin tilalle? Tiedostan, että ajatus juontaa pitkälti töissä olevaan tilanteeseen ja siihen, että sinne on päivä päivältä hankalampaa mennä. Sietoraja on matalalla ja vitutuskynnys myös. Olen koettanut ajatella asiaa ja kääntää mieltä positiivisempaan suuntaan, toistaiseksi siinä onnistumatta. Kyseessä siis vain työ, muuten kaikki on ihan ok ja jopa hyvin.
Toisaalta, kaikki luontokuvat ja -miljööt saavat mut haikailemaan. Muistan, miten kovasti nautin siitä, kun asuin maatilamiljöössä ja oli paljon hommia siinä kotosalla, pihapiirissä. Oliko se vain uutuuden viehätystä vai miten mun kävisi. Millä sitä eläisi?
Näitä mä pyörittelen päässäni. Välillä enemmän, välillä vähemmän. Kuitenkin aikamoisen usein. En tiedä... 

Olin neljän päivän lomalla. Yllätys, vanhassa maalaismiljöössä, metsän keskellä. Kännykän toimivuus onneton. Oli täysin hiljaista, täysin pimeää, takkatulta, savusaunaa, traktoriajelua, uusien ihmisten tapaamisia, paljon kahdenkeskistä aikaa, paljon unta. Juttelua, puuhailua ja nauramista. Metsässä rämpimistä, kyykkypissailua, ilveksen ja ketun jälkien ihmettelyä. Peseytymistä ilman suihkua. Tiskaamista vähävetisesti. Valokuvaamista. Ihanaa. Kertakaikkiaan ihanaa!

Päivä töissä ja lisää "iloisia uutisia". Olo kuin ei olisi lomalla ollutkaan. On tää jotenkin uskomatonta. 
Koetan ajatella, että työ on mun päivästä vaan 8-9 tuntia.. Usein ei vaan sitten jaksa yhtään mitään muuta. 
Ei, nyt märinät seis ja iloisempien asioiden kimppuun. Eli nukkumaan <3 

keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Joku muu päätti puolestani

Joulu oli minulle hyvä. Siitäkin huolimatta ,  ettei se mennyt ollenkaan suunnitelmien mukaan. Oli pakko taipua olemaan kipeä ja nöyrtymään siihen, että muut laittoivat joulupöydän ja passasivat kun en oikein itse päässyt liikkumaan. Simsalabim napsahti tuo 'tauti', sekunnissa. Parhaani ensin koetin, itsepäinen kun taidan näissä jutuissa olla. Lopulta oli maastouduttava sohvaan ja nieltävä se, että ruuat ja lahjatkin kannetaan eteen. Hoidetaan kaikki. Tiskataan ja passataan. Olihan se ihanaa!! Kipu ei, mutta se muu.  (Punkun sijaan sain yhtä pöhnäyttävät tabletit).
Mietin, miksi huolenpitoa on niin kovin vaikea ottaa vastaan. Miksi on syyllinen ja hölmö olo. Nolokin.
Silti, yhtäkaikki; oli onnellista, yhteistä, naurua ja herkkuja.  Osa lähti illalla kotiin, osa siirtyi yötyöhön ja osa jäi yöksi. Yöllä oli hampaat irvessä hilattava itsensä ensin lattialle ja sitä kautta sohvalle, jossa oli parempi olla.
Onneksi, onneksi kävin jo aatonaattona hautausmaalla ja halimassa tärkeän, rakkaan vanhan ihmisen. Nuo olisivat jääneet vaivaamaan.
Ajatuksena oli myös nähdä ihmisiä ja ajella perässä Taloon, mutta jäi haaveeksi. Sen sijaan oli yöpaitapäivä, monta leffaa ja jouluherkkuja. Hyvä sekin, eikö. Tapaina pieni yritys ulkoilmaan,  ei viisasta. Paitsi mökkiytuvälle päälle. Viesti töihin ja arki-aamuna yritys päästä lääkäriin. Ja se huono omatunto josta en pääse eroon..
Silti, ihana joulu, läheiset, rakkaat ja ihanat. Nyyttärijouluherkkuja ja lahjojakin. Pieniä, minua ihastuttavia,  käytännöllisiä, mun näköisiä, itsetehtyjä, höpsötyksiä. Arvostan, kiitän ja nautin jokaisesta! Myös korteista <3 Yksi asia vielä postissa, koska en ole kyennyt noutamaan. Tulee siis vielä jälkijoulukin♡
Ja loppuvuosi saikkua.

lauantai 23. joulukuuta 2017

23.12

Tulin toivottamaan teille kaikille juuri omanlaistasi joulua! Pääasia, että olet onnellinen ja löydät sen, josta nautit. Keskity siihen, mikä ON hyvin.


Lämmin halaus juuri sinulle !

maanantai 11. joulukuuta 2017

Rakas Joulu!

Minä rakastan joulua. Kyllä, just niitä asioita,  joista joku muu stressaantuu ja on ehkä oppunut jopa inhoamaan koko juhlaa. Minulle se on ollut muutakin kuin vain Joulu. 
En väitä, ettenkö olisi viime vuosien aikana ajoittain syyllistynyt samaan; kun traditiot elämän myötä muuttuvat tai poistuvat, on muutos aina vaikeaa. Yhden jouluaaton vietin yksin kotonani märehtien ja luultavasti koko maailmaa vihaten. Oliskohan ollut vuosi -13. Nyttemmin taas joulusta on mennyt pitkälti maku työn vuoksi. Kun kahta kuukautta ennen joulua valmistat tämän tästä jouluaterioita, riisipuuroa,  torttuja ja mitäkaikkeaniitänyt on, on oma kotijouluruoka jo varsin nähty juttu ja aihe pursuaa korvista. Ja vielä, kun olet  joulun töissä,  ei kauheasti jaksa illalla kiinnostaa. Puhumattakaan että voisi lähteä parin päivän visiitille mummolaan  tahi muualle.
Mutta tänä jouluna! Mä sain yllätysvapaat ja olen niistä niiiiiiin maailman onnellinen! Tänä jouluna mäkin saan sen Tunnelman ja Rauhan ja sen kaiken, mitä rakastan. Aikapäiviä sitten mä olen heivannut pois sen kaiken, mikä voisi ahdistaa. Jos ei jaksa/viitsi/halua/pysty tekemään ruokia itse, niin sitten ei tehdä. Joululahja-ajatukset olen aloittanut jo kesällä, ei tule kiire ja paniikki (ja rahallisesti saa jaettua menoja pidemmälle janalle) Vaikka joulukorttien askartelu on ollut minusta aina ihanaa, jätin senkin pois viime vuonna taloudellisista syistä. Pelkäsin, saanko vieroitusoireita, mutta selvisin hienosti! Tänä vuonna päätin jatkaa. Taas jää aikaa muuhun ja säästyy muutama kopeekka.
Itseni kohdalla en vaan näe joulua stressin aiheuttajana ja kulutusjuhlana.  Näen ja koen, että nuo asiat on pitkälti ihmisten itsetekemiä juttuja ja siitä pyörästä voi pudottautua. Kuka sanoo että pitää siivota hulluna? Kuka sanoo että ruokien pitää olla itsetehtyjä ja lajeja kymmeniä? Kuka käskee ostamaan uusinta, parasta ja kalleinta? Onko koko suku kutsuttava jos se stressaa? Voisiko vain olla rohkea ja muuttaa asioita? Ymmärrän, että toiset asiat (esim vanhat ihmiset ja heidän muistaminen) ovat tärkeämpiä kuin toiset, mutta moni muu tottuu ja sopeutuu uudenlaisiinkin asioihin. Mietitäänkö, olemmeko itse itsellemme joulustressin aiheuttajia?
Toki, asioilla on aina monta puolta eikä toisten ajatuksia ja tilanteita mitenkään voi tietää. Surulliseksi ja ihmetteleväksi mielen saa ihmisten joulustressi..
Rakastan muutamaa jouluruokaa ja niiden saaminen riittää.
Nautin, että saan pitää vapaata kokonaiset 3 päivää sen useimmiten yhden, sillointällöin kahden vapaapäivän sijaan. Tykkään antamisen tunteesta ja siitä että lahjansaaja pitää lahjasta. Hykertelen innoissani jos onnistun yllättämään jonkun. Rakastan herätä ilman kelloa pimeään huoneeseen jossa jouluvalot palavat. Lumoudun tietyistä joululauluista. Nautin, kun saan taas kaikki muksut yhteen. Innostun jouluaskartelusta. Tänä vuonna olen tehnyt kahvikuppikynttilöitä.
Mutta siis, rakastan joulua. Enkä stressaa.

lauantai 9. joulukuuta 2017

Pikapika

Liian pitkä tauko taas ollut. Mutta haittaakse? Työ ja Pula vie kaikki mehut mutta Joulu, Elämän Pienet Ilot ja Rakkaus antaa niitä takaisin. Ollaan siis balanssissa :)
Pääkopan kanssa teen selvästi enemmän töitä, sinnitteleniin tietoisesti Uupumusta,  Turhautumista ja Katkeruutta vastaan. Olen kuitenkin sitä mieltä, että koska mä tiedostan asian, olen oikeilla jäljillä. Ja aion olla se, joka voittaa.
Pikainen ajatus tässä vaan näin aamutuimaan, työmaa kutsuu. Viettäkäähän mukava ja rento viikonloppu, jos suinkin mahdollista.


keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Hyvää ja Pahaa

Edelleen mä olen sitä mieltä, että tämä elämä on kummallinen paikka. Vai minäkö se oon se kummallinen?
Miten samassa elämässä, ihan jo saman tunnin aikana voi asiat ja fiilikset olla niin toisistaan eriäviä ja tuoda niin erilaisia oloja pieneen (oikeasti suureen) ihmiseen?

Ensin otetaan tietenkin ne hyvät jutut. Siitä mä olen onnellinen, että osaan olla onnellinen. Kaikesta siitä, mitä mulla on: mun muksuista, jotka oikeasti haluaa olla mun kanssa, hömpöttää ja pitää yhteyttä. Että niillä on maailmankuva realistinen, ne tietää, ettei esim raha kasva puussa. Niille merkkaa pienet asiat ja parikymmentä senttiä. Olen onnellinen myös siitä, että mulla on ihana koti, täällä on meidän näköistä. Ja jollakin sairaalla tavalla mä olen ylpeä siitä, että voin sanoia, ettei mitään ole hankittu isolla rahalla, vaan kaikki on ostettu kirppareilta, saatu tai kaivettu vintiltä. Silti meillä on kaunista, eikä kukaan tiedä/huomaa, ellen kerro. Mulla on ystäviä, perhettä ja rakkaus. Mä rakastan joulunalusaikaa, ihailen jouluvaloja ja sitä joulun odotusta.


Samaan aikaan mä olen kireä kuin viulunkieli. Töissä asiat vaan pahenee, ihmisiä tippuu sairaslomalle ja paine kasvaa. Kiire on, ei toivoakaan, että voisit mitään omia asia-puheluita soittaa tahi surffaillanetissä/kirjoittaa blogia tms. Aina ei pääse edes pissalle. Tuntuu, ettei ihmisellä ole mitää väliä. On vaan pakko jaksaa. Niin kauan kuin jaksaa, saas nähdä. Kovaa peliä. Ja aikanaan tulee kalliiksi yhteiskunnalle.

Raha-asiat on ne, jotka mut vielä kaataa. Erään ihmettelyn ja vähättelyn johdosta mä ajattelin olla avoin ja kertoa. Suomalaisethan ei raha-asioistaan juuri puhu, mutta mä puhun nyt. Mitä sillä on väliä?! Mä saan kuussa käteen 1500€. Olen töissä viikonlopuista useimmat, sekä lähes kaikki juhlapyhät. Mulla on kaikki ikälisät sekä kokemuslisät. Olen käynyt ammattiani varten koulua 5 vuotta. Olen siis urani huipulla, eikä tuon kummempaa ole odotettavissa. Tekisitkö tuolla rahalla itse töitä? Pilaisitko perheeltäsi joulun, uudenvuoden ja pääsiäisen olemalla töissä? Tässä vaiheessa vuotta mä en edes tiedä, miten jouluna olen töissä, joten mitään ei voi suunnitella. En minä, ei lapset, niiden puolisot, lasten isä uusine perheineen ja uuden puolison lapset..kun kaikki riippuu kaikesta. 
No joo, huomannette, että mä olen kaikkeen töihin liittyvään nyt aika kypsä ja erittäin nega. 
Mutta siitä rahasta mun piti puhua.Saan siis 1500 palkkaa, sekä 200 elatusmaksua. Maksan vuokraa 650, lainaa 250, bensoihin menee 300. Pakolliset vakuutukset, puhelin, netti vie noin 150 kuussa. Sairaalaan on viimeisen 3kk: aikana mennyt 65,- kuussa. Jäljelle jää alle 300€, josta ostetaan kahdelle ruuat, lukion ja amiksen kirjat. Onko ihme, etten juuri käy kampaajalla tai hae itselleni uutta tarjouspuseroa/meikkejä/karkkia. Onko ihme, etten lähde kaverin kanssa "vain kahville", "piipahda Tallinnassa" tai tilaa kuukausittaista kivaa meikkiyllätyslaatikkoa, käy teatterissa tai osta viinipulloa vapaapäivän kunniaksi. Lähinnä pelkään koko ajan, että joku sairastuu, pesukone hajoaa tai muuta. Viime kuussa autoa oli pakko korjata 260 euron edestä, sen sain lainattua. Mutta nyt kun maksan sitä takaisin 50,- kuussa, menee talous taas entistä enemmän kuralle ja maksu kestää 5 kk. Jonka aikana ei saisi tulla mitään uutta..... Ymmärtänet, ettei tässä ihan helpolla päästä ja jokainen ostos on samalla huoli.
En tarkoita tällä mitään säälin keruuta tai tai että pyytäisin keltään mitään. En. Enkä edes halua. Mä pärjään kyllä vaikka hapaat irvessä. Vuoden, jolloin elarit loppuu. Sitten en enää tiedä.

Mutta niin. Vaikka tämä päivittäinen ikee on koko ajan mielen päällä ahdistuksena ja pelkona ja liki kauhuna, niin mä olen oppinut unohtamaan. Jollakin tapaa elämään hetkessä. Silloin kun se ihana onnen tunne valtaa, oli sen syy sitten jonkun ihanat jouluvalot tai  mulle maksettu konsertti (viikonloppuna)  tai lapset ympärillä, niin osaan sen hetken käyttää hyvin ja olla onnellinen. Ilman tätä taitoa ei jaksaisi.
Olen onnellinen myös siitä, että Nuorimmainenkin oppii tässä samalla. Ei se kysele kymppiä turhaan ja lukion ja amiksen lisäksi tekee vähän iltatöitä saadakseen rahaa. Ei tämä sillekään helppoa ole, mutta koetan ajatella, että se oppii ihan eri tavalla kuin moni muu nuori, jolle kaikki vaan annetaan. Nyt jo huomaa, miten osaa arvostaa asioita.
Paras paikka piiloutua omalta elämältä on rakkaan luona. Täällä. Poissa kotoa ja töistä vapaalla onnistuu siellä unohtamaan kaiken. Siellä jos missä tällähetkellä koen huikaisevia onnellisuuden tunteita. Monestakin eri syystä.
Tosin, matka sinne maksaa.

Silti, kyllä mä olen onnellinen. Niinkuin aiemminkin jo mainitsin. Vaikkakin uusi diagnoosi, Tarlovin kysta, aiheuttaa lisävaivaa, särkyä ja huolta.  Klik, klik, klik . Yritän olla ajttelematta, maalamaatta piruja. Mutta oireilee jo. 

Mutta olen mä silti onnellinen. 

Tätä kehäähän tämä kiertää, niinkuin aloituksessa jo ihmettelin :-D