maanantai 11. joulukuuta 2017

Rakas Joulu!

Minä rakastan joulua. Kyllä, just niitä asioita,  joista joku muu stressaantuu ja on ehkä oppunut jopa inhoamaan koko juhlaa. Minulle se on ollut muutakin kuin vain Joulu. 
En väitä, ettenkö olisi viime vuosien aikana ajoittain syyllistynyt samaan; kun traditiot elämän myötä muuttuvat tai poistuvat, on muutos aina vaikeaa. Yhden jouluaaton vietin yksin kotonani märehtien ja luultavasti koko maailmaa vihaten. Oliskohan ollut vuosi -13. Nyttemmin taas joulusta on mennyt pitkälti maku työn vuoksi. Kun kahta kuukautta ennen joulua valmistat tämän tästä jouluaterioita, riisipuuroa,  torttuja ja mitäkaikkeaniitänyt on, on oma kotijouluruoka jo varsin nähty juttu ja aihe pursuaa korvista. Ja vielä, kun olet  joulun töissä,  ei kauheasti jaksa illalla kiinnostaa. Puhumattakaan että voisi lähteä parin päivän visiitille mummolaan  tahi muualle.
Mutta tänä jouluna! Mä sain yllätysvapaat ja olen niistä niiiiiiin maailman onnellinen! Tänä jouluna mäkin saan sen Tunnelman ja Rauhan ja sen kaiken, mitä rakastan. Aikapäiviä sitten mä olen heivannut pois sen kaiken, mikä voisi ahdistaa. Jos ei jaksa/viitsi/halua/pysty tekemään ruokia itse, niin sitten ei tehdä. Joululahja-ajatukset olen aloittanut jo kesällä, ei tule kiire ja paniikki (ja rahallisesti saa jaettua menoja pidemmälle janalle) Vaikka joulukorttien askartelu on ollut minusta aina ihanaa, jätin senkin pois viime vuonna taloudellisista syistä. Pelkäsin, saanko vieroitusoireita, mutta selvisin hienosti! Tänä vuonna päätin jatkaa. Taas jää aikaa muuhun ja säästyy muutama kopeekka.
Itseni kohdalla en vaan näe joulua stressin aiheuttajana ja kulutusjuhlana.  Näen ja koen, että nuo asiat on pitkälti ihmisten itsetekemiä juttuja ja siitä pyörästä voi pudottautua. Kuka sanoo että pitää siivota hulluna? Kuka sanoo että ruokien pitää olla itsetehtyjä ja lajeja kymmeniä? Kuka käskee ostamaan uusinta, parasta ja kalleinta? Onko koko suku kutsuttava jos se stressaa? Voisiko vain olla rohkea ja muuttaa asioita? Ymmärrän, että toiset asiat (esim vanhat ihmiset ja heidän muistaminen) ovat tärkeämpiä kuin toiset, mutta moni muu tottuu ja sopeutuu uudenlaisiinkin asioihin. Mietitäänkö, olemmeko itse itsellemme joulustressin aiheuttajia?
Toki, asioilla on aina monta puolta eikä toisten ajatuksia ja tilanteita mitenkään voi tietää. Surulliseksi ja ihmetteleväksi mielen saa ihmisten joulustressi..
Rakastan muutamaa jouluruokaa ja niiden saaminen riittää.
Nautin, että saan pitää vapaata kokonaiset 3 päivää sen useimmiten yhden, sillointällöin kahden vapaapäivän sijaan. Tykkään antamisen tunteesta ja siitä että lahjansaaja pitää lahjasta. Hykertelen innoissani jos onnistun yllättämään jonkun. Rakastan herätä ilman kelloa pimeään huoneeseen jossa jouluvalot palavat. Lumoudun tietyistä joululauluista. Nautin, kun saan taas kaikki muksut yhteen. Innostun jouluaskartelusta. Tänä vuonna olen tehnyt kahvikuppikynttilöitä.
Mutta siis, rakastan joulua. Enkä stressaa.

lauantai 9. joulukuuta 2017

Pikapika

Liian pitkä tauko taas ollut. Mutta haittaakse? Työ ja Pula vie kaikki mehut mutta Joulu, Elämän Pienet Ilot ja Rakkaus antaa niitä takaisin. Ollaan siis balanssissa :)
Pääkopan kanssa teen selvästi enemmän töitä, sinnitteleniin tietoisesti Uupumusta,  Turhautumista ja Katkeruutta vastaan. Olen kuitenkin sitä mieltä, että koska mä tiedostan asian, olen oikeilla jäljillä. Ja aion olla se, joka voittaa.
Pikainen ajatus tässä vaan näin aamutuimaan, työmaa kutsuu. Viettäkäähän mukava ja rento viikonloppu, jos suinkin mahdollista.


keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Hyvää ja Pahaa

Edelleen mä olen sitä mieltä, että tämä elämä on kummallinen paikka. Vai minäkö se oon se kummallinen?
Miten samassa elämässä, ihan jo saman tunnin aikana voi asiat ja fiilikset olla niin toisistaan eriäviä ja tuoda niin erilaisia oloja pieneen (oikeasti suureen) ihmiseen?

Ensin otetaan tietenkin ne hyvät jutut. Siitä mä olen onnellinen, että osaan olla onnellinen. Kaikesta siitä, mitä mulla on: mun muksuista, jotka oikeasti haluaa olla mun kanssa, hömpöttää ja pitää yhteyttä. Että niillä on maailmankuva realistinen, ne tietää, ettei esim raha kasva puussa. Niille merkkaa pienet asiat ja parikymmentä senttiä. Olen onnellinen myös siitä, että mulla on ihana koti, täällä on meidän näköistä. Ja jollakin sairaalla tavalla mä olen ylpeä siitä, että voin sanoia, ettei mitään ole hankittu isolla rahalla, vaan kaikki on ostettu kirppareilta, saatu tai kaivettu vintiltä. Silti meillä on kaunista, eikä kukaan tiedä/huomaa, ellen kerro. Mulla on ystäviä, perhettä ja rakkaus. Mä rakastan joulunalusaikaa, ihailen jouluvaloja ja sitä joulun odotusta.


Samaan aikaan mä olen kireä kuin viulunkieli. Töissä asiat vaan pahenee, ihmisiä tippuu sairaslomalle ja paine kasvaa. Kiire on, ei toivoakaan, että voisit mitään omia asia-puheluita soittaa tahi surffaillanetissä/kirjoittaa blogia tms. Aina ei pääse edes pissalle. Tuntuu, ettei ihmisellä ole mitää väliä. On vaan pakko jaksaa. Niin kauan kuin jaksaa, saas nähdä. Kovaa peliä. Ja aikanaan tulee kalliiksi yhteiskunnalle.

Raha-asiat on ne, jotka mut vielä kaataa. Erään ihmettelyn ja vähättelyn johdosta mä ajattelin olla avoin ja kertoa. Suomalaisethan ei raha-asioistaan juuri puhu, mutta mä puhun nyt. Mitä sillä on väliä?! Mä saan kuussa käteen 1500€. Olen töissä viikonlopuista useimmat, sekä lähes kaikki juhlapyhät. Mulla on kaikki ikälisät sekä kokemuslisät. Olen käynyt ammattiani varten koulua 5 vuotta. Olen siis urani huipulla, eikä tuon kummempaa ole odotettavissa. Tekisitkö tuolla rahalla itse töitä? Pilaisitko perheeltäsi joulun, uudenvuoden ja pääsiäisen olemalla töissä? Tässä vaiheessa vuotta mä en edes tiedä, miten jouluna olen töissä, joten mitään ei voi suunnitella. En minä, ei lapset, niiden puolisot, lasten isä uusine perheineen ja uuden puolison lapset..kun kaikki riippuu kaikesta. 
No joo, huomannette, että mä olen kaikkeen töihin liittyvään nyt aika kypsä ja erittäin nega. 
Mutta siitä rahasta mun piti puhua.Saan siis 1500 palkkaa, sekä 200 elatusmaksua. Maksan vuokraa 650, lainaa 250, bensoihin menee 300. Pakolliset vakuutukset, puhelin, netti vie noin 150 kuussa. Sairaalaan on viimeisen 3kk: aikana mennyt 65,- kuussa. Jäljelle jää alle 300€, josta ostetaan kahdelle ruuat, lukion ja amiksen kirjat. Onko ihme, etten juuri käy kampaajalla tai hae itselleni uutta tarjouspuseroa/meikkejä/karkkia. Onko ihme, etten lähde kaverin kanssa "vain kahville", "piipahda Tallinnassa" tai tilaa kuukausittaista kivaa meikkiyllätyslaatikkoa, käy teatterissa tai osta viinipulloa vapaapäivän kunniaksi. Lähinnä pelkään koko ajan, että joku sairastuu, pesukone hajoaa tai muuta. Viime kuussa autoa oli pakko korjata 260 euron edestä, sen sain lainattua. Mutta nyt kun maksan sitä takaisin 50,- kuussa, menee talous taas entistä enemmän kuralle ja maksu kestää 5 kk. Jonka aikana ei saisi tulla mitään uutta..... Ymmärtänet, ettei tässä ihan helpolla päästä ja jokainen ostos on samalla huoli.
En tarkoita tällä mitään säälin keruuta tai tai että pyytäisin keltään mitään. En. Enkä edes halua. Mä pärjään kyllä vaikka hapaat irvessä. Vuoden, jolloin elarit loppuu. Sitten en enää tiedä.

Mutta niin. Vaikka tämä päivittäinen ikee on koko ajan mielen päällä ahdistuksena ja pelkona ja liki kauhuna, niin mä olen oppinut unohtamaan. Jollakin tapaa elämään hetkessä. Silloin kun se ihana onnen tunne valtaa, oli sen syy sitten jonkun ihanat jouluvalot tai  mulle maksettu konsertti (viikonloppuna)  tai lapset ympärillä, niin osaan sen hetken käyttää hyvin ja olla onnellinen. Ilman tätä taitoa ei jaksaisi.
Olen onnellinen myös siitä, että Nuorimmainenkin oppii tässä samalla. Ei se kysele kymppiä turhaan ja lukion ja amiksen lisäksi tekee vähän iltatöitä saadakseen rahaa. Ei tämä sillekään helppoa ole, mutta koetan ajatella, että se oppii ihan eri tavalla kuin moni muu nuori, jolle kaikki vaan annetaan. Nyt jo huomaa, miten osaa arvostaa asioita.
Paras paikka piiloutua omalta elämältä on rakkaan luona. Täällä. Poissa kotoa ja töistä vapaalla onnistuu siellä unohtamaan kaiken. Siellä jos missä tällähetkellä koen huikaisevia onnellisuuden tunteita. Monestakin eri syystä.
Tosin, matka sinne maksaa.

Silti, kyllä mä olen onnellinen. Niinkuin aiemminkin jo mainitsin. Vaikkakin uusi diagnoosi, Tarlovin kysta, aiheuttaa lisävaivaa, särkyä ja huolta.  Klik, klik, klik . Yritän olla ajttelematta, maalamaatta piruja. Mutta oireilee jo. 

Mutta olen mä silti onnellinen. 

Tätä kehäähän tämä kiertää, niinkuin aloituksessa jo ihmettelin :-D

maanantai 20. marraskuuta 2017

Pieni hetki elämää

Sunnuntaiaamuna heräsin umpiväsyneenä 4.55 lähteäkseni töihin. Satoi kaatamalla, väsytti ja vitutti. Ajellessani pimeässä ajattelin taas, miten moni asia on itsestä kiinni ja päätin olla vaipumatta synkkyyteen ja itsesääliin. Muistin lukeneeni, miten aivot reagoivat kasvojen hymyyn vaikkei se niin aitoa olisikaan. Ajoin siis pimeässä vesisateessa autolla, mua otti aidosti pannuun ja samaan aikaan irvistin hymyä ilmoille. Tilanne oli niin absurdin hölmö ja idiootti, poskiinkin jo sattui. Aloin miettiä, miltä tämä näyttäisi ulkopuolisen silmiin.
Lopulta nauroin oikeasti.
Se siis loppujenlopuksi auttoi! Ei ehkä niin kuin piti, mutta väliäkö tuolla!

tiistai 14. marraskuuta 2017

Sees

Juuri tänään olen onnellinen.

Vaikka on paljon asioita, jotka ei ole hyvin, on päälimmäinen olo onni. Tai ehkä se on niin, että kun on onnellinen, jaksaa murtumatta näitä ei niin kivoja asioita. Lääkärissä tuli taas lisää uutta murhetta. Siis sen lisäksi, josta olen täällä aiemmin kirjoittanut. Puhtaita papereita ei tullut, mutta ei nyt ihan akuutti hengenvaarakaan ole. Pitää vain odottaa ja seurata. Tämä on ihan uusi asia, joka löytyi ikäänkuin vahingossa. Selittää kuitenkin asioita jo kahden vuoden takaa. Asian tiimoilta vasta yksi lääkärikäynti takana, enkä muista siitä montaakaan asiaa. "Hankalasti hoidettava" , "hermosärky", "harvinainen" ja "koko jalan hermoratatutkimus" ovat ne asiat, jotka muistan. Nyt odotan vain postia sairaalasta. Ja koetan olla tonkimatta netistä tietoa.
Työpaikalla on erittäin stressaavaa. Henkilökunnan ja johdon ajatukset ei natsaa yhtään. Henkilökunta tekee minkä pystyy ja kykenee, todellakin, mutta mikään ei riitä. Henkilökunta oireilee, mutta kaikesta yrittämisestä on tähän saakka palkkana ollut vain "etujen" huononeminen ja kaiken tiukentaminen sekä epäempaattien, epäystävällinen ja syyllistävä käytös. Pieni räjähdys jo tapahtui, mutta se ei auttanut.  Sanokaa mun sanoneen, että jotain suurta ja ikävää tapahtuu vielä, eikä siihen mene kauaa. Jokatapauksessa, töihin on kurja mennä, sinne meno lähinnä pelottaa, paikan päällä on henkisesti ahdistavaa ja kiusallista. fyysisesti helvettiä. Iltaisin ei jaksa mitään. Kaikki ovat romuna, en yksin minä. Uni ei tule ja kun tulee, näkee painajaisia jotka liittyvät töihin.
Raha-asiat on mitä on, niistä mä en jaksa enää edes puhua. Ne, jotka OIKEASTI tietää, tietää. Muilta tulee kliseitä siitä, kuinka "sieltä ja täältä voi säästää", "vähemmälläkin pärjää". On myös helppo sanoa vatsa täynnä, kivat vaatteet päällä ja kalliista harrastuksesta rentoutuneena, että Ymmärtää. Joo, paskat. Ei ymmärrä.
Silti, mä olen onnellinen. Mulla on oikeasti ihan maailman parhaat lapset. Ne on jo isoja, niillä on oma elämä, mutta silti me ollaan tekemisissä paljon. Ne haluaa aidosti viettää aikaa mun kanssa, ja meillä on kivaa yhdessä. Samoin mun veli perheineen ja äiti. Ollaan kovin sukurakkaita ja se on mulle ja niille huiman tärkeää.
Mulla on koti, josta mä tykkään kovasti. ja mulla on se toinen paikka. Periaatteessa myös työ, josta pidän, ilman näitä uusia lieveilmiöitä.
Tänään mä pääsen parturiin. Ihan parasta. Täysin yllättävältä taholta sain muistamisen ja tiesin heti, mihin sen käyttää. Sen verran pelästytti katsoa peiliin. Kolmen kuukauden tyvikasvu ja ylipitkä vetelä luirutukka ei ole kaunista katsottavaa. Jouduin perumaan kampaajan viime kuussa, koska auto sanoi räks.. Luojan kiitos on veli, joka lainasi loput. Olisi töihin pääsy muuten hieman hankalaa..tai oikeastaan mahdotonta. Mutta siis, tänään pääsen kampaajan hemmotteluun ja näytän taas toivon mukaan ihmiseltä.  Kiitos kuuluu vain ja ainoastaan rakkaalle ihmiselle, joka muisti mua. Eikä edes tiedä, miten ison asian sai aikaan!
Ja sitten vielä tuo mun ihminen. Herkkis, joka on niin lämmin ja ihana, etten voi edes kuvailla. Hämmästyn monesti, miten  toinen tietää jo etukäteen, mitä aion sanoa tai osaa vastata juuri niinkuin mulle "pitää". Tuntuu, että palapelin pari on nyt tässä. Kaikesta aiemmasta oppineena pidän takaporttia koko ajan auki, mutta silti; tuntuu hyvältä. Ihan hirveän hyvältä. Kahdessa paikassa oleminen aiheuttaa omat haasteensa. Rahalliset ja ajalliset. On omat työt, omat lapset ja omat kodit. Silti, päivä kerrallaan asioiden ja elämän touhujen mukaan, mennään. Silti yhdessä nukuttuja öitä tulee enemmän kuin erossa olevia. 

Näin on hyvä. 

maanantai 6. marraskuuta 2017

Haastejutskia

Haasteen nappasin minäkin, pitkin ja poikin tämä on kierrellyt,  mutta ihana Tuula https://omankatonalla.blogspot.fi/?m=1i mut tarttumaan toimeen.

Kamalin ruoka
En pidä sillistä. En sitten niin yhtään! Sienetkään ei uppoa, vaikka sinnikkäästi olen yrittänyt.

Herkkuruoka
Tämä on vaikea. Mun mielestä lähes kaikki ruoka on hyvää! Toki sellainen mättöruoka on herkkua, johtuuko sen harvinaisuudesta? Pizza, tacot,  tortillat, hampurilaiset, nam! Toisaalta, kala on hyvää, moni kasvisruoka on hyvää, puuro on hyvää.... ääk, en mä pysty!

Kahviherkku, jolle sanon kyllä
Kyllähän minusta se syntinen herkkupeppu löytyy! Eipä noita montaa ole, joka ei kelpaa.. Kai se vaan on niin että lähes kaikki makea ja rasvainen uppoaa tähän naiseen.


Kahviherkku, jolle sanon ei
Runebergontorttu jää ottamatta. Myös sacher, jos mitä muuta vain löytyy.

Telkkariohjelma, jota en katso
Suurinta osaa en katso. En seuraa kuin yhtä sarjaa. Usein telkkari on kiinni monta päivää putkeen. Jotenkin en vaan jaksa töllöttää.


Telkkariohjelma, jota katson
Emmerdalea seuraan. Tosin en sitäkään fanaattisesti. Musiikkiohjelmat.

Inhokkisää
Märkä, tuulinen, harmaa, luihin ja ytimiin menevä. Inhoan kylmää ja palelen aina.

Lempparisää
Aurinkoinen +20 tai aurinkoinen -5.

Kamalin musiikki
Techno ja ooppera ei mun korvissani kuulosta millään muotoa hyvältä.

Kamalia aika vuorokaudesta
Varmaankin myöhäinen ilta. Olen iltauninen ja väsyneenä asiat näyttävät usein ylitsepääsemättömiltä ja vaikeilta.

Paras aika vuorokaudesta
Aamupäivä. Silloin olen virkeimmilläni ja saan asioita aikaiseksi.

Tästä menetän hermot
Töissä nykyään monesta asiasta. Tosin ulospäin se ei näy.

Tästä rauhoitun
Maalaismaisema, meren ranta; sen tuoksu, ääni ja sinisyys. Lukeminen silloin kun kirjan maailmaan saa kunnolla uppoutua.

Huonoin mieliala
Liittyy varmaan tuohon "huonoin vuorokauden aika"-kohtaan. Väsyneenä illalla ei jaksaisi enää mitään, tylsät asiat tuntuu ylitsepääsemättömiltä, raskailta ja vaikeilta.

Kodin turhake
Sen muuton jälkeen, jolloin mulle ei jäänyt juuri mitään, ei ole turhakkeita meille pesiytynyt. Olen keskittynyt pikkuhiljaa sen hommaamiseen,  mitä oikeasti tarvitaan.

Paras tavara
Sänky on ihana paikka. Tosin mun nykyinen on kamala ja selkä kipeytyy. Ostoslistalla ensimmäisenä!


Vaatteet, joita en suostu laittamaan päälleni
En tykkää kireistä,  ihonmyötäisistä vaatteista. En käytä mekkoja, olo on kuin norsulla posliinikaupassa tai jotain muuta yhtä ahdistavaa. Rakastan puseroissa raitaa. Tummissa yläosissa en ole kotonani. Farkut ja trikoopaita on mun perusasu.
Inhoan leopardikuviota.

Vaatteet, joissa viihdyn
Farkut ja trikoopaita on mun kestolemppari. Kotona höntsät ja villasukat on parasta ♡

Haju, jota en kestä
Inhoan sairaalan ja hammaslääkärin hajua. Siankusen pelloille levitys käräyttää myös mun nenäkarvat. Anteeksi brutaali ilmaisuni.

Paras tuoksu
Vastaleikatun nurmikon tuoksu, etelässä meren tuoksu, tuoreen pullan tuoksu, vauvan tuoksu, puusaunan tuoksu.
Autokorjaamon tuoksu, bensa ja öljy. Tiedän, on hullua,  mutta..

Kamalin luonteenpiirre ihmisillä
Toisten lyttääminen. Alituiseen minäminäminä-piirre. Jatkuva valittaminen ja aivan kaikesta negatiivisen puolen löytäminen.

Mukavin luonteenpiirre ihmisillä
Empaattinen, lämmin, läsnäoleva ihminen joka tahtoo muille hyvää.

Tämmöstä. Nappaa mukaan jos haluat!