keskiviikko 12. joulukuuta 2018

Ajatuksia

Ajatukset ovat kovin rikkonaisia tai lennokkaalla tuulella. Minkäänlaista järkevää kokonaisuutta en osaa niistä nyt(kään) muodostaa. Mennään sitten muutamilla lauseilla asioista,joita haluan laittaa muistiin.

- Bujoilu 
Mä olen kyllä aina ollut kalenteri-ihminen. Nimenomaan paperikalenteri. Ja lista-ihminen myös. Toisaalta mä olen aina myös ollut askartelija ja tuunaaja, mutta jostain syystä nämä ei ole koskaan kohdanneet. Paitsi nyt. Bujoilu on kovasti kivaa, jopa rentouttavaa puuhaa mulle. Samalla saan pientä haastetta, jos satun innostumaan kokeilemaan piirtämistä, jota siis todellakaan en osaa. Vitosen piirtäjä yläasteelta täällä, hei! Samalla saan kalenteriin asioita ja pysyn perillä, missä mun arki kulkee. Visuaalisena ihmisenä rakastan sitä, että kalenterissa on muutakin kuin mustalla piirrettyjä viivoja. Niin rentouttavaa, kun saa levittää kaikki kamppeet ja on aikaa kirjoittaa, koristella, piirtää ja tuunata. Samalla menee asiat kansiin. Silti kalenteri on vaan mun, eikä niin haittaa, vaikka pieleen menee, niinkuin piirtämisen kohdalla menee lähes aina :)




-Oma muuttuminen 
Pitkään olen jo huomannut, miten hirveästi mä olen muuttunut. Niin kai tapahtuu aina, mutta omalla kohdalla sen jotenkin huomaa kovin omakohtaisesti. Yllätys sinänsä, eikö, :) Kun ennen nautin siitä ihan aidosti, että oli paljon ohjelmaa ja kalenteriin sai taas raapustaa jonkin ohjelman illaksi, on tilanne nyt täysin toinen. Eniten rakastan sitä, kun kalenteri on illoista mahdollisimman tyhjä. 
Ennen mulle oli tärkeää kerätä astioita, ihania astioita ja kattaa, laittaa ja olla kovin valkoinen. Nykyään rakastan värejä ja kaikki kerääminen tuntuu ihan turhalta. Myin pois kaikki "jouluastiastot", pääsiäisastiat jne. Ihan yhtä onnellinen olen yhdelläkin astiakerralla. Eikä ne välttämättä ole edes samaa sarjaa ;) 
Törmäsin yllättäen kauppakeskuksessa lasten isään. Kävellessäni huomioin, että tuolla on joku tuttu, mutten salamana keksinyt, kuka. Voi elämä! Käveltiin ohitse, minä hymyilin ja moikattiin. Samantien mulle tuli niin vahvana taas se ajatus, miten uskomattomalta tuntuu, että tuon miehen kanssa olen pitänyt yhtä 25 vuotta, saanut kolme lasta ja elänyt kaiken, ihan kaiken, iloineen ja suruineen. Ja miten vieras tuo henkilö onkaan. Tuonko kanssa olen oikeasti elänyt, nyt ventovieraan?!? Tämä hämmästyttää ja ahdistaa mua joka kerta. Elämä ja ajatukset voi todellakin muuttua, ihan huimasti.

-Koti
Mun maailman paras paikka on koti. Täällä on hyvä ja viihdyn liiankin hyvin. Aina löytyy puuhaa ja jos ei löydy, niin keksitään. En haluaisi lähteä täältä mihinkään. Ei liene mahdollista, mutta onneksi tänne pääsee ihan joka päivä <3 Viime viikonloppuna jouduin käymään Helsingissä ja huomasin taas kerran, miten kamala paikka se on, minun mielestäni. Kamalasti autoja, paljon kaistoja, harmaata sohjoa, kiireisen ja kireän näköisiä ihmisiä katse maassa. Kamalan paljon valoja, läpinäkyviä toimistotaloja, ahtautta, korkeutta. Jonona vastaan tulevia autoja kilometritolkulla. Mun päälleni ihan kamalan ahdistavaa. Olin iloinen kun pääsin pois. Toista se on täällä, kun taskulampun valossa aamuisin suunnistan autolle. Tai lähden postinhakuretkelle otsalampun kanssa, muuten tie ei näy :-D 
Onni on sekin, että molempiin riittää asukkaita.

-Joulu/talvivalot
Rakastani sitä, että ihmiset valaisee niin pimeää säätä. Vaikka ollenkaan kaikista en tykkää, osa on jopa rumia, niin silti. On ihanaa, että ihmiset laittavat jouluvaloja! 
Mäkin olen laittanut useammat. Meillä niistä on myös oikeasti hyötyä. Silti enemmän iloa <3 Enkä taatusti ota tammikuussa pois.

-Uupumus
Olen miettinyt, että mulla oli kaiken sen kivun ja työstressin takia varmasti myös jonkinasteinen burnout tai uupumus. Vaikka sitä ei sinänsä hoidettu, eikä edes mainittu, niin näkiköhän lääkäri sen? Ja sen takia oli niin hövelisti hoitamassa mun tautianikin ja tyrkyttämässä sairauslomaa? Hyvä niin, jos näin oli. Kyllähän ne päivät oli ihan vain selviytymistä hampaat irvessä. 
Huomaan, että nyt kun elämään on taas tullut rytmi, eli työ ja sillätavalla normaali arki mahdollisine iltamenoineen jne, väsyn hyvin helposti. Sitä myöten alan stressata ihan pienistäkin asioista. Onneksi huomaan tämän ja tajuan tehdä asialle jotain. Käytännössä siis vähentää iltajuttuja, tapaamisia sun muita. Vaikkakin se harmittaa, että joutuu esim kieltäymään kavereiden näkemisestä tai muuta, on se kuitenkin mulle parempi. Pitää opetella tasapainoilemaan. Myös tarpeeksi nukkuminen tuntuu olevan mulle hyvin tärkeää. Nyt pitää vain kuulostella itseään ja koettaa mennä sen mukaan. Opettelua, opettelua. Myös sometusta olen vähentänyt hurjasti.

-Ruoka-liikunta-terveys
Miksi, voi miksi mä en voi nauttia hikiliikunnasta? Miksi en voi rakastaa terveellisiä salaatteja ja smoothieita ja muita semmosia terveellisyysjuttuja ? Miksi mä rakastan liikaa kotihommeleita viltti niskassa ja makea huutaa mulle vaikka neljän seinän takaa? Miksi? Miksi se, että mä tiedän noiden tekevän mulle vain hyvää, ei saa mua silti tekemään asialle mitään? Mä kysyn vaan?!?! Mistä sitä voi ostaa? Nyt, kun noi veronpalautukset olis vielä tossa....

-Opiskelu
Vähän ärsyttää se, että tammikuussa alkaa opiskelu ja samaan aikaan työt. Koululta ei yhäkään kuulu  mitään, joten kaikki seisoo. Eläkevakuutusyhtiö painaa niskaan ja sopimus työpaikan kanssa pitäisi saada kasaan. Vaan koulu se vaan vitkuttelee. Kai niilläkin on kiireitä, mutta silti. Ehkä mä taas tänään soitan sinne ja hoputan. 

-Joulu
Se on ihan kohta täällä. Mä saan luokseni omat rakkaat ja miehen rakkaat. Pieni jännitysmomentti on se, etteivät kaikki ole koskaan tavanneet. Nyyttäriperiaatteella mennään ja sopu sijaa antaa. Ei me mahduta kaikki edes ruokapöytään, mutta me ollaa hulvatonta ja sopeutuvaista sakkia, joten ihan kivaa meille tulee, uskon niin. Ihan hirveästi en jaksa asiasta stressata. Meillä ei onneksi kaivata valkoisia liinoja eikä pöytähopeita, vaan se nauru ja yhdessäolo on tärkeämpää. Tämä antaa tietyllä tavalla vapauden emännällekin.

Tällaisia ajatuksenpätkiä tällä kertaa. Ottakaahan tekin rauhassa, jos vaan pystytte, jooko?


lauantai 1. joulukuuta 2018

Hengissä


Olen asunut virallisesti uudessa kodissa ja kylässä nyt kaksi kuukautta. Saman ajan ollut töissä uudessa paikassa. Opetellut tuntemaan ihmisiä, paljon, opetellut asioimaan kahden eri vieraan kaupungin paikoissa, niin työ- kuin vapaa-aikana. Opetellut kommunikoimaan huonoa suomea puhuvien ihmisten kanssa ja viettänyt päiviä erilaisten ihmisten kanssa. Ymmärtänyt konkreettisesti, että on paljon ihmisiä, joilla asiat ovat todella huonosti. Jollakin saralla, toisilla vähän jokaisella. Kokenut turhautumista ja huumaavaa onnistumisen ja asioiden ymmärtämisen tunnetta. Saanut kiitosta ja vastuutakin. Nauttinut siitä, että monia asia töissä tapahtuu henkisellä tasolla, ihan "vain" juttelemalla. On hymyjä, hyväksyntää, vastaanottamista. Neuvottelua. Ihmisyyttä. Niin jäätävän erilaista kuin entisessä työssä, jossa vain suorittamisella ja rahalla on merkitustä. Jossa kukaan ei saanut kiitosta, vaan asiat olivat aina huonosti, enemmän tai vähemmän. Ja mikä pahinta, se kaikki oli tarttunut myös henkilökuntaan. 
Olen opetellut elämään enemmän maalla kuin ennen. Aamuisin menen autolle taskulampun valossa, niin on pilkkosen pimeää ja jonkin verran matkaa. Lähden postilaatikolle vartavasten, ei mainokset olekaan kotiovella odottamassa. Opettelen kantamaan puita sisälle, sytyttämään tulipesiä, säätämään peltejä, joita on miljoona, sään mukaan. Periaatteessa osaan, mutta arkirutiinina se on erilaista. Opettelen sietämään varastossa hiiriä ja käyttämään loukkua. Opettelen sitä, että on hyvin erilaisia päiviä. On niitä, kun kotona on hulinaa ja monenikäistä ja -kokoista. Sitten on niitä päiviä, kun ilta on täynnä rauhaa ja lököä. 
Kaikki on keskeneräistä niin koti- kuin työ/opiskelurintamalla. Opettelen, omaksun ja koetan pärjätä. Pärjäänkin. Opettelen, että asioita tapahtuu ja ne lutviutuvat pikkuhiljaa. Tarkalle, entiselle malttamattomalle ja perfektionismiin taipuvaiselle kalenteri-ihmiselle, se ei aina ole helppoa, kun ei tiedä. Mutta opin hienosti ja pikkuhiljaa. 
Kyllä se joulukin vaan tekee tuloaan. Ihanaa, monta pyhää ja vapaata, lapsia, "sun ja mun" ja välillä kaikki koossa. Ja muitakin sukulaisia. Ihan varmasti myös omaa aikaa ja öllöilyä. Sekametelisoppaa. Niinkuin mun elämä aina. Ja hyvä niin.
Rakastan näitä haasteita, niin koti-kuin työelämässä. Ne nyt vain sattuivat tulemaan samaan aikaan. Onnistumisen tunne ja opetteleminen tuntuu tällä hetkellä ihan juhlalta. Usein olen aika väsynyt ja puhkikatkipoikki. Fyysisesti ja henkisesti. Silti se tuntuu terveeltä. Yritän epätoivoisesti kiinnittää huomiota myös omaan jaksamiseen. Koska kyllä tässä on, sulateltavaa ja nielemistä, monenmoista. 
Elämä on tässä ja nyt ja mä olen ihan hitokseen onnellinen!

perjantai 2. marraskuuta 2018

Kuis täs ny näin kävi?



Tuntuu seesteiseltä. Kovin seesteiseltä siihen verrattuna, mitä on ollut. Vuosia. En tiedä, onko ajatusmaailma muuttunut niin kovin, vai mikä "mättää", mutta olo on jotenkin rauhallinen ja tyytyväinen. On työ, paljon uutta, mietittävää ja oppimista. Asiat tulee uniin ja pää käy asian suhteen vähän kierroksilla. Tuntuu, että ajatukset on töissä koko ajan. Lienee normaalia tässä tilanteessa. Loppunee aikanaan. On tuleva koulutuksen alku ja paljon kysymysmerkkejä. On tavallisia arkipulmia, kiirettä ja aikataulutusta. On vierailuja ja hiljaisia viikonloppuja ja erittäin eläväisiä ja lapsekkaita viikonloppuja velvollisuuksineen. On huolta rakkaista ja ikäväkin.. Silti, joku tyyneys ja rauha on muuttanut minuun.  Hyvä olo. Asiat tapahtuu kun ne tapahtuu, ei ole pitkässä juoksussa kiire, voin odottaa. On aikaa hymylle, puuhastelulle ja kaikenlaiselle. Ei tarvitse hötkyillä. Olen tyytyväinen vähään, en muista kaivata uusia vaatteita, messuja tai juhlimista. Nyt on hyvä täällä, omassa pesässä, töissä, missä milloinkin. Nautin siitä, ettei mun pidä oikeastaan mitään. Tulen onnelliseksi metsälenkistä tai siitä, että saan aamukahvit sänkyyn. Tai siitä, että "varalapsi" kiipeää syliin. Tai haluaa kampaavan tukkansa ennemmin kuin isin ;) Yhtäpaljon nautin siitä, kun se lapsekas elämä siirtyy hetkeksi sivummalle ja saadaan olla kahden, nukkua, hiippailla yökkärissä tai lähteä johonkin tai ulos puuhommiin. 
Voihan se olla, että tästä taas olot muuttuu johonkin suuntaan, mutta nyt tuntuu tältä.
On vaan niin hyvä olla.

En tiedä, olenko muuttunut tylsäksi vai onko draama se, joka lukijoita houkuttaa? Nyt, kun jonkin aikaa asiat ovat olleet hyvin ja elo on aika seesteistä, ovat lukijatkin liki puolittuneet. Toki, olen itsekin vähentänyt kommentointia blogeihin, se tekee luonnollisesti osansa, mutta silti. Ihmetyttää vähän. Aion silti päiväkirjamaisesti päivittää, ihan itseäni varten. 
Huomaan muutoksen itsessänikin. En oikein jaksa enää seurata blogeja, joissa mainostetaan asioita ja saadaan niistä hyötyä. Jollakin tapaa en jaksa luottaa siihen, että kaikki ne ylisanat ovat totta. Luen mielummin ihmisten arjesta, tapahtumista ja mielipiteistä; Elämästä. Onneksi näitäkin löytyy, eli jokaiselle on jotakin. Jos sinulla on vinkata kiva elämänmakuinen blogi, niin anna kuulua, käyn mielelläni lukemassa silloin kun lököilytyttää.

Ihanaa, että on viikonloppu!! Olenkin jo aika puhki. Ja muistan nauttia siitä, että mullakin on nykyään Onni nimeltä vapaa viikonloppu. Osaan todellakin arvostaa kahta peräkkäistä vapaata. Ilove it! <3 


tiistai 30. lokakuuta 2018

Postcrossing ja bujoilu

Molemmista olen innostunut nyt kovasti. Bujoilusta jo aiemmin, mutta kesän olen lähinnä katsellut kuvia, seurannut sivustoja ja imenyt ideoita. Pikkuhiljaa olen nyt vanhaan tämänvuotiseen kalenteriin aloitellut ja vuoden vaihtuessa ajattelin sitten aloittaa oikein kunnolla. Niin kivaa puuhaa ja paljon mahdollisuuksia. Ihan omannäköisiä. Onneksi mulla on jonkin verran *köh* askartelutarvikkeita vanhastaan, koska aikamoista välineurheilua tästäkin näkyy helposti saavan, huomaan alan ryhmistä. Itse olen sinnikkäästi pysynyt vielä erossa tilaamisesta. Tallessa on visusti erään ihanan typykän Saksasta lähettämät bujoilutarvikkeet, joilla olen päässyt upeasti alkuun <3




Postcrossingkin on kivaa. On niin kiva lukea muiden viestejä ympäri maailmaa ja  itsekin lähettää kivoja kortteja. Tähänkin aiheeseen kun pääsee vähän sisälle, on sekin paljon enemmän kuin "vain postikorttien lähettelyä". Toiset keräävät/toivovat tietynlaisia kortteja, toiset seuraavat korttien kulkemia kilometrejä ja siihen kulunutta aikaa, toiset ihailevat postimerkkejä. On miittejä ja vaikka mitä. Itse voi kuitenkin päättää, miten laajasti tai millä tahdilla osallistuu. Tykkään!Ja onhan se kivaa, kun postiluukussa odottaa joskus muutakin kuin roskapostia, kun suurin osa laskuistakin on nettiversioita. Ei sillä, että niitä sielläkään kaipaisin. Loppujen lopuksi, oikeaa postia tulee tosi vähän, kun ei tilaa lehtiä. Onneksi on myös kirjekaveri.Yhtäkaikki, postcrossing on osoittautunut kivaksi ja aika vähän ajallisesti sitouttavaksi, joka sopii mulle hyvin. Suosittelen!



maanantai 29. lokakuuta 2018

Poimulehti ja suolaheinä



Siellä ne roikkuu, katonrajassa. Pienet kimput kuivuvat luonnollisesti nopeammin. Osa kaikesta roikkuu katossa, osa kuivuu saunassa. Poimulehti ja suolaheinä.



Suolaheinä. Tietoa täältä ja klik. Tätä en kovin paljoa kuivannut, koska itse en sitä oikein voi syödä. Aion kuitenkin syöttää sitä muille :)




Lähes joka pihan "rikkaruoho" poimulehti on erityisesti "naisten kasvi."  Täältä ja täältä lisää tietoa. Tätäkin kuivasin ja aion käyttää teenä. 

tiistai 23. lokakuuta 2018

Ihmeellinen päivä



Kyselin lapsilta, onko syksyisin aina ollut näin kaunista, vai enkö vain ole huomannut? Tai jaksanut huomata, kaiken muun viedessä voimat? En tiedä, mutta tänä syksynä olen kyllä nauttinut näystä ja olosta, molemmista! Välillä aamuauringossa tai auringonlaskun valon upeassa pehmeydessä on tuntunut, että koko maailma heijastaa kultaa. Olen ihaillut sitä niin auton kyydissä, kuin metsäretkillä tai vain pihassa puuhatessa. Niin kaunista, että melkein olen unohtanut, etten pidä syksystä ;)



Kerronpa teille syksyisestä päivästä, joka oli ihan uskomaton! Hyvin harvoin on päiviä, jolloin tapahtuu paljon ja silti vain ja ainoastaan yllättävää, hyvää ja ihanaa! No nyt oli, ja se pitää ihan kirjata ylös! 

Olin töissä, jossa kaikki tällä hetkellä on uutta, jännää ja innostavaa. Tykkään kovasti! Jännäsin tyttären tietynlaista koetta ja sitä, meneekö läpi. Ja kirkkaasti meni! Toki osasin odottaa, mutta jännittäähän se silti, kanaemoa. Jipii!! Olin niiiin iloinen! Kotona postilaatikossa odotti kirje. Siellä odotti tulos aiemmin järjestetyn valintapäivän suhteen. Ja hei, mä pääsin sinne kouluun. Jipii, jipii,jipii!!! Olin niin onnellinen ja innoissani, ettei mitään rajaa. Siinä hykerrellessäni jo kahta huippuasiaa, pimpahti puhelin. Tuli pikatapaaminen ihmisen, jonka kanssa on pitänyt tavata, mutta aina se vaan on syystä tai toisesta jäänyt. Nähtiin ehkä kaksi minuuttia, mutta jokatapauksessa, tavattiin! Ehkä tästä kunnon tapaaminenkin vielä kehkeytyy, kun alku on vähän kuin alta pois :) Olin jotenkin niin kovin tyytyväinen tästäkin. Ja aivan upeasta pajutyöstä, jonka hän oli minulle tehnyt. Wow, en saisi tuollaista tehtyä millään. Ja miten suloista ajatella, että pakkasella siellä voivat pikkulinnut lämmitellä. Ihana! (kuva yllä)
Ja paketti, jonka hän minulle toi...hauska kommellus, joka oikeastaan "pakotti" meidät tapaamaan. Paketti, joka oli tulossa mulle, oli mennyt hälle ja hän ystävällisesti hoiti sen sitten tänne perille. Kiitos <3 Ja entä sitten paketin sisältö. Ohhoh!! Voi elämä, mitä ihanuuksia (ja telepatian avulla selvästi kasattu paketti) sieltä tulikaan. Olin niin silmät ymmyrkäisenä ja ihan onnessani. Niin paljon kaikkea ihanaa harrastuskampetta ja tarpeellista muuta. Voi jehna <3 Illalla siinä miehen kainalossa köllötellessäni hykertelin & huokailin niin onnellisena ja tyytyväisenä, että mulle ihan naurettiin. Kävin vain läpi päivää, joka oli kyllä maailman onnistunein...ehkä ikinä.