torstai 27. helmikuuta 2014

"Hiihto"loman Pikkupuuhia


Maalaismiehen pesukoneen päällä on ollut tällainen jo Vuosia. Niin kellastunut, miljoona kertaa kostunut ja vähän jo repaleinenkin se oli.


Kuitenkin se on aika hauska, ja ajattelinkin sitten fiksata sen siistimpään kuntoon ja "turvaan". Pesuhuoneen väreihin sopivat kehykset löytyi rompekaapista ja vanhan kirjan (jonka jatkojalostusta jatketaan) sivut saivat toimia uutena taustana.

                                          -----------------------------------------------------------
 



Pataleipä! Aivan loistava ja herkullinen! Ideana taikinan seisottaminen pöydällä vähintään 12 tuntia ja paistaminen padassa. Helppo ja erittäin Slurps! Täältä tarkempaa ohjetta.

                                          -----------------------------------------------------------






Tästä tuli ehkä vähän floppi, mutta...aina ei voi onnistua. Veskin ovessa siis peili, jonka halusin piiloon. "Tapetoin" sen ja sen jälkeen liimasin v.-76 Tekniikan Maailmasta sivun. Ylös liimasin liitutaulutarraa, johon voi välittää vessakavereille viestejä. Nääh, en ole tyytyväinen, aika karmea oikeastaan, mutta olkoon nyt, niin kauan kun keksin jotain muuta :-D
                                        

Kuvahaaste *haju*

                                          
                                            Muiden hajuja täällä..

keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Kuvahaaste

Makrotexissä aiheena tällä viikolla: ajan patinoima/antiikkinen/ikivanha.




Tämä on yksi niistä, jotka vaan tahtoivat mun mukaan. Viime keväänä kirppiksellä se huusi mua ja mä otin...tungin sen pikkuruiseen autooni, jonne se oikeasti ei olisi kai mahtunut... Mutta nyt se on mun ja mä sen ♥

Muiden haastekuvia täällä.

maanantai 17. helmikuuta 2014

Täällä tuunataan.


Asiaa olisi, mutta se ei tule ulos. Kummallista, maalla ollessa toimii kädet, kerrostalossa taas pää... Mä
oon niin Outo!

Mutta tästä tulee joku. Tuunaus kesken. Saa arvata.

lauantai 15. helmikuuta 2014

Musiikin voima ja kirppisherkut

Tiedättekö, kun on niitä juttuja, jotka vaan saa tunteet ja aistit äärimmilleen. Positiivisella tavalla. Joskus ne on asioita, joissa mukana on muistoja ja ne tekevät sen jonkun. Joskus taas jokin vaan kolahtaa, syystä tai toisesta. Musiikki on yksi tärkeimpiä sellaisia.

Mä en tiedä, mikä tässä mua viehättää, mutta minusta tää on makee. Aina, aina se saa mielen jollakintapaa kuohuksiin.

Toinen, joka vaikuttaa muhun syvästi, on tämä. Tässä on mukana muistot, mutta muutenkin tämä on minusta niin kaunis ja samalla mahtipontinen, että mua alkaa itkettää.

Ihan toiseen kategoriaan taas kuuluu tämä, joka on myös aivan loistava ja saa tunteet kuohumaan. Pistä silmät kiinni, ää katsele tota tyhmää videota ;) 

Entä sitten tämä, joka saa edelleen kyyneleet silmiin, joka kerta. Muistot, ne muistot...

Ja tämä! Uskomattomat äänet molemmilla, vau! Muistoja tässäkin. Hymyilyttäviä ja samalla itkettäviä. Mutta niistäkin on yli päästy. Biisiä ei vaan voi skipata siksi, ettei muistaisi mennyttä, kappale on liian hyvä siihen! Tuo miehen ääni on järisyttävä.

Kummallinen viehätys on tässäkin

Ja voi, tämä! Mä rakastin tätä lapsena! 

Ja tämä, ah, tämä! Mikä nuoruuden vimma ja ne muistot! Silti, edelleen tämä on niin psykedeelisen ihana, että pakko on kuunnella, tietyssä mielentilassa. 

Tästä mä en vaan voi tykätä. Liian positiivinen juoppobiisi. Mutta aivan loistavaa kielellä leikittelyä, siitä mä tykkään! Ihan mun juttu ;) Kuunnelkaa loppuun asti. On tässä taitoakin, ainakin sanakommervenkeissa.

Mä voisin jatkaa tätä listaa loputtomiin! Mutta ette te kuitenkaan jaksaneet edes kaikkia noista kuunnella, joten säästetään teitä.

Mä kuuntelen monenlaista musiikkia. Kirkon urut on ne, jotka saa mut pillittämään heti, kun aloittavat soittonsa. Oli sitten kyseessä häät tai hautajaiset. 

Musiikki on mulle tärkeää. Musiikki ja tunteet kuuluu selittämättömästi yhteen.

Ps. hieno:  sä et ole hullu

Kirpustelumaistiaisia:


Fazerin vanha laatikko, joka sai sisäänsä ensimmäisen työttömyyspäivärahajuhlan kunniaksi ostetun ja kauan kaivatun kevään tuojan!

  
Kai nyt joka naisella tarttee potta keittiön pöydällä olla? Kohta noita vihreitä herkkuja pääsee napsimaan..


keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Kuvahaaste: lautanen

Haasteessa tällä kertaa aiheena lautanen. Mun lautaseni on tämä kaunistus. Merkittävän siitä tekee se, että se on elämäni ensimmäinen dyykkaus!


Muiden kivoja versioita lautasista täällä. *klik*


tiistai 11. helmikuuta 2014

Ystäväjuttuja ja kirjoja

Mä olen miettinyt Ystävänpäivää. Se ei taida kaikille olla niin onnellinen ja timanttinen päivä, kuin annetaan ymmärtää. Ihan oikeasti, mä luulen, että aika monella on Ystävänpäivänä paha mieli, kun media/kaupat tuputtaa sitä ystävänpäiväkrääsää ja yliromantisoi päivän Jenkkilän tyyliin. Mä väitän, että aika moni on salaa surullinen, kun ei saa yhtään korttia, rakkaaltaan lahjaa tai ystävältään muistamista. Väitänkö väärin? Ei kaikilla vain ole, keneltä tuollaisia tulisi. Kaikki taas eivät halua ko. päivää viettää juuri sen kaupallisuuden vuoksi, eivätkä muista siksi. Toiset taas viis veisaavat kaikenmaailman ystävänpäivistä, eivätkä "tajua", että rakasta voisi muistaa. Meitä on niin moneen junaan. Luultavasti eräs paikka, sosiaalinen media, on perjantaina täynnä niitä ruusuja ja suklaarasioita ja vaaleanpunaista höttöä. Äänessä ovat ne, jotka ovat jotain saaneet, tottakai. "Oih, mun mies toi mulle sata ruusua ja viiskyt kiloo suklaata ja tottakai timanttisormuksen ja matkaliput Pariisiin."  Muut pysyttelevät taka-alalla ja ovat hiljaa. Vähän pahoilla mielin. Salaa kateellisena. "Miks ei mun mies..." Kaunishan tässä on ajatus, mutta...kun se ei minusta vaan toimi, niinkuin Jenkkilässä, jossa ko. päivä on muotoutunut vuosien saatossa jo perinteeksi ja on jo "vanha juttu". Sopiiko tämä suomeen, jossa ollaan pitkälti jäyhiä ja "mä kerron sitten, jos tilanne muuttuu" -tyylin ihmisiä? En tiedä. Tai mitä sitten tehdään, jos haluaisi muistaa noin sataa ihmistä? Ja mä olen kyllä sitä mieltä, että ne, jotka ovat niitä oikeita ystäviä, ovat keskenään tekemisissä niin usein ja luottamuksella ja hyvässä hengessä, että tietävät ilmankin, olevansa rakastettuja ystäviä. 

Mä olen miettinyt myös Ystäväpariskuntia. Kun kaksi ihmistä menee yhteen ja molemmilla on takanaan jo se "entinen elämä" ja ystävät, kaverit ja tuttavat, voi olla hankalaa sovittaa niitä kaikkia yhteen. Kuitenkin musta olisi ihan äärettömän mukavaa viettää iltaa ystävien/ystäväpariskunnan kanssa. Ei välttämättä ole helppoa tulla sinä uutena naisena tai miehenä porukkaan. Edellinen on muilla mielessä ja uuteen pitäisi tutustua. Synkkaako sitten vai ei, onkin toinen juttua. Ei välttämättä ihan yksinkertaista. Kuitenkin mä kovasti tahtoisin!  Kyllähän niitä yhteisiä ystäviäkin olisi huisin kiva olla, koska muutenhan homma menee ihan kaksin erakoitumiseksi, tai siihen, että aina toinen huitelee niiden "omiensa" kanssa. Toki saakin, mutta musta olisi hirveän hauskaa viettää myös yhteisiä ystäväiltoja, teemaruokien, leffojen, lautapelien, jonkun jutskan tiimoilla.

 Luettukin taas on. Alimmaiset oli molemmat taas niiin koukuttavia, molemmat omalla tavallaan. Khalid Hossein on aivan loistava tarinankertoja ja saa eläytymään. Leijapoika samaiselta kirjoittajalta aikanaan jo teki muhun suuren vaikutuksen! Samoin teki tämä. Jatkoa on pakko saada.

 "Vain aurinko muistaa" oli mielettömän hyvä. Heti, kun siirrytään ihmisten alkuaikoihin, mua alkaa kiinnostaa. Jos sarja Luolakarhun klaani on aikanaan kolahtanut, niin suosittelen lukemaan tämänkin! Mä jäin oikein miettimään, miksi tämäntyyliset kirjat viehättää mua niin paljon. Ehkä se on tuo ihmisten henkisyys. Kansa uskoo henkiin, luonnon merkkeihin ja elää niin yksinkertaista, omavaraista elämää, kuin voi.




Tiedossa teehetki ystävän kanssa. Ihan Parasta.

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Kuvahaaste ja viikonlopun väkerrykset




Tällä kertaa kuvahaaste olikin aika helppo. Sillä tavalla helppo, että kirjainta O ja numeroa 10 ei tarvinnut kauaakaan etsiä samaan kuvaan. Kymmensenttisessähän nuo löytyy molemmat ja samoin tuosta vanteesta. Löydätkös sinä? Muiden kuvia samasta aiheesta täällä.


Mä en kyllä vaan ymmärrä. Miten viikonloppuisin ne kaksi päivää menee aina niin, etten mä ehdi kuin henkäistä ja ne on jo menneet. Taas on kotiinlähdön aika. Suurin osa asioista, joita olin taas suunnitellut tekeväni, on yhä tekemättä. Minkäs sille mahtaa, kun toisen kainalossa se unikin maittaa ja puuhaa ja tekemistä olisi vaikka mitä. Vaikka paljon jäi tekemättä, niin sain mä jotain aikaiseksikin! On herkuteltu American Dinerissa ja käppäilty kirpputorilla. Kaalilaatikkoa on tehty/ahmittu ja osa saatu jopa pakkaseen asti. On luettu, nukuttu hirveän monta tuntia, uitu kauroissa ja keitelty eläimille muonaa. Poltettu roskia ja saunottu tuplana. Katsottu Wallanderia ja syöty jäätelöä. Kutitettu Maalaismiestä ja leikattu sen kalsarit palasiksi :-D Ruokittu ja valokuvattu eläimiä.

Seuraavat viisi päivää sitten taas ihmetellään, odotetaan ja väkisinkeksitään tekemistä.


Näitä pikkusia mä katselisin vaikka kuinka kauan. Tänäänkin ne mennä viuhtoi  kuin viitapirut metsässä ja sinkoilivat ihan hirveää vauhtia paikasta toiseen. Ihan sellaista sekopäätä eestaas juoksentelua, niin paljon kuin pikku kintuista lähti. Joutui ihan nauramaan ääneen, niin hauskoja ne oli!
Isommillakin oli kevättä rinnassa, siihen malliin isokarju noita naispuoleisia ahdisteli ;)

Mä en tiedä, onnistuuko lukijaksi liittyminen nyt helpommin. Vaikka tuo lukijat-gadget tuossa on, niin mulle itselle ei näy teitä lukijoita. Edellinen tekstikään ei päivittynyt useimmille. Emmää ymmärrä... :-O Jotain outoa nyt on, niinkuin mä täällä jo aiemminkin selostin.

perjantai 7. helmikuuta 2014

Lue minut!

Mun täytyy nyt ensimmäisenä korjata mahdollisia väärinkäsityksiä tai virheitä tai omituisuuksia... Mä olen saanut nyt pariltakin taholta viestiä, että Bloggerin syötteessä näkyisi mun kirjoituksia. Tai niitä alkupätkiä... . Mä en käsitä, mitä on tapahtunut, mutta siis: nuo kirjoitukset ovat  kolmen vuoden takaisia, niiden kirjoittaja on Miia ja tarinat niissä eivät vastaa mun elämääni. Jollakin muulla on siis ollut/on samanniminen blogi, tai sama osoite, jonka sitten poistanut?  Tai jotain. Mutta mun nuo tekstit eivät siis ole. Omituista :-O

Kaikki on ihan hyvin nyt. On Maalaismies ja on Helmi. Välimatkaa puolentoista tunnin verran. On Nuorimmainen, joka asuu kanssani. On Keskimmäinen ja Vanhin, jotka asuvat omillaan. On kaksi kotia, maalla ja lähiössä. Kiemurainen eikä aina niin hohdokas historia meilläkin takana, mutta tässä ollaan. Maalaismiehellä takana nyt 4 kuukauden raittius.

Eteenpäin mennään. Näillä eväillä. Terveisiä Maalaissaunasta!

torstai 6. helmikuuta 2014

Rakastan

Joku pyysi, että pelästyttäisin teidät, niinkuin edellisessä jutussa juttelin.. Otin kuvan aamuisesta rokkitukasta, juuri sängystä nousseena. Mä en vaan käsitä, miten on ihmisiä, jolla on heti herätessä hiukset kuin vastalaitetut, tai ne sipaisee vaan vähän harjalla. Ehei, ei toivoakaan! Mä joudun työntämään pääsi vesihanan alle ihan kokonaan, jotta kuontalo ei osoita avaruuteen. Kun ei minusta enää ole irokeesiakaan pitämään ;)


                                              ...ei näytä Brooke aamuisin tältä, ei.... 

Lisäksi, mä näen yhä useammin aamuisin peiliin katsoessa äitini. Mä en haluu! Mä haluan olla nelikakkonen pään sisältä, mutta ulkopuolelta mulle kävis sellainen kun olin kolmevitosena. Ni.
                    
                                              
"Ihanaa, äiti, sä oot leiponu sämpylöitä", huusi Nuorimmainen heti ovelta. "Mä haistelin ja alaovella ja toivoin koko ajan, että haju tulee meiltä, ihanaa!"

Mikä fiilis. Mä oon sämpyläntuoksuinen äiti.



Yöllinen viesti: "psst....ooksä hereillä"
Hetken viestittelyn jälkeen olen parvekkeella ja heitän kolme kerrosta alaspäin pussukkaa, jossa on särkylääkettä ja porkkana. Keskimmäinen särkee, ilmeisesti kovaa, koska kolmelta yöllä jaksaa lähteä äidin parvekkeen alta hakemaan. Pussissa oli myös porkkana. Painona. Toivottavasti tyttö ei ymmärtänyt väärin....

Mikä fiilis. Äiti auttaa, aina.


Mä katselen, kun Keskimmäinen poiketessaan opastaa Nuorimmaista jossain. Sitten ne lähtee yhdessä kauppaan. Ne nauraa ja kulkee vierekkäin, juttelee. Sen jälkeen, kun Keskimmäinen muutti omilleen, niistä on tullut ihan bestikset. Mä katselen perään niin kauan kun niitä näkyy ja ajattelen, miten mulla voi olla tollaset helmet.
                                       
Luoja, miten mä rakastan niitä.

                               
Kolmas yö takana olemattomilla unilla. Hemmetti. Vaan ei auta. Viherpeukalo vipatti, oli pakko saada ihan pikkuisen "kasvattaa". Herkkuja tulossa!




keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Luetaan!



Jeps, minä se olen ;)

Meinasi mennä Meni vähän överiksi kirjastossa. Nyt, kun taas tauon jälkeen olen "opettanut" itseni lukemaan, ei siitä meinaa tulla tolkkua, tai loppua. Viikonloppuna ostin juuri kirpparilta kolme kirjaa, överikasa lähti mukaani kirjastosta ja kaksi jätin varaukseen. Vilkkumaan Nainen katolla, joka mulla olikin aikeissa lukea jo aiemmin, sekä Marjaanan ja monen muun suosittelema Avioliittosimulaattori tupsahtavat jossain kohtaa myös luettavakseni. Tuo pelkkä kirjaston nyt lainattu kasa on sellainen, etten taida siitä kuitenkaan kuukaudessa, jonka laina-aika on, selvitä. Paitsi, jos menee useampikin yö niin, kuin toissayö. Ei toivoakaan unesta. Luin, kokeilin nukkua, luin, kokeilin nukkua. Ei silmällistäkään! Puoli kuusi katselin vielä kelloa. Viime yönä katselin kelloa vielä kahden jälkeen.
Murheet, ne valvottaa. Mutta kirjaan pystyn eläytymään niin, että nykymaailma unohtuu. Voidaan siis todeta, että seuraavat 1,5 kk luen aika hemmetisti. Muuta ei voi, kuin odottaa.Ja toivoa, että murhe on vain väärä hälytys.

Niin, kirjastossa hoitelin siis asioita, se kun on samalla kaupungin palvelupiste meille "syrjäkyläläisille". Kopioitiin papereita, jätettiin papereita "sisään"  ja sensellaista...
Kirjastossa mä olen vähän kuin lapsi karkkikaupassa. Jos ottaisi vielä tuon...tuokin näyttää kivalta...onpa herkullinen kansikuva, nappaanpa mukaan...oi, miten kiinnostava selostus!... jotenkin kirjoja kertyy ja kertyy käsivarrelle. Sitä tulee ahneeksi. Ihan kuin ne katoaisivat hyllyistä, jollei niitä ota mukaan. Tai jollei sitä ensi kerralla enää olekaan täällä, jos nyt jätän sen...
Ei, kyllä ne kaikki oli mukaan otettava:


Mä olen aina haaveillut kirjastohuoneesta. Sinä kauniina päivänä, kun mulla on koti, mä teen edes kirjastonurkan, jollen muuta..

Me ollaan Nuorimmaisen kanssa glögihulluja. Tänään oltiin kaupassa (asuntotuki, jess!!!) ja juomaosastolla oli lavan alimmainen kerros glögitiivistettä jäljellä. Sanattomasti me vilkaistiin toisiamme ja nyökättiin: "jee, vielä jäljellä; heti kaksi pulloa." Tuota glögitiivistettä ollaan kahdestaan juotu jo kymmenen pulloa, ja nyt saatiin kaksi lisää. Glögi on oikein loistava kuuma juoma illallakin. Siitä on tullut ihan tapa. Totesin kyllä, että näiden jälkeen on syytä taas aloittaa teekausi ja vierottautua glögistä. Kohtahan se kevätkin on jo täällä. 
Kauheasti tekisi mieli esikkoa. Tulppaaneitahan mä jo ystäviltä sainkin, mutta ne ovat jo poistuneet kukkien taivaaseen. Pikkupussin multaa jo ostin ja aikomuksena on taas kasvattaa herkkuja. Niistä myöhemmin.

Päivärytmi on muuten mennyt aivan pyllylleen. Kun sitä vielä joulukuussa katseli kelloa puolenpäivän aikaan ja totesi, että työpäivä on puolentoista tunnin päästä pulkassa, niin nyt mä hiipparoin yövetimissä ja rokkitukassani samoihin aikoihin. Kyllä mä herään ajoissa, haluan olla hereillä, kun neiti lähtee kouluun, mutta silti...mä venyn ja vanun ja touhuan. Mutten saa päälleni, hiuspehkoa alas tai lilaa luomeen :) Ehkä mä opin siinä vaiheessa, kun ovelle tulee joku yllätysvieras ja pyörtyy.

Tammikuussa luetut:





Joo, joo...kevyttää lovee... mut haittaakse?
Dave Peltzerin Pimeän poika oli kirja, joka jäi aikanaan vaivaamaan ja vainoamaan mun ajatuksia. Hyvä kirja, mutta hirveän ahdistava ja järkyttävä. Samanlainen oli Alice Seboldin Oma taivas. *hrrrr...puistattaa*

Ps. olenksmä muistanu pitkään aikaan kertoo, että mä vihaan kerrostaloasumista!