keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Kynsilakkakorut

Laitetaanpa tänne nyt taas selostusta kynsilakkakoruista. Noita kapusseja myydään askartelukaupoissa ja netistähän niitä saa tilattua monenmoisista paikoista. Taustalla iso kapussi, edessä pikkukapusseja, jotka jo suojateipattu. Kapussin kiinnitykseen, käyttötarkoituksesta riippuen, on olemassa monenlaisia juttuja. Tässä postauksessa näkyy sormuspohja ja pieni "ketjulenkki", sekä metallinen tausta, jolle kapussi voidaan kiinnittää. Vaihtoehtoja on monia.


Ensimmäinen kerros lakkaa. Tähän kannattaa valita se kimallus, jos sellaista haluat käyttää. Muutenkin aloita vaalealla, tai sillä, jonka haluat eniten näkyvän. Muista, että lakka näkyy valmiissa korussa käänteisessä järjestyksessä, koska kuvio maalataan nurjalle puolen. . Töpöttele tai "sotke" lakkaa vaikkapa hammastikulla saadaksesi kuvioita. Muista antaa kuivua hyvin ennen uutta lakkakerrosta.


Tässä ensimmäinen kerros (punainen) on kuivunut ja päälle lakattu harmaata, jonka jälkeen "raidoitettu" hammastikulla. Kun sekin kuivui, lakkasin koko komeuden yli mustalla. Jonka jälkeen, eli valmiina, näyttää tältä:

Tällainen siitä sitten tuli.

Aiemmin tekemäni kynsilakkakoru:


torstai 20. maaliskuuta 2014

Isää ikävä

Pääsiäisen aikaan tulee kuluneeksi 15 vuotta siitä, kun iskä muutti taivaaseen. Uskomatonta, miten aika voi mennä niin nopeasti.

Mä en meinannut päästä iskän kuolemasta yli millään. Se tapahtui niin äkkiä, iskä oli liian nuori. Kaikki jäi kesken. Paljon jäi sanomatta. Kokematta.

Iskä oli hyvä Vaari. Muutama päivä aikaisemmin se oli vielä leikkinyt mun kahden lapsen kanssa. Kolmatta iskä ei koskaan ehtinyt nähdä. Miten selität 3- ja 7- vuotialle, että vaari on mennyt taivaaseen, kun olet itsekin aivan poissa tolaltasi?

Mä muistan, miten mä pyörin illalla sängyssä ja mietin. Mulla oli kaksi vaihtoehtoa tulevaisuuteni suhteen ja pohdin niitä. Nukahdin. Heräsin yhden aikaan siihen, kun veljeni soitti ja sanoi hätäisesti olevansa pihassa ja että mun pitää tulla. En mä kysellyt, hyppäsin salamana vaatteisiin ja painuin pihalle. Veli odotti autossa ja ajoi mut äidin ja isän kotiin. Iskä makasi selällään sängyssä ja ambulanssimies istui iskän päällä hajareisin ja elvytti. Muistan vieläkin debfillaattorin mekaanisen äänen, kun se sanoi "irti - potilaasta". Mä seisoin kivettyneenä ovella ja katselin. Äiti ja veli olivat jossain, en muista.
Mitään ei ollut tehtävissä. Iskä oli saanut nukkuessaan sydänkohtauksen ja menehtyi, siitä huolimatta, että äiti heräsi outoon ääneen ja hälyytti apua. Iskä kuoli 53- vuotiaana. 
Mä istuin sängyn vieressä ja pidin iskää kädestä, sen ajan kun poliisia ja ruumisautoa odotettiin. Poliisien käynnistä en muista muuta, kuin että niitä oli kolme. 
Se sinkki?arkku, johon iskä sitten nostettiin, oli kamala, sen mä muistan. Tuntui kamalalta katsella, kun iskää laitettiin sinne. En voinut katsoa ja lähdin pois.

Mä muistan, että mä olin se "vahva", joka hoiti asioita sinä yönä. Tilasi äidille lääkäriä, soitteli sisaruksille, perui omia töitään, ilmoitti tarhaan että lapset tuleekin hoitoon, vaikka piti olla vapaa, otti äidin luona vastaan suruvalittelukukkia, hoiti äitiä, 45-vuotiaana leskeksi jäänyttä aivan pihalla olevaa naista, ilmoitti iskän töihin...en edes muista.

Muistan, millaiset vaattet olin kiskonut yöllä hätäisesti päälleni. Vihreät. Paita oli väärinpäin päällä.

Jossain kohtaa mä lähdin kävelemään. Muistan, että satoi ja mä vaan kävelin ja kävelin. Muistan, että mun velipuoli ajoi mun ohi autolla, hiljensi ja katsoi tutkivasti muttei pysähtynyt. Myöhemmin kuulin, että olin ollut pois kauan ja joku oli jo huolestunut..velipuoli etsi mua. Mä en oikeastaan muista tuosta mitään. Muuta, kuin että mä kävelin ja kävelin. Ja että olin ihan märkä.

Sairaalassa mä kävin vielä katsomassa iskää. Mua pelotti, en ollut koskaan nähnyt kuollutta (en laskenut iskää kuolleeksi vielä siinä kotona sängyllä.) Se oli hyvä käynti. Iskä näytti hymyilevän. 

Sen mä muistan, että mä olin aivan pihalla pitkään.

Muistan, että olin töissä, noin puoli vuotta tapahtuneesta ja taukohuoneessa muut voivottelivat säätä. Muistan, miten mun teki mieli kirkua, että unohtakaa nyt saakeli sentään toi marina, ettekste tajua, että mun isä on kuollut!! 

Muistan nähneeni iskän itkevän kaksi kertaa. Toisella kertaa, kun ajoivat pahan kolarin ja pelkäsi äidin puolesta. Toisella kertaa, kun mä muutin pois kotoa. Iskä oli äijä, ei se turhia vollotellut. Ärsyttäväkin se oli ja joi liikaa viinaa. Mutta aina se auttoi ja oli iskä, kun tarvittiin. Vaikkei se edes ollut mun biologinen sellainen. Silti sellaisena mä sitä pidin ja mä olin sille ihan oma lapsi. 

Mä muistan, että vielä viisi vuotta jälkeenpäinkin mulla tuli haudalla itku.

Jotenkin elävästi ja voimakkaasti tuli Iskä mieleen, kun kaivelin noita myytäviä koruja. Iskän ketju.... mä punnitsin pitkääääään ja moneen kertaan, laitanko myyntiin.

Nyt se on mun kaulassa.

Ja nenäliinat lopussa.

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Hempeää, hassua ja näyttävää



Mulla oli tässä taannoin kaverin kanssa koruilupäivä. Loistava kuusituntinen koruja väsäten, ja höpötellen! 

Piiiitkästä aikaa tein korut ihan vaan itselle, nyt on tullut tehtyä kaikki vain myyntiin, sattuneesta syystä. Pakko todeta, että kaikkea muuta mä olen tästä kämpästä myynyt, paitsi itseäni.
Ensin teki mieli tuollaista hempeätä hempukkaa blingbling söpöstelykorua, se muotoutui ylläolevaksi. Harmi, etten saanut kuvaan sitä säihkettä ja blingausta, joka noissa säihkyy.



Yllä:
Sen jälkeen teki mieli värikästä ja näyttävämpää. Nuo oranssit korut olen ostanut jo aikaa sitten, koska ne on ihan kuin isoja karkkeja..  Tulis sitten vaan jotain rientoja, jotta voisi niitä pitääkin. Tosin, voi taas olla, että ennen käyttöä ne päätyvätkin jo myyntiin. No, katsotaan.

Alla: 
Jostain mulle oli päätynyt myös tällaisia halpismuovihelmiä ja ajattelin niistä värkätä tällaisen hassuttelukorun. Joskus, sopiva tontulla päällä ollessani, laitan ne vielä kaulaankin. Tai annan jollekin lapselle tai vielä lapsenmielisemmälle kuin minä ;)


Huisin mukava koruilupäivä oli. Mukavaa vaihtelua tähän kaikkeen muuhun.

Syntinen herkku ja munavinkki

Jos bongaa reseptin jossa kerrotaan "uudesta" hitistä, jossa yhdistetään Brownies ja Cookies eli Brookies, niin eikö sitä olekin silloin ihan pakko kokeilla? No on, jos on kyse sellaisesta herkkuperseestä kuin minä!
Ja toden totta, voin luvata, ettei tästä herkusta puutu voita, sokeria tai suklaata. Ihana, tahmean tiivis Browniemainen pohjakerros ja rapsakka Cookiepinta, slurps! Melkein voin taata, että yhdellä palalla taiot itsellesi hetkessä kaksi kiloa lisää! Sivuvaikutuksena saattavat myös paikat lähteä hampaista. Myöskin joku suunnattoman hyvänolontunteen saattama tärinä ja vapina voi sinut yllättää.

 Ulkonäkö voi olla mitätön, mutta maku ei. Tajunnanräjäyttävää herkkua. Tähän kun lisäisi vielä vaniljajäätelön...oih!

Ohje on yksinkertainen, tavallista leipomista. Malttia se vaatii, koska taikinaa pitää jäähdyttää ainakin tunti ja paistamisen jälkeenkin jäähdyttää kunnolla. Ääääh, ihan kamalaa, mulle. Hetimullekaikkitännenyt!!!



Mutta hyvää tämä on, aijaijaijai....

 Katsokaas muuten tämä video. Ihan mahtava idis. Siis tämä. *klik*
 
Brookies
12–16 kpl

Brownie-taikina:
115 g voita
150 g suklaata
2 dl sokeria
½ dl fariinisokeria
3 munaa
2 dl vehnäjauhoja
1 rkl kaakaojauhetta
½ tl suolaa
Cookie-taikina:
115 g huoneenlämpöistä voita
1 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
1 muna + 1 keltuainen
2 dl vehnäjauhoa
1 tl leivinjauhetta
150 g suklaata
(Tarjoiluun:
vaniljajäätelöä)
Valmista brownie-taikina. Sulata voi ja suklaa mikrossa tai vesihauteessa. Vatkaa joukkoon sokeri ja fariinisokeri. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi.
Vatkaa joukkoon kananmunat.
Sekoita keskenään vehnäjauhot, kaakaojauhe ja suola. Siivilöi ne suklaaseokseen ja kääntele taikina tasaiseksi.
Vuoraa noin 22 x 22 cm:n kokoinen neliön tai suorakaiteen muotoinen kakkuvuoka tai uunivuoka leivinpaperilla. Saat leivinpaperin asettumaan vuokaan paremmin, kun rypistät sen palloksi, kastelet kevyesti vedellä, rypistelet vielä hetken ja sitten avaat.
Kaada brownie-taikina vuokaan leivinpaperin päälle ja laita vuoka jääkaappiin ainakin tunniksi.
Valmista cookie-taikina. Vaahdota pehmeä voi ja sokerit. Lisää yksi kokonainen muna ja yksi keltuainen, ja vatkaa vielä pari minuuttia.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne voi–sokeri-seokseen. Sekoita taikinaa mahdollisimman vähän, jotta siihen ei muodostu sitkoa.
Leikkaa suklaa veitsellä kuutioiksi. Kääntele ne lopuksi taikinan joukkoon.
Asettele cookie-taikina kahden lusikan avulla nokareiksi brownie-taikinan pinnalle. Paista 175-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. HUOM! Jatka paistamista tarpeen mukaan, jos brownie-kerros vaikuttaa liian raa'alta. Tarkkaile kuitenkin, ettei taikina kypsy liikaa vaan jää sisältä kosteaksi. Anna jäähtyä rauhassa vuoassaan huoneenlämpöiseksi. Brookie kiinteytyy vasta jäähtyessään ja koostumuksesta tulee siten oikeanlainen: rapea päältä ja tahmea sisältä.
Nosta kakku leivinpaperin avulla vuoasta ja leikkaa 12–16 ruuduksi ohutteräisellä veitsellä. Tarjoa halutessasi vaniljajäätelön kanssa.

Alkuperäinen ohje ja muita jorinoita täällä.

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Kosken kohinaa ja laatikkokissa


Aika lailla pahoilla mielin ja miettiväisenä kuljin eilisen päivän. Joku vaisto -tai päähänpisto- ohjasi ajamaan kotiin eri kautta kuin yleensä. Onneksi. 
Kaksi teinityttöä pienen hassun autoni kyydissa huristelin ohi tämän kauniin paikan. Etupenkiltä suustani kuului huokauksia, kun oli niin kaunista. Takapenkiltä kuului huokauksia, kun löin jarrut pohjaan ja ilmoitin käyväni kuvausretkellä. Raasut lähtivät matkaan tukka pystyssä, jumpsuitit päällä, eivätkä kehdanneet ulkoontua autosta.



Heti autosta poispäästyäni kuulin sen mahtavan pauhun, jota tämäkin koski pitää. Vaikkei ole edes suuri, saa se aikaan hienon äänen. 
Muistan jo lapsuudesta, miten vietimme kesäsin aikaa pienen kosken lähistöllä ja tuijotin sitä aivan haltioituneena ja kauan, joka kerta. Aivan kuin kristalleja putoaisi alas, aina vain lisää ja lisää. Ja se ääni! Niin rauhoittava, mahtava ja voimakas. Olisi voinut viipyä ja viipyä, oli niin rauhoittavaa. Olisinkin viipynyt, mutta ne jumpsuittilaiset siellä autossa...





Upeaa, vesi ja kivi yhdistettynä. Luonnon taidetta parhaimmillaan. Rauhoittavaa ja kaunista.

Autossa neidit olivat kuulemma jo pohtineet, onko se hörhö kuvaaja pudonnut veteen...viivyin vissiin kuitenkin liian kauan.

                                                                    *****


Viikonloppuna tavattiin myös se rakkain kisu. Mamman oma laatikkokatti ♥


lauantai 8. maaliskuuta 2014

Sanomalehteä seinään ja kimalletta tissien päälle.

 Tämä umpeenlaitettu ovi, tai sen ulkonäkö oli kiusannut mua Maalaismiehen luona jo pitkään. Olin miettinyt, mitä kummaa sille voisi tehdä ja miten peittää. Täysin umpeen sitä ei voi laittaa, sitähän saatetaan joskus vielä käyttäää... ;) Olisiko jokin peittävä kangas hyvä? Maalaisinko tuon levyn? Tapetoisin? Alunperin ajattelin, että tuunaan vanhan oven tuohon päälle vain näöksi, mutta aukko on sen verran normiovea suurempi, ettei sellaista sitten kävellyt vastaan. 
Hiihtolomaviikon kirppiskierrolla mua vastaan käveli nippu vuoden -64 sanomalehtiä. Hassuja juttuja ja vanhaksi kellastunutta paperia.. Ensin mulla meni pari tuntia, kun luin lehdet ja naureskelin. Ihania vanhoja juttuja ja hyvin toisenlaista kuin nyt! Katsokaa vaikka:









No, sitten vain tapettiliisteriä ja sutimaan! Tällainen siitä tuli. Ihan hassunhauska ja ainakin vähän kivampi kuin se vanha. Tuohon voi koska tahansa jäädä lueskelemaan viidenkymmenen vuoden takaisia juttuja. 



Niin, ja ihastuin tällaiseen silitettävään bling-kuvaan. Piristin sillä mustaa paitaani. Mii laik, kissanainen kun oon.



Sokerina pohjalla; arpajaisvoitto Kotipellolta! Suloinen pussukka vaikkapa käsilaukkuun pikkusälälle tai meikeille...tai... Kaunis! Väreihin sopiva bambu-tiskirätti, aivan loistava! Kai te muutkin jo käytätte tällaista?  Enää en kaupan perinteisiin tiskirätteihin koske, nämä bambuiset ovat niin paljon parempia! Ja korttikin vielä sävysävyyn....Kiitos Tanni!!!

perjantai 7. maaliskuuta 2014

Eka kerta

Marjaanan samaista haastetta lueskelin ja jäin niin kiinni omiin muistoihin, että oli pakko tehdä tämä itsekin...

Eka paras kaveri?
Tähän ei ole yksiselitteistä vastausta. Ihan sellaista bestis-bestistä mulla ei ollut, vaan meitä oli viiden tytön porukka, joka välillä viihtyi kaikki yhdessä, välillä joku jonkun kanssa, tapeltiin ja sovittiin..

Eka puhelin?
Sen on täytynyt olla 90-95. Musta iso ja pirun painava "salkku", josta lähti kierrejohto, jonka päässä oli noin maitopurkin kokoinen luuri. Mutta oli se hieno!

Eka lemmikki?
Meillä oli koti-kotona aina koiria. Pieniä, alle polvenkorkuisia milloin mitäkin. Mä en koskaan oikein niistä perustanut ja siksi mulle ei ole koiraa itsellekään aikuisiässä ikinä tullut. Mä oon kissanainen!

Eka pelko?
Mä oon aina pelännyt pimeää. Meillä lapsilla oli iltaisin koirienvientivuorot ja mä pelkäsin! Vaikka oli katuvalot, niin mä vihasin jokaikistä pusikkoa ja rasahdusta. Taisin juosta koirien pissilenkin niin kovaa, että mahtoikohan ne saada edes pissattua? Teini-iässä iltaisin juoksin kotiin kuin hengenhädässä siitä lähtien, kun kaveri joutui kääntymään eri suuntaan. Kotona oli eteisessä aina valo öisin, mä en suostunut nukkumaan pimeässä.
Edelleen arastelen pimeää, mutta pystyn hallitsemaan pelkoni. Enkä enää tarvitse yövaloakaan ;)

Eka ihastus?
Naapurin poika, Kari. Oli myös samalla luokalla mun kanssani. Me oltiin molemmat ihastuneita toisiimme, mutta eri aikoina. Ei siitä koskaan mitään tullut.
 
Eka opettaja?
Pikkasen jo höpsähtänyt, juuri kohta eläkkeelle jäävä nainen, jolla oli pöytälaatikossa omat pinnit, joilla se veti tyttöjen otsatukan sivuun, jos se oli hänestä liian pitkä. Aika pian eläköidyttyään oli dementikko.

Eka pusu?
Aika vanhana, olin jo 15. Hampaathan siinä kalahti yhteen.
 
Eka kunnon poikaystävä?
Tuo samainen eka pussaaja. Tuleva lasteni isä.
 
Eka konsertti?
Tätä mä en muista. Todella paljon käytiin keikoilla, suomipop ja -rock on todellakin nähty vuosina 87-91

Eka hiustenvärjäys?
Niin nuoresta, etten edes muista. Sen muistan, että kutosella/seiskalla mulla oli ihan siili tukka, mutta keskeltä takaraivoa lähti sellainen pieni ohut hiirenhäntä, joka oli punainen ja palmikolla. Se oli hirveän erikoinen ja cool, kellään muulla ei ollut.
 
Eka lävistys?
Korvarei`ät sain kolmannella luokalla. Jossain kohtaa toiseen korvaan tuli kaksi lisää. Muita läväreitä ei ole. Mun lapset on ottaneet niitä sitten munkin puolesta!

Eka auto?
Luumunpunainen 99 Saab. Edelleen Saab on mun lemppari. On kuin ajaisi laivalla, kun vertaa moneen muuhun. Saabia ei silti ole.
 

Eka asia minkä teet kun tulet kotiin?
Vaihdan höntsähousut ja laitan villasukat. Ihan eka, ennen kauppakassin purkuakin.

Eka nolo juttu?
Nää on noloja näin jälkikäteen ajateltuna... Menin kaverini kanssa kauneimpiin joululauluihin ja sain mummulta 5 markkaa kolehtihaaviin laitettavaksi. Pistin sinne ison napin ja sillä vitosella me ostettiin ranskalaiset juustolla.
Tai kun edellisiltana oli tullut telkkarista Onnenpäivät ja siinä Fonzie oli antanut mielitietylleen käsirenkaan. Mulle tuo edellä mainittu Kari toi myös, Aarikan vihreistä helmistä tehdyn rannekorun. Mä pudotin sen sadevesikaivoon.
 Apua, mulla on huono omatunto.
 
"Eka kerta?"
Tätä ei haasteessa ollut, mutta koska sanat "eka kerta" tuo auttamatta mieleen SEN, niin kerronpa sen verran, että lasteni isä löi SEN jälkeen päänsä mun sängyn päällä olevaan hyllyyn aivan tajuttoman lujaa. 
No, voi ainakin sanoa nähneensä tähtiä.

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Kuvahaasteita

Täällä, maaliskuun aiheena on kuvata juttu, jossa on KK. Tulipa mieleeni sitten hyvinkin läheltä jotain ja oikein tuplana:

TaKKutuKKa


Täällä toisaalla haastekirjaimena on tällä viikolla B. Näin laskiaistiistaina minun beeni muodostui näin: