torstai 30. huhtikuuta 2015

"Puutarha"hommia

Vihdoinkin mulla oli useampi päivä vapaata. Yhden niistä käytin takapihani laitteluun ja siivoiluun. Entinen asukas on ollut yksinäinen mies ja aikamoinen tupakkamies(onneksi ulkona!) Tupakantumppeja löytyy. Osa onneksi astioistakin. Rapsuttelin pintamullasta tumpit ja vein kaikki haisevat löyhkäävät yöööks-astiat roskiin. Lakaisin puulaatat ja lisäsin multaa kukkapenkkiin ja -astioihin jotka hän ystävällisesti jätti tänne luvan kysyttyään. Ensin kuitenkin siirsin kukkapenkin akileijanalut toiseen paikkaan. Nyt paikat odottavat vain istuttajaa ja kylväjää. Vielä en uskalla sisällä kasvattamiani taimia ulos laittaa, vapuksihan on luvattu kylmää ja mahdollisesti jopa lunta. (On siis oikein hyvä viettää koko vappu töissä!!)
Huumoria tuolla herralla on myös näemmä ollut ja päätin antaa tämän hiukan erikoisen kukka-astian olla paikoillaan. Sinne uskalsin ostaa muutaman orvokin, koska "astia" suorastaan vaati sitä!



Kuvakulma ei tee nyt oikeutta, mutta pikkuinen pisuaari tai bideeallas se on. Voi, kun kansi olisi tallella, se toisi tuohon vähän aidompaa näköä. Mutta hauska näinkin :)
Siinä touhutessani näin leppäkerttuja. Paljon leppäkerttuja! Niillä oli varmaan joku kevätrieha sovittuna mun pihalla. Soin sen niille mielihyvin. Saavat pitää pihaani riehapaikkanaan vaikka koko kesän. 
Ilostelin myös siitä, että heti mun aitaukseni ulkopuolella kasvaa nurmikolla sekä kelta- että valkovuokkoja. Sinivuokkoja näkyy tuolla kauempana. Vuokot on kevään airuita. Tuntuu hullulta, että toiset teistä siellä ei ole koskaan nähneetkään keltavuokkoja. Täällä meillä kun niitä kasvaa ihan leskenlehtien tapaan ojanvarret väärällään.  

Etupihan purkista mä kaivelin syksyn lehtien alta näkyviin jotakin. Daaliaksi epäilen, saapa nähdä. Hmm..mielenkiintoista.

Johan mä aloin haaveilla tomaastistakin...ja mansikasta...hajuherne"seinästä" ja krassiputouksesta....

Päivän aurinko lämmitti terassille mukavasti ja näin jo itseni viheriällä ja kukoistavalla keitaallani istuksimassa teekupposen kanssa...lukemassa kirjaa....nauttimassa kesästä..... 
Ai juu, eihän mulla edes ole mitään lomaa. Mutta silti.

Ja pakko se on myöntää, itsellenikin, että kyllä mua vähän harmittaa olla vappu töissä. Vaikken mä mitään hilluisikaan, enkä muuta sellaista, mutta silti. Olishan se kiva viettää vappua Kainaloisen, lasten tai ystävien kanssa, tehdä jotain herkkua, käydä vapputorilla, tai jotain. Mutta ei. Äh, asennevamma. Mä koitan ampua sen alas. Ja näkyyhän se sitten tilipäivänä. 

Viettäkäähän te kiva, sellainen omannäköisenne, vappu! 

maanantai 27. huhtikuuta 2015

Ihmetellen


Ihmetyksen aiheita:


Minä, anti-koiraihmisenä, en ikinä, ikinäikinä olisi uskonut, että peuhaan scheeferin kanssa, kun se loikkaa sänkyyn antamaan aamupusuja. Tosin, ei mun sängyssäni. Ja nauraa räkätän kun se kolkytkiloinen otus rysähtää mun päälleni ja koittaa olla hellä :) Mä, joka en tykkää ollenkaan koirista. Tai no, en mä niitä nyt inhonnut ole, mutta ne on olleet ihan jees, jos ovat olleet jonkun muun kun mun. Ja menneet suht pian pois. Hups. 


Mä ihmettelen, miksi mulla menee kotikalja päähän, mutta kukaan muu ei huomaa mitään? Vai eikö ne kehtaa sanoa ja mä en taas ymmärrä olla kehtaamatta ja sanon?


Mä ihmettelen, miksi yhtä työkaveria v***ttaa ihan koko ajan. Miten voi olla ihminen, jonka elämänasenne on niin negatiivinen? Kaikki, ihan kaikki on huonosti. Jos puhelin soi, se tuhahtaa jo valmiiksi ja voivottelee että kukahan siellä nyt taas on ja ihan varmasti joku tyhmä suurinpiirtein murhaaja ja puhelinkin kuluu kun siihen vastaa ja äänikin menee jos joutuu liikaa puhelimeen puhuun... Entä sitten isompien asioiden kanssa kuin puhelimeen vastaaminen? Eikö se itse huomaa, miten hankalaksi se tekee kaiken? Itselleen? Mun käy jotenkin vähän sääliksi ja koitan aina olla erityisen ystävällinen ja lempeä hälle. Ja tilaisuuden tullessa varovasti kääntää asiaa posi-suntaan. 


Ihmettelen, miten höpsön iloiseksi sitä tulee pikkuasioista. Tänään kävin labrassa ja labransetä tarjosi mulle pillimehun kun olen joutunut olemaan ravinnotta niin kauan. Ensin mulla varmaan loksahti ja sitten hymyilytti ja kiittelytytti!


Toinen, mikä mua hymyilyttää ja jota jään vartavasten seuraamaan, on kolmosella pyörivä imurimainos. Mä niin tykkään siitä symppiksen näköisestä sedästä joka tanssahdellen imuroi lastenlastensa kanssa ja kaataa popparit nurin. Ihana mainos!


Ihmettelen, miksi mä en osaa olla kellottamatta kaikkea? Mä ymmärrän kyllä, että tämä tulee työstä, jota olen koko ikäni tehnyt. Työstä, joka on kellotettua ja hektistä. Se vaan on niin selkärangassa, se ajattelutapa, jota töissä joutuu käyttämään ja kellottamaan kaiken. Mutta kotona se ärsyttää mua. Suunnattomasti välillä. Miten mä tämän nyt selittäisin kotiversiona? No, esimerkksi aamulla kun herään, ja laitan teepannun kuumenemaan, mä ajattelen jo valmiiksi, että veden kuumetessa mä ehdin päydä pisulla ja kastella tukan. Sitten vesi on kuumaa. Teepussin liotessa mä ehdin siivota kissojen astian. Sillävälin kun suoristusrauta kuumenee, mä ehdin tehdä tuon.... Tämä tulee siis ihan siitä, että työssä on kiire ja koko ajan on tehtävä ja kellotettava. Kotonakaan ei osaa muuta. Ei niin, että osaisi seistä sen kaksi-4  minuuttia ja vaan liotella teepussia. Ei niin, että odottaisi sen 30 sek, että rauta kuumenisi. Vaan kaikki aika on käytettävä tehokkaasti hyväksi, ihan kuin töissäkin. Sitä itse ikäänkuin stressaa itseään koko ajan. Vaan miten tuon osaat muuttaa, kun töissä tuota on pakko koko ajan käyttää?


Ihmettelen, miten sitä tulee iloiseksi toisen ilostuttamisesta? Vaikka näin:



                                              Ilahtui se. Suuresti. Pienestä. 

Ihmettelen, ymmärtääkö mahastaan terveet ihmiset, miten hienoa on, jos masu ei ole kipeä ja se toimii joka päivä. Ihan totta! Tällainen hempula p**kamaha rajoittaa ja hankaloittaa kaikkea. Ole siis iloinen aamupa**astasi!


Ihmettelen, että tähänkö mä jo alennun? Ruotimaan blogissani vatsani toimintaa?


Ihmettelen, miksi musta tuntuu kakskytviisvuotiaalta? Päästä. Ei kropasta. Valitettavasti se tuntuu työpäivän jälkeen usein kahdeksankytvuotiaalta. 


Ihmettelen, miksei muhun ole vieäkään ilmestynyt sitä unohdusnappia, jolla tiettyjä asioita ei tarvitsisi enää muistaa tai muistella. Tarttisin sen!


Ihmettelen, miten kaikki kaunis saa mussa niin kuohut liikkeelle. Ja herkut kuolan. 


Mä taidan levittää verhokankaat lattialle ja alkaa hommiin ja lakata ihmettelemästä.


Mitäs sinä ihmettelet? Ihmettelemisiin! 


Ai niin! Iso kummastuksen aihe on myös se, miksi suklaan pitää olla niin törkeän hyvää?

torstai 23. huhtikuuta 2015

Terveellistä elämää (ja kotitonttua) odotellessa

Työpaikka maksoi mulle uudet työkengät. Tai työvaatteethan niillä rahoilla olisi pitänyt ostaa, mutta mä sain luvan vaihtaa kenkiin. Omat oli niin huonot ja vanhat ja linttaat juostut, että alkoi jo kipeyttää kinttuja. Menin siis ja hain uudet. Klohmojahan nuo kengät on,  ja järeitä. Mutta sellaiset ne nyt vaan on oltava ja samassa veneessä ollaan kaikki. Parasta kuitenkin on, että ne tuntuu mukavilta, ne tuntuu ei miltään, eli kevyiltä ja tukevilta ja niillä toivottavasti jaksaa jatkossakin juosta. Omassa kategoriassaan nää on aikas ihanat.



Vihdoinkin mä sain aikaiseksi varata kirppispöydän. Muutossa Nuorimmainen raakkasi vaatteensa ja minä myös. Muutamia kenkiä ja pikkusälää joutaa myös mennä. Äidiltä otin mukaani laatikollisen keräämiään tavaroita. Huomenna, kun ajelen kaupunkiin, käyn täyttämässä pöydän ja pistän kädet kyynärpäitä myöten ristiin, että ne menisivät kaupaksi. Halvat hinnat koetin laittaa.
Muutenkin mä olen jo pitkään koettanut elää minimalistisella mentaliteetilla. Ensin pakosta ja nyt, kun tiliäkin tulee, niin omasta tahdostani. Mä mietin kaupassa ja kirppiksellä jokaisen iihanan ja söpön ja meille sopivan ja ooh!- tavaran kohdalla, mihin se meillä mahtuu ja tarvitsenko mä sitä oikeasti, vai onko kyseessä vain mieliteko. Joskus onnistuu, joskus lipsahtaa. Mutta aika hyvin olen kuitenkin onnistunut! Kahdentoista euron kesätennarit mä ostin ja ihan kyllä tarpeeseen ne tulee.

Mä meinaan olla katkera, kun Marjaanan kroppa vaatii ja huutaa tuoretta ja salaattia ja siemeniä. Minkä ihmeen takia mun kroppa kiljuu vaan makeaa ja rasvaista ja suolaista vuoronperää??? Häh, mä kysyn vaan? Ja minkätakia, vaikka mä kaikenmoista kestänkin, niin tässä asiassa mulla ei ole selkärankaa lainkaan, ei siis ol-len-kaan!
Mä koetan väkisin opettaa itseäni ja kroppaani muuhun syömällä töissä sitäsuntätä-eväiden sijaan työpaikan kevytlounaan. Silloin on pakko syödä salaattia ja tuoretta. Samoin aamuisin mä koitan surauttaa blenderillä sen smoothien. Kaapissa odottaa pussillinen appelsiineja 90 snt/kg ja iso hunajameloni, sekin 90snt/kg. Ei tuo nyt kalliiksi ainakaan tule, kun koittaa valikoida edukkaat rehut. Ehkä mun kroppa ja pää tottuu joku kaunis päivä. Ehhehe.....nyt mä olen skeptinen!

Tänään kävin terkkatarkastuksessa. Puolitoista tuntia kun siinä pölistiin kaikkea mahdollista, testattiin kuuloa ja mitattiin verenpainetta ja sen jälkeen määrättiin lääkäriin, niin johan on kohta nainen tutkittu! Verenpaineet oli kovasti koholla, mutta mä olen sitä  mieltä, että syy oli siinä, että mä jouduin tuuppaamaan auton vähintäänkin kyseenalaiselle paikalle ja pelkäsin koko ajan sakkoja. Halleluja, en saanut!!! Ja verenpainettakin seurailen nyt pari viikkoa kotona lainavehkeellä. Toivotaan, että mulla on vaan valkotakki- ja parkkisakkosyndrooma. Ja lääkäri mitä todennäköisimmin löytää multa niveljäykistelytaudin ja suolisto saataa puuttua ehkä kokonaan, mutta...surraan sitä sitten. Onhan tässä kestetty tähänkin asti. Nih.

Huomenna sitten taas töihin kiitämään uusilla poposilla!

Ja ihan vähän pitää kitistä. Yhdestä vapaapäivästä ei ole mihinkään! Tänään lähdin asioille ennen kymppiä ja palasin kasilta illalla. No joo...poikkesin mä kainaloisenkin luona. Mutta silti... Kun on yksi vapaa, siihen haalii aina asioita hoidettavaksi ja sitten se jo menikin. 
Noh, näillä mennään. Ehkä joku kotitonttu imuroi meillä sillä välin kun mä olen töissä ja mimmi koulussa?

(Huomaatteko, mun ongelmat on minimalistisia nykyään!!! Mä ainakin huomaan ja kiitän siitä, evri dei.)


sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Seesteinen Häslä

Kaikki on nyt vaan jotenkin niin hyvin. 
-Mulla on kaunis ja ihana koti, maantasalla (yhä mä jaksan sitä hehkuttaa!). 
-Mulla on töitä. Vieläpä kivoja töitä. 
-Mulla on maailman parhaat lapset. Mä nautin nyt siitä, kun ne on kohtuullisen isoja ja "helppoja".
-Mulla ihan huippu veikka ja äiti, joka vaan on niin Paras.
-Mulla on Kainaloinen. Ja mä tykkään päivä päivältä enemmän.
-Mulla on ystäviä.
-Mulla on kissat, jotka on suloiset.

Kaikki on nyt sopivasti tasapainossa ja ihanan tasaista.

Toki,
-Koti ei ole ollenkaan "valmis", monta asiaa puuttuu edelleen, mutta pikkuhiljaa... Tänään sain taas kaksi lamppua ostettua ja kattoonkin ne mulle asennettiin.
-Töissä on niin kiire, että mä väsyneenä iltaisin mietin, mitä mieltä siinä on, että töitä teet kirjaimellisesti hiki päässä ja juosten, ja kotona vain toivut, jotta jaksat huomenna taas tehdä töitä? Silti, töissä on kiva porukka ja ainakaan ei tarvitse kelloa katsella ja odotella kotiinpääsyä..
-Mun parhaat lapseni on  Parhaita, mä olen jokaisesta niin ylpeä. Silti, kyllä ne huolta ja murhetta ja sydämentykytyksiäkin tuottaa. Ja tottapuhuen; ne tekisi mieli välillä melkein hirttää. Onneksi kuitenkin isomman osan ajasta ne on huipputyyppejä.
-Mun veikka on se, joka auttaa aina. Mutta on se ärsyttäväkin. Se härnää tahallaan ja mä otan pulttia. (jaa oltiinko me nelikymppisiä vai nelivuotiaita; ei juurikaan eroa!)
-Edelleen Kainaloisen kanssa tietyllä tavalla pelottaa. Kun on kaikenlaista kokenut, on vaikeaa uskoa, luottaa. Mutta eteenpäin ollaan matkalla.
-Ärsyttää, kun ystävät ehtii nähdä niin vähän.
-Kyllähän se kissanpaska haisee. Ja onhan ne raivostuttavia kun ne riehuu yöllä.

Asioilla on aina ainakin ne kaksi puolta. Oman pääni onneksi mä olen jossain kohtaa oppinut katsomaan asiasta sen paremman puolen, ja ainakin Yritän nauttia siitä puolesta. Toinen asia, jonka mä olen oppinut, on se, etten mä hötkyile enää niin hemmetisti pikkuasioista! Sellaisista ihan arkisista. Jotka nyt vaan on jostain syystä pikkuisen epämiellyttäviä, enkä voi niille mitään. Olen oppinut, että itse ajattelemalla asiasta paremminpäin, se vaan menee nopeammin ohi, kuin se, että mä manaan asiaa mielessäni ja kiukuttelen. 

Pään sisällä mä saatan olla seesteisempi kuin koskaan ennen, mutta päällepäin se ei taida kauheasti näkyä. Tai mussa noin muuten. Jostain kumman syystä mä olen saanut Kainaloiselta liikanimen Häslä.
Vaan minkä mä sille voin, etten mä aina ihan tiedä, mikä päivä tänään on, sulatan radion tai saan palokunnan paikalle. Tai pesen hampaat vähän vikatuubista. Tai puhun koiran tassuista "käsinä". Tai.... no, jääköön nyt kertomatta.

Jotenkin mä nyt vaan nautin elämästä.
(kyynikko minussa koettaa piipittää tähän väliin nyt jotain, että "odotapas vaan, kyllä kohta..." mutta mä huitasen sen nyt just huspois!)

torstai 16. huhtikuuta 2015

Kevyet jalat blenderissä.....eiku!

Vapaapäivä. Mä heräsin jo ennen viittä kamalaan päänsärkyyn. Tuntui, ettei lääke auta yhtään. Olin poikkeuksellisesti Kainaloisen luona arkiyötä ja odottelin toisen heräävän töihin. Manguin niskahierontaa, otin lisää lääkettä ja nukahdin hetkiseksi. Heräsin siihen, kun toinen painoi oven varovasti perässään kiinni...nyyh, ei aamusuukkoa! Suurin jyskytys oli hellittänyt, mutta kireä, ikävän tuntuinen jumi on niskoissa, joka kohta mitä todennäköisimmin yltyy päänsäryksi. Pöh.

Mulla oli varattuna joulupukilta saamani lahjakorttinjämä kauneushoitolaan, jonne oli mulla jalkahoito varattuna. Outoa ja luksusta. Kaikki toimenpiteet eivät suinkaan olleet niin kivoja, nipisteli ja välillä vähän sattuikin. Kai nyt, vuosien kovettumat ja kaikki... (no olen mä itse välillä hoitanut, mutta ei oo sama asia!) Viimeiseksi tehtävä hieronta oli aivan taivaallista, olisin voinut nautiskella siitä vaikka kaksi tuntia. Poislähtiessä jalat tuntuivat siltä, kuin olisi kävellyt pumpulin päällä. Ihanaa! Siinä istuessani mietin, että jokaisella pitäisi voida olla varaa jalkahoitoon edes pari kertaa vuodessa, niin nautinnollista se toisen tekemänä on. Ja jalkojen päällä sitä kuitenkin ollaan, erityisesti me, jotka työskennellään jalkojemme päällä. Tosin, pitäisi myös olla varaa hartiahierontaan vähintään kerran kuussa, ainakin mulla, jolla hartiat tuppaa jumiutumaan, estoyrityksistä huolimatta. MJaa, taitaa olla aikaa ainakin puoli vuotta viime käynnistä. Noh, sitten mä hoidan itseäni kun kasvan isoksi ja vähän rikkaammaksi.

Koska kaupungissa jo valmiiksi olin, poikkesin Prismaan ja ihmettelin, miten heti aamupäivästä ja torstaina siellä oli niin kova hulina. Mainoskyltit kertoivat sitten olevan asiakaspäivät ja huimat prosenttialennukset. Eilisen tilipäivän kunniaksi ostin tavallisia tarvittavia tuotteita ja sorruin myös heräteostokseen. Nuorimman kanssa tästä on ollut monesti puhetta ja nyt sen ostaa paukautin. Alennuksen kera hinta 25,- 

Josko nyt Nuorimmainen saisi alas aamiaista ja mä enemmän vihanneksia. Ja vähemmän hiilareita. Blenderinostoterveyhuuruissani ostin sitten vielä nokkosjauhetta. Meillä molemmilla kun on hb-ongelma, ajattelin kokeilla nyt tätäkin. Rautatabletit kun ei mun masulle oikein sovi (mikä sille nyt sopiskaan, romu mikä romu, tai sananmukaisesti paskana!)

Nuorimmaisen tetti meni loistavasti. Ja nyt se vasta liekeissä alaan onkin!



                       Kerrankos sitä ihminen erehtyy..... pthui!

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Pakahtuu ylpeydestä

Nuorimmaisella alkoi tetti. 
Sen, mitä mä olen tossa noita teinejä kuunnellut, menee aika moni sinne, mihin nyt sattuu pääsemään. Lähelle ja mahdollisimman helposti. Kunhan nyt johonkin, "kun on pakko" -tyyliin. Omankin teinin viimevuotinen lyhyt tetti oli sellainen, mutta onneksi tänä vuonna ymmärsi olla niin fiksu ja hakea paikan, joka kiinnostaa. Jossa oikeasti näkee, onko ala sellainen, jonne voisi vuoden päästä suuntautua, tai ainakin hakea. Joka tällä hetkellä kiinnostaa.

Mä olen niin ylpeä. Niin ylpeä, että mä melkein pakahdun. Mun lapsi haluaa kulkea omia polkujaan ja uskaltaa tehdä sen. Mennä tettiin/alalle, joka on ehdottoman miesvaltainen, raskas ja "likainen". Siitäkin huolimatta, että isänsä vallan pöyristyi, kun kuuli... 

Mulla on varmasti tunteet tämän asian kanssa pinnassa siksi, että ala on sama, josta mä olen haaveillut aina. Aina, pienestä lähtien! Mulla ei kuitenkaan tuossa iässä riittänyt rohkeus ja päädyin "naistenalalle". Elämä vei mennessään ja asia jäi. Silti, aina mä olen seurannut alaa, kuolannut lähes päivittäin noiden "työkalujen" perään ja syttynyt niiden näkemisestä. Ne vaan on mulle joku juttu, jota mä en itsekään oikein ymmärrä. Ne on minusta niiiiiiiin hienoja ja upeita. Muutaman kerran olen sellaista päässyt "käyttämään" ja hirveät kiksit mä siitä saan!

Nuorimmainen toteuttaa nyt mun unelmaani.

Ja ei, nyt joku keksii, että Nuorimmainen jotenkin joutuu tähän. Mutta tosiasiassa mä en ole sanallakaan asiasta maininnut tai häntä alalle tuuppinut. En sanallakaan. Toisaalta, koko ikänsähän tuo on nähnyt, miten mä ihailen ja innostun. Ehkä se on tarttunut? 

Aamulla mä kuskasin tytön Prisman parkkikselle, jossa sillä oli treffit tyypin kanssa, jonka kanssa tettinsä suorittaa. Kaukaa me jo katseltiin, kun tyyppi ajoi paikalle. Mun sydän pakahtui ja neiti oli vain innoissaan. Kiipesi korkealle kiharoissaan ja meikeissään, huiskutti iloisesti.

Sinne se kiipesi, ison sorarekan kyytiin. 

Ja mä itkin koko matkan kotiin. Kun sydän niin pakahtuu.

tiistai 7. huhtikuuta 2015

Yks ihan helmi nainen kyseli ja Helmi Nainen vastasi

Sain haasteen Arjen Helmiä- blogin Krisseltä. Krisse on vastannut omiin haastekysymyksiinsä ja heitti nyt mm. mua tällaisilla kysymyksillä. Kun mä vastaan näihin, saan keksiä viidelle bloggarille uudet kysymykset ja heittää haasteen eteenpäin.

Krissen kysymykset minulle:

1. Mitkä viisi asiaa puolisossasi olivat ne, joihin rakastuit?
Puoliso on liian vahva sana tässä vaiheessa. Puhutaan Kainaloisesta.
*Kainaloinen on herkkä ja näyttää tunteensa, puhuu niistä.
*Meillä on yhteinen, joskin pöljä huumori.
*Kainaloinen kun lupaa, se myös pitää.
*Kainaloisen kainalossa on turvallista. Hän on kovin kiltti.
*Kainaloinen on perusmies, ilman mitään ylimääräisiä kotkotuksia.

2. Kerro viisi asiaa, minkä vuoksi asut maalla/kaupungissa.
*Mä kuolisin kaupungissa
*Mä olen niin ihminen, joka tarvitsee luontoa, vaikka vaan ikkunasta katsellen
*Rauha ja "hiljaisuus"
*Pienet ympyrät sopii mulle
*

3. Mainitse viisi asiaa, jotka tekevät arjestasi juhlaa.

*Mun lapset. No, on ne mukana juhlassakin, mutta silti.
*Se, että mä en kaipaa mitään kovin suurta. Mulle juhlaa on pienet asiat.
*Se, että mulla on töitä. Se tuo monia pieniä juhlahetkiä elämään, ihan vaikka sen muodossa, että jääkaapissa on ruokaa.
*Kissarakkaat
*Läheiset, joita mulla onneksi on.

4. Viisi kivointa asiaa kodissasi
*Ehdottomasti se, että me ollaan nyt maan tasalla!
*Sellainen pysyvyyden tunne. Tässä me voidaan asua vielä pitkään... 
*Loput mä laitan kuvina. Pieniä höpsöjä asioita, joilla on yleensä joku merkitys tai ne muuten vaan ilahduttaa silmää tai saa hymyilemään: 

Lahjaksi saadut viinipullonkorkkiviherkasvit. Noissa on siis oikeasti rippunen multaa korkin sisällä ja pikkarainen kasvi. Magneetti takana. Nää on minusta ihan mainiot!
Nuo sanamagneetit jääkaapin ovessa pysäyttävät kaikki. Niitä väkästävät vieraat, niin teinitytöt kuin aikuisetkin. Itsekin niitä pysähtyy välillä runoilemaan. Ihan loistavat. Ja mitä nauruja niiden kanssa on saatu aikaan!


Mun teiniaikainen muki, jonka löysin äidiltä taannoin ja sain luvan tuoda kotiin. Aina hymyilyttävä vedenkeitin on kovassa käytössä. Ostin sen itselleni palkinnoksi saadusta työpaikasta.


Kirppikseltä ostettu hutera ja maalia lohkeileva tuoli, josta mä pidän kovasti. Istua sille ei todellakaan voi, mutta kukka-alustaksi sen alunperin ostinkin. Ensimmäisiä "huonekaluja", joita hommasin pari vuotta sitten , kun asunto oli käytännössä täysin tyhjä ja aloitimme alusta.

5. Viisi tärkeintä asiaa, joita teet vapaa-ajallasi.
*Tapaan lapsia, muuta perhettä ja ystäviä. Monenmoisten juttujen muodossa.
*Vietän aikaa Kainaloisen luona.
*Puuhastelen kotona "pakollisia" kotihommia. Mutta niistäkin mä  usemmiten nautin! Mä vaan olen kotihiiri joka viihtyy kotona(kin).
*Nykerrän kaikenlaista pientä: helmeilen, askartelen, leivon, luen..(ja sählään. Mä vaan olen synnynnäinen sähläri)
*Bloggaan, jutskaan virtuaalisesti kaukana asuvien Ystävien kanssa.
(mua hävettää, ettei mun listassa lue liikuntaa oikein missään muodossa. Toisaalta, mulla tulee töissä yli 10 000 askelta päivässä...tosin sisällä)


Elisa ja Marjaana, Puolis, Susu (ihana lukijani) , Ex- nauta Sanna ja Simpukka  (Osalla teistä ei ole blogia, eli jos otatte haasteen vastaan, voitte vastata tänne kommentteihin tai itse valitsemaanne paikkaan ;) )

1. Mainitse viisi huippuhetkeä, joita on tapahtunut viimeisen vuoden sisällä
2. Viisi kivointa asiaa kesässä
3. Viisi asiaa, joita jääkaapistasi löytyy juuri nyt
4. Viisi asiaa, joista tällä hetkellä haaveilet/odotat tapahtuvaksi
5. Viisi asiaa, jotka näet edessäsi juuri nyt ja joista et luopuisi (materiaosastolla, tässä kohtaa eläimet ja ihmiset ei kuulu laskuihin).

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Pyhien kättentyöt



Millään en saa kuvaa siitä, miten kivalta tämä näyttää oikeasti. nuo pitkulaiset helmet värittyvät sillälailla "öljymäisesti" ja sihtaavat mustaa ja sinistä. Kauniit!! Sydänriipus on löytötavara, maasta löysin korviksen joskus ja nappasin talteen. Korviososiot nipsasin pois ja sain siitä kauniin riipuksen. Ihan itselle tein <3
Samaa helmeä on jäljellä vielä erivärisenä, mutta nyt täytyy pitää taukoa, nuo välihelmet ovat niiiiiin pieniä, että kysyy hermoja ja vakaata sormea, että niitä saa käsiteltyä. Joku suurennuslasiviritys olisi myös erittäin loistavaa omistaa!


Sitruunainen hyydykekakku oli, vaikka itse sanonkin, herkkua. Puolet vein siitä kyllä veikan perheelle herkuteltavaksi....

...samalla, kun kyhäsin äkkiä tytölle synttärilahjaksi itselleni ostamastani Mignonista pikku muistamisen, kolikkokasan kera. Kutsu tuli vähän yllättäen....


Muutaman avainnauhankin taas kyhäsin:



Jos nyt sattuu, että kiinnostut, niin heitä viestillä. Sähköpostiosoite löytyy tuolta sivusta :)

perjantai 3. huhtikuuta 2015

Ihanan pitkä perjantai

Mitään en oo tehny..... Virpojien oksat ei kyllä saa olla hetkeäkään rauhassa. Viettävät suvereenisti aikaa enemmän lattialla kuin maljakossa. 

Äidin löytö! Mun tekemä vuonna -80. Hämärästi mä muistan.. Oikein rimpsumekkokin!

Sireenillä on kauniit hiirenkorvat...

Väri-iloittelua ruualla

Rauhallista ja ihanaa. Veikka-rakas poikkesi kahvilla, Nuorimman kanssa venytään ja vanutaan kotona. Mä puuhastelen omiani ja neiti katsee leffoja. Mä en vaan oikein kauheasti jaksa katsella telkkaria. Mielummin teen jotain. Kasvispizzaa ja sitruunaista hyydykekakkua väkästin ja muuttonyssäköitä yhä putkahtelee vastaan. Muuta "juhla"ruokaa en tee, neitikin lähtee huomenna iskälle. Välttämättä en pääsiäisestä niin kovin isosti perusta, toki juuri nyt on mukava, kun on muutama pyhä vapaata, maanantaiksi sitten menen töihin ottamaan pyhälisät omaan taskuun :) Lapsetkin on jo sen verran isoja, että tipu- ja pupupääsiäinen on ollutta ja mennyttä. Mielummin katselen rairuohoakin ilman niitä otuksia, nykyään. Aikansa kutakin.

Yhä vaan kolottaa helmisormea. Joko sitä viimein saisi kaivettua helmet esiin ja jotakin aikaiseksi. Jää nähtäväksi..

Mitä sinä olet puuhannut pitkäperjantaina?