perjantai 30. lokakuuta 2015

Touhutorstai ja pyhäntoivotukset

Olipahan eilen päivä. Kivaa, kiireistä, ärsyttävää,opettavaista, hyvää mieltä tuottavaa ja taas opettavaista. Ja väsyttävää. 
Lähdin aamukuudelta kotoa, pienen mutkan kautta heitin Nuorimmaisen tet-paikkaansa ja huristelin töihin. Töissä normaali tasainen kiire ja aamiaiseksi särkylääkettä. Iltapäivän puolella lisäkiirettä. Lennossa autoon ja palolaitokselle opettelemaan tulen sammuttamista erilaisilla välineillä. Inhottava kylmä viima ja sisäinen tärinä. Tulikin sammui niin nopeasti, ettei lämmittänyt. Vaikka niin sen kai kuului mennäkin :)
Koska töissä oli niin kiirusta, ettei ehtinyt syödä, poikkesin äsmarkettiin. Ostin tuliaisiksi seuraavaan paikkaan kaksi saajansa väristä kynttilää, sekä mouruavalle vatsalle evästä. Istuin kaupan parkkipaikalla ja söin pussista kylmää lihapiirakkaa ja hörppäsin limua päälle. Yök! Vaan ei siellä ollut mitään nopeetavalmista, muuta kuin makeaa.... (seliseli) 
Lihapiirakan rasvat suussa (uh) hoidin pari virastoasiaa, onneksi kaikki meni sutjakasti ja ongelmitta. 
Ystävälle mennessä kiersin ympäri lähistöä, johon auton olisi saanut parkkiin ilmaiseksi. Ei toivoakaan. Tottakai autossa ei ollut parkkirahan parkkirahaa, yhtä kolikkoa lukuunottamatta, joten ensin kävelin lippuautomaatille hakemaan aikaa 50:llä sentillä. Sen jälkeen kävelin pankkiautomaatille hakemaan rahaa, halpiskauppaan (joka luonnollisesti ei vaihtanut rahaa) ostamaan kahdella eurolla joulutarroja, jotta sain niitä kolikoita. Taas lippuautomaatille hakemaan uutta, pidempää aikaa. Edelleen aika jäi 20 minuuttia vaille 18, jolloin parkkimaksuvelvoite loppuu. Otin riskin ja jätin kaaran paikoilleen. Kävelin ystävälle. 
Ystävää oli ihana nähdä pitkästä aikaa, vaihtaa kuulumisia ja höpötellä. Tämä ystävä on sellainen, että saadaan helposti kulumaan kuusi tuntia vain puhumalla. Nyt aikaa oli vain kaksi tuntia ja kauhea kiire siis puhua, molemmilla. Kuppitolkulla vihreää teetä sekä molemminpuolista sympatiaa. Ihania ja riepovia asioita. Niin ihanaa, lämmittävää  ja hyvää mieltä tottavaa!
Teetuokion pakkoloputtua kipitin lähistöllä olevaan tilaisuuteen, jossa lääkäri piti luentoa nivelpsorista, sen hoidosta, oireita ja vaikutuksesta elämään. Olin yllättynyt kuulijoiden määrästä! Auditorio oli melkein täynnä, kun sinne (tottakai) viimeisenä ja hengästyneenä ryntäsin. Uutta tietoa ja vähän vertaistukeakin. Oikein hyvä luento.
Kävelin autolle suurinpiirtein henkeä pidätellen ja sakkolappua tiiraillen, mutta onneksi ei ollut lappuliisaa osunut paikalle. Jessjess! Tapojeni vastaisesti kaahasin motaria kotiin. Normaalisti en kulje motaria koskaan, pikkutiellä on kauniimpaa ja bensaa kuluu selkeästi vähemmän. 
Nuorimmaiselta oli tullut viesti luennon aikana, että tahtoisi viedä jotakin namia viimeisen päivän kunniaksi tet-paikkaansa. (Salaa sadatellen) kävin sitten vielä kaupassa. Mutta oikeasti ihanaa, että tahtoi viedä ja vielä ihanampaa, että viihtyi todella paikassa! Pääsi tekemään, näkemään ja kokemaan taas asioita, joihin moni ei pääse koskaan.
Puoli kymmeneltä olin vihdoin kotona. Totesin, että kissoilla oli ollut liikuntapainotteinen päivä; sekä mun makkarin, että olohuoneen verhot roikkuivat yhden nipsun varassa. En jaksanut reagoida. 
Kuuntelin ehkä vähän hajamielisenä teinin tarinat päivästään, otin iltapalaksi kupin teetä ja särkylääkettä ja rojahdin sänkyyn. 
Unta ei tarvinnut odotella. 

Mutta hei, te jotka vietätte Halloweenhippaloita, pitäkää kivaa! Te, jotka tunnelmoitte Pyhäinpäivää, nauttikaa! Täällä menee viikonloppu töissä ja ilman minkään sortin juhlallisuuksia. Hautausmaalla saatan käydä ihailemassa ja jättämässä oman kynttiläni..

maanantai 26. lokakuuta 2015

Viikonpäivien maanantaikappale: maanantai


Mä en kauheasti rakasta näitä ykkösvapaita, koska yhdessä vapaassa ei vaan oikein ehdi palautua. Nukkuminenkin oli aamulla yliarvostettua, koska Nuorimmainen piti viedä TET-paikkaansa eikä sinne pääse bussilla ilman hankalia kommervenkkejä. Heitin tuon viitisentoista kilsaa siis sinne.
Koska olin lähistöllä, päätin yllättää erään ihmisen. Vain tuntia aiemmin tuo oli kertonut olevansa töissä ja mun piti tehdä kiva pikku ylläri. No, sellainen siitä tulikin. Mulle,ei hälle niinkuin oli tarkoitus. Ei nimittäin ollut töissä. Viesteissä koetti vielä sinnikkäästi väittää olevansa. Hiljeni, kun kerroin käyneeni huudeilla. 
Mä olin tästä niin kiukuissani ja ihmeissäni, että äkkipoikkesin kauppaan ja ostin kaksi bebeleivosta. Kotona hotkaisin ne lähestulkoon kokonaisena. Molemmat,  ja peräkanaa. Ei helpottanut. 
Päätin alkaa mööbleeraamaan. Hiki päässä ja pyyhkeitä apuna käyttäen mä raahasin sohvia ja lipastoja. Oheistuotteena toki imuroin ja riehuin kaikkea muuta sisustuksellista. Tiskasin kiukuspäissäni vissiin vähän tomerasti, kun joulupukilta saamani mariskooli päätti irrottaa itsestään palasen. Hitto!
Terkkarissa kävin valuttamassa verta ja antamassa sydämensykkeitäni käyrää piirtävälle koneelle. Kysyin labraneidiltä, että näkyyköhän filmissä sydänsurut. Kuulemma ei. Hö. 
Kyselin myös salmonellavastaukseni perään, kun mitään ei ole kuulunut. Hoitajatar lupasi kysellä mun kakkani perään. Soitteli myöhemmin ja ilmoitti sen olevan kateissa. Saamari, kuka pölli mun pa**an?
Puhelin soi iltapäivällä kai kuuteen kertaan, soittajamaa Yhdysvallat. En vastannut. Edelleenkään en jaksa uskoa perintöihin tai muihin yllätyksellisiin rahoihin.
Koetin myös täyttää Kelaan lomakkeen, mutta konepa ei päivityksien jälkeen katso sen olevan turvallista. Ei siis päästänyt mua sinne. Ja tunnetusti mä olen koneiden kanssa ihan käsi, joten siihen jäi... 
Tyttären hain taas Tetistään. Tuo sentään oli innoissaan ja tykkäsi kovin. Taas vähän epätyttömäinen harkkapaikka, mutta niin ne on olleet edellisetkin. En estele, tekee sitä, mikä kiinnostaa, on mun mielipide. Isänsä on kauhuissaan. Hih.
Mööbleerasin tyllerön kanssa toisenkin huoneen. Sängyn alta takanurkasta löytyi mun pään kokoinen pölypallo. Niin on pölykäs nainen.
Koko päivän mä olen puinut viestein tuota alussa olevaa yllätysasiaa. Toinen ei osaa/pysty/uskalla/halua/jotain  selittää, enkä mä osaa suhtautua. Umpikuja. Anteeksi anelee. Mä en tiedä, voinko. Vaan voiko olla mahdollista tai oikein, että edellisen suhteen liika jousto ja hyvään uskominen saa asiat toisten kanssa helpommin kaatuviksi? En tiedä. Lähinnä tekisi mieli tirvasta. Itseä. Voiko.noihin.kakslahkeisiin.ikinä.luottaa?? 
Trexanpäivä. Sekin vielä. Tietää pyöriskelevää ja tultaloimottavaa yötä. 
Nukkumaanmenoon about 4 tuntia. Kyllä vielä Jotain shittiä ehtii tapahtua!!

Makaronilaatikosta sentään tuli ihan saakuran hyvää!


lauantai 24. lokakuuta 2015

Kyllä minä niin mieleni...


...sain iloiseksi!!!! 

Miksei roskikset voi olla jokapaikassa kivoja?
 Ihana raitapaita kirppikseltä.
Hinta 3 euroa, uusi, ja Novitan ihanan pehmeä kangas. Mulla on tää päällä niin pirtsakka olo! (kiitti vaan Elisa, tää on sun "syy" !)





Mulla oli mahis päästä töiden merkeissä herkkuparatiisiin. Kolmen tunnin ajan kierrellä ja katsella uutuuksia, maistella suolaisia ja makeita. Yllättäen ehkä kuudesosa makeista pääsi kuvaan... Voitte olla varmoja, että mä olin TÄYNNÄ. 
Ja miten kaunis tuo annos olikaan!



Jokseenkin hulppeat vessamaisemat, vai mitä?  


Sokerina pohjalla vielä yksi kuvaton onni: arvatkaa, miltä tuntuu tulla sateisena lauantaina yhdeksän tunnin tappotyöpäivän jälkeen kotiin, avata ovi ja huomata tuoksusta, että jotain ihanaa on luvassa.... Keskimmäinen ipana oli kylässä. Oli leiponut sekä sämpylöitä, että muffinseja. Kynttilät loimottivat ja oli niin....aah!

Tällä viikolla on tapahtunut taas ihan uskomattomia ikäviäkin asioita. Ei ihmisille vaan tapahdu tällaisia asioita!! Ystävä totesikin, että mun elämästä saisi jo kirjoitettua kirjan.
Ehkä siksi mä koetankin tukeutua noihin ylläoleviin hyviin asioihin. 

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Hiljaa nyt mennään, mut henkiin sä jäät......

Kipu, särky ja  väsy päättivät taas palata luokseni syksyn myötä. Vaikka niinhän se psorissa meneekin; se lämpö ja aurinko kun vaan on hyväksi. Töissä käydään ja ollaan hammasta (ja pillereitä) purren, illat menee lähinnä toipuessa. Vähän pakkoulkoilua, joka lisäkipeyttää niveliä, mutta saa pään pysymään kasassa. Nukkuminen on koiranunta, koska tuli loimottaa lonkissa, polvissa ja jalkaterissä. Blogiinkaan ei ole ollut mitään sanottavaa, useampaan otteeseen olen alkanut kirjoittaa, mutta mitään järkevää ei tule ulos. Muutamaa vakkariblogia olen lueskellut, mutta kommentointikin on jäänyt.
Kyllä tää tästä taas, kunhan tää "jakso" joskus loppuu. Jaksoissa ja aaltoina tämä tuntuu menevän, ihan niinkuin on kerrottukin. 
Tänään junailen töiden merkeissä kauniiseen kaupunkiin, jonne muuttaisin, jos pitäisi joku kaupunki asuinpaikakseen valita. Koetan pitää silmät auki ja nauttia sen minkä pystyn.



Akvaario syysasussa. Tykkään ihan hirveästi tästä!  Silmää riipii vaan pahemman kerran tuo vasen keikahtanut purkki....

tiistai 13. lokakuuta 2015

Haaveet toiveet unelmat halut

 Mua jäi vaivaamaan ajatus haaveista.... Niinkuin mä tuonne kirjoitinkin, niin ensimmäisenä tuli mieleen, että mitä haaveet on? Onko se haave vai vaan arkinen asia, että mä tarvitsisin uudet kengät? Vanhat on rikki, rumat ja kulahtaneet. Tekeekö tästä haaveen se, ettei mulla just nyt ole mahdollista niitä hankkia? Vai sekö vasta on haave, että se jokin on suurinpiirtein valovuosien päässä tai ehkä mahdotonta koskaan toteuttaa? Mikä ON haave? Mikä on toive? Sitten on niitä asioita, että "olisi ihan kiva, jos..."

Haaveilen, että:
-että mun lapset saisi onnellisen ja terveen elämän(tämä on yleistetty, koska joka lapsen kohdalla mulla on erilaisia toiveita, kunkin elämäntilanteen ja persoonan mukaan..)
-että olisin itse terveempi
-että olisin kolme numeroa pienempi
-että talvi kestäisi vain kuukauden
-että saisin kodikseni maalaistalon
-että saisin uuden ammatin (tosin en tiedä minkä)
-että pääsisin kerran vuodessa etelään
-että saisin kerran elämässäni ajaa rekkaa
-että osaisin kutoa ja nauttisin siitä

Toivoisin:
-ettei mun äiti ikinä kuolis
-että mä kuolisin ennen mun lapsia
-että itse saisin lähteä suorilta jaloilta (ei vuosiksi vanhainkotiin)
-ettei tietyt ihmiset pilaisi elämäänsä viinalla ja muilla aineilla
-että mulle riittäisi untä vähemmän kuin 10 tuntia
-että osaisin olla murehtimattomampi ja hötkyilemättömämpi
-että mulla olisi mahdollisuus käydä kerran kuussa hierojalla

Olisi kiva, jos.....
-että saisin olohuoneeseen rullaverhon, koska nyt talven tullen ollaan ikävästi kuin näyteikkunassa
-että saisin uuden sängyn, sekin on rikki ja kipeyttää selän
-että saisin uudet talvikengät (tai jopa kahdet!!)
-että saisin uuden toppatakin
-että saisin ulkoilupuvun, koska en omista sellaista at all
-että auto menisi katsastuksesta läpi ilman yhtäkään uutta rahareikää

Toisaalta...... suurimman osan näistä asioista kun vaan unohtaa ja elää sillä mitä on, on ihan tyytyväinen ja Ihan Oikeasti Onnellinen. 






Mistä sinä haaveilet? Mitä toivot? Tai mitä ne nyt sitten ovatkaan...

Haastehommeleita




Haasteen säännöt:
1. Kiitä tunnustuksen antanutta bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.
Kiitos ihanan pirskahteleva hösseli Elisa! Sutkauttelija-Elisa on spontaani ja herkkis tyylimimmi, jonka postauksia on ilo lukea. Elisa on AITO!

2. Vastaa sinun nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkitä 11 Liebster Award -tunnustuksen saavaa blogia, joilla on alle 200 lukijaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä valitsemillesi blogeille. 

Elisa kysyy, minä vastaan:


1. Millainen blogi sinulla on? Onko blogisi muuttunut matkan varrella?

Blogini on samaa kuin oma mielentilani. Välillä ollaan maassa, välillä taivaissa. Joskus vilahtelee askarteluja, helmeilyjä, kissoja, lukemista...mitä milloinkin! Olisiko tämä vähän kuin päiväkirja? Blogi on (vaikka onkin muuttanut välillä) aika samanmoinen kuin alussakin. Yli viisi vuotta olen bloggaillut. 

Kakkoskysymys puuttuu Elisalta. Ja niin näyttäisi puuttuvan myös Kepposkalta, jolta kyssärit siirtyivät Elisalle :-D Jatkan siis perinnettä.


3. Mitä haluaisit blogissasi kehittää?

Hmm....töissä pitää kehittää nyt niin paljon, että täällä en jaksa.

4. Millaisen neuvon antaisit aloittelevalle bloggaajalle? 

Ole oma itsesi. Älä anna kommentoijien pahoittaa mieltäsi. 

5. Mikä olisi unelma-ammattisi? 

Sitä mä mietin itsekin. Mä rakastan kirjoja, kukkia, käsillätekemistä. Jotain niihin liittyvää. Haluaisin olla kukkakauppias, jos tietäisin, että elinkeinoni olisi turvattu!

6. Paras tapasi rentoutua? 

Lukeminen. 

7. Mistä haaveilet tällä hetkellä? 

Tää on ihan hirveän vaikea. Onko haaveet niitä, joita voi/saa haaveilla ajattelematta mikä on viisasta, onko niiden edes mahdollista onnistua? Vai onko haaveet niitä, jotka edes voivat olla mahdollisia?
Heti mä en keksi mitään, pitää miettiä. 

8. Paras vuodenaika? 

Kevät ja kesä. En pysty valitsemaan kumpi, molemmat on niin ihania omalla tavallaan.

9. Oletko jo miettinyt/ostanut joululahjoja?

Olen miettinyt ja listannut. Yksi on hankittuna.

10. Paras lahja, jonka olet koskaan saanut? 

Mä olen lahjaihminen. Rakastan miettiä ja antaa lahjoja. Tykkään siitä, että niissä on joku idea. Ja tottakai mä olen onnellinen ja ilahtunut saadessani lahjoja. 
Mitään suurta ja ihmeellistä mä en muista saaneeni, entisessä elämässä lahjat kuitenkin aina olivat sovittuja, välillä yhteisiä puolison kanssa, järkeviä ja tarpeellisia. Toki tässä ihan viime vuosina olen saanut kaksi upeaa matkaa lahjaksi, kiitos <3 
Ilahdun pikku muistamisista suuresti, ei lahjan tarvitse olla rahalla mitattava, enemmän ilahduttaa "se juttu". 

11. Millä perusteella valitset ne blogit, jotka pääsevät lukulistallesi? Ne blogit ovat aitoja, elämänmakuisia ja ne kertovat myös elämän synkistä puolista. Kauhean kauaa en vaan jaksa blogeja, joissa esitellään sisustusjuttuja tai jossa ylipäätään kohdennutaan vain yhteen aiheeseen. Tai joissa kaikki on vaan ihanaa ja höttöä ja vaaleanpunaista pumpulia. Usein lukemani blogit ovat samaa ikää olevien naisten "elämäntuskaa ja -onnea" käsitteleviä. Toki kiinnostavia poikkeuksiakin löytyy.


Nyt olen tylsä, enkä haasta ketään. Jokainen lukulistallani oleva blogi on omalla tavallaan kiinnostava ja kuka tahansa teistä saa tämän halutessaan napata matkaan. Kyssäritkin voit napsia tuosta ylhäältä ;)

perjantai 9. lokakuuta 2015

Kaikkea mukavaa

Mä olen sinnikkäästi koettanut järjestää kaikkea mukavaa syksylle, jotta sitä arkea ja sairastelua  sitten jaksaisi taas vähän paremmin. Lämpimän luxusloman jälkeen mulla oli pahemmanlaatuisia käynnistymis- ja asennevaikeuksia. Niinkuin kerroin, en millään olisi halunnut lopettaa lomaa. Mietin, että yhdeksän kuukauden työputken jälkeen yhden viikon loma ei ehkä ollut ihan tarpeeksi, koska arjen aloitus tuntui yhä niin hirmuisen raskaalta ja liisterissä tarpomiselta. Mutta näillä nyt mennään ja eteenpäin kohti kaikkea uutta ja mieltä hyväilevää. Arkikin voi olla sitä, jos saa pään oikeaan asentoon. Kukas se itselleen hupia ja virtaa-antavaa keksii, jollei Helmi itse? Ja nyt sitä tarvitaan tuplana!
Ystävänaisjoukon kanssa olen päässyt jo nauttimaan yhteisestä mökki-illasta hyvän ruuan ja aivan loistavien hömpötysten merkeissä. Maha naurusta kipeänä seuraavaan aamuun.. Paljussa ja mökkisaunassa läträily oli niin ihanaa!! Mitä nyt sitten päätin pyörtyä kesken kaiken, mutta nopeasti siitä sitten tokenin. Ei vissiin ne taivaissa olevat verenpaineet tykänneet kuumasta saunasta ja tuntikausien lämpimästä paljuilusta. Toettuani jätin muut viettämään loppuyötä, oli lähdettävä, koska aamusta kutsuivat ne työt, ne viikonlopputyöt...
Olen taas saanut viettää ihanaa aikaa Kainaloisen kainalossa. Ihana päivä höpsötellen, saunoen, Vain Elämäätä(musiikki, yksi mun suurista onnenaiheista) katsellen ja leffassa käyden. Mä niin kädet ristissä kiitän uusista työpaikan sponssaamista kulttuuriseteleistä, joiden ansiosta munkin on nyt mahis päästä kiinni erilaisiin juttuihin edes sillointällöin!
  Ja posti! Voi, mitä postia mun laatikosta löytyi! Todellinen yllätysilahdutus! Ihmiset, tavallaan tuntemattomatkin, on ihania!



 Mä olen koettanut olla oikein kiltti itselleni. Töiden jälkeen askarrellut kun askarteluttaa, leiponut kun leivotuttaa, löhönnyt kun ei jaksa muuta, lukenut kirjoja, hipsutellut villasukissa ja lököhousuissa, polttanut kynttilöitä. Yhtenä vapaapäivänä lähdettiin Nuorimmaisen kanssa ihan "väärään suuntaan" kauppaan ja kirppiksille. Onneksi niin; Nuorimmainen löysi talvitakin ja minä kaksi uutta talvipuseroa, kaikki yhteensä 20,- Ou jee!!! 
Toki ne päivät, jolloin särkee, töihin on raahauduttava ja illalla ei jaksa tai pysty mihinkään, ovat yhä olemassa, mutta niistä on vain pakko päästä yli. Asioita on hoidettava ja arjen rattaiden on pyörittävä. Niistä kivoista asioista on vain koetettava pitää sinnikkäästi kiinni ja otettava kaikki onni irti silloin kun siihen on kyky ja mahdollisuus. Muuten ei vaan jaksa. Jotenkin mä ajattelen, että kun harvemmin saa jotain, siitä osaa sitten saadessaan nauttiakin enemmän. Käytetään esimerkkinä nyt vaikkapa ulkona syömistä. Sellaiset, joilla on mahdollisuus käydä viikoittain ulkona syömässä tai jotka käyvät ravintoloissa päivittäin lounaalla, varmastikin "tottuvat" siihen. Ei se ulos syömään lähtö niin usein varmaankaan tunnu samalta, kuin se, että sinne pääsee harvoin ja se on harvinaista, Oikeaa Juhlaa. Vai olenko väärässä? Näin mä asian ajattelen.
Eilen pakotin itseni suoraa töistä metsään. Oli ihana auringonpaiste ja kirpeä syyssää. Jätesäkin kanssa tarvoin metsässä katsellen ja kuunnellen. Keräsin ruskan värjäämiä mustikanvarpuja ja havuja haudoille ja kotiasetelmaan vietäväksi. Auringonlasku oli niin upea, että kurvasin vielä rannalle ihailemaan ja kuvaamaan. Juuri, kun pääsin rantaan ja hiljenin ihailemaan, nousi kurkiparvi vedestä komeasti huutaen. Hetki oli jotenkin niin sykahdyttävä ja kaunis, että kyyneleet taas valui. Huikaiseva onnen hetki, joka tuli kyllä ihan puskista. 
Ehkä juuri sen voimalla jaksetaan taas tämä tämänpäiväinen ykkösvapaa, eli hoitaa haudat kuntoon sekä hoitaa nippu asioita. Huomenna sitten taas työ kutsuu.

lauantai 3. lokakuuta 2015

Syyspuuhia ja -mietteitä


Iski ihan hirveä sormiensyyhytys tehdä ulko-oveen jonkinlainen syyskranssi. Vaahteranlehtiä, mustikavarpuja ja ruusunmarjoja löytyy nyt yllinkyllin. Muutakin toki, mutta mä nyt tahdoin laittaa noita. Kovin on hörhelöinen ja rönsyävä, mutta niinhän se on vähän tekijäkin. Kuva kyllä korostaa tuota hörhöisyyttä, livenä on hillitymmän näköinen. Tykkään!!
Hiuslakkaa suihkuttelin varovasti antamaan kiiltoa ja pysymään pidempään hyvänä. Ehkä se vähän myös "liimaa" juuresta noita kranssipohjaan kiinni. Pohja on risukranssi, jonka voi uudelleenkäyttää, kun tahtoo vaikkapa jouluisen version.

Pakko se on munkin vaan uskoa, että syksy tuli, vaikka mä kuinka koetin tapella vastaan. En lähtökohtaisesti tykkää syksystä yhtään, koska silloin joutuu sanomaan kesälle hyvästit. Sitä en tahtoisi.. Sen lisäksi talvi kurkistelee kulman takana ja mä en vaan tykkää  pimeästä, enkä kylmästä. Syksy on näiden molempien sanansaattaja. Kaunis, kuulas ja kirpeä. Mutta tuo inhan talven. Kääntää ajatukset jo siihen. Syksy on väreistään huolimatta minusta alakuloinen!
Koska se syksy ja talvi on nyt minun(kin) joka vuosi kestettävä, mä koetan tehdä siitä mahdollisimman siedettävän. Kaikki kivat asiat pitää ottaa käyttöön, mitä ne sitten kelläkin ovat. Oikeastaan te voisittekin halutessanne kertoa omat vinkkinne, millä pidätte itsenne iskussa ja mielen hyvänä syksyn/talven pimeyden saapuessa. Mikä auttaa? Mistä nautit? Mitä hyvää sinä näet siinä? Joulu on sitten asia erikseen, sitä mä rakastan. Mutta ilman hörhötystä ja stressiä. Joulun tunnelmaa, sanoisin.

Yrtit on nyt kerätty, niputettu ja roikkuvat keittiössä kuivamassa. Talveksi on rosmariini, timjami, persilja ja ruohosipuli omasta takaa. Osa pakastettuna ja osa nyt siis kuivamassa.
Takapihan surkean näköiset kukat on kaivettu ylös ja viety roskikseen. Nyt silmittelen ja katson, haluanko laittaa kanervia tai muuta, pitää miettiä... Toisaalta pimeä vie jo suurimman osan katseluajasta, joten kannattaako tuo. Taitaa olla rahantuhlausta.
Syysvalot viritin eilen ja ne näyttää niiiiin kivalta. Valoa pimeyteen!
Sisäänkäynnin puolelle täytyy hommata jostakin kynttilälyhdyt. Ja sinne ne kanervat tai muut kyllä pitää investoida. Tykkään kauniista kotiintulosta! Hmm....mitähän sitä virittelisi?