torstai 29. joulukuuta 2016

Heippa,

Heippa,

Mulle tuli ikävä ja päätin kokeilla kirjoittamista Sulle.  Puhelimella tihrustaen, rillit nenällä ja kieli keskellä suuta. Älä lynkkaa kirjoitusvihreistä, niitä saa olla korjaamassa koko ajan! Ne on nää töppösormet.
Mitä sulle kuuluu? Onhan kaikki hyvin? Onko radikaaleja tapahtunut sitten viime näkemän? Kerro kaikki!

Joulu tuli, oli ja meni. Juuri mitään ylimääräistä en jaksanut tehdä. Joulunaika töissä vie totaalisesti mehut ja kun samaa pitäisi jatkaa kotona, tulee hälläväliä-olo. Ihan sama-fiilis.  Ja se ruhtinaallinen yhden päivän vapaa, wuhuu! Mä tiedän itsekin, että takerrun asiaan liikaa. Olen koittanut muuttaa asennetta ja katsantokantaa, mutta ei, ei onnistu. Totean siis rehellisesti että mua vituttaa olla töissä lähes kaikki juhlapyhät ja suurimmat osat viikonlopuista. Ja se, että kahden päivän vapaat on toisille ihan normaalia ja mulle harvinaista luxusta. Yhdessä päivässä ei vaan rankasta työstä palaudu. Sosiaalinen elämä on hyvin ohutta, koska asiat järjestetään viikonloppuisin, kun mä olen töissä. Ystävyydet väkisinkin kärsii. Sanonpahan vaan että perkele!
Yhtenä päivänä mä koin joulumieltä ja sitä joulun rauhaa.  Sekin on jo hyvä, eikö?
Uusi vuosikin vaihtuu. Yllätytkö,  kun kerron, että olen töissä? Molemmat päivät.

On maailmassa hyvääkin. Yhtenä iltana istuin sängyllä ja pidin orgioita valkohomejuustopalan kanssa. Oli ihanaa. Nuolin sormetkin.
Ja nuo murut ♡ Onneksi niille tapahtuu ja ne elää. Saan minäkin maistiaisia Elämästä. Ja olen onnellinen niiden puolesta.
Ja joululahjaksi saatu kylpytakki,  pehmeä ihanuus, oih ♡

Tiedän, pitäisi reipastua,  innostua, alkaa liikkua, syödä terveellisesti, järjestää ohjelmaa, pitää kivaa. Rakastua. Elää. Tehdä muutakin kun töitä ja stressata siitä. Löytää kadonnut yöuni.

Autatko mua siinä ensi vuonna? Yksin mä en taida pystyä.

Palataan taas. Kerrothan kuulumisia.  Kiva kun oot olemassa ♡

Helmi






tiistai 20. joulukuuta 2016

Tulin vain toivottamaan teille kaikille hyvää joulua. Ja kiittämään joulukorteista ja paketeista! Ihania olette te ♡
Ehkä jo pian pääsen kirjoittelemaan teille kuulumisia. Vaikka mulla mitään kuulumisia ole. Työ tappaa eikä iltaisin jaksa edes ajatella esim. joulua. Joulunaikaan on kokonaista yksi vapaa. Uusivuosi menee myös töissä. Ja loppiainen.  Olen totaalisen puhki.
Teen myös taikatempun; samantien kun pääset tämän tekstin loppuun, unohdat mitä luit ja tunnet vain itsellesi sopivinta mukavaa joulumieltä!
Olkoon Joulunhenki sinulle hyvä!






maanantai 28. marraskuuta 2016

Uus kumppani

Edelleen ilman konetta. Puhelimella mä en löydä enää edes teidän uusia juttuja, täällä lienee joku muuttunut..
Mutta hei, mulla on uus kumppani. Suloinen ja samalla miehekäs. Ihana parta, grr... Just sellanen kun oon aina haaveillut. Happy ♡













tiistai 22. marraskuuta 2016

Breikki

Läppäri on hajalla. Kännyllä kirjoitus ja välillä lukeminenkin on niin pientä ja ärsyttävää, etten viitsi.. Hengissä ollaan, mutta hissukseen...
Olkaahan hyvillä mielin ja sanokaa jollekin kivat sanat joka päivä. Saatatte saada siitä itsekin jotain. ♡ Tehdäänkö diili?

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Ei ainakaan tunneköyhää.

Olipahan tunnerikas viikonloppu. Huhhuijaa..on se hyvä että pääsee taas töihin :) Voi vaan tehdä raivokkaasti töitä ja unohtaa muun maailman. 

Perjantai-ilta oli kiva, mulla oli tyttökaveri kylässä ja vietettiin kotipikkujouluja. Herkkuja siis tiedossa ja Vain Elämän pitkä jakso. Pulinaa ja hölinää. Kaikenmoista, asiasta ja erityisesti asian vierestä :) Kummasti hupeni pöydältä sipsit, patongit, juustot ja skumpat. Niin vauhdikkaasti, että makea osio unohtui kokonaan! Tavatonta... 
Lauantaina leffailtiin Luokkakokous kakkosen merkeissä. Ja herkkuruokailtiin myös. Njam, mun annos oli niiiiiin taivaallinen, että luultavasti söin sitä silmät kierossa ja voihkien. Pokemonejakin metsästettiin, vaan Magikarpit kartteli meitä tehokkaasti. Monia muita kyllä oli tyrkyllä. Mansikkakakku ja suklaakonvehdit meni liukkaasti alas myös, silleen vähän överimuodossa kylläkin, burb ja röyh. 
Illaksi jäin sitten itsekseni, kaverin piti lähteä kotia kohden. Kovasti mua yritti lähibaariin (jossa oli jopa The Esiintyjä!) saada lähtemään yksi sun toinenkin, muttei huvittanut. Nujusin koneella ja juttelin ihmisten kanssa. Oli varmaan kivan päivän krapula, oli niin surkeaa ja yksinäistä ja haikeaa. Pahaan saumaan alkoi viestitellä myös viimeisen kahden vuoden kumppani, ja itkuksihan se sitten meni. Enpä muistakaan, milloin olisin ollut niin itkukas ja maansamyynyt ja surkea. Koetin kuitenkin ajatella että tämä vaan puhdistaa ja parantaa ja asiat pitää käydä läpi jne jne... Rauhoituttuani suuntasin sänkyyn ja laitoin ekaa kertaa päälle lataamani kuorsausvahdin. Nukahdinkin.
Aamulla tunsin jo ensitöikseni, ennen silmien avaamista, että niiden paikalla on kummalliset turvonneet tomaatit. Nestepaakkujen alta sain kuorsausvahdin päälle ja totesin sen, mikä mulle on kyllä kerrottu, mutten ole uskonut. Mä kuorsaan. Ja kamalasti! Tosin, mietin, miten paljon asiaan vaikutti se, että olin räkäinen ja tukossa itkusession jäljiltä.. Laitanpa paistovahdin ensi yöksikin!!
Sunnuntai tässä lopuillaan, oli ihanaa nukkua piiitkään...puoli kymmenen on mulle Hirweän pitkään arkeen verraten. Chillailin ja tein pikkuisia rästihommeleita ja Olin vaan..   
Monenmoista tunnetta puolentoista vuorokauden aikana. Vaikka en halua Yhtään ratsastaa HSP:llä, (klik) niin totean vain, että on se aika kuormittavaa toisinaan. Niin ilossa, kuin surussa. 
Ulkona on valkoista ja kaunista. Pikkupakkanen saisi olla ja jäädä, mutta vain pikkuisena, kiitos. Ensi viikolla on taas muutama extra-asia, alkuviikolla tiedossa aivonystyröiden hankaamista, ja makuelämyksiä ja sen lisäksi hirveän jännittävää & hermostuttavaa ja loppuviikolla mukavaa ja uusia tuulia. Näiden lisäksi tietysti työ ja normiarki. Mutta koska olihan mulla enemmän kuin kiva viikonloppu ja lepoa, niin jaksaahan sitä, eiks vaan? !! (tosin kuulin mä jo olevani väsyneen näköinen ja silmäpussiorava, mutta ei kuunnella tommosia, eihän ;) )




             Huomenna tahtoisin bongata superkuun.

perjantai 11. marraskuuta 2016

Kepeää

Tänään heräsin 4.49 kellon soittoon. On se vaan psykologisesti kamalampaa herätä nelosella alkavalla luvulla kuin vitosella. Viisnollayks kuulostaa paljon paremmalta! Päiväisen kehityskeskustelun mietintä ja -paperi oli täyttämättä, uhrasin siihen aamustani sen ylimääräisen kymmenen minuuttia.
Aamuhommat tehtyäni ihmettelin, miten mulla oli ikäänkuin vartti liikaa aikaa. Sen kummemmin ajattelematta hyppäsin autoon ajatellen, että kaupunkiin päästyäni voin napsia vartin verran Pokeja ennen töiden alkua. Näin tein ja painelin töihin.
Vaihdoin duunivaatteet päälle ja vilkaisin peiliin. Salamana tajusin, miksi mulla oli liikaa sitä aikaa. Olin kyllä työntänyt aamulla pääni vesihanan alle, mutta siihen se sitten jäikin. Tukka oli laittamatta. Kostea, piikkisuora tukka sojotti joka suuntaan. Onneksi töissä on lätsät!!
Voitte kuvitella, miltä näyttää iltapäivällä hiukset joiden päälle on kosteana laitettu tiukahko hattu. No, lähinnä päähän liimatulta potalta.
Potasta huolimatta poikkesin kaupassa. Lähes kaikkea muuta ilman pärjää, mutta vessapaperi on liki välttämätöntä. Olisihan sitä toki mainoslehtisiä, mutta... Sorruin vielä niksivessapaperiin. Ikinä kuullutkaan, kai. Toivon, että aamulla hihityttää, kun niitä lueskelen.... Kaupasta kävelin ulos vessapaperin ja kahden berliininmunkin kanssa. Autossa vasta tuli mieleen, että voisi kai sitä jotain oikeaakin syödä, aamupalaksi olin syönyt kaksi porkkanaa. Mä oon niin muissa maailmoissa ja hörhö!! Onneksi kotona oli leipää. Neiti kun on muissa talouksissa, mulla meinaa vähän tuo syöminen kuittaantua jollain shaissella.
Reippaasti kaivoin imurinkin esiin, mutta tuossa se töröttää keskellä eteisen lattiaa. Ei käynnisty itsekseen, ei sitten millään. Ihme huuveri. Jospa se olisi imuroinut itse itellään huomenna kun mä olen töissä? Elän toivossa.
Paljon asioita ja työjuttuja. Mietittävää. Nyt kumminkin mennään tällaisella Kepeällä, eiks joo? Muutama duunitunti ja VIIKONLOPPUVAPAA, jihuu! Sen kunniaksi lakkaan kynnet! Ja majoitus/seuralais/ystävä/kikatus/nillityspalvelukin toimii! 😀
Viettäkäähän Vinkeä Viikonloppu!!


maanantai 7. marraskuuta 2016

Otsikko on

Vapaapäivä. Muut aloittelevat viikkoa pyhäinpäiväviikonlopun jälkeen, minä jään vasta nyt vapaapäivälle. Taidan olla aina väärässä paikassa ja väärään aikaan.
Viikonloppuna olin hetken töiden jälkeen rakkaiden sukulaisten kanssa ja olin niin onnellinen. Katselin neljää serkusta, osa omia mussukoitani, jotka makasivat spontaanisti hölöttäen parisängyssä.. Muistin taas, kuinka paras äiti ja veli mulla on. Mulla on paljon, vaikka se tietty rakkaus mua karttaakin.  
On hullua olla yhtäaikaa onneton ja onnellinen. 


Tähtiotsa *klik*

Hän on pieni, aina peloissaan, mut kasvot niin ei kerrokaan
Yksin paiskattuna maailmaan, johon ei tahdo kuuluukaan
Varman näköiset on askeleet, mut jos kysyisit, minne meet
Vastaa, että kunhan eteenpäin, johonkin poispäin itsestäin

Hän tästä selviytyy, kun sieluaan ei myy
Sydäntään hän ei anna kellekään

Pilven varjot saattaa valon lasta kun kulkee
Yksinäinen, laaksossaan ja luulee
Pimeäänsä aina jää tähtiotsa, eikä nää
itse valon kirkkaimman hän kantaa

Aikaisin jo väsyi väistämään
Ei luota mut ei syytäkään
Liian paljon yli käveltiin
ja unohti, miten noustiin

Hän tästä selviytyy, kun sieluaan ei myy
Sydäntään, kun ei anna kellekään
Hän kyllä selviytyy, kun sieluaa ei myy
Sisintään hän ei näytä kellekään

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Hetkiä

Kiitokset tunnustuksista, useammaltakin taholta niitä on putkahdellut. Lämmittää <3 Tuntuu, että ovatten kiertäneet niin tiuhaa jo siellä sun täällä ja uudelleen siellä, etten jaa enää eteenpäin. En väheksy, en, vaan arvostan ja kiitän, mutta aika aikaansa janiinedelleen. Kiitos!!

Matalavireistä on elämä yhä, ja saakin nyt olla. Silti, onhan niitä The Hetkiäkin. Kuten esimerkiksi:

Levyllinen suklaata vartissa, Vain Elämään keralla. Röyh.

Liikunta. Ne töistä suoraa- kävelylenkit on kivoja. Jostain syystä mä eksyn aina samalle puisto- ja nähtävyysalueelle, koska siellä on niin hurjan kaunista! Toteanpahan itsestäni sen jo ennenkin huomatun seikan, että mua selkeästi motivoi askelmittari ja Pokekilsojen kerryttäminen. Oli lapsellista tai ei, aivan sama, jos se saa mut liikkumaan!

Työkaverin aito huoli jaksamisesta. Lämmittää se, että ollaan läsnä.

Kynttilämeri kotona. Sohvannurkka ja viltti. Omannäköinen  kotipesä, jota mä rakastan niin! 

Harmitus siitä, ettei Nuorimman lääkäriasiat ole vieläkään ohi. Yhä vaan vieraillaan sairaalalla, jossa nyt myönnettiin virheellinen toiminta. Vaan ei se auta, koska kipeä ja hankala on tuon olo edelleen. Eteenpäin katsotaan ja odotetaan...potilasvahinkoasiatkin on mielen päällä. Mutta katsotaan, miten asiat etenee. Niin ottaisin itselleni tuon inhotuksen, jos voisin!

Sen asian tajuaminen taas kerran, että elämä on oikeasti vain hetkiä peräjälkeen. Yhtenä hetkenä itket lohduttomasti pahaa mieltä, surua, ikävää ja kiukkua. Tunnin päästä pahin on sillä hetkellä ohi  ja vatsanpohjassa ja mielessä siintää jo ajatuksia muunlaisesta tulevasta. Niin kummallinen on ihmisen mieli! 
Mietin, että jos mun mieli piirettäisiin käyräksi päivien aikana, se ei todellakaan kulkisi tasaista tietä. Kyllä hyppii, tasaisesti ylös-alas-ylös-alas. Enkä mä suostu antamaan periksi silloin jos se meinaa näyttää suuntaansa alaspäin pidempään. Uskon, että nega luo negaa, ihan omassa päässäkin, eikä vain muille. 

Mukavia pieniä asioita siintää edessäpäin. Siitäkin huolimatta, että niitä lohduttomia hetkiä on ja tulee. 

Hyvä keskustelu Keskimmäisen kanssa. Mä olen niin onnellinen, että kaikki kolme puhuvat asioistaan ja meillä on mutkattomat välit. Noiden elämää on niin mahtavaa seurata!!!


Aivan törkeän hyvä lohtukakkupala. Joskus järkytystä on pakko liennyttää omalla hetkellä Apsilla. Huh.


keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Tyhjää ja faktaa

Jos jaksaisi kirjoittaa, sillätavalla oikeasti, olisi kai pitkä teksti tulossa. Kirjoituttaa, mutta mitään ei tule ulos. Tyhjä, sekö mä tällä hetkellä olen? Koska tunteet ei jaksa purkautua itselleni tyypillisellä tavalla. 
Päiväkirjamaisesti merkitsen siis muistiin itselleni, että

-keskimmäinen meni kihloihin
-itse erosin
-käyn töissä
-käyn kaupassa
-en saa aikaiseksi mitään
-olen jumittunut sohvaan
-edes Pokebileet ei innosta
-eikä joulu
-siksi ilmoittauduin jouluksi töihin
-en jaksa, enkä halua, Mitään 
-teen robotinomaisesti asioita, ja unohtelen puolet
-suoritan

Tällä hetkellä näin, kohta taas jotain muuta. Aina olen noussut ja niin nousen taaskin. 
Sitten kun jaksan. Ei oo pakko jos ei taho. Ainakaan just nyt.



perjantai 21. lokakuuta 2016

Kreikkalainen stressipallo



Tuliainen, josta mä pidän hurjasti. 
Yksistään jo sen vuoksi, että se on tuotu mun ikuisesta unelmien maasta. 
Toiseksi tarina näitä myyvästä vanhasta miehestä. 
Kolmanneksi koska hivelee silmää -korumainen ihanuus- 
Neljänneksi, tästä voi oikeasti taivutella vaikka mitä! -like stressipallo.

Vapaa viikonloppu, ihanaa. Vain Elämää katsomislistalla, mahdollisesti punkkulasi seurana. Ou nou, pitäisköhän hakea suklaata! Tai juustoa! 
Koetan kellua kuplassa, johon todellisuus ja sen inhottavat pakkopäätökset eivät mahdu. Katsotaan, onnistunko. Ehtii kai sitä maanantainakin?
Tavoitteena rauhaiseloa, ulkoilua, kamerointia ja paljon unta. 

Mukavaista viikonloppua kaikille <3

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

tiistai 11. lokakuuta 2016

Pieniä otteita elämästä



Mä olen käynyt muutamaan otteeseen töiden jälkeen lenkillä kävelemässä. "Outoa" tässä on se, että olenkin lähtenyt suoraa töistä kävelemään, enkä ajellut ensin kotiin tuota vajaan 30 kilometrin matkaa. Sehän on ollut yksi ongelmista, että kun ajan kotiin, jumitun taudille tyypilliseen tapaan niin, etten meinaa kotona autosta ulos päästä. (Ja helposti kotona pää jumittaa ruhon sinne sohvalle.) Nyt, kun olen väkisin lähtenyt suoraa töistä kävelemään ja ajellut sitten vasta kotiin, on tullut liikuttua. Miten mä en ole tästä aikaisemmin hokannut?! Kyllä ihminen on sitten pöljä.
Ehkä tästä alkaa se mun urani kohti huippu-urheilijan arkea. Ei mene kuin hetki, niin mähän kävelen juoksen aamulla töihin ja tietenkin myös töistä pois!! 54 km päivässä, ei se oo paha, eihän? Ja mitää pakkasrajojahan ei sitten tunneta!
Näin on kuulkaas hyvä usko ihmisellä itseensä. Mahtaako ensi viikolla tapahtua kertaakaan? :-D

Raivopäissään ja sitkeän ketutuksen vallitessa on hyvä käyttää vapaapäivä siivoamiseen. On imuroitu, järjestelty, poistettu, siirretty, luututtu ja niin edelleen. Asia ei siitä sen kummemmaksi varmaankaan mene, mutta negatunteita uhkuessa on hyvä käyttää ne johonkin hyödylliseen. Voi sitten taas siirtyä seuraaviin tunteisiin, mitä elämä vastaan tuokaan. 

Pitkästä, kilometrin pitkästä aikaa mä ajattelin viikonloppuna töissä, että mulla oli mukavaa. Vaikka töitä reippaasti tehtiinkin, se oli palkitsevaa, mukavaa seuraa ja se julmettu kiire ei ollut mukana. Tästä on hyvä taas ponnistaa ja muistuttaa itseään, että oikeasti mä pidän työstäni, kunhan sen stressaavat lieveilmiöt ovat vähän pienempiä. Toivotaan parasta. 

Korvapuustipäivästä asti mua on vaivannut korvapuustihimo. Itsetehtykorvapuustihimo. Mitään en sen eteen kuitenkaan ole tehnyt. Vielä.

Huomenna saan varmaankin sen telkkarin. On sitä kyllä kaivattu. Emmerdale nyt Katsomosta vielä menee, mutta Roba ja Vain Elämää sitä kautta katsottuna on silkkaa peetä. Pätkii, pätkii kuin vimmattu ja ääni ja kuva ei todellakaan kulje synkassa keskenään. Mutta huomenna, huomenna!!! 

Runkoruusu kaipaa talvikotia. Vielä se on sinnitellyt takapihalla, vaikka auton laseja on saanut raapia jo monena aamuna. Ehkä mun pitäisi armahtaa sitä ja vielä se äidin autotalliin talvihoitoon. Ettei ressukka joku aamu ole muuttanut ruusutaivaaseen. 

Täytyisi järjestää kaikkea kivaa tulevalle. Koska mitään muutahan tässä ei kohta olekaan, kuin aikaa. Työn lisäksi. Taitaa puhallella muutoksen tuulet.

Kivat pikkuyllätykset saa mielen hyväksi <3



keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Aikainen Helmi se pyykit pesee

Tänään on vapaapäivä. Kello tosin herätti jo varttia ennemmin kuin normaali aamuvuorotyöpäivänä, eli 4.45. Kuudeksi piti olla jo lähikaupungissa teollisuusalueella. Kuskasin Nuorimmaista, joka on työssäoppimassa ja tuonne ei mitään busseja siihen aikaan kulje. Veljen kyydissä neidin piti päästä, mutta tuollakin muuttui työkuviot lennossa ja keikka vaihtui ihan toiseen suuntaan. Ihan mielissäni kuitenkin neitiä kuskasin, on se niin tohkeissaan tuosta työstä/opiskelusta! Eilen töistä tullessa odottelin tuota kyytiini, näin hänet ekaa kertaa työtamineissa ja korkealla istumassa ja tirautin pienet itkut. Hullu minä. No, huomenna meneekin sitten yöksi harjoitteluun. Jännää.

Piti imuroida, vaan säästyin. Kas kummaa, kun mun imuri on toisen ihmisen auton perässä 50 km:n päässä. Miten se sinne päätyi, onkin taas ihan toinen tarina. Pois se on kuitenkin sieltä mitä pikimmin saatava. Tuntuu meinaan siltä, että kotiin tullessa kun avaa eteisen oven, käy sellainen kissankarvapöllähdys, ettei mitään rajaa. Allergisia ei meille nyt, kiitos.

Kahtena aamuna on saanut raapia auton lasit. Hyi, se on siis talvi tulossa. En taaskaan tykkää, mutta sopeudun, koska on pakko. Kaivoin siis kiltisti piuhan esiin ja laitoin ajastimen tolpassa hollilleen. Tänä aamuna odotti ihanan lämmin auto ja kirkkaat lasit, jee. 

Päätin, että tänä vuonna joulukorttien askartelu saa jäädä. Onkin eka kerta varmaan viiteentoista vuoteen. Nyt vaan tuntuu, että saa olla. En jaksa, en viitsi, eikä riitä potku. Ehkä tämä on yksi yritys opetella ottamaan iisimmin, koska puhti vaan on poissa. Eikä mun itseaskarrellun korttini puuttumiseen varmaankaan kukaan edes kuole. 

Totesin, että helsinkireissulla ostamani kengät on huippuihanat. Tekisi melkein mieli hankkia toiset eriväriset. Kivan näköiset, mutta tuntuu, kuin jalassa olisi aamutossut. No, ei nyt aleta juhlimaan, koska telkkari.

Kävi siis onnenpotku. Saan tuttavalta "vanhan" telkkarin sadallaviidelläkympillä. Vanhä hälle, uusi mulle! Ja melkein tuplasti isompi kuin mun vanha, tuo hajonnut. Oletettavasti ihan hyvä diili. Täytyy vaan odottaa tilipäivää. Vaikka ihan loistavasti ollaan pärjätty ilmankin. Telkkaria siis, ei tilipäivää..

Seuraava vapaa ensi viikolla. Sitä ennen töitä, ensiapukoulutusta, kolmikantaneuvottelua (paniikki, en osaa!), normi kotihommia ja mitä nyt taas vastaan tulee. Seuraava vapaa kun koittaa, en varmasti tee muuta kuin lepää kotona.

Jos ripustais kohta peseytyneet pyykit narulle, tekis kinkkupiirakan ja kävis vähän ulkona. Maailma on nyt ihanan värinen!  Haaveilen jopa päikkäreistä. Ja kahdeksalta nukkumaanmenosta.

Huomasitteko, mulla ei ollut mitään Oikeaa asiaa. Kunhan näpytin liibalaabaa. 
Kauppa ja apteekki kutsuu, tsau!


sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Hymyilevä kanto

Viikko oli raskas. Kiitos teille jokaiselle, jotka muistitte, rukoilitte, peukutitte lapsen toimenpiteen aikana. Se on nyt ohi. Ihan ei mennyt niinkuin piti, mutta kuitenkin mitään peruuttamatonta ei tapahtunut. Tie on tuosta toivon mukaan varmasti vain ylöspäin. Kiitos jokaikiselle <3  
Pitkän tauon jälkeen olin taas töissä. Kolmaskin päivä meni vielä jotenkuten hyvin, mutta neljäs ja viides olikin sitten aika tuskaisaa. Ja varsinkin sitten illalla kotona, ja yöllä. Yöunista ei ole iloa, jos nukkuma-aikaa on seitsemän tuntia, josta syvää unta nukut pätkittäin 2 tuntia ja loput kevyttä. Sen lisäksi näkyy seitsemän hereilläoloa. Ei ihme, että väsyttää. Liikkuessa sattuu ja levätessä särkee, ovat kaksi eri asiaa. 
Neutropenia, makrosytoosi ja suurentunut riski saada veritulppa ovat oma lukunsa, mutta vaikuttavat lääkkeisiin. Niveltulehdusta ja sen etenemistä rauhoittavaa metotreksaattiannosta joudutaan pienentämään. Kiva, eli omalla ymmärryksellä ollaan kohta vähän kipeämpiä? 
Viisi yötä ja kolmikantaneuvottelu. Reumalääkärin lause viime käynniltä:
"Sellaisia aktiiveja tulehdusmuutoksia tai pysyväismuutoksia, joihin voisi perustua työkyvyttömyys nivelsairauden diagnoosilla, ei ole"  ei avaa ovia ilmeisesti mihinkään suuntaan. Työnantajan ei ole mahdollista keventää työtä tai antaa mahdollisuutta tehdä lyhyempää päivää. 
Pattitilanne. Turhautuminen on jäävuoren kokoista luokkaa. En koe, että voisin yrittää työn suhteen suunnitella mitään korjaavaa tai uutta tulevaisuudelle. 

Olen kuitenkin koettanut irrottautua kaikesta tästä ja vapaa-aikana tehdä, mitä voin. Olen käynyt ihailemassa iltatapahtumassa intohimojani, isoja "koneita" ja ihmetellyt kaupungin vilinää. Olen käynyt pienillä kävelyretkillä ihastelemassa huippukaunista ja -värikästä syysluontoa, ottanut lauantaikännit yhden siiderin voimalla, jutellut ja kainaloinut. Kynttilöinyt, lukenut. Ollut vaan. 

Ja hymyillyt takaisin hymyilevälle kannolle.


Viime yönä näin unta, että hiukset irtosivat. Mulla oli pitkä tukka ja ponnarilla oleva häntä vain irtosi... Mitähän lie tuokin symboloi.

tiistai 27. syyskuuta 2016

Pyydän

Toivon niin, että jokainen teistä, joka ikinä haluaa, jaksaa tai tahtoo, ajattelisi huomenna iltapäivällä meitä. Pitäisi sormet ristissä, toivoisi, muistaisi, rukoilisi,  ihan mitä vaan!!!! Jos vaan voisin, menisin oikopäätä lapsen puolesta sairaalaan ja olisin korvaajana. Vaan kun en voi. Voin vain odottaa oven toisella puolen ja rukoilla, että kaikki menee hyvin, eikä komplikaatioita tai koko loppuelämän vaikuttavia asioita tapahdu.
Ehkä huomenillalla saadaan huokaista helpotuksesta ja todeta, että kaikki meni hyvin.

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Mun koti on täällä

Hujahti kuukausi. Jotakin niillä main ainakin, kun viimeksi olin töissä. On ollut lääkäriä, fyssaria, lukuisia labroja, gyneä, kortisonipiikkejä ja apteekkia. Kaikki kun tuntuu vaikuttavan kaikkeen.. Maanantaina pitäisi mennä taas koittamaan, miten kantti, kroppa ja kinttu kestää. Aloitan kevyesti yhdeksän tunnin päivällä.
Odotan reumalääkärin kannanottoa. Valmistaudun lääkepitoisuus/vasta-ainelabratutkimukseen. Odotan siitä tulosta ja lausuntoa.
Näiden kahden kanssa sitten työterveyteen vaihteeksi.
Työkykyneuvottelu työpaikan edustajien, lääkärin, fyssarin ja allekirjoittaneen kesken tulossa. Joskus, kun lausunnot ja aikataulut ja ihmiset kohtaavat...etenee, etenee, hissukseen, ehkä.
Mutta taas koitetaan venyä, paukkua ja jaksaa. Ja kyllähän mä tämän sitkeydellä läpi vien prkl, koska kerran on pakko. Yritän edes.
Mahdollisen tulevan varalle netissä selailua, tiedonhakua, mietintää ja mahdollisuuksia/mahdottomuuksia. Byrokratiaa, odottamista ja epävarmuutta. Tuskastumista ja turhautumista. Kun mistään ei tiedä, mikään ei ole varmaa. Kun ei ole sitä toista, joka toisi rahaa taloon. Maksaisi vuokran ja toisi leipää pöytään. Turhauttaa laittaa vastakkain terveys ja talous. Mutta niin se vain menee.
Raivokkaasti koetan pitää paketin ja pään kasassa kaiken tämän keskellä. Opettelen olemaan miettimättä, tuskailematta. Aina ei onnistu, välillä taas kyllä. Aika se on kai tämänkin asian auttaja, osittain. Kipu ei kokonaan katoa koskaan. Opettelen sietämään sitä.
Kaiken tämän sivussa koetan Elää. Ja niin myös teen, päivä kerrallaan. Välillä hissutellen, välillä sitten jotain muuta.

Telkkari hajosi. Päätin, etten edes harmistu. Päätin, että koska katso/n/mme muutenkin sitä aika vähän, voi/n/mme olla katsomatta ollenkaan. Keksin kyllä muutakin puuhaa niille ajoille. Hetki menee, ennenkuin pääsen Emmerdale-koukusta, mutta toki mä nyt sellaisen kestän. Helposti. Ei se nyt niin nöpönuukaa ole. Ja jos tiukkaa tekee, niin onhan netti.

Onneksi on muutakin. Takana on huisin kiva vuorokausi. Paljon juttelua ja hömpötystä ystävän kanssa, vaivaiskävelyä pitkin Helsinkiä, kauppoja, kahviloita, herkkuruokaa ja ratikka-ajelua. Ihmisten ihmettelyä. Tee-kupponen viileässä, mutta ah, niin ihanassa paikassa. Tykästyin kyseiseen kovasti!!! Paljon, paljon positiivista, kivaa, hymyilyttävää ja nautinnollista. Silti olen iloinen, että pääsin sieltä kotiin, maalle. Uusilla syyspopoillani voin välillä leikkiä olevani kaupunkilainen, ovathan ne sentään pääkaupungista ostetut :) Tahdon takaisin pian, hetkeksi huolettomaan ja lomamaiseen tunnelmaan. Ja sitten taas takaisin kotiin.
Totesin myös, miten huikean helppoa kaupunkilaisen/helsinkiläisen on pelata Pokemonia. Melkein epää! 

Seuraan onnellisena umpirakastunutta nuortaparia. Eilen melkein pillahdin itkuun, kun näin tilanteen, jossa se toinen osapuoli oli mun omalleni niin Ihana ja Lämmin <3

Harrastin myös kokeilevaa keittiötä. Joku juttu nousee ruuankin puolella aina nettihitiksi, lieneekö tästäkin tulossa sellainen. Testasin kuitenkin ja ihan jees oli. Ennenkaikkea terveellinen JA lähes ilmainen ;) Ihan hauskaa puuhaa anyway.

Tämän päivän chillailen, huominen jännittää.  




keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Hössöntössön hepuli

Varastossa on lojunut jo kauan vanha ikkunanpoka, josta päätin sitten värkkäillä "valoteoksen". Lidlistä tarramuovia rulla ja vanhat valot koko komeuden taakse. Helppo ja kiva! On kyllä hiinä ja hiinä onko mun makuuni vähän liian hempeä ja vaalea, mutta olkoon nyt näin, toistaiseksi. Lähikirppikseltä vitosella ostettu pöytälamppu ja tämä askartelu saivatkin sitten aikaan niin naismaisen pyörremyrskyn olohuoneessa. Huonekalut vaihtoi paikkaa (villasukat on niin loistava keksintö siirtää huonekaluja yksinään!)
ja tietysti piti sitten myös siivota ja putsata ja puleerata ja järjestää ja tohottaa. 



            Ei tarvinnut tuon urakan jälkeen unta odotella :)

                                      ♡ Koti ♡

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Ylhäisen yksinäisyyden loma

Edessä ja vähän takanakin jo, on viikko, jolloin olen vapaa kaikesta. Tai no, lähes kaikesta. Ei tarvitse miettiä lähtöjä, tuloja, ruokia, töitä, aikatauluja, oikeastaan yhtään mitään.
Itseni tuntien koetan kuitenkin keksiä jokaiselle päivälle jotakin "kunnon tekemistä". Lisäksi mielekästä tekemistä. Jopa humputustakin. Niin helposti jään lojumaan kotiin ja surkuttelemaan tylsyyttä ja saamattomuutta. Olemaan tylsä ja saamaton ja ikävystynyt. Joka päivä olisi hyvä tavata myös joku ihminen. 
Jos rahaa olisi vähän, tietäisin mitä tekisin. Ottaisin joka päivä suunnaksi eri kaupungin. Tutustuisin kaupunkiin ja sen (ihmisiin) ja paikkoihin. Kävisin syömässä ulkona, oli se sitten grillikioski, kahvila tai ravintola. Valokuvaisin, katselisin ihmisiä, ehkä nappaisin pari Pokemoniakin. Illaksi ajaisin kotiin. Ehkä. Enemmällä rahalla lähtisin tietenkin aurinkoon. Tai Islantiin. Tai Skotlantiin. 
Mutta realistisempiin suunnitelmiin...
Eilen lauantaina kävin lähikaupungissa leffassa (kiitos lipuista T <3 ) . Kyytiin nappasin seuralaisen, joka tahtoi myös nähdä kyseisen pätkän. Tykättiin molemmat tositositosi paljon. Ihon alle menevä musiikki, ja aito tunnelma. Saattaa olla, että leffasta saa enemmän irti, jos tuntee Apulannan tarinaa, musiikkia ja muita pikkujuttuja.. Teit meistä kauniin oli todella loistava. Jälkeenpäin itketti, jonnekin syvälle ne fiilikset osui..
Sunnuntaina oli kaunis päivä. Heräilin rauhassa, venyin ja vanuin. Puoli vuotta odottanut autonsiivousinspiraatio aktivoitui yllättäen. Kova homma, lähes kolmen tunnin urakka, mutta niin on nyt auto puts ja plank niin päältä kuin sisältä! Hyvä minä! Velikullan kanssa siinä turisin samalla kun hinkkasin. On se vaan niin huipputyyppi. Ihana ja rakas. Totesi, että olen tainnut ottaa aamulla vääränvärisen pillerin, kun autosiivotutti. Taitaa olla erittäin totta. Vaikka kodin pidän siistinä, autoon asti se puhti ei mulla riitä, ei sitten mitenkään. Mun autossa oli kuulemma enemmän hiekkaa kun sorakuopalla :-D
Illalla palkitsin itseni telkasta tulevalla "Ainoat oikeat"- leffalla, siideripullolla (leikin, että se oli kuohuvaa) ja Fazerin uusilla suklaamansikoilla (leikin, että ne oli tuoreita). Koska prinsessaelämä.
Maanantai, tiistai ja keskiviikko on vielä täysin auki, ilman minkäänmoisia suunnitelmia. Torstaille ja perjantaille on jo pläänit tehtynä, jipijaijee-wuhuu-tsih! Loma jatkukoon hyvänä, kivana ja vaikka mitä! Saa nähdä, mitä keksin, vai keksinkö mitään. Mikäs olisi kiva..hmm... yöpaita-lukupäivä, metsäretkipäivä, kauneudenhoitopäivä, askarteluiltapäivä, Pokemonpäivä, helmeilypäivä....mitäs sitä vielä keksisi?


lauantai 17. syyskuuta 2016

Prinsessaelämää


En tiennyt haluavani palavasti hopeakengät,  ennenkuin näin ne. Sen mä olen kyllä aina tiennyt, että vähän harakka olen. Voiko yhtäaikaa olla harakka ja prinsessa? Onnistuu!
Uudet arki-työmatka-kaupassakäyntikengät olivat totisesti tarpeen ja halpishinnalla (alle 10,-) sain lisäksi blingiä! Kompromissi maalaiselle; ei korkoja mutta silti voi leikkiä vähän prinsessaa.



Leikinpä siis vähän lisää.

Tällä prinsessalla on myös kaksi pehmeätassuista ja pitkähäntäistä ratsua. Vähän matalia ovat, eikä niillä voi pullea prinsessa ratsastaa, mutta voin silti leikkiä niiden olevan ratsuja. Ainakin, jos haluan!

Prinsessalla on myös kamarineito. Se auttaa, jos oikein jaksaa vinkua ja joskus vinkumattakin. Silti prinsessa pesee mm kamarineitonsa pyykit. Useimmiten ainakin. Kamarineito taas vastaavasti tekee aika usein Prinsessalle ruokaa. Tämä on sellainen modernimpi työnantaja, tämä prinsessa. Tosin loppukädessä Prinsessalla on lähes kaikki valta, ainakin vielä muutaman vuoden. Oikein hyvä näin.

Prinsessalla on myös paha äitipuoli, lohikäärme tai peikko. Sen nimi on tauti. Sen kanssa se tietää joutuvansa elemään koko loppulämänsä, mutta se koittaa saada lohikäärmeen pysymään edes osittain piilossa. Toisinaan onnistuen, toisinaan ei. Silti se koittaa kaikin voimin olla prinsessa, edes pikkuisen joka päivä.

Tottakai Prinsessalla on myös linna ja puoli valtakuntaa. Linnassa on 70 neliötä ja sen kyllä omistaa joku ihan muu, mutta ei välitetä siitä. Prinsessa kun kaivaa aarrekirstustaan joka kuukausi muutaman timantin, se saa taas hallita linnaansa kuukauden pidempään. Myös sitä puolta valtakuntaa, jonne mahtuu kukkapenkki, puutarhakalusto ja rajattomasti ilmatilaa ja aurinkoa, sadettakin sen sattuessa. Mutta linna on rakas ja leikisti ikioma.

Mitäs muuta prinsessojen maailmaan vielä mahtuu? Ai niin, rinssi tietysti! Vaikka nykyaikainen versio ei välttämättä sellaista tietenkään tarvitse (sanoo pikkuisenfeministirinsessa) No, tällä rinsrenssalla sellainen kuitenkin on. Nykyaikaisessa muodossa, omillaan oleva mutta hyvinkin elämässä mukana kulkeva. Niin hyvässä kuin pahassa. Tämäkin oikein hyvä näin. Omaan linnaan voi paeta tarvittaessa ja käydä toisessa linnassa silloin kun niin on hyvä.

Kurpitsavaunukin löytyy. Se kuljettaa prinsessan kiltisti työpaikalle ja takaisin eikä vie kovin kovasti polttoaineitakaan. (Juuri testattu, 650 kilometria pääsin tankillisella, enempää en uskaltanut riskeerata.) Kaura sille ei kelpaa. Ensi vuonna se täyttää kaksikymmentä. Oikein toimiva peli. Eikä se muutu keskiyöllä kurpitsaksi. Jos vieä sille vähän blingiä liimaisi kylkeen, niin menisi hienosti prinsessavaunusta!

Sellaista se on kuulkaa nykytrinsessan elämä. Sitä tää trinsessa vaan ihmettelee, että miksi sieltä peilistä kurkistaa varsinkin aamuisin noita-akka? 



lauantai 10. syyskuuta 2016

Kohtaaminen parkkipaikalla

Koska kuuppaa kiristää armottomasti tiettyjen asioiden vuoksi, on paras olla hiljaa ja muistella tätä viikolla tapahtunutta:

Nousin autosta kaupan parkkipaikalla ja kuulin samantien ilahtuneen huudon: "Virva!" Ääni kutsui  keskimmäistä lastani. Menin vanhan sedän luokse ja totesin hänen varmaan erehtyneen, että minä olen Virvan äiti. Samalla muistin sedän. Virvan ollessa about kymmenenvuotias, kävivät kaverinsa kanssa auttelemassa kodin pikkupuuhissa tuota setää. Kaveri kun asui sedän naapurissa.
Juteltiin pitkään keskellä kaupan parkkipaikkaa, kovassa tuulessa. Setä päivitteli, miten aika kuluu ja miten minäkin olen niin nuorekkaana pysynyt (ehheh). Minä päivittelin vuorostani sitä, miten kahdeksankymppinen setä edelleen käy kävellen kaupassa päivittäin usean kilometrin päästä. Käytiin läpi "luonto-tv", setä kertoi mm. ruokkivansa kymmentä oravaa. Käytiin läpi talven tulo, syksyn sää ja lähistöllä oleva kaivuutyömaa. Ja paljon muuta. Siinä jutellessamme mietin jossakin taka-alalla, miten ihanan lämmin kohtaaminen, molemmilla oli oikein mukava juttuhetki ja varmasti jäi hänellekin hyvä mieli. Olinkohan ainoa, jonka kanssa sinä päivänä jutteli? Niin tai näin, uskon, että häntäkin piristi. Itselle jäi ainakin lämmin ja hyvä mieli. 


keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Kohtaaminen postilaatikolla


Eilen mietteissäni tepsuttelin sandaaleilla roskakatokselle ja postiluukulle. Takaani helähti kirkas tyttösen ääni: "Moi!". Naapurin nelivuotias se oli päässyt postia hakemaan ja halusi jutella. Se killitti mua sieltä alhaalta nappisilmillään ja totesi vakavana: "Talvi on tulossa". Hämmennyin ihan. En muistanut, että noin pienetkin ymmärtävät. Alettiin siinä sitten jutella pulkkailusta, lumiukoista ja hiihtämisestä. Palattiin sitten taas omien oviemme taa.
Ihana pikkuinen ihminen! Sai aikaan niin hyvän mielen.




sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Liian kiltti

Mä olen miettinyt paljon luonnettani ja monenmoisia tapahtumia elämässäni. Olisiko asioita mennyt toisella tavalla, jos olisin ollut särmikkäämpi tai räjähtävämpi?  Tiedän, että olen kiltti, liian kiltti. Eilen taas sain sen kuulla toisen suusta. Sillä ikäänkuin koetettiin selittää asioita. Tai niin minä sen koin. Ja tiedänhän minä sen itsekin. 

Onko kiltti ihminen räsymatto? Antaako kiltti ihminen muiden tallata päällensä ja ottaa kaiken hiljaa vastaan? Ei marttyyrimaisesti, vaan kilttinä ottaen vastaan ja hyväksyen. Ajattelematta asiaa sen kummemmin, koska se on luonne ja niin sisäsyntyistä. Kyllähän minä...Pärjäänhän minä...En halua mitään selkkausta.. Kun olen vain hiljaa, niin ei tule konfliktia... Tottakai minä jaksan.. Kyllä mä voin... Tunnistan itseni hyvinkin pitkälle.
Sitten on ihmisiä, jotka käyttävät kilttiä ihmistä hyväkseen. Tiedostamatta tai ihan tarkoituksella. On myös ihmisiä, jotka eivät halua sitä tehdä ja antavat kiltin olla omanlaisiaan, käyttämättä sitä omiin tarkoituksiinsa.

Jos järjestettäisiin EI-kursseja, saattaisin osallistua. 
Sellainenkin kurssi olisi minulle tarpeen, jossa opetettaisiin, ettei kaikki ole aina mun vika. Etten automaattisesti ajattelisi, että juuri minä olen tehnyt tai sanonut jotain, josta toinen kiukuttelee. En tiedä, mistä tämäkin alunperin tulee, mutta niin minun pääni toimii. Pidemmän päälle, eli koko elämän, se on aika raskasta. 
Muiden tunteiden aistiminen olisi hyvä saada toisinaan pois päältä. Siihenkin nappulankääntöön olisi hyvä saada kurssi!
Ottaisin myös vastaan kurssin, jossa opetetaan olemaan miettimättä. Kun asiat menee päässä ympäri, ympäri, ympäri, ympäri, eikä voi lopettaa asioiden vatvomista, josta ei oikeasti ole edes mitään hyötyä, on jossakin vikaa. Eli päässä. 

Menneitä on turha surra, ne ovat menneitä. On katsottava eteenpäin. On ymmärrettävä, että työpaikka on liiketoimintaa, ei se loppupelissä ihmisestä piittaa. Se tekee ratkaisunsa rahan perusteella, ei ihmisen. Siksi on jaksettava ja pystyttävä olemaan luja ja saamaan se, mitä tarvitsee. Ei itsensä kustannuksella koetettava olla kiltti ja helppo työntekijä. Parisuhdekaan tuskin kaatuu, jos joskus sanoo johonkin ei. 
Tämä itselle muistiin. 

Silti jotenkin tuntuu väärältä, ettei tässä maailmassa saa olla kiltti. 




maanantai 29. elokuuta 2016

Juu ei juu ei juu...

On se hassua, miten sitä innostuu ihan silmittömästi jostakin asiasta. Laittaa kaiken likoon, istuu ja vääntää paperille tekstiä, kysyy neuvoa ja mielipidettä ja taas kieli  poskella kirjoittaa. Näkee jo itsensä tulevaisuudessa muualla, kirjoituksen aikaansaamana. Suurinpiirtein ostaa jo tarvikkeita tulevaisuutta varten. Pää on hetken ihan messissä ja uskoo mieltä. Innostus, huikaiseva ja hymyilyttävä. Mielikuvitus maalaa tulevaisuuteen melkein ruusuisia kuvia ja pistää hymyilemään. 
Hullu mielikuvitus, joka oikeasti ei edes tiedä, mitä tuo tuo kaikki pitäisi sisällään. Silti se maalailee. 

Sitten mukaan astu järki. Viimeistään seuraavana aamuna sitä jo huomaa kuvitelleensa todennäköisesti ihan turhia, toivovansa liikoja, nähneensä mielessään näkyjä. Koska faktat nyt vaan ovat vastaan ja tilanne myös.
Mieli alkaa pohtia typeriä asioita. Sellaisia kuten osaisinko edes, pystyisinkö, olisiko minusta siihen, tietenkään mua ei.. , älä nyt hulluja kuvittele..

Mutta ihmeitä tapahtuu, aina joskus. Ja jos tapahtuu, niin hypätään. Ja jos ei, niin ollaan pettyneitä. 

Jokatapauksessa se iltapäivä, kun ne ruusunpunaiset oli silmillä, oli hieno ja innostunut. 

perjantai 26. elokuuta 2016

Tylsimus maximus

Aika on taas luikahtanut viikon eteenpäin edellisestä postauksesta. Vaan kun oikein mitään ei tapahdu, ei ole paljon asiaakaan..
Menin luxuslomasen jälkeen töihin, pystyin 4 päivää ja jäin uudestaan saikulle. Prkl. Saatoin olla tyhmä, kun kieltäydyin kortisonipiikistä, mutta kun....en vaan uskalla!!! Piikki lonkkaniveleen ei kuulosta mun korvaan kovinkaan hehkeältä. Ehkä sekin on vielä edessä, mutta koetetaan nyt lepoa ensin.
Helmijuttuja olen vähän puuhaillut ja kotihommia. Töllöttänyt telkkaria, näyttöruutua ja kirjaa. Tylsistynyt melkein kuoliaaksi. 
Seurannut teinikyyhkyläisten kuhertelua ja niistä toisen yhä jatkuvaa intoa koulusta. Oppinut itsekin alasta jotain, koska tuo pulisee ne kotona myös. 
Ollut kahden muun lapsosen elämässä hengessä mukana. Toisen hyvissä ja toisen huonoissa uutisissa.
Laahustellen eteenpäin. Auttaiskohan Dajm-kakku? Ajo auringonlaskuun? Nukkumaan meno? Tai sitten se piikki.




lauantai 20. elokuuta 2016

Luxus-Lomanen


Pieni irtiotto tekee kyllä niin terää. Ja millainen irtiotto!! Vietin ystävän kanssa reilun vuorokauden ja kaikkea ihanaa ehti jo siinä ajassa tapahtua. 
Mä olen matkustanut junalla, herkutellut ravintolassa, kierrellyt kauppakeskuksessa, kävellyt jalkani kipeiksi, hurahtanut PokeGO:hun, oppinut ko pelistä vaikka mitä, taivastellut kaupunkilaisten pokeintoa: ei ne todellakaan olleet lapsia, joita Parveili puistoissa,   katsonut Bad Moms-leffan, pöllöillyt, puhunut vakavia, juonut skumppaa, nauttinut hotellin pehmoisista vuodevaatteista, saanut nauruhepulin nukahtamaisillani. Ja ollut todistamassa (ilmeisesti) jonkinsortin ryöstöä. Nähnyt ryöstetyn paljaan pepun. Ihaillut satama-aluetta ja yöllä kaupungin valojaJa ollut shiatsuhieronnassa! 

                                      ..saanut vaniljalattea, kuin karkkia!..

                                     .."oppinut" virkkaamaan isoäidinneliön..


..kasvattanut muhevat rakot pikkuvarpaisiin..



..ihastellut Arboretumia...

                        ..syönyt leivoksen ihanassa Nostalgiakahvilassa..




             ..nähnyt Finlaysonin alueen katumaalauksia..


..ihaillut kaunista kaupunkia..

Shiatsuhieronta oli mulle uutta ja jotenkin ihan mykistävää. Aivan uskomattoman rentoa, rentouttavaa ja pelkkää hyvää oloa koko puolitoistatuntinen. Ja vielä kaiken alla, ystävä oli tämän mulle varannut täysin yllätyksenä ja lahjoitti sen mulle.
  
Oli huisin ihanaa. Koko  mun kesän nautinnollisin ja tapahtumarikkain ja kivoin vuorokausi! 
Onnea on ystävät.
❤ Kiitos ❤

tiistai 16. elokuuta 2016

Hyväntuulen näyttely

Tänä kesänä päätin käydä Naivistinäyttelyssä. Sen viimeisellä aukioloviikolla havahduin asiaan ja sitten täytyikin jo toimia.
En varsinaisesti ole kovin innostunut taiteesta, tai lähinnä musta tuntuu, etten ymmärrä sitä, mutta naivismi on varmasti kaikille aika turvallinen taiteenlaji. Toki näissäkin oli niitä, joiden edessä tuli ajatus että osaisin itsekin tuollaisen töhertää tai että onko tämän taiteillut viisivuotias. Yhtä kaikki, tosi kauniita tauluja oli osa. Monta olisin huolinut omallekin seinälle heti. Varsinkin yksi taiteilija oli ylitse muiden. Taisin pitää jokaisesta työstään!
Niiden kuvien, joiden alla ei ole tekstiä, tekijät ja nimet ovat päässeet luikahtamaan pois päästäni ja kamerastani...

Yleisnäkymää


                                       Bergqvist Mia: Suojassa korkean heinikon



                                     Arhipov Sergei: Turun maapallo









                                              Marit Björnegran

                                     Marit Björnegran: Herneprinsessa

 Marit Björnegran



                                           Kikka Nyren: Jesper, sininen kissa

                                       Raija Männistö-Koski: Hyttynenkö se pisti?


                                       Seija Levanto: Yksin, mutta ei yksinäinen

Suosittelen tätä näyttelyä ehdottomasti kaikille, nillekin, jotka eivät taiteesta ymmärrä -kuten minä-. Kuvat ovat kuitenkin yksinkertaisen simppeleitä, värikkäitä ja hyväntuulisia, eikä niitä tarvitse ymmärtää. Varsinainen hyväntuulen näyttely! 

Joku mulla päässä nyt viiraa. Mä olen katsellut yhtä toistakin näyttelyä, joka mua jostain kummallisesta syystä kiinnostaa. Omituista. Enhän mä ole taideihminen! 
Mutta ehkä musta voi tulla? 


sunnuntai 14. elokuuta 2016

Eloa ja oloa

Olenhan minä koettanut Elää.

Olen muun muassa käynyt lääkärissä selvittämässä muutokseen johtavia asioita. Asiat ovat nytkähtäneet eteenpäin fysioterapeutin ja työterveyslääkärin avustuksella. Aika on varattuna myös reumapolille ja työkykypalaveristakin on puhuttu. Sairaslomaa nyt viikko. Oma-aloitteisesti kävin ostamassa aktiivisuusmittarin, jolla voin seurata unen laatua, päivittäin kuljettuja askeleita/kilometreja ja sykettä. Jostain tuon lelun kustannukset on pois, mutta sitten on! Kaikki keinot on nyt koetettava saada käyttöön, tai kohta käy akalle hullusti. Kaiken toteutuminen vie kuukausia, eikä lopputulemasta ole mitään hajua. Mutta ainakin jotain kohti ollaan menossa. 
Ainoa asia, mikä mun päässä ei jäsenny mihinkään suuntaan, on huono omatunto. Mä käsitän oikein hyvin, että mun pitää kuunnella itseäni ja hoitaa itseäni, mutta siitä huolimatta koen suuria syyllisyydentunteita siitä, että duunissa muut painaa kahta kauheammin mun takia. Tiedän, ettei firmasta kukaan tule mun haudalleni suremaan, mutta työkavereihin tämä vaikuttaa ja se mua rassaa. Isosti.
Mun muistista mä alan olla vähän huolestunut oikeasti. Tähän saakka olen laittanut asioita työstressin, hössötyksen ja "mun luonteen" piikkiin ja koettanut ottaa huumorilla. Mutta asiat lisääntyy vaan koko ajan. Tosin ihan vahingossa tähän saattaa löytyä kohta syy. Muutama viikko vielä ja uudet verikokeet. Katsotaan nyt. Sekin. 
Voi Luoja, että mä olen väsynyt tähän kaikkeen sairastamiseen ja siihen liittyviin asioihin, joita on Paljon. 

Kaikesta huolimatta mä koetan kääntää ajatukset pois kaikesta tuosta ja elää suhteellisen normaalia elämää. Rajojen mukaan.

Olen esimerkiksi:
*Pidellyt sadetta. Paljon sadetta.
*Leiponut mustikkapiirakkaa
*Ahminut edellistä, kellahtanut sohvalle ja nukahtanut
*Askarrellut kortin -ja ihan hyvillä mielin- lasten isän suureen hetkeen
*Ommellut itselleni omannäköisen kesäkassin vanhoista farkuista
*Viettänyt illan suvun kanssa nauttien mahtavista herkuista ja lähimmäisten kahjosta seurasta
*Keittänyt Puolikselle kahvit pinkillä kahvinkeittimellä. (Ajatelkaa, mikä nainen; se osaa leipoa porkkanakakun autossa ja ajaa samaan aikaan!! Ihan huippua!)
*Seurannut Nuorimman uuden koulun aloitusta ja ollut onnellinen siitä innosta, mitä kokee valitsemaansa alaa kohtaan! 
*Seurannut samaisen tyypin söpöstelyä ensirakkautensa kanssa. Oih <3
*Surrut kukkien muuttumista syksyn mukana. Koettanut hoivata ja nyppiä ja tehdä kaikkeni, että ne vielä vähän jaksaisivat. En haluaisi luopua niistä. En halua syksyä, kylmää ja pimeää. (Tässä kohtaa pitäisi kai koettaa kääntää asennetta, koska tämän taistelun syksyn kanssa taidan hävitä.)
*Suunnitellut tekeväni kaikenlaista pientä. Päivä kerrallaan ja fiilisten mukaan. Pitää koettaa olla reipas ja levätä, yhtäaikaa.