keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Kesäkuu pulkassa

-Nuorimmaisen kevätjuhla. Voi niitä kauniita nuoria mekoissaan ja puvuissaan. Koko katraan viimeinen peruskoulun kevätjuhla. Äiti joutui taas itkemään... Täällä mietteitä asiasta enemmän.

-Retki puutarhalle ja maailman kaunein amppeli roikkuu nyt meidän pihassa. Ihanaihanaihana! Sanoinko jo, että ihana?!!

-Mieleenpainuva hammaslääkärikeikka; en oikeasti tiennyt, itkisinkö vai nauraisinko siinä tuolissa maatessani. Uuden annetun ajan peruin. Tuolle tyypille en.mene.enää.koskaan. Piste.

-Mikron tehopuunaus
-Suihkun viemärin tehopuunaus (yök!)
-Eteisen "romukaapin" siivous
-Vessan superpuunaus ja -tuunaus
-Tuulikaapin tehopuunaus

-Uuden kukkapenkin uudistusta pikkuhiljaa: kurkkuyrtti, syysleimut, pioni, keijunkukka, daalia, akileija

-Rämppäsin hyväksytysti ravitsemuspassin  (eri asia kuin hygieniapassi, joka sekin toki on aikoinaan pitänyt suorittaa) ja ympäristöpassin läpi. Mitähän muita passeja voisi suorittaa? Lomanvieton ABC?

-Laskimotukko päätti taas tulla kylään.. Ja taas hoitona 40 päivää napapiikkejä!! Vaikka nuo kaksi muutakin piikkiä on, ne ovat ns. kyniä, jotka on helppoja ja nopsia käyttää. Piikkikammoisena inhoan napapiikkiä, joka on sellainen ihan "oikea piikki", mäntineen ja ruiskuineen. Yyh. Joka ikinen pistokerta mä sävähdän ja pelästyn, enkä edelleenkään pysty tekemään sitä itse. 

-Ikea-retki. Tähän on tultu. Mun kesän pisin reissu oli 50 km ja rapiat ja sekin Ikeaan. Hurjaa. Nyt ei vaan ole mahdollisuutta mihinkään ja sillä sipuli. Turha rutista. Muiden viikonloppureissut ja laiva/karavaanari/huvipuisto/mökki/ulkomaan/mitkätahansa-reissut olen koettanut sivuuttaa, koska kyllä, tunnen kateutta ja pientä katkeruuttakin. Pyristelen tunteesta irti useimmiten, mutta aina ei onnistu. Jonain päivänä, jonain päivänä munkin elämäni on muutakin kuin pelkkää selviytymistä. Niin talouden, kuin terveyden suhteen. 

-Raparperipiirakka ja -mehu. Todettuamme Nuorimman kanssa mehun juomakelpoiseksi vähällä sokerilla, tein lisää. Kyselyn tuloksena sain valtavasti raparperia. Mehujen puolesta talvi saa tulla. Muuten kyllä mielellään voi pysyä kaukana ja kauan.

-Omien asioiden hoitoa, jos sattuisi pilven päälle muutto yllättämään.

-Ihana mökkipäivä oman sakin kanssa. Onnellinen ja meidän näköinen päivä.

-Paljon telkkaria ja oleilua, jopa ihan tylsyyteen asti.

-Onni-itku siitä, että tytär pääsi opiskelemaan sinne, mihin tahtoikin. Pisteet olisivat riittäneet heittämällä kaikkiin kolmeen paikkaan, jotka valitsi, mutta ykkösvalinta on ykkösvalinta.

-Valokuvia, kasvien ihastelua ja nuuhkimista. Tienvarret on niin tajuttoman kauniita juuri nyt, kun kaikki kukkii. Haltioidun vallan! 

-Juhannus. Koiran kanssa pallon potkimista. Juhannusajelu, ilmainen maisemapaikka, jäätelö. 

-Ykkösherkkuna grillijuusto, silloin kun olen paikassa, jossa on grilli. Mansikat vetäisivät kirkkaasti ohi, mutta niiden vuoro on heinäkuussa, kun vähän halpenevat. Suu vettyen niitä odotellessa!

- Kamerahaave voi paksusti, niinkuin jo monta vuotta. Kesä ruokkii asiaa, niinkuin aina. 

-Tampereelle tekisi mieli. Koska klik ja klik

-Loma on ohi, ja mikäli vanhat merkit paikkansa pitää, niin nyt ei sitten juuri mitään muuta elämää elelläkään. Vapaapäivän kunniaksi voisi painua pihalle ja käydä keräämässä kukkakimpun!




Viisas. Sinä aamuna -kun taas olin kärvistellyt viikon ja ihmetellyt- kun jalka sitten oli punainen kuuma ja turvoksissa tulppakohdasta, tuli kissa välittömästi viereeni ja alkoi hoitaa kohtaa näin. Mitenkään en provosoinut, nostin vain koiven sohvalle ja kissa löysi heti paikkansa. On ne ihme otuksia!

torstai 23. kesäkuuta 2016

Odotan

Sanottava on loppunut. Kun mitään ei tee eikä mitään tapahdu, ei ole paljoa kerrottavaakaan. Käännetään asia päälaelleen; kerro sinä, mitä tahtoisit sanoa minulle tänään?



                Tiesitkö sinä, mistä sana juhannus tulee?
                                   Nyt minä tiedän.

lauantai 18. kesäkuuta 2016

Ihan varuiks vaan...



Kevättalvella jo, silloin kun olin kaikkein kipeimmilläni, oli mulla mielessä monta kertaa iltaisin, että jollen herääkään tästä enää aamulla... Nyt, kun laskimotukoskin taas uusi, mietin asiaa taas. En mä sinänsä pelkää, enkä ajattele asiaa kuin satunnaisesti, mutta päätin kuitenkin saattaa asioita vähän kuntoon. Ihan vaan varmuuden vuoksi. Omaa oloa helpottaa kun tietää, että asian sattuessa lapsilla on asioiden hoitaminen edes vähän helpompaa.
* Kanta.fi: ssä merkkasin elintenluovutusasiat kuntoon. 
* Hoitotahto-asia on mietintämyssyssä ja selvityksessä, mitä siihen 'kannattaa' kirjoittaa. 
* Soitin seurakuntaan ja selvitin erinäisiä tietoja jo liki 15 vuotta sitten hommaamani hautapaikan kohdalta. Merkkasin ylös ja nyt on sekin asia kondiksessa jälkipolvia varten.
Ilahduin kovin omasta aktiivisuudestani tuona aikana, sillä kuulin, että nykypäivänä ainakaan täällä meidän seurakunnassa ei voi enää varata itselleen hautapaikkaa etukäteen. Onneksi mulla syttyi silloin lamppu ja hoidin asian!! Tuntuu hyvältä tietää pääsevänsä juuri siihen, tärkeään, paikkaan.  
Asian suhteen on siis rauhallinen olo, hommat on hoidettu niin pitkälle kuin mä voin, oli se ajankohtaista sitten vuoden tai neljänkymmenen vuoden päästä. 
Tämän tarkemmin mä en hautajaisia halua ajatella. Mulla ei ole tarvetta listata biisejä, määrätä puheita ja valita kukkia sun muuta hautajaisteni varalle. Tässä suhteessa luotan lähimpiini sitten kun sen aika on. Kyllä ne tietää.. 
Toki, jokainen tavallaan. Saahan hautajaisensakin suunnitella, jos niin tahtoo. Ja toiset tekeekin niin.

Hyvä mieli, homma hoidettu. 
Nyt koko asian voi taas unohtaa. 

keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Onnellinen eilinen

Sellainen oli eilinen päivä. Onnellinen isolla oolla.
Koska lapset ovat jo niin kovin isoja, saan jokseenkin harvoin kaikkia kolmea samaan pöytään yhtä aikaa. Kaikille sattui sopimaan ja suunnittelimmekin aika extempore retken äitini mökille, jossa äiti siis oli myös. Kolme sukupolvea yhdessä ja kaikki aivan yhtä kaheleita.
Mä rakastan sitä meidän yhteistä eloa ja oloa. Kaikki ollaan suhteellisen samasta puusta, iloisia ja höpsöjä, aika hörhöjäkin. On hauskaa kuulla kuulumisia, joita ei tule niin nopsasti soitellessa edes kerrottua, ne kun eivät ole niin tärkeitä. On ihanaa seurata, miten kakarat kähjäävät keskenään, kuitenkin jo sellaista aikuisten versiota. Kenestäkään ei tarvitse enää pitää huolta (vrt. pikkulapsiaika) ja kaikki voivat tehdä mitä haluavat. Käytöstään ei tarvitse ajatella, eikä juuri sanojakaan, kun kaikki ovat samanlaisia. Huuli lentää ja toisia hyväntahtoisesti pilkataan, muistellaan vanhoja mokia ja tulevia uusiakin jo. Ollaan yhdessä ja vietetään aikaa. Ollaan meluisia, puhutaan päälle ja nauraa räkätetään. 
Mua nauratti, kun itse huomasin heti kotiuduttuamme, miten huvittuneena muut mua katseli. Jotenkin taas eksyin heti tontin laitamille kukkia ja kasveja ihmettelemään ja kuvaamaan. Ne niin tietää, mikä mua ensimmäisenä vetää.. Nuorimman kanssa käytiin läheisellä hiekkakuopalla ja muut oli mökillä nauraneet meille, kun oli alkanut kuulua jytinää. Tiesivät sanomattakin, että minä se siellä askellan jättiläisen askelin, ettei vahingossakaan mikään käärme eksy lähellekään meitä. Jokaisella meillä on omat juttumme, ja toiset tuntee ne. 
Mä olin unohtanut, miten ihanaa on on nauraa niin, että mahaan oikeasti sattuu, vesi lentää silmistä, eikä sitä tyrskimistä saa lopetettua. Kun samaa peliä pitää viisi ihmistä, ei se lopu ollenkaan, kun joku vuoronperää repeää uudestaan ja taas kaikki nauraa. Lopulta ei melkein enää tiedä, mille alunperin naurettiin, kun kaikki nauraa toisilleen. Kaikista parasta tämä on silloin, kun porukan miespuolinen, ja vähän jäyhempi versio meistä, saadaan mukaan. Eilen saatiin. Ihan parasta!! 

Eilinen hymyilyttää vielä pitkään. Vaikka kaikki muut asiat ja rakkaudet menisi päin mäntyä, tässä on se peruspilari. Perhe <3


torstai 9. kesäkuuta 2016

Paljastelua

SutkautusElisa oli postannut tällaisen kivan hömpötyksen ja mä tahdoin sen myös kähveltää tänne omalle puolelleni :)

1. Inhoan kookosta. Musta sen maku on ällöttävä ja haju oikeastaan vielä pahempi. Nokka nyrpistyy välittömästi, jos jollakulla on lähistöllä jotain kookokseen viittaavaa tuoksua. Jossain kohtaa saadessani -taas kerran- jonkun terveysintoilukohtauksen, ostin purkin kookosöljyä. Ei onnistunut, ei maistelu tai iholla käyttö. Yök.

2. Mulla on loistavat unenlahjat. Nukuen kevyesti yhdeksän-kymmenen tunnin yöunet. Nyttemmin sairauden myötä on muuttunut hankalammaksi, mutta sanotaanko, että 42-vuotiaaksi saakka nukuin kaikki yöt kuin pieni porsas.

3. Olen ollut kesätöissä 12-vuotiaasta lähtien. Muistan, että alkuun mua muistutettiin, (koska 12-vuotias ei saanut olla töissä, ja toisinaan kiersi myös tarkastajia) että jos tarkastaja tulee, pitää soittaa heti omistajarouvalle ja sanoa tarkastajalle, että tuuraan vaan tunnin kun rouva on kampaajalla.

4. Tykkään istua autossa ja ihailla kaikkea ohi vilistävää. Voisin väsymättä istua pelkääjän paikalla ja ajella (mahdollisimman pieniä) teitä ja katsella maisemia.

5. Mä olen tänä vuonna juonut 4 tölkkiä siideriä. Mennään siis aika tolkutonta kuukausivauhtia. Tähänkin on syynsä. Musta tuntuu pahalta noiden lääkekourallisten kanssa ottaa alkoa. Ja toinen on raha. Kaapissa on kyllä jouluksi tullut punkkupullo, mutta avaamatta on säilynyt. Kyllä mä toisinaan kaipaan skumppahetkiä, mutta..no, elämä on.

6. Olen käynyt saunassa viimeksi elokuussa. Aloin tulla siellä niin kipeäksi, että päätin lopettaa koko lystin.

7. Sen korvaamiseksi aloitin helmikuussa avantouinnin. Ikinä-ikinä-ikinä en olisi uskonut, että minä, joka ei kesälläkään uskalla mennä järveen, pystyn siihen. Mutta mä tein sen!

9. Mä en ole koskaan ollut moottoripyörän -tai edes mopon- kyydissä.

10. Uskon yliluonnollisiin asioihin. Ja henkisiin juttuihin muutenkin.

11. Olen lista-ihminen. Kirjoitan itselleni listoja eri asioista. Pitää hoitaa-lista, kauppalista, huomenna ohjelmassa-lista...

12. Viimeiset kuukaudet olen tehnyt todella töitä itseni ja ajatusteni kanssa. Meinaan ihan väkisin muuttua ajatuksiltani (ja mielipiteiltäni) katkeraksi ja inhoan sitä. Se vaan lävähtää naamalle niin monta kertaa päivässä, että on hankalaa. Todella hankalaa. Mutta yritän!

13. Haluan lopettaa hyvää asiaan: Rakastan kukkia! Rakastan luontoa, kiviä, kallioita, merta, auringonlaskuja. Rakastan luontoa! Mun perhettä! Mun kotia! Rakastan mun kissoja! Musiikkia!


Tämänhän saa toki tästä napata mukaansa, jos tuntee tarvetta paljastella :)



maanantai 6. kesäkuuta 2016

Äidin mietteitä

Meidän perheessä on peruskouluajat ohi. Laskin, että yhtämittaisesti olen käynyt lasten (kanssa) peruskoulua  nyt 18 vuotta. Nyt se on ohi. 
On harjoiteltu koulumatkaa, saateltu kouluun, haettu koulusta. Laitettu kelloa soimaan merkiksi, että nyt pitää lähteä kouluun. Soiteltu ympäri kylää kun koulumatka on venähtänyt. On siinä nähty muutamatkin vanhempainillat, -vartit, opettajat, kevät- ja joulujuhlat. On itketty, naurettu, oltu helpottuneita ja raivottu. On myyty sukkaa, karkkia ja ihanmitävaan. Tapeltu läksyistä, nukuttu pommiin, luettu Wilmaa, oltu luokkaretkillä. On inhottu opettajia, tykätty toisista. Järjestetty myyjäisiä, leivottu kotona, osallistuttu vanhempainyhdistykseen. Selvitetty riitoja, kiitelty opettajia, oltu sormi suussa moneen kertaan. Pidetty palavereja, jännätty pääseekö luokalta, juhlittu stipendiä. Itketty kevätjuhlissa, oltu onnellisia kesälomasta, odotettu koulunalkua. Yhden kanssa menty kaikki vaikeimman kautta, toisen kanssa päästy helpolla. Kolmannen siltä väliltä.

Yhtäkaikki, jokainen lapsista on omanlaisensa. Silti jokainen niin rakas.

Vanhin on valmistunut jo vuosia sitten, tehnyt töitä siitä lähtien hullun lailla. Kokeillut siipiään kaukana ja nauttinut siitä. Nyt vaihtanut alaa ja tuntuu tykkäävän. Hyvä niin. Nuorena kun voi! Ja vanhaan voi palata jos siltä tuntuu. Joskus.

Keskimmäinenkin on nyt valmis. Ammattipaperi on kädessä ja kesätyö tiedossa. Kovasti hakee töitä jatkoonkin, toivon niin, että jostain tärppäisi. Soisin hänellekin jo taloudellisesti vähän helpompaa. Kasvattaa innokkaasti parvekkeellaan minipuutarhaa. On nostanut itsensä teini-iän suosta ja tehnyt töitä enemmän kuin muut saadakseen ammatin. On tarvinnut vähän enemmän aikaa aikuistuakseen. Siihenkin on kuitenkin päässyt ja nykyään on aikuisempi kuin moni  muu ikäisensä. Paljon on koettu ja opittu. Niin nuori kuin vanhempansa. 

Nuorimmalla on kaksi kesätyötä; toinen kesäkuulle ja toinen heinäkuulle. Elokuussa jatkaa vielä kesäkuun paikassa. Odottaa malttamattomana pääsykokeiden tuloksia. Jos kouluun pääsee, on tulossa raskas taival, pitkine koulumatkoineen ja kaksoistutkintoineen. Vakaasti on päättänyt ja intoa riittää. Saa kokeilla, maailmanloppu ei ole, jollei jaksa. Sitten mietitään uudelleen. 

Äidillä on haikea mieli. Silti samalla niin onnellinen. Peruskouluetappi on nyt päätöksessä. Kaikki ovat matkalla Elämään. Kaikki on edessä ja voin vain seisoa rinnalla. Niin paljon kuin minua  kaivataan. Irtikin on osattava päästää ja opeteltava seuraamaan sivusta. Jokaista töyssyä ei voi tasoittaa. On vain uskottava ja luotettava, että osaavat itse. Ja ennenkaikkea, ovat itsensä kanssa sinuja.  




perjantai 3. kesäkuuta 2016

Kukkapenkkihiki

Mun pikkuinen takapihan loossini oli viime kesän ihan siinä tilassa, mihin edellinen asukas sen jätti. Energiaa ei riittänyt sen oman näköiseksi saattamiseen, oli niin paljon puuhaa sisälläkin.
Tänä keväänä olen katsellut pihaa ja mietiskellyt, millaiseksi sen haluaisin. Ensimmäisenä ja rumimpana, muutoksen kouriin joutuu kukkapenkki. 
Selvää oli, että keskellä kukkapenkkiä kasvava jonkinsortin havukasvi, joka oli kasvanut koko ikkunan peittäväksi puuksi, sai lähteä. Vanhin kävi yhtenä iltana kiireisesti sahaamassa puun poikki, mutta juurakko jäi sitten mun huolekseni. Hövelisti lupasin, vaikka tiesin, ettei mulla ole minkään valtakunnan vehjettä asian hoitoon. Ei se mitään, lapion sain lainaan ja lopustakin selvisin. Paksu juurakko katkesi juuri kerrallaan, vaikkakin vähän epätavallisella -ja hyvin naismaisella- työkalulla. Sama se, tarpeeksi kun pyörii perkeleitä päässä ja suussa, niin katkeaa vaikka kynsiviilalla! Hurjalta hikoilemiselta ei voinut välttyä, oli lämpöennätyspäivä ja kunto..no, se on, mikä on. Kun puu ja juurakko oli poissa, olikin aika kaapia mullan seasta nauloja, kiviä, lasia ja kaikkea sinne kuulumatonta sälää. Vaikutti siltä, että multa oli todella vanhaa, vähän kuunliljoja siellä juurella jaksoi kasvaa. Sen lisäksi rikkaruohoa ja vadelmaa. Löytyi myös maatuneita lehtiä, tiiliskiviä ja lisää rikkaruohoja. 
Lisäsin uutta multaa, ravinnetta, kiskoin vatut ja rikkaruohot pois, laitoin kivet reunukseksi ja siirsin kuunliljatkin eri paikkaan. Roskiin päätyi kolme kassillista kaikkea kakkaa!

Muutamasta paikasta mulle on luvattu perennoja, jos vaan haluan. Pohdin nyt, mitä penkkiini tahtoisin laittaa. Ajatuksena on, että penkin päätähtenä olisi joko pioni tai alppiruusu, mutten tiedä kumpi. Pionin saisin vissiin pidettyä paremmin kurissa. Vuosien päästä alppiruusu kasvaisi kuitenkin pensaaksi ja peittäisi taas ikkunan. 
Hentoista patjarikkoa ihailen aina, ehkä sitä johonkin reunaan? Iiristä ja keijunkukkaa saisin heti kun tahtoisin. Toisaalta..tykkään myös leimukukasta kovasti ja akileijasta myös. Ja vaikka mistä!!! Joku kohta voisi jäädä perennattomaksi, siihen voisi sitten laittaa keväällä mieleisiään siemeniä tai taimia. Eli joka kesä jotain vaihtelua ;)
Kuvittelenkohan mä, että kukkapenkkini on jotenkin suuri? Mihinköhän mä tässä vielä päädyn? Liian tupattuun penkkiin iänikuisessa kukkahuumassani?
Tähän mennessä penkin uudistus on kustantanut 5,- eli kahden multasäkin verran. Reunakivet on käyty keräämässä metsästä ja kukkia koetan haalia. Pioni on ostoslistalla.
Jos sulla on jotakin nerokkaita vinkkejä, otan niitä mielelläni vastaan. Muuten mennään fiiliksellä, ei tässä niin nöpönuukia olla. Paitsi toki rahan kanssa. 


                                                                 Ennen



Huomennä on tämän äidin vollotuspäivä.  Tänä vuonna onneksi pääsen, ei tarvitse olla töissä. Kahden lapsien osalta on syytä juhlaan!  Juhlimme tosin vain henkisesti. Molemmat nuoret menevät päättäjäisistä suoraa töihin. 
Yhdet etapit on nuorilla taas saavutettuna. Mä olen niin tajuttoman ylpeä omistani!