tiistai 26. heinäkuuta 2016

Enkeli

Yhtenä iltana mun ovella seisoi enkeli. 
Se kurvasi paikalle hopeoidulla autollaan, tuli sisään punainen kesämekko päällään. 
Se kantoi ämpäreitä käsissään, täynnä vitamiinia talveksi. 
Se roikotti mukanaan pussia, jonka avulla se taikoi mulle neitseellisen valkeat yöunet. 
Se otti kädestä ja vei hopeoidun autonsa luo, ja kohta mun pienessä pihaloossissani komeili neljä ihanaa, kunnollista puista puutarhatuolia. Niin kaunista, silmiähivelevää ja hyvää istua. 
Se lupasi myös lähteä mun kanssa yhden yön lomalle, pois arjesta. Ja vaikkei yö onnistuisikaan, niin jo päivä poissa kaikesta on luxusta. 
Ylemmältä taholta kehtaan vielä pyytää suotuisia tuulia, keveitä pilviä ja kivoja kokemuksia tuohon hetkeen.

Onnea on enkeli ovella.

torstai 21. heinäkuuta 2016

Jäkättäjän karkoitusta


Mä oon huomannut itsessäni ärsyttävän tavan. Huomaan provosoituvani ihmisten puheista tai päivityksistä. Sitten kun olen yksin, mun pää alkaa jänkätä omaa monologiaan siitä, miten mulla on kurjaa ja kipeetä ja köyhää ja "tietäispä toikin vaan millasta on olla tässä tilanteessa" ja "kyllä kai sitä matkustellaan niin kun on pappa betalar-rahaa vaikka muille jakaa" ja "älä siinä valita, sulla on kummiskin mökki jonne pääset rentoutuun" ja "juu, olikohan jo kolmas reissu ulkomaille tämän vuoden aikana ja silti vaan valitat" ja "hyvähän se on työpäivän jälkeen lähteä lenkille kun pystyy". Yhtäkkiä mä vaan huomaan että mun pää ajattelee tollasia ja vielä sellaisella ärsyttävän jänkyttävällä ja katkeralla äänellä. Mä koetan hätistää sitä kaikinvoimin pois ja ajatella, miten paljon mulla on kaikkea hyvää. Autossa ollessa laitan radiota kovemmalle ja alan laulaa, että se inha ajattelija häipyisi mun pään sisältä. Inhoan sitä jankuttajaa. Tunnen huonoa omaatuntoa ajatuksista, koska kyllä silläkin ihmisellä taatusti on joku asia hullusti, eikä niin helppoa kuin antaa ymmärtää. Koetan olla itselleni armollinen ajatuksistani, koska onhan tämä kaikki vaikeaa ja paljosta täytyy tahtomattaan luopua. On kateuttakin ilmassa, myönnän.
Silti, edelleen olen sitä mieltä että se lause jota (yleensä ne toimeentulevat) ihmiset viljelevät, että raha ei tuo onnea, on täyttä schaissea. Jep, silloin kun kaikki on kohdallaan ja mistään tavallisesta elämästä ei tarvitse tinkiä, se pitää paikkansa, mutta kun arki on pelkkää selviytymistä, niin näkökanta tähän on ihan toinen.  Tai kun ihminen kyselee, "miksi aikuiset tekevät niin paljon kaikkea kivaa, vaikkei heidän tarvitse kysyä vanhemmilta lupaa" . Voisin vastata tähän heti kymmenen syytä. Ymmärrän, että tämäkin on vain hassu klisee somessa, mutta toisille se saa (onneksi vain hetkellisen) kiukun aikaan. 
Mainitsen vielä, etten tarkoita yhtään ketään näillä parilla esimerkillä. Suurin osa ihmisistä joita tapaan, elää tavallista elämää, joihin nuokin yllämainitut kuuluu. Itse kun joutuu elämään hiukan eritavalla, niin "normaalikin" tuntuu luxukselta. Näitä esimerkkejä tulee päivässä niin monia, luonnollisesti. 
Koetan vain ajatella ja etsiä niitä keinoja, jolla pysyä järjissään ja löytää niitä omia onnen hippusia elämästä. Koska niitä on. Ainakin silloin kun antaa omalle päälleen niitä mahdollisuuden nähdä.  

Yhden illan hyvä hetki:
Yhtenä iltana en yhtäkkiä ollutkaan töistä tullessani niin kipeä kuin yleensä ja aloitinkin puutarhapuuhat samantien kun kotiin pääsin. Normaalisti on pakko vaan päästä sohvalle pitkälleen. Eikä siitä välttis nousta koko iltana.  Kyykin, olin kontillani, kitkin, kastelin, rapsutin ja nypin. Ihana auringonpaiste ja sain kaikki kukat taas ruotuun! Miten suurta mielihyvää ja iloa mä sainkaan siitä, että mä pystyin tekemään nuo. Mielessäni hihkuin ja olin tyytyväisen onnellinen.

Toisen illan hyvä hetki:
Rauhallinen iltakävely rakkaan ja koiran kanssa. Metsän rauhallisuus ja rentouttava voima. Metsämansikoita...mustikoita...metsävattuja. Syötiin napamme täyteen ja kupillinen pääsi kotiinkin. Leppoisaa, sää suosi, etenkin vadelmat maistuivat niiiin hyvälle! Pieni, mutta merkityksellinen retki.

Hyvä aamuhetki:
Hiljaista, ei ketään missään. Vapaapäivä. Ei kiirettä, ei hajuakaan kellosta. Loikoilin ja mietiskelin. Välillä valuin hetkeksi uneen ja taas havahduin. Valuin uneen ja havahduin, moneen kertaan. Suloisen lämmin sänky ja unenpöpperöinen pää. Jäi mieleen positiivisena aamuna.


Näitä hetkiä mä koetan jaksaa kerätä ja huomata. Kun suurin osa vuorokaudesta on kuitenkin sitä muuta, on omalle päälle oikein hyväksi koettaa muistutella itseään kaikesta pienestäkin hyvästä <3

Pitää vain opetella olemaan onnellinen vähemmällä. 


sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Vapaita päiviä



Kahden (!) peräkkäisen vapaan kunniaksi päätin oikein lakata kynnet! Yhden päivän takia en tosiaankaan viitsi. Laiskimus matodemus.


 Lähistöltä bongattu ilmaistapahtuma, jonne sain Keskimmäisen mukaani. Niin hullulta kuin se musta itsestänikin tuntuu, mä rakastan tota autotapahtumien tunnelmaa! Vaikka täällä ei rekat liikkuneetkaan mihinkään, vaan niitä vain katseltiin ja ihailtiin, niin Silti! Haltioidun noista isoista koneista. Tää on mun piilevä fetissi, jonka kanssa en nykyään ole kauheasti tekemisissä. Mutta siellä se on, jossain syvällä!


Oikeasti? Onko nää vaan jotain tuuninkivehkeitä vai voiko nää "päällä" ihan ajaa? 


Seisoskelin pellon laidassa, jossa oli ihan hirmuisesti perhosia. Upea näky!

Sain mä herkkuakin. 

Ja nukkua. Molempina vapaaöinä kiskoin yli kymmenen tunnin unet. 

Seurasin sattumalta Aamusydämellä ohjelmaa, jossa kaksi alkoholistin läheistä kertoi kokemuksistaan ja tunteistaan. Taas kerran ei voi sanoa muuta, kuin että voi, kun alkoholisti tajuaisi, miten paljon tuskaa aiheuttaa läheisilleen. Voi, kun alkoholistin voisi laittaa johonkin simulaattoriin viikoksi kokemaan läheisenä olo. 

Tyhmiä sairausasioita tuli taas tiedoksi postin mukana. Ei  muuta kun lisää -ja uutta- lääkettä napaan. Lannistaa, muttei auta lannistua, ainakaan ihan kokonaan.

Nizzat ja Turkit jne ahdistaa. Miten ihmiset voi?? En vaan voi käsittää, en mitenkään. 

Veri vetäisi lähistölle musakeikalle. Olisi maksuun seteleitäkin, mutta... kipu ja työ. Varmaan on vaan oikeasti viisaampaa pysyä poissa. Mutta kun haluu-uu-uu-n!! 

Onnistuin pienellä auttamisella saamaan erään onnelliseksi ja kiitolliseksi. Sain niin kauniita sanoja osakseni, etten tiedä, kumpi oli onnellisempi, minä vai hän <3 

Sain myös itse apua. Lämmin ajatus sinne suuntaan! Onneksi meillä molemmilla on sama ajatus: hyvä kiertää. Ja se todellakin kiertää! Välillä yllättävistäkin paikoista. 

Paljon on taas Helmi ehtinyt pohtia asioita, vähän joka kantilta. Saa nähdä, johtaako pohdinnat mihinkään. 

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Sumuisia iltoja

On ollut kovin vaikea viikko. (Valitan, että valitan.. )

Eilen oli taas olo, että lyön hanskat tiskiin ihan just ja lähden itkien kotiin, enkä palaa enää koskaan. On hullun hommaa, että 2,5:llä ihmisellä teetetään viiden ihmisen työt, eikä mistään voi luistaa/siirtää huomiselle. Jokin kun puuttuu, on vartissa joku huutamassa puhelimessa tai livenä. Juokset, juokset, juokset, hiki valuu päästä alaspäin niin, että yhdeksän tunnin työpäivän jälkeen on pikkaritkin märät. Koko ajan sattuu, juokset kilpaa kellon kanssa, koetat olla hymyilevä ja freesi asiakaspalvelija siinä välissä ja taas säntäät töihin, päässä paukuttaessa koko ajan, että "en ehdi, en ehdi" Tekemättä on se ja se ja se ja se ja se...kello käy. Vessassa käyntiä panttaat ja panttaat kun et vaan ehdi. Päivän tauko 10  minuuttia, kun et kertakaikkiaan vaan ehdi. Kesäloma-aikana sulla on lupa pitää lomistasi vain kolme viikkoa, loput lomat hoidetaan sitten muulla ajalla. Vapaita käytännössä kerralla vain yksi. Ei todella riitä palautumiseen, ei kropan, eikä pään. 
Illalla sulla on vain paskoja fiiliksiä: olet niin puhki, ettet jaksa kuin tuijottaa. Särkee, sattuu, jokapaikkaan. On tuskaista. Torkut sohvalla ja odotat että pääset nukkumaan. Saatat lukea blogeja, muttet muista lukemaasi. Kaikki muu elämä on täysin nollissa. Kun ei pysty. 
Säästöjä, säästöjä! Ihmisten kustannuksella. Koko ajan niskassa on tieto, että näistäkin vähistä saatetaan syksyllä leikata, joten sairaslomaa ei ihan ehdointahdoin kannata ottaa. Eikä voisikaan, oma terveyskeskus on kiinni, sairaalaan ei tietenkään nopealla aikataululla pääse ja työterveys on lomalla. 
Aivan sairasta hommaa. Olen ihminen enkä kone.

Olen alkanut pelätä töihin menoa.

Takaraivossa koettaa joku pieni ääni sanoa, että olisi varmaan hyvä, jos sut vähennettäisiin, mutta peitän sen kiukkuisesti. Ei tällä taloustilanteella. 

Just nyt en jaksa hehkuttaa mitään "elämä on ihanaa" -juttuja. Joku toinen kerta sitten. 






Jos joku jaksoi lukea loppuun saakka tämän valivalin ja sattuu olemaan Mikkelin seudulta/ matkalla elokuussa Mikkelin suunnalle ja omaa vielä lapsiakin, niin saa huikata. Olisi yksi kiva juttu... Tai vinkkaa, mitä kautta löytäisin vaikkapa rahahuolien kanssa painiskelevan Mikkeliläisperheen. 

maanantai 4. heinäkuuta 2016

Asioilla on aina kaksi puolta..

Tiedättekö, mulla oli ihana viikonloppu. Olin houkutellut Keskimmäisen mukaani lähikaupungin musiikkifestareille, joissa olen pyrkinyt mahdollisuuksien mukaan käymään. Festarit ovat pienet ja sympaattiset. Niissä on ihana ajatus ja sanoma ja ne ovat ilmaiset. Lauantain olin ensin töissä ja siitä suoraa kurvasin festareille. Bändit ovat yleensä siellä pikkubändejä, joista itse en tänä vuonna tuntenut yhtäkään. Silti, osasi ne soittaa ja tunnelma oli kiva. Keskimmäinen oli tehnyt meille piknikeväät, siellä me auringonpaisteessa katseltiin ihmisiä, lavalla olevaa tarjontaa ja naurettiin. Syötiin herneitä, mansikoita, karkkia  ja pizzaa. Illan aikana saatiin yksi pahemman luokan nauruhepulikin. Sellainen, että heräsin yölläkin sitä vielä nauramaan :-D Tyytyväisenä kurvasin illalla kotiin ja ajelin vielä pikku lenkin upean taivaan ja auringonlaskun perässä. Kesäyö on kaunis <3
Sunnuntaina kävin taas tekemässä työpäivän ja sieltä kiireen vilkkaa kotiin ja suihkuun. Neljä vanhaa ystävystä oli sopinut tapaamisen sunnuntai-illan ratoksi. Kaikki muut kolme olivat lomalla, joten päivällä ei ollut niin väliä. Vietiin nyyttärimeiningillä herkkuja ja oleiltiin ilta. Ihana sellainen! Niin paljon naurua, kuulumisia, herkkuruokaa ja -juomaa. Ihan parasta. Vaikka nähdään kimpassa vain muutama kerta vuodessa, siitä jatketaan, mihin viimeksi jäätiin. Just näin pitää ollakin <3 Yön pimetessä istuttiin vielä tulen loimussa ulkona ja juteltiin henkeviä. Kolmen aikaan olin kotona ja onnellisena pääsin nukkumaan. Onneksi nyt maanantaina on vapaa, saa nukkua ja oleilla, miten huvittaa. Ehkä jotain pikkupuuhaa. Ja lepoa. 
Kesän paras viikonloppu!! (tähän mennessä) <3 

                             tai

Tiedättekö, mä olen niin poikki! Töissä oli viikonlopun taas rankkaa. Kun yhdistetään ulkona vallitseva (lauantainen) kuumuus, työpaikan rikkinäinen ilmastointi ja nurkassa liki koko ajan 85-asteista vesihöyryä puskeva laite, yhdistettynä yhdeksän tunnin työpäivään, jossa ehdit pitää 10 minuutin kahvitauon ja syöt seisaallasi työn lomassa, on naisesta mehut taatusti poissa kun työpäivä on ohi. Vähän koitin siinä kiireesti itseäni pikkupesaista, ennen kun lähdin tyttären kanssa musiikkitapahtumaan. Viisi-kuusi tuntia siinä istuttiin ja nautittiin festaritarjonnasta. Työpäivä ja kovalla istuminen teki tehtävänsä, joka paikkaa särki. Maassa oli paha istua, selkään sattui ja jalkoihin kanssa, koko ajan piti vaihtaa asentoa, kääntää ja vääntää. Pärjäsin kumminkin. Kotiin kun pääsin, painuin nukkumaan; ehdin nukkua ihan liian vähän, kun sunnuntaiaamuna kello herätti jo viideltä. Hikisen yön jälkeen oli pakko painua suihkuun vaikka kello olikin siihen liian vähän: anteeksi naapurit! Töissä oli taas edellisen kaltainen tappopäivä, jalkoja särki heti aamusta asti ihan julmetusti. Askelia tuli taas kahdeksan tunnin aikana liki 13 000. Päivän loppupuolella alkoi tuntua, että lonkka irtoaa kokonaan. Töistä päästyä poikkesin kaupan kautta ostamassa sopimaani tapaamiseen vähän naposteltavaa. Kassajono oli pitkä, ja seisominen oli tuskallista. Koitin siinä vaivihkaa vaihtaa jalalta toiselle. Kassa oli varmaan uusi; hidas ja vähän vielä hitaampi. Mur. 
Kotona pikasuihku ja ystäviä tapaamaan. Vaikka meillä oli kivaa, seuralaisena oli taas koko kropan särky ja tappopäivien tuoma raajojen umpiväsy. Istuminen sattui, seisominen sattui. Yöllä kotiin päin kävellessä meinasi ihan itku tulla. Kuusi tuntia unta ja sitten mä taas jo heräsin, kas, särkyyn! Tietysti niin, nyt kun olisi voinut nukkua. Mur. 
Nyt on vapaapäivä, kai mä tässä jotain keksin...ainakin pesen pyykkiä, että huomiseksi on töihin jotain päällepantavaa.


Kaksi eri versiota täsmälleen samasta viikonlopusta. Kaikki täysin totta, ei mitään keksittyjä tehosteita. Asiat vain kurkisteltu eri puolilta.
Arvatkaa, kumpi jää mieleen?
Jokatapauksessa, tänään levätään, nautiskellaa sekä herneitä että mansikoita. Palaudutaan kaikilta osin.

Pikoos aim wöört it!