tiistai 27. syyskuuta 2016

Pyydän

Toivon niin, että jokainen teistä, joka ikinä haluaa, jaksaa tai tahtoo, ajattelisi huomenna iltapäivällä meitä. Pitäisi sormet ristissä, toivoisi, muistaisi, rukoilisi,  ihan mitä vaan!!!! Jos vaan voisin, menisin oikopäätä lapsen puolesta sairaalaan ja olisin korvaajana. Vaan kun en voi. Voin vain odottaa oven toisella puolen ja rukoilla, että kaikki menee hyvin, eikä komplikaatioita tai koko loppuelämän vaikuttavia asioita tapahdu.
Ehkä huomenillalla saadaan huokaista helpotuksesta ja todeta, että kaikki meni hyvin.

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Mun koti on täällä

Hujahti kuukausi. Jotakin niillä main ainakin, kun viimeksi olin töissä. On ollut lääkäriä, fyssaria, lukuisia labroja, gyneä, kortisonipiikkejä ja apteekkia. Kaikki kun tuntuu vaikuttavan kaikkeen.. Maanantaina pitäisi mennä taas koittamaan, miten kantti, kroppa ja kinttu kestää. Aloitan kevyesti yhdeksän tunnin päivällä.
Odotan reumalääkärin kannanottoa. Valmistaudun lääkepitoisuus/vasta-ainelabratutkimukseen. Odotan siitä tulosta ja lausuntoa.
Näiden kahden kanssa sitten työterveyteen vaihteeksi.
Työkykyneuvottelu työpaikan edustajien, lääkärin, fyssarin ja allekirjoittaneen kesken tulossa. Joskus, kun lausunnot ja aikataulut ja ihmiset kohtaavat...etenee, etenee, hissukseen, ehkä.
Mutta taas koitetaan venyä, paukkua ja jaksaa. Ja kyllähän mä tämän sitkeydellä läpi vien prkl, koska kerran on pakko. Yritän edes.
Mahdollisen tulevan varalle netissä selailua, tiedonhakua, mietintää ja mahdollisuuksia/mahdottomuuksia. Byrokratiaa, odottamista ja epävarmuutta. Tuskastumista ja turhautumista. Kun mistään ei tiedä, mikään ei ole varmaa. Kun ei ole sitä toista, joka toisi rahaa taloon. Maksaisi vuokran ja toisi leipää pöytään. Turhauttaa laittaa vastakkain terveys ja talous. Mutta niin se vain menee.
Raivokkaasti koetan pitää paketin ja pään kasassa kaiken tämän keskellä. Opettelen olemaan miettimättä, tuskailematta. Aina ei onnistu, välillä taas kyllä. Aika se on kai tämänkin asian auttaja, osittain. Kipu ei kokonaan katoa koskaan. Opettelen sietämään sitä.
Kaiken tämän sivussa koetan Elää. Ja niin myös teen, päivä kerrallaan. Välillä hissutellen, välillä sitten jotain muuta.

Telkkari hajosi. Päätin, etten edes harmistu. Päätin, että koska katso/n/mme muutenkin sitä aika vähän, voi/n/mme olla katsomatta ollenkaan. Keksin kyllä muutakin puuhaa niille ajoille. Hetki menee, ennenkuin pääsen Emmerdale-koukusta, mutta toki mä nyt sellaisen kestän. Helposti. Ei se nyt niin nöpönuukaa ole. Ja jos tiukkaa tekee, niin onhan netti.

Onneksi on muutakin. Takana on huisin kiva vuorokausi. Paljon juttelua ja hömpötystä ystävän kanssa, vaivaiskävelyä pitkin Helsinkiä, kauppoja, kahviloita, herkkuruokaa ja ratikka-ajelua. Ihmisten ihmettelyä. Tee-kupponen viileässä, mutta ah, niin ihanassa paikassa. Tykästyin kyseiseen kovasti!!! Paljon, paljon positiivista, kivaa, hymyilyttävää ja nautinnollista. Silti olen iloinen, että pääsin sieltä kotiin, maalle. Uusilla syyspopoillani voin välillä leikkiä olevani kaupunkilainen, ovathan ne sentään pääkaupungista ostetut :) Tahdon takaisin pian, hetkeksi huolettomaan ja lomamaiseen tunnelmaan. Ja sitten taas takaisin kotiin.
Totesin myös, miten huikean helppoa kaupunkilaisen/helsinkiläisen on pelata Pokemonia. Melkein epää! 

Seuraan onnellisena umpirakastunutta nuortaparia. Eilen melkein pillahdin itkuun, kun näin tilanteen, jossa se toinen osapuoli oli mun omalleni niin Ihana ja Lämmin <3

Harrastin myös kokeilevaa keittiötä. Joku juttu nousee ruuankin puolella aina nettihitiksi, lieneekö tästäkin tulossa sellainen. Testasin kuitenkin ja ihan jees oli. Ennenkaikkea terveellinen JA lähes ilmainen ;) Ihan hauskaa puuhaa anyway.

Tämän päivän chillailen, huominen jännittää.  




keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Hössöntössön hepuli

Varastossa on lojunut jo kauan vanha ikkunanpoka, josta päätin sitten värkkäillä "valoteoksen". Lidlistä tarramuovia rulla ja vanhat valot koko komeuden taakse. Helppo ja kiva! On kyllä hiinä ja hiinä onko mun makuuni vähän liian hempeä ja vaalea, mutta olkoon nyt näin, toistaiseksi. Lähikirppikseltä vitosella ostettu pöytälamppu ja tämä askartelu saivatkin sitten aikaan niin naismaisen pyörremyrskyn olohuoneessa. Huonekalut vaihtoi paikkaa (villasukat on niin loistava keksintö siirtää huonekaluja yksinään!)
ja tietysti piti sitten myös siivota ja putsata ja puleerata ja järjestää ja tohottaa. 



            Ei tarvinnut tuon urakan jälkeen unta odotella :)

                                      ♡ Koti ♡

sunnuntai 18. syyskuuta 2016

Ylhäisen yksinäisyyden loma

Edessä ja vähän takanakin jo, on viikko, jolloin olen vapaa kaikesta. Tai no, lähes kaikesta. Ei tarvitse miettiä lähtöjä, tuloja, ruokia, töitä, aikatauluja, oikeastaan yhtään mitään.
Itseni tuntien koetan kuitenkin keksiä jokaiselle päivälle jotakin "kunnon tekemistä". Lisäksi mielekästä tekemistä. Jopa humputustakin. Niin helposti jään lojumaan kotiin ja surkuttelemaan tylsyyttä ja saamattomuutta. Olemaan tylsä ja saamaton ja ikävystynyt. Joka päivä olisi hyvä tavata myös joku ihminen. 
Jos rahaa olisi vähän, tietäisin mitä tekisin. Ottaisin joka päivä suunnaksi eri kaupungin. Tutustuisin kaupunkiin ja sen (ihmisiin) ja paikkoihin. Kävisin syömässä ulkona, oli se sitten grillikioski, kahvila tai ravintola. Valokuvaisin, katselisin ihmisiä, ehkä nappaisin pari Pokemoniakin. Illaksi ajaisin kotiin. Ehkä. Enemmällä rahalla lähtisin tietenkin aurinkoon. Tai Islantiin. Tai Skotlantiin. 
Mutta realistisempiin suunnitelmiin...
Eilen lauantaina kävin lähikaupungissa leffassa (kiitos lipuista T <3 ) . Kyytiin nappasin seuralaisen, joka tahtoi myös nähdä kyseisen pätkän. Tykättiin molemmat tositositosi paljon. Ihon alle menevä musiikki, ja aito tunnelma. Saattaa olla, että leffasta saa enemmän irti, jos tuntee Apulannan tarinaa, musiikkia ja muita pikkujuttuja.. Teit meistä kauniin oli todella loistava. Jälkeenpäin itketti, jonnekin syvälle ne fiilikset osui..
Sunnuntaina oli kaunis päivä. Heräilin rauhassa, venyin ja vanuin. Puoli vuotta odottanut autonsiivousinspiraatio aktivoitui yllättäen. Kova homma, lähes kolmen tunnin urakka, mutta niin on nyt auto puts ja plank niin päältä kuin sisältä! Hyvä minä! Velikullan kanssa siinä turisin samalla kun hinkkasin. On se vaan niin huipputyyppi. Ihana ja rakas. Totesi, että olen tainnut ottaa aamulla vääränvärisen pillerin, kun autosiivotutti. Taitaa olla erittäin totta. Vaikka kodin pidän siistinä, autoon asti se puhti ei mulla riitä, ei sitten mitenkään. Mun autossa oli kuulemma enemmän hiekkaa kun sorakuopalla :-D
Illalla palkitsin itseni telkasta tulevalla "Ainoat oikeat"- leffalla, siideripullolla (leikin, että se oli kuohuvaa) ja Fazerin uusilla suklaamansikoilla (leikin, että ne oli tuoreita). Koska prinsessaelämä.
Maanantai, tiistai ja keskiviikko on vielä täysin auki, ilman minkäänmoisia suunnitelmia. Torstaille ja perjantaille on jo pläänit tehtynä, jipijaijee-wuhuu-tsih! Loma jatkukoon hyvänä, kivana ja vaikka mitä! Saa nähdä, mitä keksin, vai keksinkö mitään. Mikäs olisi kiva..hmm... yöpaita-lukupäivä, metsäretkipäivä, kauneudenhoitopäivä, askarteluiltapäivä, Pokemonpäivä, helmeilypäivä....mitäs sitä vielä keksisi?


lauantai 17. syyskuuta 2016

Prinsessaelämää


En tiennyt haluavani palavasti hopeakengät,  ennenkuin näin ne. Sen mä olen kyllä aina tiennyt, että vähän harakka olen. Voiko yhtäaikaa olla harakka ja prinsessa? Onnistuu!
Uudet arki-työmatka-kaupassakäyntikengät olivat totisesti tarpeen ja halpishinnalla (alle 10,-) sain lisäksi blingiä! Kompromissi maalaiselle; ei korkoja mutta silti voi leikkiä vähän prinsessaa.



Leikinpä siis vähän lisää.

Tällä prinsessalla on myös kaksi pehmeätassuista ja pitkähäntäistä ratsua. Vähän matalia ovat, eikä niillä voi pullea prinsessa ratsastaa, mutta voin silti leikkiä niiden olevan ratsuja. Ainakin, jos haluan!

Prinsessalla on myös kamarineito. Se auttaa, jos oikein jaksaa vinkua ja joskus vinkumattakin. Silti prinsessa pesee mm kamarineitonsa pyykit. Useimmiten ainakin. Kamarineito taas vastaavasti tekee aika usein Prinsessalle ruokaa. Tämä on sellainen modernimpi työnantaja, tämä prinsessa. Tosin loppukädessä Prinsessalla on lähes kaikki valta, ainakin vielä muutaman vuoden. Oikein hyvä näin.

Prinsessalla on myös paha äitipuoli, lohikäärme tai peikko. Sen nimi on tauti. Sen kanssa se tietää joutuvansa elemään koko loppulämänsä, mutta se koittaa saada lohikäärmeen pysymään edes osittain piilossa. Toisinaan onnistuen, toisinaan ei. Silti se koittaa kaikin voimin olla prinsessa, edes pikkuisen joka päivä.

Tottakai Prinsessalla on myös linna ja puoli valtakuntaa. Linnassa on 70 neliötä ja sen kyllä omistaa joku ihan muu, mutta ei välitetä siitä. Prinsessa kun kaivaa aarrekirstustaan joka kuukausi muutaman timantin, se saa taas hallita linnaansa kuukauden pidempään. Myös sitä puolta valtakuntaa, jonne mahtuu kukkapenkki, puutarhakalusto ja rajattomasti ilmatilaa ja aurinkoa, sadettakin sen sattuessa. Mutta linna on rakas ja leikisti ikioma.

Mitäs muuta prinsessojen maailmaan vielä mahtuu? Ai niin, rinssi tietysti! Vaikka nykyaikainen versio ei välttämättä sellaista tietenkään tarvitse (sanoo pikkuisenfeministirinsessa) No, tällä rinsrenssalla sellainen kuitenkin on. Nykyaikaisessa muodossa, omillaan oleva mutta hyvinkin elämässä mukana kulkeva. Niin hyvässä kuin pahassa. Tämäkin oikein hyvä näin. Omaan linnaan voi paeta tarvittaessa ja käydä toisessa linnassa silloin kun niin on hyvä.

Kurpitsavaunukin löytyy. Se kuljettaa prinsessan kiltisti työpaikalle ja takaisin eikä vie kovin kovasti polttoaineitakaan. (Juuri testattu, 650 kilometria pääsin tankillisella, enempää en uskaltanut riskeerata.) Kaura sille ei kelpaa. Ensi vuonna se täyttää kaksikymmentä. Oikein toimiva peli. Eikä se muutu keskiyöllä kurpitsaksi. Jos vieä sille vähän blingiä liimaisi kylkeen, niin menisi hienosti prinsessavaunusta!

Sellaista se on kuulkaa nykytrinsessan elämä. Sitä tää trinsessa vaan ihmettelee, että miksi sieltä peilistä kurkistaa varsinkin aamuisin noita-akka? 



lauantai 10. syyskuuta 2016

Kohtaaminen parkkipaikalla

Koska kuuppaa kiristää armottomasti tiettyjen asioiden vuoksi, on paras olla hiljaa ja muistella tätä viikolla tapahtunutta:

Nousin autosta kaupan parkkipaikalla ja kuulin samantien ilahtuneen huudon: "Virva!" Ääni kutsui  keskimmäistä lastani. Menin vanhan sedän luokse ja totesin hänen varmaan erehtyneen, että minä olen Virvan äiti. Samalla muistin sedän. Virvan ollessa about kymmenenvuotias, kävivät kaverinsa kanssa auttelemassa kodin pikkupuuhissa tuota setää. Kaveri kun asui sedän naapurissa.
Juteltiin pitkään keskellä kaupan parkkipaikkaa, kovassa tuulessa. Setä päivitteli, miten aika kuluu ja miten minäkin olen niin nuorekkaana pysynyt (ehheh). Minä päivittelin vuorostani sitä, miten kahdeksankymppinen setä edelleen käy kävellen kaupassa päivittäin usean kilometrin päästä. Käytiin läpi "luonto-tv", setä kertoi mm. ruokkivansa kymmentä oravaa. Käytiin läpi talven tulo, syksyn sää ja lähistöllä oleva kaivuutyömaa. Ja paljon muuta. Siinä jutellessamme mietin jossakin taka-alalla, miten ihanan lämmin kohtaaminen, molemmilla oli oikein mukava juttuhetki ja varmasti jäi hänellekin hyvä mieli. Olinkohan ainoa, jonka kanssa sinä päivänä jutteli? Niin tai näin, uskon, että häntäkin piristi. Itselle jäi ainakin lämmin ja hyvä mieli. 


keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Kohtaaminen postilaatikolla


Eilen mietteissäni tepsuttelin sandaaleilla roskakatokselle ja postiluukulle. Takaani helähti kirkas tyttösen ääni: "Moi!". Naapurin nelivuotias se oli päässyt postia hakemaan ja halusi jutella. Se killitti mua sieltä alhaalta nappisilmillään ja totesi vakavana: "Talvi on tulossa". Hämmennyin ihan. En muistanut, että noin pienetkin ymmärtävät. Alettiin siinä sitten jutella pulkkailusta, lumiukoista ja hiihtämisestä. Palattiin sitten taas omien oviemme taa.
Ihana pikkuinen ihminen! Sai aikaan niin hyvän mielen.




sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Liian kiltti

Mä olen miettinyt paljon luonnettani ja monenmoisia tapahtumia elämässäni. Olisiko asioita mennyt toisella tavalla, jos olisin ollut särmikkäämpi tai räjähtävämpi?  Tiedän, että olen kiltti, liian kiltti. Eilen taas sain sen kuulla toisen suusta. Sillä ikäänkuin koetettiin selittää asioita. Tai niin minä sen koin. Ja tiedänhän minä sen itsekin. 

Onko kiltti ihminen räsymatto? Antaako kiltti ihminen muiden tallata päällensä ja ottaa kaiken hiljaa vastaan? Ei marttyyrimaisesti, vaan kilttinä ottaen vastaan ja hyväksyen. Ajattelematta asiaa sen kummemmin, koska se on luonne ja niin sisäsyntyistä. Kyllähän minä...Pärjäänhän minä...En halua mitään selkkausta.. Kun olen vain hiljaa, niin ei tule konfliktia... Tottakai minä jaksan.. Kyllä mä voin... Tunnistan itseni hyvinkin pitkälle.
Sitten on ihmisiä, jotka käyttävät kilttiä ihmistä hyväkseen. Tiedostamatta tai ihan tarkoituksella. On myös ihmisiä, jotka eivät halua sitä tehdä ja antavat kiltin olla omanlaisiaan, käyttämättä sitä omiin tarkoituksiinsa.

Jos järjestettäisiin EI-kursseja, saattaisin osallistua. 
Sellainenkin kurssi olisi minulle tarpeen, jossa opetettaisiin, ettei kaikki ole aina mun vika. Etten automaattisesti ajattelisi, että juuri minä olen tehnyt tai sanonut jotain, josta toinen kiukuttelee. En tiedä, mistä tämäkin alunperin tulee, mutta niin minun pääni toimii. Pidemmän päälle, eli koko elämän, se on aika raskasta. 
Muiden tunteiden aistiminen olisi hyvä saada toisinaan pois päältä. Siihenkin nappulankääntöön olisi hyvä saada kurssi!
Ottaisin myös vastaan kurssin, jossa opetetaan olemaan miettimättä. Kun asiat menee päässä ympäri, ympäri, ympäri, ympäri, eikä voi lopettaa asioiden vatvomista, josta ei oikeasti ole edes mitään hyötyä, on jossakin vikaa. Eli päässä. 

Menneitä on turha surra, ne ovat menneitä. On katsottava eteenpäin. On ymmärrettävä, että työpaikka on liiketoimintaa, ei se loppupelissä ihmisestä piittaa. Se tekee ratkaisunsa rahan perusteella, ei ihmisen. Siksi on jaksettava ja pystyttävä olemaan luja ja saamaan se, mitä tarvitsee. Ei itsensä kustannuksella koetettava olla kiltti ja helppo työntekijä. Parisuhdekaan tuskin kaatuu, jos joskus sanoo johonkin ei. 
Tämä itselle muistiin. 

Silti jotenkin tuntuu väärältä, ettei tässä maailmassa saa olla kiltti.