tiistai 18. huhtikuuta 2017

Loppuihan se viimein

Onneksi se on nyt ohi. Pääsiäinen.
Tiedän, suurimmalle osalle se varmastikin on mukavaa aikaa. "Ihanaa, nyt alkoi miniloma. Aikaa  kokkailla herkkuja, syödä hyvin, nauttia punaviinistä, levätä, nähdä ihmisiä, mökkeillä, nauttia kaikesta..." 
Ei se vaan kaikilla mene niin. Olin jokaisen päivän töissä. Ja koska oli pyhät, väki oli vähennetty minimiin, juhlapyhien takia tekemistä on aina entistäkin enemmän, mutta väkeä vähemmän. Reilukerho. Illat nysväsin kotona yksin. Juhlapyhät ovat perheiden ja parillisten ihmisten aikaa. Kaikilla on menoa, ohjelmaa ja suunnitelmia.
En tarkoita, että sun pitäisi tuntea huonoa omaatuntoa siitä, että vietit mukavan ja voimauttavan pääsiäisen. Hyvä niin! Kunhan muistat, että muunlaisiakin tilanteita on. Ja mietit, olisiko sinulla sellainen ystävä/sukulainen, joka on tuossa tilanteessa. Nuo ihmiset harvemmin tunkevat itseään mukaan, vaan jäävät hiljaa kotiin. Eivät ne huutele kurjaa oloaan, nuolevat haavansa salaa.

Olen siis onnellinen sittä, että alkoi arki. Elämä normalisoituu. Muut menevät töihin ja minä olen vapaalla. Päässä kiertäviä ajatuksia en pääse pakoon, vaikka viimeisen viikon olen koettanut poistaa niitä lenkkeilemällä. Välillä niin, että olen meinannut tikahtua. Kesken on asioita, joille en voi  mitään. Viimeviikkoinen asia on samassa jamassa, eikä tämäkään ole päätöksessä. Meinaa pää hajota. Yritän epätoivoisesti pysyä elämässä kiinni ja etsiä niitä pieniä (ja ilmaisia) asioita, joista saan hyvää mieltä. 

Yksi niistä on tulppaanit, jotka tyttäret toivat eilen, kun poikkesivat. 

Voi luoja, mä kuulostan niin 75-vuotiaalta.

Mutta mä yritän selvitä elämästä. Yritän ihan pirusti.


maanantai 10. huhtikuuta 2017

Jep

Ihan oikeesti Karma, voitko nyt lopettaa. Nyt. Just nyt. Mä oon erittäin tosissani. Tiiätkö, kun en mä jaksa enää yhtään enempää. Ihan ennen tätä päivääkin musta on tuntunut, että kyyneleet polttaa silmien takana ja rinnassa on musta möykky. Jäätävä työstressi ja Ihana-asia painaa. Ja toki se ainainen rahapula ja se, etten saa lääkkeitä ostettua. 

Mutta ei. Et sä vaan viitsi jättää mua rauhaan. Tänään pistit sitten lääkärin soittamaan mulle, että Papakokeessa on solumuutoksia. Ja samaan hengenvetoon, että sitä tutkitaan "varmaan vasta kesälomien jälkeen", koska jonot ja ruuhkat. Vittu. 

Ei pienen tytön pää kestä kaikkea. Jään vaan odottamaan, koska totaaliratkeaminen tapahtuu. 

Haista Karma paska. 


lauantai 8. huhtikuuta 2017

little bit lonely

Jäin tänään miettimään mun nykyistä elämää. Ja miten tylsältä ja ankealta edessäpäin näyttää.
Mä koen kuitenkin hyvänä sen, että mä huomaan ja tajuan sen itse, eli mä voin koettaa tehdä sille jotain. Mitä, sitä mä en (vielä) tiedä.
Mun ikäisillä naisilla on suurimmalla osalla paljon nuorempia lapsia kuin mulla. Tämä tuo mukanaan sen, ettei heillä ole hirveästi aikaa arjen pyörityksen lisäksi. Ja kun mä olen silloin useimmiten töissä, kun heillä se vapaa viikonloppu, niin kierre on valmis. Toinen tylsyyttä tuova asia on se, että mun kaverit on elämä heittänyt kaikki kauas. Tämäkin tuo oman haasteensa asioille. Minimissään sata kilsaa on aika haastava pelkille kahvitteluille. 
Toki (vielä) elämää taloon tuo teini ja sen poikaystävä, jotka ovat, tulevat ja menevät. Mutta ovat toki paljon poissakin. Ja kiehnäävät huoneessaan. Ja oikein hyvä niin :) Asiat menee niinkuin niiden kuuluu mennä.
Jotenkin on tultu siihen pisteeseen, että mulla on viikonloppuvapaa, eikä yhtään mitään suunnitelmaa eikä tekemistä. Se surettaa mua. Ollaan siinä pisteessä, että mä lähden kauppaan aikani kuluksi 20 km:n päähän, että saisin päiväni kulumaan. Sitten palaan taas hiljaiseen kotiin (jossa sentään kissat odottavat). 
Ajelin kauppaan pikkuteitä pitkin ja nautin maalaiskauneudesta. Bongasin taas joutseniakin. Yhtä aikaa olin onnellinen ja hyvin apea. Mietin, että mua ei odota eikä kaipaa kukaan missään tänään(kään). Vaikken menisi kotiin, niin kukaan ei edes huomaisi tai tietäisi.

Matkan varrelta. Vähän kuin minä. Yksinään töröttää, paikat vinksinvonksin, paljon rikkinäisiä kohtia. Ja siinä se silti seisoo, hylätty talo.

Toki mä nautin laiskott vain olemisesta -pakkokin taudin kanssa- ja siitä että viihdyn kotona, mutta se rauhallisuus ja tylsyys ovat niin arkipäivää, että se alkaa muuttua pitkällä juoksulla piinaavaksi. En olisi uskonut silloin kun kolmea lasta kaitsin, ja kaipasin yksinoloa, että asiat voi kääntyä näin päin..

Mä koetan kai vain sanoa, että mä olen vähän yksinäinen.
 Sellainen lapsiin takertuva äiti mä en halua olla. Niillä pitää ja saa olla oma elämä ja mä olen mukana jos niin haluavat. Onneksi vielä haluavat :)
Harrastuksetkin ovat muuttaneet kovasti tyyliään. Kun joskus ennen tietty harrastus oli kerran tai kaksi viikossa sen tunnin, niin nykyään sellaista on vaikea löytää. Ne, jotka mua innostaisi, ovat tylsästi kaikki kurssimuotoisia, tyyliin perjantai-illasta sunnuntai-iltapäivään. Välillä käydään vain kotona nukkumassa. Sellainen ei vaan onnistu. Toki onhan mulla koruilu, lenkkeily, ja ulkona hiippailu kameran kanssa, mutta sitäkin teen yksin.

Mut tuntevat ihmiset ei ehkä uskoisi, että näin on, koska muthan tunnetaan iloisena, räväkkänäkin ja seurallisena ihmisenä. Ja olenkin, silloin kun mua näkee. Mutta oikea todellisuus on toinen. Aika yksin mä loppupelissä olen.

Johonkin mun pitäisi koettaa itseäni tunkea, mutten tiedä minne.

On mulla paljon hyviä ja kivoja asioita elämässä. Ja taito olla onnellinen pienestä...ei kaikki siis ollenkaan täyttää kakkendaalia ole, vaikka sen kuvan voi ehkä tästä saada. Kunhan nyt pohdin näppäinsormillani näitäkin asioita. Mutta kyllä se yksinäisyys taitaa olla vaikeasti myönnettävä totuus.


sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Ei tälle ole edes nimeä



Mitä tekee 45- vuotias nainen, joka odottaa vain kuoliniskua muutaman kuukauden tapailun ja molemminpuolisen ihastumisen jälkeen?



-kaivaa kaapin perältä salmaripullon ja juo sen yksin. Suunnittelee syövänsä ne kymmenen Kindermunaa, jotka olivat matkalla ihan muualle. Myöhemmin illalla suunnittelee paiskaavansa jokaisen niistä seinään yksitellen. Hekumoi ajatuksella, miten ne murskaantuvat seinään yksi kerrallaan, ihan niinkuin viime kuukaudetkin. Ei kuitenkaan tee sitä. Piilottaa ne itseltään kaappiin.

-juoksee vessassa, koska vanhaan tuttuun tapaan vatsa reagoi suuriin murheisiin heittämällä vikkelälle.

-itkeä tillittää ja tuijottaa telkkarista kaiken mitä sietä tulee, oikeastaan kuitenkaan ymmärtämättä niistä yhtään mitään. Tuijottaa tylsänä, miettii, miten taas kävi näin ja mikä mussa on vikana.

-menee nukkumaan, ei saa unta, miettii, pyöriskelee ja katselee kelloa. Neljän jälkeen ei muista katsoneensa.

-herää ennen yhdeksää ja miettii taas.

-vaihtaa ja pesee heti petivaatteet, ettei niissä vahingossakaan tunnu tutuksi tullutta tuoksua.

-suunnittelee runttaavansa roskiin ystävänpäivänä saadut ja kuivatut ruusut.

-juoksee edelleen vessassa

-päättää, että voi elää yksin eikä haluakaan kuulla kestään kaksilahkeisesta.

-miettii, miksi taas kävi näin ja mikä mussa on vikana.

-alkaa valmistautua teinin kotiinpaluuseen ja siihen, ettei toinen huomaa mitään

-miettii, miksi taas kävi näin ja mikä mussa on vikana.

- huomaa, että on saanut kolme viestiä häneltä, muttei uskalla lukea niitä.

-miettii, miksi taas kävi näin ja mikä mussa on vikana.

-katselee kalenteria ja suunnittelee täyttävänsä sen kaikella mahdollisella

-suunnittelee lähtevänsä lenkille ja kävelevänsä sata kilometria, Tai ainakin niin kauan ettei sen jälkeen jaksa edes ajatella

-miettii, miksi taas kävi näin ja mikä mussa on vikana.

-päättää, että selviää hengissä tästäkin

-miettii, miksi taas kävi näin ja mikä mussa on vikana.

-päättää omistautua työlle ja telkkaohjelmille ja syödä itsensä aivottomaksi

-toteaa, että radiosta tulevat biisit ovat kaikki itkettäviä. Sammuttaa radion.

-ihmettelee, miten nopeasti asioita tapahtuu. Perjantaina vielä mietti, ettei löydä yhtään kivaa syytä, miksi menisi maanantaina hymyssä suin töihin. Sunnuntaina miettii, miten hyvä on, että pääsee töihin ajattelemasta. Pakoon omia ajatuksia. Siellä ei ehdi.

-Miettii, miksi taas kävi näin ja mikä mussa on vikana.

-miettii miksi on rikkinäisten miesten magneetti

-on onnellinen siitä, että on yksi, jonka kanssa puida näitä, sensuroimattomasti

-miettii viisaalta ihmiseltä kuulemaansa lausetta : "Ajattele, että tälläkin on joku tarkoitus. Ja ajattele, miten moni asia on hyvin. Ja kohta on kesä"

-miettii, että vielä ei osaa nähdä tälle mitään tarkoitusta

-miettii, miksi taas kävi näin ja mikä mussa on vikana

-jatkaa asioiden vatvomista ja odottaa lopullista kuoliniskua

-päättää, että selviää taas, niinkuin aina ennenkin, oli miten oli.

-toteaa, että kevät on täällä ja kesäkin tulee. Oli siinä mukana Ihana tai ei. 



Silti sattuu. Ja silti mä selviän.